Ajatuksia junamatkalta:
Seikkailukesäni alkoi sitten varsin vauhdikkaasti. Menohaluja
on saanut testata useammassa tapahtumassa. Kevään tapahtumakalenterin ensimmäinen kisa oli Spring Adventure, siitä viikon päästä juoksin (pääosin kahlasin) Karhunkierroksen
polkujuoksutapahtumassa (josta Sanna kirjoittikin hyvin kuvaavan raportin),
sitten mentiinkin jo Kärkkäisen seikkailukisassa. Nyt reilu viikko siitä pyörä, rullaluistimet, kypärä, maastojuoksulenkkarit, energiat, juomapussi, sauvat ja kaikki muukin seikkailukama on pakatu laukkuihin. Nyt istun junassa kohti Tikkurila, sieltä yhden pysähdyksen taktiilla jatketaan matkaa kohti Vihtiä ja No Limit-multisportkisaa.
Jo viime syksynä taidettiin Uuskosken Lauran kanssa jutella
ja lyödä lukkoon, että tänä kesänä käydään yhdessä kokeilemassa joku multisport
kisa. Etelä-Suomessa kun näitä lyhyitä kisoja on useampia. Odotin innolla, että pitkästä aikaa pääsen Lauran kanssa yhdessä seikkailemaan. Laurallahan on ollut
merkittävä rooli siihen, että koskaan edes löysin tämän hienon lajin. Kolme vuotta sitten (voiko siitä olla niin vähän aikaa...) Laura pyysi minut viikon varoitusajalla tuuraamaan pois jäänyttä jäsentä
Aavasaksan jotokseen. Yllytyshulluna totta kai lähdin mukaan vaikka
minkäänlaista kokemusta seikkailuista ei ollut. No sen jälkeen olenkin päässyt
Passionin nimissä kiitettävästi kokeilemaan kaikenlaista. Oikeastaan ympyrä
mukavasti sulkeutuukin tänä vuonna, kun keväällä varmistui myös se, että tämän
kesän Rokuan pitkässä kisassa mennään Lauran kanssa samassa tiimissä.
Spring Adventure kisaan tarkoituksena oli lähteä vähän
tunnustellen ja yhteistä kisavauhtia hakien. No paukusta lähtö ja tyttöjen
tunnustelut oli siinä… nasta lautaan vaan. Ekarastilla otettiin heti luulot
pois. Tultiin rastille vähän väärältä puolelta. Alkuun tulikin uintiosuus. Toki siinä oli paksu puu kaatuneena, josta joukkueet yksi kerrallaa
hitaasti hivuttautui leimaamaan. Laura osoitti todellista seikkailuhenkeä hyppäämällä
ojaan ennen kuin edes ääneen pohdittiin vaihtoehtoja. No minä tietenkin
hyppäsin perään sillä leimaushetkellä joukkueen jäsenten väli saa olla max 5 m.
No näin sitten kisa oli käynnistetty. Seikkailullisesti vaatteet märkänä
alusta pitäen.
Pyöräilyvauhti tuntui olevan ihan hyvä verrattuna
kilpasiskoihin. 4 rastilla hypättiin hetkeksi pyörän päältä ja luvassa oli
suunnistusta satelliittikuvan avulla. No siinä tuli kokemattomien hätiköintiä,
kun kiireellä lähdimme matkaan reput selässä ja kypärät päässä. Muut viisaat
jätti tietenkin ne pyörille. Aluksi
vähän meni miettiessä miten kuvaa luetaan, mutta kun "kartasta" sai ajatuksen loppu olikin suorittamista. Periaatteessa toimin järkevästi, kun
pyörältä lähtiessä otin pyöräkartan varalta mukaan, mutta käytännössähän en
tietenkään tajunnut sitä suunnistuksessa hyödyntää. Satelliittikuvastahan ei
erottanut korkeuseroja. Rastit löytyi hitaasti mutta varmasti, toiseksi
viimeinen rastivälillä oli vaihtoehtoja vetää mettän poikki suunnalla tai
kiertää soramontun reunaa. Tässä kohdin olisi sitten kannattanut vilkaista sitä oikeaa karttaa. Siitä olisi nähnyt, että
mettähän on käytännössä korkeuskäyrä syheröä. Ei ku suunnalla vaan… ja siellä
me sitten melkosessa vitikossa kavuttiin mäki ylös-alas-ylös. Kierto ois
varmasti ollut nopeampi. Lisäksi vaikeakulkuisessa metsässä suunnassa kulku oli
haastavaa.
Suunnistuksen jälkeen pyörille ja täyttä ravia eteenpäin.
Seuraava pätkä oli melontaa. Se me tiedettiin jo valmiiksi meidän
akilleen kantapääksi. Kertaakaan ei oltu yhdessä melottu (no oikei oltiin inkkarilla silloin Aavasaksalla, kun minä kisassa ekaa kertaa ikinä hyppäsin melan varteen) Lauran melonta
kokemuksista oli pari vuotta aikaa, enkä minäkään ehtinyt tälle kesällä kuin kisaviikolla käydä kajakissa istumassa. No alku meni mutkitellen, mutta
paluumatkalla saatiin jo ideasta kiinni eikä ihan joka mutkassa käyty rannalta
hakemassa vauhtia. Jopa päästiin ohittelemaan joukkueita. Juoksupätkä oli helppo ja se juostiin ihan
mukavaa vauhtia… tosin vauhdikkaamminkin ois voinut mennä. Viimeiselle
pyöräilyyn lähdettiin kolmosjoukkue näkökentässä. No haastavaa maastoa ja
pitkoksia oli luvassa. Lopun kruunasi
sitten finnfoam levyllä uiminen n.100m pätkä samaista ojaa pitkin missä oltiin
melottu. Päällekäin yritettiin pysyä levyllä ja kauhoa sen minkä pystyttiin.
Hitokseen kylmää se vesi oli, sen voin sanoa. Kello pysähtyi aikaan 3h 45 min,
kun ylitettiin maaliviiva. Melkoinen pikakisa siis.
Illalla kisan jälkeen hyppäsin yöjunaan. Vr:n pehmeissä lakanoissa hymyhuulilla
uneksin kivasta kisasta. No hitto mitäs sitä
uneksimaan kohtahan on tiedossa jo toinen kisa. Ei ku siinä illalla junasta
viestiä Lauralle, et eiköhän laiteta ilmottautuminen sinne No Limittiin. Ja
samantien ostin junaliput seuraavalle
reissulle. Onneksi nykyään junassa netti toimii hyvin.
No niin sitä viikot meni ja muutama tapahtuma siinä välissä.
Niinkään treenaamaan en kyllä ehtinyt, kun joko oli menossa tankkaus ja
valmistautuminen seuraavaan tapahtumaan taikka sitten toivuttiin edellisestä. Niinpä tämän viikon alussa kaipuu ihan perustreenaamiseen oli ylitsepääsemätön.
Vaikka koutsini Anu sanoi, että nyt lepäät ja vähän tekniikkatreeniä,
rullistelua ja melontaa KEVYESTI, niin en vain voinut jättää väliin viikolla
olevia kivoja jutskia. Keskiviikkona nautittiin harvinaisesta herkusta eli
pyörärogainingista. Eihän sitä malttanut väliin jättää. Ja vaikka kyseessä oli
nimenomaan HARJOITUS, niin kyllä se sykemittari kertoi totuuden ja sanoi kahden
tunnin maksimiharjoituksen olleen takana. Ja torstaina sitten oli oulurastella
firmaliigan yksi osakilpailu. Enhän nyt voinut tehdä meidän partioporukalle
ohareita vaan niin sitä mentiin a-rata vaikka järki kyllä sanoi, että b-rata riittäis. Märkä ja suunnistuksellinen rata, mukavaa menoa... juu ja kaukana kevyestä pk-menosta. Intervallia kyllä... eli tinni tiskissä
niin kuin Niina sanoo. Perjantaina Anu sitten tyytyikin vain laittamaan viestiä "aika kovasti olet ehnyt tällä viikolla -hui! Toivottavasti paukut riittää huomenna." No toivotaan niin... totuus paljastunee sitten seuraavassa postauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti