NUTS Köykkyri Pre-Xmas Uphill Race

Viime vuonna vähän harmitti, kun en päässyt osallistumaan tähän tapahtumaan niin monelta suunnalta kuulin miten mahtava tapahtuma oli ollut.  Tänä vuonna huomasin, että Sanna oli laittanut ilmoittautumisen 4 tunnin kisaan ja hullua kun ei tarvitse hirveästi höynäyttää niin samassa huomasin täyttäväni ilmoittautumista tapahtumaan.

Kisapäivän aamuna vielä vähän mietin, että onkohan tässä nyt mitään järkeä lähteä, kun pohje on vaivannut enempi ja vähempi pidemmän aikaa ja kipu on pikkuhiljaa hiipinyt tuonne penikoidenkin puolelle. (Ihan perussyksy siis, yleensä vain saan pohkeet jumiin Markon prässiä, mutta nyt syy ei kyllä ole siellä, kun enhän ole ehtinyt käymään siellä kuin pari hassua kertaa). Tulin yöllä Turusta opiskelemasta.  Siellä me vedettiin toinen toisillemme kuntojumppia ja aika mukavasti pohkeessa tuntuivat hyppelyt eikä se oikein hyvää lupaillut seuraavan päivän ylämäki hupailua ajatellen. Päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan, kun en malttanut kotiinkaan jäädä. Lupasin itselleni, että jos kipu käy kovaksi niin sitten lopetan.

Alku lähti tuttuun tyyliin. Paukusta Sanna lähti kiitämään tuhatta ja sataa, mäen ylös pysyin perässä, mutta sitten järki onneksi tuli mukaan, kun ajattelin että ihan tällä 180 sykkeellä ei välttämättä jaksa koko 4 tuntia paukuttaa menemään. Hiljensin sitten vauhtia enemmän omaa kuntoani vastaavaksi. Ylämäessä menin kai ihan samaa vauhtia kuin suurin osa muustakin porukasta, mutta oli ilo huomata, että alamäkijuoksussa on tapahtunut jotain kehitystä. Kädet alas, antaa jalkojen rullata ja nautitaan menosta… kyllä ne jalat sopivan paikan sieltä polulta löytää. Rohkeutta on tullut lisää. Alamäessä sitten pääsinkin ohittelemaan muita... joista osa toki ylämäessä aina ilmestyi uudelleen rinnalle. Puolen toista tunnin tamppauksen jälkeen Sanna tuli takaa ja huuteli, että ei tunnu hyvältä ei! No ei se siltä kyllä näyttänyt, kun se mun ohi kirmas ylämäkeen. Edelleen pysyin suunnitelmassa, että nyt mennään omaa vauhtia enkä sännännyt perään. Kohta sieltä Lavosen Suvikin juoksi jo ohi. Siinä oli kyllä kaunista katseltavaa, kun Suvi jaksoi mäenalun ihan loppuun saakka mennä juoksuaskelin.

Jalkojen puolesta juoksu meni hyvin ja olin tosi iloinen, että lähdin kokeilemaan miltä ne tuntuvat. Alun puoli tuntia tuntu ikävältä, mutta sitten kai ne lämpesi ja pelasivat hyvin loppuun saakka. Siinä riemussa en edes muistanut kipeitä kinttujani. Toki lopuksi jalat alkoivat olleen väsyneet ja vähän jännäilin, että kramppaakohan pohkeet, mutta ei mitään.

Tunnelma Köykkyrissä oli loistava. Kannustusjoukkoja riitti. Kiitokset kaikille teille ihanille, kun jaksoitte kannustaa meitä, huudella kannustuksia ja soittaa lehmän kelloa sun muita. Siellähän oli ihan riehakas karvevaalimeininki. Taas kerran en voi muuta todeta kuin että kyllä NUTSin pojat osa luoda tunnelmaa ja hyvän tapahtuman. Se täytynee myöntää, että joitakin vuosia sitten, kun oltiin Jukolaan menossa Limingan poikien kyydillä ja Eppu hehkutti tätä loistavaa ideaa järjestää maastoultra tapahtumia, niin ihan vähän ehkä olin skeptinen siitä, että mitenköhän sinne porukkaa tulee. Mutta tulihan niitä ja paljon on tullutkin, kun tapahtumat myydään loppuun. Eikä ihme kun järjestelyt pelaa ja tapahtumat on hyvin markkinoitu meille ”hulluille”.  (niin muistakaahan olla nopeina jos haluatte ens kesänä mennä Pallakselle NUTSin tapahtumaan juoksemaan, Ilmoittautuminen avautuu tiistaina ja tapahtuma todennäköisesti myydään hetkessä loppuun)

Sannahan juoksi loistavasti naisten 4 tunnin sarjan kärkituloksen 66 kierroksella. Ja minäkin olin todella iloinen ja tyytyväinen menooni. Ehdin kivuta mäen 64 kerta ylös, mikä oikeutti kolmanteen sijaan.