Rokualta Ouluun hiihtäen

Reissun tavoitteena oli maagisen 100 km:n rajan rikkominen yhdellä hiihtolenkillä. Lisäksi tavoitteena oli Oulujokilaakson Tervareitistöön tutustuminen, sillä tuntui aika uskomattomalta, että kotioveltani lähtee noin pitkä yhtenäinen hiihtoreitti.

Hiihtosuunta tuntuu mielekkäämmältä Rokualta kotiinpäin, joten sukset autoon, lapset mummulaan ja menoksi! Kello on jo 11.30, kun viimein päästään mieheni kanssa suksille Rokualla. Ensimmäinen kymppi menee ihan huomaamatta ihastellessa kauniita maisemia, melkein pilvettömältä taivaalta paistavaa aurinkoa ja kimaltelevia lumisia peltoja. Lähdemme liikkeelle noin 4 min/km vauhdilla. Ensimmäiset energiageelit pysähdymme ottamaan reilun kympin jälkeen.

Noin 15 km hiihdettyämme, rautatien ylityksen jälkeen, hiihtoladusta ei näy enää jälkeäkään. Tuoreen puun mahtava tuoksu hieman korvaa sitä harmitusta, että jalkapatikkaa olisi nyt tiedossa metsätyömaan vuoksi silmänkantamattomiin. Noin kilometrin taivallettuamme vastaan tulee pari miestä, joiden kanssa jutellessa selviää, että tätä lystiä kestää vielä noin 3 km. Hieman syö naista todeta suksille pääsyn jälkeen, että ensimmäiset 20 km ovat vieneet 2 tuntia aikaa!

Tästä sen ladun pitäisi mennä

Utajärven lähestyessä maisemat palauttavat mieleen mukavia muistoja lähes parin vuoden takaisesta Rokua Geopark Challenge 24 h kisasta. Ja kas vain, siinähän ne ystävämme betoniturbiinitkin köllöttävät hangessa!!! Jostain syystä ei tee nyt mieli kiivetä tutkailemaan niiden sisuksia...

Ennen Pällin voimalaitosta matkanteko alkaa jo vähän tuntua lihaksissa. Tämän talven toistaiseksi pisimmän hiihtolenkkini verran (40 km) on takana. Lyhyt tankkaustauko pidetään Pällissä, mutta laavu jää harmittavasti sivuun reitiltä, joten ei käydä siellä. Totean vain, että tämän vuoksi pitää sitten tulla toinen reissu. Ennen Montan voimalaitosta puolimatkan tuuletukset siivittävät taas menoa.

Kilometritolppia on tervareitillä kiitettävän tiheässä, puolen kilometrin välein. Ne ilmoittavat jäljellä olevan matkan Sankivaaraan. Jossain vaiheessa ne alkavat kuitenkin vilistä silmissä ja muuttuvat melkein painajaiseksi. Juuri kun saan edellisen tolpan jälkeen laskettua mielessäni, paljonko on jo hiihdetty, paljonko on matkaa 100 kilometriin ja paljonko olisi ehkä kotiin sekä arvioitua jaksaisinko tuon matkan, niin seuraava tolppa tuleekin jo vastaan ja taas samat laskutoimitukset alusta. Alan olla melko varma, että tolpat hyppivät silmissäni vielä ensi yönäkin, kunnes päätän, etten edes katso niitä enää.

Korkalanvaarasta Kallioselän autiokämpälle on matkaa 19 tuskallisen pitkää kilometriä. Reitti menee kuusikossa. Kun koko baana on ruskeana varisseista neulasista, alkaa suksien luisto ikävästi muistuttaa siitä, että TERVAreittiä tässä edetään. Kallioselällä on sovittu hörpättäväksi termarikahvit kera pääsiäistortun. Tuossa tulevassa riemun hetkessä koitan nyt tiukasti pitää ajatukseni.



Kallioselän pysähdyksen jälkeen vähän palelee ja aurinko paistaa enää aivan matalalta. Sankivaara odottaa jo 16 km:n päässä. Kun kroppa taas lämpenee, hiihto alkaa kulkea hyvin - siis todella hyvin huomioiden mikä matka on jo takana. Alan olla varma siitä, että jaksan kotiin asti. Sankivaaran lossin kohdalla on varoitus heikosta jäästä. Olen siitä menossa, kun minulta tiedustellaan, haluanko uida. No EN, kuuluu vastaukseni, ja niinpä lähdemme kiertoreitille. Sankivaarassa otamme viimeisen geelin. Matkaa kotiin on vielä 18 km, mikä pistellään aika vauhdilla. Viimeiset kolmekymppiä hiihtovauhti on selvästi alle 4 min/km.

Kotona totean Sports Trackerin piirtäneen reittiä 111 km. Aikaa kului 9 tuntia ja 45 minuuttia. Matka taittui näiden eväiden voimalla: 3x30g Dexal-energiageeliä, 50 g suklaata, 100 g suolapähkinöitä, 1 banaani, 1 leipä + juustosiivu ja 1 dl kahvia + pääsiäistorttu. Juomapussissa oli lähtiessä 2 litraa laimeaa urheilujuomaa ja hämmästykseni on suuri, kun huomaan sitä olevan vielä kotona 1 litra jäljellä.

Mukava reissu - suosittelen muillekin! :)
- Kirsi