Henkinen mestaruus

Viime viikon alussa ilmoittauduin viime tipassa OHS:n mestaruushiihtoihin 5km vapaalla Sankivaarassa. Pääsiäinen meni pk-lenkkeilyn merkeissä. Ulkona tuli reipasteltua eri lajien parissa useampi kilometri ja tunti! Sairastelujen ja rikkonaisten öiden vuoksi usko omaan harjoitteluun on ollut enemmän kuin koetuksella. Harjoittelu on ollut varsinaista "on-off" -meininkiä. Silloin kun on-nappi on pohjassa, harjoittelu kulkee ja nukun yössä enemmän kuin olen hereillä. Sitten on se valitettava off-nappi...jolloin kotirintamalla ei nukuta tai sairastetaan. Olen ratkaissut homman siten, että jätän kokonaan harjoittelun niiltä päiviltä, koska elimistö käy kierroksilla pelkistä arkiaskareista. Jostakin syystä olemme onnistuneet imuroimaan meille kaikki tarjolla olleet pöppendäälit Ykä alias Yrjö Taudista nuhakuumeisiin, jotka kiertävät koko pesueen! :(

Tällä viikolla eletään off-viikkoa, mutta hekumoin tässä edeltävien parin viikon on-moodia. On-tilan oireisiin kuuluu alamäkien ilmakitaran soitto hiihtolenkeillä ja juoksulenkeillä otan ylimääräisiä tanssihyppyjä hyvän musiikin temmatessa mukaansa! Sellaista harjoittelun pitäisi lähes aina olla. Kevät tekee tuloaan ja uskon auringon tappavan pöpö-armeijan, jotta valo pääsee tähän sairastupaan sisälle muualtakin kuin sälkkäreiden lomasta!

Ilmoitin siis itseni mestaruushiihtoihin ja aloitin reilun 24h jännitysputken. Jännittäminen alkaa saada jo naurettavat mittasuhteet, enkä voi uskoa todeksi, että aikuinen voi tällä tavoin moisia kisoja panikoida. Pahinta on, että mikään muona ei tahdo pysyä kehossa. On kuin suoraan putkeen valuttaisi tavaraa: toisesta päästä sisään ja humps, toisesta ulos! Uskon, että elämän epäsäännöllisyys ja koettu ylirasitus aiheuttavat uskonpuutteen omaan kuntotasoon. Olisi mukava jos vaihteeksi voisi luottaa itseensä ja uskaltaisin haastaa kuntoni täysillä, mutta itsepäiseen kallooni ei mahdu maalaisjärki ja sen balasointi vie näköjään pisimmän ajan. 

Ajattelin, että en jätä hiihdon suhteen mitään sattuman varaan. On hiihtopuku ja sukset jajaja ne monot...viimeistelyä vaille buenos! Koitin vielä pikaisesti saada voiteluapua alaan vihkiytyneiltä konkareilta. Viime tipassa hosuminen ei tietenkään tuottanut tulosta. Voitelu-expertit olivat Lapponia-hiihdoissa sun muualla menossa. Mieheni siis käytti "ruhtinaallista" voiteluboximme sisältöä ja hoiti homman. Teki parhaansa ja kiitos siitä. :) 

Eteen vai taakse...? Ylös vai alas...?

Pääsen kisapaikalla ajoissa ja ehdin kiertää ladun sekä tehdä oman mielikuvahiihtoni, jolla rauhoittelen itseäni. Syön banaania joka ei osaa päättää menisikö se kurkusta alas vaiko sittenkin ehkä ylös. Mössö-hissi hyppii kurkussa ja minua puistattaa. Juon mehua päälle ja nielen sitkaasti. Naisten sarjassa meitä on vain kaksi ilmoittautunuttu, mutta tutun kisasiskon mukanaolo vain lisää jännitystä. Samassa lähdössä lähtee myös kaksi muuta naista N16 sekä N18 sarjoissa. Ei siis mikään lähtijäsuma! Lähes jokainen jo mestari, riittää että hiihtää maaliin asti! Taattu toinen sija, ei siis huolta. :) Hiihdän verryttelyn suksilla, jotka eivät luista kertakaikkisesti ollenkaan...voidellut sukseni toimivat niihin verraten loistavasti, mutta vertailupohjan vuoksi ei tarvitse hikoilla! :) Edellisenä päivänä otetut vedot tuovat hieman uskoa tulevaan hiihtooni sillä lyhyet spurtit tuntuivat kulkevan hyvin. Syön vielä suklaata ja rukoilen, että sokeripiikki antaisi 5km riittävästi evästä, koska verrytelyssä tuntuu pientä voimattomuutta.

Lähdön kanssa säädetään, lähtökäskyyn edeltävät viisi sekuntia tahmasivat ja joku varasti viivalla. Toinen lähettäjistä käskee peruuttamaan sillä välin kun kellomies antaa lähtökäskyn. Minä ja muutama muu peruuttelemme kun toiset jo lähtevät voimakkaisiin eteenpäin vieviin tasatyöntöihin. Hetken huvitti, että mihinkäs suuntaan tässä nyt siis mennään vai menikö peruutushommiksi...osa meistä siis otti vähän vauhtia viivan takaa!! :) Nuoremmat naiset lähtevät rivakasti pistelemään kohti Sankivaaran lakeuksia! Toinen heistä hiihti myös tammikuun kisoissa, jolloin hävisin hänelle. Ajattelen mielessäni, että nyt ladataan kropasta kaikki tähän viimeiseen tämän vuoden hiihtostarttiin. Suklaakin tuntui valuneen hyvin jäseniin...jei! Päätän, että hiihdän sinne asti kun jaksan, mutta kyydistä en suosiolla jää. Loppu tullaan sitten improvisoiden, jos mammasta loppuu yty! Tyttöjen sukset luistavat hienosti, mutta pienoista väsymystä on havaittavissa jo ensimmäisessä kovemmassa nousussa. Sankivaaran kovimmassa mäessä minusta tuntui, että homma kulkee ja lisään sen viimeisen vaihteen. Olen huomannut, että nousut ovat minun vahvuuteni. Ainiovaara on kouluttanut nousutekniikkaan perusteellisesti juniorivuosina. Sankivaaran mäkien kulmat ovat maltilliset lapsuuteni ylämäkiin verrattuna. Mäen päällä saan kannustusta, joka kiitos kaunis tuli tarpeeseen! Paksumahojen sankari-tykinkuula keskittyi tällä kertaa kannustushuutoihin. Taisi säästellä viikonlopun pidempiä kisakilometrejä varten. :) Kuulen siis, että takanatulijoiden jalat painavat jo. :) Vielä ei omissa jaloissa hapot jyllää. Nyt ollaan jo latuprofiilin kannalta voiton puolella. Ennen stadionin lenkkiä hetken aikaa tuntuu kankealta ja pitää varmuuden vuoksi vilkaista taakse! Sillan pikku lasku helpottaa ja loppupätkällä kannustetaan jo enemmän. Loppu menee mukavasti ja olo on kuin voittajalla konsanaan!

Sama tyyli ja sama latu, tammikuun aika 13:57 ja nyt 12:37, joten ajasta lohkeaa 1:20. Tietysti ajat eivät koskaan ole suoraan verrannollisia, mutta parannusta takuulla! Olen niin muikeana, että saan hillitä itseäni etten tee mitään kreisituuletuksia, jotta tutut eivät huolestuisi minusta vieläkin enemmän. :) Tämä on parasta medisiiniä minulle, koska harjoittelu ja siihen tehdyt muutokset ovat tuottaneet havaittavaa tulosta. Ensi vuotta voin lähteä haaveilemaan hiihtoa painottaen. Syksyllä jo valmistautua tulevaan, vaikka kuka tietää keksinkö kuviokellunnan taas kesken kautta ja alan harrastaa sitä. Ajattelen nyt itsevarmuuden puuskassa hankkivani lisenssinkin ensi kaudeksi. Varsinaista uhottelua siis!! :)

Nyt hiihto saa jäädä vähemmälle ja kaivelen lenkkareita prioriteetissa korkeamme. Tästä lähdetään rakentamaan juoksukuntoa. Pyöräkin on kaivettu esiin ja Sannan kanssa seikkailimme meren jäällä menneenä viikonloppuna. Rämpimiseksihän se osittain meni, kun latupohja katosi alta! :) Hyvä pössis lopettaa hiihtokausi tähän ja taputtaa itseä selkään! OHS:n kiistaton mestari vm. 2013!! ;D

Viikonlopputerveisin, Marjo