Jämi-rogainista on tulossa kovaa vauhtia kestävä perinne perheessämme. Matka Kankaanpäähän on pitkä, mutta yhdistämme isovanhempien luona vierailun etelä-Pohjanmaalle samalle reissulle. Lapset jäävät mumman ja paapan kanssa touhuilemaan mökille kun me aamuvarhaisella ajelemme Jämi-Areenalle kisapaikalle. Tänä vuonna olemme ajoissa paikalla ja ehdimme punoa reittisuunnitelmaa, laskea mahdollisia pisteitä sekä arvioida tavoitematkaa monesta näkökulmasta. Viime vuonna meille tuli vähän hoppu!
Onnistuneessa rogainissa on oleellista sunnitella optimaalisin reitti oman taitotason ja juoksukunnon mukaan niin että asetetun ajan sisällä kerätään mahdollisimman paljon pisteitä. Meidän vahvuutemme on juoksu, mutta suunnistus vaatii onnistuneen suorituksen. Rasteja on tarjolla suolla, polkujen läheisyydessä sekä kovillakin korkeuseroilla maustettuna. Tänä vuonna houkuttimena syötissä on muhkeita pisteitä kalliorastien muodossa. Lähtö ja maali sijaisevat kutakuinkin kartan keskiosassa. Kartan molemmissa äärilaidoissa on tarjolla suuria pistemääriä. Isojen pisteiden perään hamuavilla menee takuulla vettä kenkään ja rämpimistä on tiedossa. Oulurastit tarjoavat kuitenkin hyvää reeniä rämpimiseen…iltarasteilla löytää itsensä aika poikkeuksetta soistuvalta maalta tai risukkopusikosta. Viime vuodesta poiketen päätämme luottaa siihen, että suunnistustaitomme on kehittynyt ja haastavammatkin rastit lähdetään noukkimaan matkan varrelta. Itseluottamusta ei toki kestä puhkua. Jarkko kävi eksyilemässä yörasteilla ja minä hörhöilemässä ihan valoisalla iltarasteilla Jämiä edeltävällä viikolla. Luotamme siihen, että poskelleen mennyt kenraali takaa varman suorituksen!
 |
| Lähtötunnelmaa |
Viime vuodesta tiedämme, että kartan vasenpuoli on osittain nopeampi kulkuista maastoa ja korkeuseroja löytyy enemmän oikealta. Reittisuunnitelma tehdään yhteisymmärryksessä. Saan neuvoteltua muutaman hankalakulkuisen rastivälin pois, koska tiedän että näillä säihkysäärillä suojuoksu mieheni perässä tuottaa muutaman ylimääräisen hikikarpalon, tasoitusta karpaasijoukkueille ja muita ennakoimattomia sivuvaikutuksia kuten kiukkua ja rumia nieltyjä sanoja. Ajatuksissa jyskyttää muutoinkin tunne siitä, että juoksu ei tule olemaan irtonaisen helppoa hipsuttelua. Jalat tuntuvat painavilta ja pohkeet tukkoisilta jo valmiiksi. Takana on ihan liikaa työtunteja nollavalmistautumisella. Ei mitään pastoja tai valmistavia treenejä muusta hifistelystä puhumattakaan. Mutta eihän tämä niin vakavaa (ei siis ennen kuin kello lähtee laskemaan minuutteja ;) ).
Alku lähtee näpäkästi käyntiin. Ensimmäisiä rasteja poimitaan helppokulkuisesta kangasmaastosta. Muutama partio on valinnut saman aloitusreitin ja etenemme kärjen tuntumassa. Jalat painavat, joten pelko vaikuttaa aiheelliselta. Jarkossa vaikuttaa olevan virtaa. Sairastelujen vuoksi väliin jääneet Kiuruveden seikkailut sekä Lost in Kaajaani painavat hampaankolossa ja arvelen, että minun on vain syytä pysyä peesissä. Suunnassa on jokseenkin helppo pysyä ja yhteistyö kartan kanssa toimii. Pian porukka alkaa rakoilla ja reittivalinnat ohjaavat tiimejä eri suuntiin. Kolmen tunnin partiot eivät lähde suolle tarpomaan. Suunnistuksen onnistuminen motivoi ja homma tuntuu mukavalta. Aurinko lämmittää syksyistä metsää. Suopätkän päätteeksi tutun näköisiä salskeita seikkalijamiehiä ilmestyy näkyviin. Telemark team Örn pujahtaa pusikosta tielle me heidän vanavedessään. Matkaa on taitettu suunnilleen puolet. Yksi miehistä sidotaan vetoon ja me ihmettelemme, miksi puhuimme vetonarusta niin paljon ennakolta, mutta jätimme apunarun silti kotiin. Miksi emme käyttäisi mahdollisuutta hyväksemme. Kekseliäs mieheni purkaa reppua juoksun lomassa ja saamme lyhyen pätkän nauhaa kyhättyä repusta irti toimittamaan vetonarun virkaa. Olen siis ensimmäistä kertaa vedossa. Saamme narusta muutamalle sileämmälle pätkälle pontta menoon. Huolehdin sinnikkäästi siitä, että naru on ja pysyy kohtuu löysällä...mutta mentaalinen apu, jonka naru tarjoaa, yllättää. Välimatka pysyy vakiona ja meno on kohtuu reipasta. Joudun reissun aikana nauttimaan annoksen jos toisenkin suolaa. Pohkeet ovat tönkköpönkylät. En ole koskaan kokenut kramppeja jaloissa, mutta nyt tiedän miltä sekin tuntuu.
Vajaan kolmen tunnin kohdalla teemme uutta reittisuunnitelmaa. Kello kertoo, että meillä on realistinen mahdollisuus ehtiä kartan itälaitaan hakemaan isoja pisteitä. Tuntuu vaikealta päättää uutta reittiä lennosta varmistaen kuitenkin että ehtisimme maaliin ajoissa. Uuden reittimme varrelta jätämme epähuomiossa yhden reitin varrella köllöttävän rastin (58 pistettä) hakematta, jota harmittelemme moneen otteeseen myöhemmin matkan varrella. Maalissa selviää, että kisan voittaja Team Örn voitti meidät 58 pisteellä! Olisimme ehtineet hyvinkin samalla suorituksella napata rastin väliltä.
Yksi pummi tulee, samoilla huudeilla kuin viime vuonnakin. Ajaudumme suunnassa oikealle ja joudumme hetken bongailemaan maastoa ennen kuin saamme hommasta taas kiinni. Tossua on pakko nostaa reippaasti. Vastatuuli pukkaa jarrua ja mulla alkaa vitsit vähetä. Ei tee mieli lörpötellä, kun keskityn siirtämään jalkaa toisen eteen. Yhteistyö on toiminut kiitettävästi ja mieheni kanssa on helppoa kisata tiiminä. Tiedämme molemmat toistemme vahvuudet ja niin…noh ne heikkoudetkin. Uskallamme sanoa jos olemme erimieltä. Jarkko tuntuu luottavan siihen, että tulen kyllä perässä. Tiedän, että löysäilemällä tulos ei tyydyttäisi meistä kumpaakaan. Olemme toki kokeilleet auttaako kinastelu ja mököttääkin voi yhden rastivälin. Tällä kertaa onnistumme kuitenkin lähes virheettömästi täydentämään toisiamme kartanluvussa, joten unohdamme kokonaan kinastella. Saan myös aina rastilla muutaman hetken tauon, kun Jarkolla on rastileimaajan vastuu. Tällä reissulla ei vastuullani ole sinkahteluja rastille.
Päätämme vielä napata yhden rastin kangashiekkaharjun alta ennen maalia. En edes tiedä kuinka aijon kivuta harjun päälle takaisin, mutta koko rahan edestä kiitos. Tuntuu, että nelinkontinkin pääsisi nopeammin, kun pohkeista ei saa voimaa ollenkaan. Onneksi perämoottorista annetaan vähän lisävauhtia, että en joudu aivan ryömimään mäen päälle.
Maalissa fiilis on huikea. Tuntuu, että suoritus on ollut eheä ja pisteitä on ropissut reppuun kiitettävästi. Neljän ensimmäisen joukkueen kesken pistesaalis oli tasaista. Lopullisissa tuloksissa jäimme neljänneksi kahden pisteen erolla kolmanteen joukkueeseen. Pieni harmitus pisteistä, jotka pyyhälsimme ohi haihtuu kohtuu nopeasti, koska kyse on joka tapauksessa onnistuneesta reitistä kaikkinensa. Suunnistuksessa onnistuminen saa aikaan tyytyväistä myhinää matkalla kotiin.
 |
| Alva-piiku osallistuu jälkianalysointiin |
http://www.kansu.fi/minirogaining/jamimini-rogaining2014/getfile.php?file=1952
Vertailukatsaus viime vuoteen:
- Lähdimme hakemaan haastavampia rasteja, emme vain juoksulenkille
- Juoksimme 5 km vähemmän ja keräsimme 821 pistettä enemmän
- Reittisuunnitelma vaihtui lennosta pidemmäksi, kun kuljimme arviota nopeammin
- Reitti tuntui raskaammalta ja polulla / tiellä kuljettu matka oli lyhyempi
- Näimme muitakin suunnistajia viiden tunnin reissullamme :) joka ehkä kertoo reittivalinnasta
- Voitimme arpajaisissa tyynyt ja peitot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti