Passion Adventure: Kärkkäinen Challenge avasi kisakauden

Helatorstain aamuna korkattiin tämän kesän ensimmäinen seikkailukisa Kärkkäinen Challengessa. Iin Illinsaaren hiihtomajalla seikkalijat purkivat varusteitaan aamuvarhaisella. Tuttuja kasvoja ja tutut kuviot kamojen purkamisen ja säätämisen kanssa. Niina oli varannut meille hyvän nurkkapaikan hiihtomajan terden nurkasta ja siihen levitettiin tukikohta. Kartat jaettiin klo 07:00 ja reittisuunnitelmaa väsättiin hartaudella jokaisessa hiihtomajan pöytäkunnassa. Jännitys kupli iloisesti passionattarien valmistautuessa kahdella joukkueella kisaan. Joukkueen kokoonpanoissa tällä kertaa kisailivat Niina, Sanna ja Marjo sekä Tytti, Kirsija Anu. Meidän joukkueessa Niina vastasi navigoinnista. Marjolla oli emit ja Sannalla GPS. Olimme sopineet, että me Sannan kanssa vastaamme myös siitä, ettei vauhti missään vaiheessa hiipuisi retkeilynopeudelle.

Kuva: Kari Saastamoinen

Kuva: Jaakko Säkkinen

PROLOGI

Kesän kauan odotettu lähtökäsky kävi seikkailijamassan rynnätessä latupohjaa pitkin hakemaan prologikarttoja. Niina vilkaisi karttaa ja reitti vaikutti selvältä. Alkulämpöä kisaan haettiin ensin suunnistamalla Illinsaaren kangasmaastossa. Meidän joukkue lähti tassuttamaan vapaavalintaisesti rataa vastapäisessä järjestyksessä koko muun massan päätyessä sukkuloimaan reittinsä myötäpäivään. Kapu-Sannalla ja mulla oli tunnetusti hyvin paineistettuja seikkalijakuplia koko kroppa täynnä. Iloisesti pulputtaen auringon lämmittäessä tuntui taas siltä, että mikään maailmassa ei voi olla hienompaa kuin tämä laji. Suunnistaja-Niinamme ei ollut lörpöttelytuulella ja ammattimaisesti käski meitä keskittymään ja jättämään höpinät sikseen. Ei muuta kuin tossua toisen eteen ja rastijahtiin vähän viileämmällä asentella.

Kuva: Maailmasta Oy

RULLALUISTELU:

Rastit löytyvät varmalla otteella. Mikäs siinä on mättäällä astellessa auringon paisteessa ja lintujen visertäessä kesäsäveliään. Syke on tavanomaisesti alun korkealla tasolla, vaikka vauhti on rennon letkeää. Adrenaliini ja jännitys näkyy sykemittarin taulussa. Vaihtoon tullaan toisena naisjoukkueena ihan marginaalieroilla kärkijoukkueiden kesken. Pikaisen vaihdon jälkeen suuntaamme kohti Iin Kärkkäisen parkkipaikkaa naisten keulapaikalta. Rullistelua on edessä Iistä Virpiniemeen ja takaisin. Hyvin tuntuu myötätuuleen rullaavan. Kärkkäisen parkkipaikalla suoritettavana on kisan ensimmäinen questi. Järjestejä antaa ohjeet suullisesti. Tiesimme, että hätiköintiin tai sähläämiseen ei olisi varaa koko kisan aikana, mutta putosimme tietysti vanhanaikaiseen. Järjestäjä tosiaan antoi ohjeita ja minusta tuntui siltä, että näen ja kuulen, mutta mikä on kieli? Mitä se oikein puhuu ja viisoo…katsahdan tyttöjä ja totean ääneen: "Anteeksi, mutta voisitko toistaa? En käsittänyt äskeisestä yhtään mitään". Toisella yrittämällä selviää, että parkkiruutuja pitäisi laskea tuolta nuin, mutta ei ihan tuolta ja siihen asti, mutta ei ihan kuitenkaan kaikkia. Vuosien kokemuksesta tiedän, että tämä ei todellakaan ole meikäläisen vahvuus tässä tilassa; virtaa kintaat täynnä ja kipinöitä kantapäissä.

Näen, että mieheni joukkue istuu kivetyksellä ja yhdistän sen järjestäjän kertomaan aikasakkoon siitä, jos ei osaa laskea oikein. Analyyttinen excel-guru mieheni kahden muun diplomi-insinöörin kanssa paistattelee päivää kivetyksellä ja minun pitäisi laskea parkkiruutuja. Tiedän heti sataprosenttisella varmuudella, että ehei, tämä ei vaan ole mun pala kakkua. Ehdotan tytöille luuserivetoa, että otettaisiin sakko heti voimaan ja kello raksuttamaan sakkoa. Jätettäisiinkö koko lasketashow taktisesti välistä? Tyttöjen mielestä me kyllä osaamme laskea. :) Kivetykselle istahtaa muitakin miesjoukkueita ja me lähdemme laskemaan. Koitamme kyhätä strategian, jota emme kykene operoimaan. 29 + 35 on paljonko, häh? Katson Sannaa anoen, en osaa, enkä tiedä, enkä hemmetti soikoon voi keskittyä…sormiakaan ei ole niin montaa. Taktiikka leviää, mutta lukitsemme vastauksen. Kukaan meistä ei ole yllättynyt, kun vastaus menee metsään. Korvissa soi radioiden soittama väärinväärinväärin summeri. Patukkaa poskeen torvet (vaikka ei ole nälkäkään) ja mutisemaan muiden kivetyksellä lököttävien seikkalijoiden sekaan, miten väärin maailma voikaan välillä kohdella. ;) AC Adventure tuulettaa hillitysti, he laskivat tietysti oikein. Myös kaksi muuta naisjoukkuetta laskee oikein…rullailevat mokomat horisonttiin, meidän soimatessa hutilointiamme. Joukkueita ei ole kovin montaa, jotka tehtävästä suoriutuvat.

Seikkailijat kyllä selviävät mudasta, vauhdista, vedestä, korkeista paikoista ja joskus jopa älytehtävistä, mutta suurin osa ei osaa näköjään laskea! :D 15 minuuttia tuntuu ikuisuudelta. Niina-viilipyttykin alkaa jo tivata järjestäjien kellojen toimivuutta. Vihdoin pääsemme takaa-ajoon. Mielessäni jo maalailen, oliko tässä koko kisan ratkaisun paikka. Takaa-ajomme alkaa vähän vajaa kahdeksan minuttia naisten kärkeä perässä.

Rullissa on vauhtia. Hienosti etenee ja homma tuntuu suoranaisesti helpolta. Muutama joukkue tulee selkä edellä vastaan, mutta paksumahojen myllytykseen emme voi vastata. He huitaisevat tyylikkässti ohi. Ponihäntä- tai pinkkipaitajoukkueita ei kuitenkaan saavuteta kuin yksi. Virpiniemen mäkihyppytornille tulemme kolmantena naisjoukkueena heti Liikutakeskus Moven kannassa. Ero kärkeen on kaventunut neljään minuuttia.

Questilla selviää, että valjaiden lukumäärän vuoksi joutuu vähän odottamaan. Tehtävä vaikuttaa jännältä. Kierrämme hyppytornin ulkokautta sen rakennelmiin turvaten. Tokihan Heikki kytkee meidät valjailla turvaköyteen kiinni, mutta kieltäydyn ajattelemasta vaihtoehtoa sille, että joku köyden varassa horjahtaa…dominopalikkateoria taitaisi toimia molempiin suuntiin siitä, joka kyykkää. Jojon päässä, kaikki samassa narussa, olisikin täysin uusi kokemus. Polvilumpiot vähän rokkaavat, kun tajuan että en todellakaan yllä telineisiin tällä 160cm varrella. Niina antaa tassua avuksi ettei tarvi pelkän parrun varassa täristä. Tehtävä on yksi kaikken jännimmistä ikinä, pahempi kuin kiipeilyt, laskeutumiset ja kalliolta hyppelyt. Selviydymme kaikki hienosti. Jono questille kasvaa, perässä tulevat joukkueet joutuvat odottamaan vielä kauemmin kuin me, joten parkkipaikkatehtävän sakko kertaantuu. Mekin joudumme odottamaan reilut viisi minuuttia questille pääsyä kauemmin kuin kärkijoukkue AC Adventure, joten lähdemme kärkijoukkuetta noin 10 minuuttia perässä. Tässä vaiheessa korventaa tieto siitä, että odotteluun on palanut jo liian monta minuuttia ja tiedämme, että kärjen naiset ovat K O V I A.

Kuva: Matti Rahko

AC Adventure on koko seikkailijan "urani" ajan ollut jokkue, jonka menoa on saanut ihailla. Rautaisia naisia ja virheetöntä rastijahtia, onnistumista kovissa kisoissa. Välimatkaa joukkueeseen on kurottu kiinni vuosien työllä. Reikäpellistä kyhätystä karttatelineestä, vaihtopaikkojen evästelystä ja vaatteiden vaihtorumbasta olemme vuosi vuodelta kehittyneet. Lajituntemus ja fysiikkakin on luotettavalla tasolla. Unelma voitosta ei enää ole pelkkä haave horisontissa. Naisten kärkkijoukkue ei voi nukahtaa hetkeksikään.Takana tullaan lujaa.

UIMAPATJAILU:

Vastatuuleen posottelimme tulemaan samaa reittiä takaisin päin. Rullaluistelu on ehdottomasti yksi suosikkilajeistani ja tällä kertaa sitä sai nauttia 50 km:n verran. Vaihtopaikalle saavuimme kuusi minuuttia kärkeä perässä, joten muutama minuutti saatin kiinni. Kamat vaihtuivat nopeasti ja seuraava quest odotti. Pitäisi saada frisbeekiekko lentämään kohtuu kokoisen ympyrämaalin läpi. Damn, jo toista keikkaa pukkaa…eikä tämäKÄÄN ole minun keikka. Minua ei oteta enää edes fribee-radalle mukaan, kun alan kiukutella heti toisella korilla, koska en osaa ja inhoan häviämistä. :) Yksi kilpailija heittää ja toisten pitää noutaa samaa kiekkoa. Koitan heittää kerran ja vaihdetaan Niina kiekkovastuuseen. Ei onnistu, ei vaan onnistu. Joku huikkailee, että niitä kiekkoja voi vaihtaa. Joo-o, on keltasii, punasii ja sinisii…niillä varmasti on lajissa joku syvempi merkitys, mutta kun tämä laji ei selvästikään ole meille avautunut. Käpellän kiekkoja ja päädyn valitsemaan kaikkein jämäkimmän tapauksen. Istahdan portaalle, josta pitää heittää ja kiekko lähtee väpättäen matkaan ja tupsahtaa renkaan läpi. Hurrei, minun tähtihetkeni! :)

Kuva: Jaakko Säkkinen

Uimapatjailu osoittautuu hauskemmaksi kuin ennalta oli pelätty. Sannan perhe on kannustamassa meitä. Jaakko on varmistanut, ettei kenenkään uimapatja ole lusahtanut auringossa. Helle tekee veteen pulahtamisen mukavaksi. Minusta on jopa mukavaa uida, tästä voin kyllä kiittää syksyn ja kevään vapariryhmää. En tarvitse enää kellukkeita. :O) Karttapussi hörppää ensimmäisellä ylityksellä ja minun käy muutenkin sääliksi Niinaa. Niinalla on samanlainen pinkki-kammotuspatja kuin minulla GeoParkissa viime kesänä. Olin merihädässä sen haitaripatjan kanssa kerran jos toisenkin. Vatsalihasten avulla pitää koittaa pysytellä patjan päällä ja balanssista ei saa herpaantua, kun patja kippaa heti kyytiläisen. Niina silti taistelee urhoollisesti patjalla, mutta uskon, että toista tsänssiä sillekään kumihaitarille ei anneta. Ei, vaikka se onkin pinkki! Uimapatjailussa tulee vajaa pari minuuttia naisten kärkeen verrattuna takkiin. Pyöräetapille lähdemme noin viiden minuutin takaa-ajoasemissa.

Kuva: Jaakko Säkkinen

PYÖRÄILY ja SUUNNISTUS

Ensimmäiselle CP:lle on aika huikaisu. Pääosin matka taittuu asfalttia ja hiekkatietä, joten perus tunkkaamista pyörän kahvoissa. Pidämme hyvin vauhtia yllä. Muutama ihan pieni virhe maksaa pari minuuttia ja ensimmäiselle pyörärastille tultaessa ero on pysynyt lähes samana. Fiilis on silti hyvä! Heikki antaa suunnistukartan ja edessä on suo…sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa…siispä siitä pusketaan läpi. Tuntuu kuin pehmeä turvelautta höllyisi aaloilla, kun pistelemme menemään. Jutuissa palataan kolmen kesän takaiselle Pelson suolle Rokualla. Se kokemus oli aika primitiivinen, jota tuskin unohdan koskaan. Suon vastakkaisella laidalla vilkahtavat tutut naiset kadoten metsään. Tuntuu ettei minua pidättelisi mikään, nyt naiset hopihopi!

Kuva: Matti Rahko

Suosta selvittyämme liitymme Haukiputaan Heiton järjestämällä iltarastilaisten radalle. Myöhemmin kuulemme, että naisille oli kaavailtu lyhyempää rataa, mutta olimme niin nopeita, että Heikki lähetti meidät miesten radalle. Sieltähän niitä karpaaseja pukkaa pusikosta tulemaan, kun Free Adventuren Mäkinen vetää kartta kourassa menemään Hannun ja Tuomaksen pistellessä perässä. Vähän aikaa tsempataan heidän perässään, mutta sinne katoavat karpaasit. Niinan sunnistaessa meillä kartattomilla meinaa välillä tulla pitkäksi aika…rastia lähestyttäessä saan emitin kanssa kuopia maata etten sinkoilisi päättömänä mihin sattuu. Ensi kerralla päätänkin vilkaista aina karttaa rastia lähestyttäessä, niin voin sitten hallitummin kirmailla leimaamaan. Mieheni joukkue, Power Adventure, iskee kantaan kiinni suolla palatessamme suota takaisin pyörille. Koitamme ottaa käsistä vauhtia kun tamppaamme pehmeällä alustalla. Pienen pieni haparointi ja vauhdin hiipuminen suunnistuspätkän lopussa maksaa meille minuutteja ja olemme pyörillä 11 minuuttia AC Adventuren perässä. Tasaista on, mutta tässä vaiheessa on jo aika selvää, että emme millään polje eroa enää kiinni. Maaliin on muutaman rastin verran, eikä edessä ole mitään mainittavaa, jolla eroa voisi edes haaveilla kurovansa kiinni. Meillä on edelleen hyvä meno päällä ja suoritus on joka tapauksessa ollut onnistunut. Vauhtia pidetään yllä. Se auraa, jolla puristusta eniten riittää. Toiseksi viimeisellä rastille jalkautuessamme porhaltaa naisten kärki vastaan. Maaliin saavutaan yhdeksän minuuttia voittajien jälkeen. Ennen leimausta pitää vielä köpötellä puujaloilla järjestäjien iloksi! Sen kummemmin ajattelematta hyppään puujaloille ja jokaisesta putoamisesta tytöt punnertavat. :) Muutaman kerran klossipolkimet luistavat minut pölkyiltä. Lapsuus tulee mieleen, kun "muutama vuosi" sitten minä tuulitukka nikkaroin ihan itse puujalat itselleni.

Kuva: Maailmasta Oy

Kuva: Matti Rahko

Maalissa on hyvä fiilis ja ystäväperhe on saapunut kannustamaan yllättäen. Huippua nähdä tuttuja kasvoja ja tietää, että meidän pallukoitakin on kovasti tsempattu ruutujen ääressä. On aika jakaa tuntemuksia, onnitella voittajia ja sitten jo odotetaan miesten kärkeä pian saapuvaksi maaliin. Power Adventure on varmistanut sen, ettei myöskään Free Adventure ole voinut retkeillä kärkipaikallaan. En vain kyllä vieläkään tiedä, mitä havunneulasia pojat jäivät laskemaan, kun suolta hypättiin pyörille. Siinä ajassa me olisimme lakanneet kyntemme. ;) Sekajoukkueetkin saapuvat maaliin ja taistoa käydään 1Lifen kahden joukkueen välillä. Kivaa kun ehtii vielä tsempata muitakin maaliin. Passionattaria tulee lisääkin maaliin, kun tytöt ovat tempaisseen loppukirin saapuen maaliin kolmantena. Hieno kisa, loistava keli, paras tiimi ja hampaankolossa sopivasti laskuvirhe-paholainen. Aina jää varaa vähän jossitella sitä, jos ei sakkoja ja odottelua olisi ollut, olisimme varmasti saaneet ketjut kireällä ottaa mittaa toisistamme AC Adventuren kanssa.