Meistä on Sannan kanssa tullut kovan luokan NUTS faneja. Niiden kisoissa kun on aina huikea tunnelma ja homma toimii loistavasti. Ja kukas muu järjestää niin pähkähulluja kisoja... kuten nyt polkujuoksun ultran toukokuussa Koillismaalla, mikä on tunnetusti Suomen runsas lumisinta aluetta.
Viime syksynä olimme taas jossain NUTS huumassa ja ilmoittauduimme 80 km polkujuoksu ultralle. Kesän aikana olimme jo unohtaneet, millaista oli rämpiä siellä nivusia myöten lumessa ja välillä huuhtoen jalkoja jäisessä sulamisvedessä.
Huhtikuussa, kun vihdoin pitkän talven jälkeen, saimme aikaiseksi lähteä yhdessä juoksulenkille totesimme kuin yhdestä suusta, että juoksukilometrejä on kertynyt aivan liian vähän, jotta 80 km matkalle olisi mitään järkeä lähteä. Lisäksi meitä mietitytti suuresti se, että ehdimmekö nauttia tarpeeksi kisakeskuksen tunnelmasta kuten paljusta, jos meillä menee pitkälle yöhön. No minä sitten laitoin NUTSien Jokelle viestiä, että onnistuisko meidän vaihtaa sinne 53km, että se sopis meille nyt paljon paremmin. Vastaus oli,että onnistuu, mutta miettikää nyt asiaa vielä... Silloin minä kyllä ajattelin mielessäni, että mitä miettimissä tuossa nyt enää on.
Vaan jekku mikä jekku, kisaviikolla meidän nimet koristi kauniisti vielä 80 km listallla. Sannahan saman tien ilmoitti Jokelle, että siirrä nyt hyvä ihminen äkkiä sinne 53km.
Mutta minullapa oli jo uudet suunnitelmat... niistä kiittäminen kaveriani Anskua, joka sai mut yli puhuttua pidemmälle matkalle ja kättä päälle vielä lyötiin, että yhdessä taivalletaan matka tuli mitä tuli ...retkeilyn kannalta.
 |
| lähtöhetken munkkitankkaus |
Näin sitten olin lauantai aamuna starttaamassa ensimmäistä kertaa 80km juoksulenkille. Tunsin oloni olosuhteisiin nähden levolliseksi ja suurin syy siihen oli Anskun kanssa tehty päätös, että lähdetään kevyesti tunnustellen. Kummallakin kun oli vähän juoksutreeniä alla. Pysyimme päätöksessämme koko matkan ja etenimme hitaasti, mutta varmasti. Ja koska otimme homman retkeilyn kannalta emme pitäneet hoppua missään vaiheessa. Ensimmäiset 30 km meni todella mukavasti. Vauhti pysyi aisoissa ja meno tuntui miellyttävältä. Polku oli helposti juostavaa ja melko tasaista. Reitin ensimmäisille riippusilloille pääsimme Taivalkönkäällä. Kevät tulevien jäljiltä vesi virtasi koskissa hurjasti.
Ensimmäinen huolto oli Oulangalla jossa meillä olikin dropbagit odottamassa. Pysähdys ei ollut ihan seikkailukisamainen pikainen huolto... mutta ainakin saatiin energiavarastot täydennettyä ja posliinipotan palvelut käytettyä. Huollosta lähtiessä näimme pääNUTSin Epun, joka vinkkasi, että jos ei ole kiire niin käykää vilkaisemassa Kiutaköngäs... ja mehän käytiin, kun kerta retkeilemässä oltiin. Vesi virtasi hurjana. Oulungan jälkeen matka jatkui helppokulkuisena polkuna jokikanjonin päällä. Sitä on ilo juosta. Minulle juoksemaan lähteminen niin alussa kuin taon jälkeen on hankalinta, joten vähän piti hakea ennen kuin jalat taas kulki kevyesti. Kitkajoen varressa on teknisesti vaativampi pätkä ja jalat alkoi olla jo vähän väsyneet, joten vauhti tippui entisestään ja kävelyaskelia tuli yhä enemmän väliin. Lisäksi onnistuin kaatumaan pitkoksilla ja potkaisemaan siinä samalla varpaan kynnen irti , joten hetken matkaa olikin kivuliasta...ennen kuin jalka puutui. Loppumatka Juumaan oli taas juostavampaa. Maisemat ovatt edelleen huikeat. Huollossa tankkaus... mutta Anskupa aloittikin varusteinventaarion, joten hetken siinä kaavin tossuilla lähtökuoppia. Ansku yritti ehdottaa, että lähde nyt menemään, että hänelle tulee loppukilometrit tekemään tiukkaa. Mutta hulluko se on? Siihenkin asti oli yhdessä retkeilty niin takuu varmasti tästä eteenpäinkin yhdessä jolokotellaan. |
| ... kotikatsomotkin oli ollut matkalla mukana |
Huollosta lähdettymme alkoikin myrskyämään. Ensin tuli rakeita, sitten tuuli niin maan perhanasti ja sen jälkeen tuli vettä minkä taivaalta nyt voi tulla. Hiukan säikäytti kun harva puisella metsäaukiolla puu kaatui rytinällä. Huollosta alkoi myös reitin ainoa tylsäpätkä. Metsäistä polkua välillä jokunen suo, mettäauto tien pohjia yms. Edelllisellä kerralla matka tuntui ikuisuudelta, tällä kertaa se ei ihan niin toivottomalta tuntunut, mutta pitkä se oli ja tylsä. Reittiä oli vedetty uuteen kohtaan, johon ei ollut vielä syntynyt kunnon polkua. Voitte varmasti kuvitella kun siitä on vajaat 500 lyhyempien matkajen juoksijaa mennyt ennen meitä niin sehän oli yks märkä mutalikko, jossa eteneminen oli hidasta kuin mikä. Ei oikein tiennyt juoksisko vai käveliskö. Odotin kokoajan vain sitä, että pääsen kipuamaan Konttaiselle. Harvoin sitä niin hulluna odottaa portaiden nousua. Konttaisen alastulossa koin ikävän yllätyksen, sillä vasempaa polvea alkoi pistämään kivuliaasti. No siitähän ei ole maaliin enään kuin nousua ja laskua ;) Konttaisen jälkeen Redbull, joka antoi siivet... niillä siivillä lensin sitten maaliin... Totuus oli että hitaasti mutta varmasti kiipesimme ylämäet ja juoksunkaltaisin askelin tulimme alamäet. Niitähän riitti.
Matkasta jäi kaikin puolin hyvä maku. Järjestäjien puolesta olen tosi iloinen, että kisasta tuli oikeasti polkujuoksukisa eikä lumessa kahlaus tai uintikisa. Oman suoritukseni suhteen olen tietenkin iloinen, että matka meni niin sujuvasti ja helposti ja maalissakin olin hyvävoimainen. Ennen kaikkea yllätin totaalisesti itseni lähtemällä maltilla liikkeelle. Oli kiva taittaa ensimmäistä kertaa noin pitkää matkaa yhdessä kaverin kanssa, Se oli ennen kaikkea henkisesti tärkeä juttu. Toisaalta huonopuoli tuossa retkeilyssä oli se, että kisan jälkeen päähän nousi aivan älyttömiä ajatuksia, kuten voisko sitä jaksaa sen 160 km, kun tämänkin meni näin kivuttomasti. No ehkä sitä kuitenkin on joku järki päässä eikä tuollaiseen hulujen hommaan sentään lähde mukaan ;) Ehkä ensi vuonna uskallan jo lähteä reippaammalla askeleella 80km, kun tiedän mitä on luvassa.
