Ylitornion tyttäritten seikkailumietheitä
Lost in Kajaani 2014, (12.-13.9.) Extreme Lost -sarja, tarjoili vaihtelevaa maastoa ja monipuolista seikkailusettiä kooten seikkailuvuodesta aika nätin paketin. Paljon jäi silti risuja varpaiden väliin ja sammalta sukkiin. Niitä nypitään hiukan tässä tarinassa.
Emme vie teitä nyt rastilta rastille vaan kertaamme kaunistelematta Lost in Kajaani -kisan kautta seikkailemiseen liittyviä tuntoja ja tilanteita. Opettelemme ottamaan opiksi ja kehumaan.
Tänä kesänä Ylitornion tytöt Marjo, Niina ja Sanna muodostivat kokoonpanon Passion Adventure -joukkuueeseen. Toista PA -joukkutta piti ansiokkaasti kasassa Tytti saaden vahvistusta Kirsistä, Kaisu Soiviosta, Laura Uuskoskesta sekä Anu Junnilasta hiukan kisasta riippuen.
Syyskuussa satunnaiset viestittelyt henkivät motivaatiopulasta. Rokua Geopark Challenge jätti hienoista puitteistaan huolimatta hiukan laimean fiiliksen osanottajapulan ja tahmean menon vuoksi. Kisassa saavutettu voitto ei paljon syksyn sateissa lämmittänyt; olihan naistensarjassa kokonaisuudessaan vain kaksi joukkueellista seikkailijoita, molemmat täynnänsä Passionattaria. Tv:n kisakoostekaan ei sisältänyt naisten sarjan osalta edes tuloslistausta. Ei se kuuluisuus, mutta että naistenkin osallistuminen olisi jotenkin noteerattu. Pienet asiat saivat suurta merkitystä, koska kyse on kuitenkin isosta palasesta meidän elämää ja valtavasta panostuksesta, johon arjesta revitään aikaa.
 |
| Kuva Antti Nousiainen |
Silti! Kisa meni hyvin ja siitä olisi pitänyt osata iloita enemmän ja antaa vähemmän tilaa turhille harmituksille. Sähläsimme kisassa paljon, mutta niin sähläävät muutkin. Vaihdoissa olimme supenopeita! Vauhtimme ei ollut kova, mutta riittävä. Etenimme loppusuoran sählinkiä lukuunottamatta lähes koko kisan naisten radan ihannevauhtia (tavoitteena yleensä saada miesten ja naisten kärki yhtäaikaa maaliin) ja siinäkös syytä tyytyväisyyteen. Joukkue ei pysy vahvana eikä kehity ellei aikaa käytetä myös kisan analysointiin, ellei yhdessä sovita uusia tavoitteita ja parannuskohteita ja ennen kaikkea kannusteta toinen toisiamme.
 |
| Kuva Antti Nousiainen |
Kajaanin startin lähestyessä alkoi mieliala onneksi pikkuhiljaa kohota ja mikä parasta; oli osallistujalistan mukaan Extreme -viivalla seitsemän naisjoukkuetta! Vuosien saatossa naisjoukkueita on pitkissä kisoissa yleensä ollut neljästä seitsemään, joten Kajaanin joukkuemäärään olimme todella tyytyväisiä. Edellisvuoden ykkössija (tuolloin kokoonpanossa Marjo, Niina ja Tytti) aiheutti harmittavaa painetta takaraivolla, jota kuvittelimme voivamme eliminoida jankkaamalla lähtevämme kisaan "tekemään ehjän suorituksen ilman sen suurempia tavoitteita".
Väärin!! Totta kai pitää olla tavoitteita. Totta kai pitää uskaltaa tavoitella voittoa jos siihen on ennenkin pystynyt. Voitontahto on todellisuudessa kaikilla kova, joten mitä sitä piilottelemaan. Sieltä se puskee ulos joka tapauksessa kun kello lähtee juoksemaan. Niin kävi Kajaanissakin. Joka ikinen turha sekunti tai minuutti otti pannuun ihan pirusti heti alkumetreiltä alkaen eikä löysäilylle annettu armoa.
 |
| Kuva Antti Nousiainen |
Päivä 1
PA 1 & PA 2 ottivat paikkansa kisan kärjessä jo prologissa ja pitivät sen maaliin saakkaa Lost Casen (vuoden 2013 kakkonen) hiillostaessa tiukasti vain puolen tunnin päässä. PA - joukkueet olivat keskenään kokoonpanoiltaan äärimmäisen samanlaiset eikä suuria eroja joukkueiden välillä päässyt muodostumaan missään vaiheessa. Molemmat sähläsivät ansiokkaasti osalla questeistä ja vauhdit säilyivät lähes samoina. Molemmissa joukkueissa osalla olisi ollut kovasti enemmänkin menohaluja, mutta niinhän se usein on! Se, että joukkueen jäsenten välillä on fyysisiä eroja on paljon pienempi paha kuin että kaikki liikenevät reurssit, sinni ja puhti mukaanlukien, eivät olisi koko ajan käytössä. Kullakin hetkellä heikoimman mukaan mennään, mutta mennään silti joukkueena täysiä! Kannustetaan, autetaan, ennakoidaan, tartutaan apuun eikä anneta milliäkään periksi. Mukavuusalueelta (älkää antako minun ikinä enää käyttää tuota kamalaa sanaa) on pysyttävä poissa jos aikoo menestyä.
 |
| Välillä seikkailijoiden on hidastettava tahtia, jotta yksityiskohdat erottuvat...Kuva Antti Nousiainen |
 |
| Kuva Antti Nousiainen |
 |
| "Tulis jo ne melojat…tässähän jäätyy!" Kuva Antti Nousiainen |
Ensimmäisen kisaosuuden päättyessä välimaaliin ajoi kolme itsekseen jupisevaa seikkailijaa. Pyörän renkaita koristivat kahluupätkiltä tarttuneet heinäkasat ja varpaat muistivat hyvin suotarpomisenaikaisen hytinän. Viimeinen puoli tuntia oli venynyt meille 40 minuutiksi johtuen väärästä reitinvalinnasta sekä turhasta hitaudesta päivän viimeisellä questilla. Hämärä alkoi laskeutua kilvan lämpötilan kanssa ja hamusimme pikapikaa kuivaa ja lämmintä päälle. Teltan pystytys, kaksin käsin suolaista murkinaa sisuksiin ja eikun yötehtävän pariin. Otsalamput alkoivat halkoa pimeyttä seikkailijoiden rullatessa rantaan siirtyäkseen veneeseen ja Ärjän saarelle öiseen suunnistukseen. Sanna pisti maailmankirjat sekaisin vaipumalla uneen venematkalla (kehuskeli vielä herätessään näheensä kivaa unta). Kisan upeimmat maisemat maisteltiin otsalampun valossa. Tunnelma saaressa oli sanoinkuvaamattoman hieno Niinan suunnistaessa ja ohjeistaessa Sannaa ja Marjoa sinkoilemaan rastien luo. Mikä riemu lasketella jyrkkää hiekkaharjannetta alas Oulujärven rantaan. Sillä reissulla ei säästelty ja luulimmekin yltävämme kelpo suoritukseen kunnes viimeinen rasti menikin hukkaan... tai siis me menimme hukkaan! Ainakin kymppiminsa meni siitä seilatessa ees taas. Kyllä otti pannuun! Otti pannuun niin paljon, että hienot maisematkin unohtuivat hetkeksi. Leiriin palasi kolme hiukan vielä enemmän itsekseen jupisevaa seikkailijaa.
 | ||
Yksi mukavimmista pätkistä :) Kuva Antti Nousiainen
|
Pääse yli! Mutta kun ei päästy! Keiteltiin siinä makarooneja hiukan harmittuneessa tunnelmassa. Teltassa Niina nukkui Marjon ja Sannankin puolesta :) Lampaita oli laskettu sinä iltana moneen kertaan, mutta uni oli ja pysyi meillä poissa. Siinä kun on 70 tai jotain telttaa ryppäässä niin luulisi olevan kunnon leirijuhlan tuntua, vaan nyt oli korvatulppia ikävä. Kun uni vihdoin alkoi hiipiä sisuksiin alkoi leiristä kuulua monenkirjavia heätyspiipityksiä…oli aika nousta!
Päivä 2
Aamulla ennen starttia sovittiin pontevasti, että tänään ei anneta periksi millikään ja toteuteaan sitä parasta seikkailua! Jarrut vinkuivat kilvan seikkailijoiden polkiessa kurveihin vauhdilla herättäen teltassa kangistuneita jalkoja. Hiukan puhallutti ajatus 24 rastista ja 9 questista. Questeistäkin moni osoittautui erilliseksi tossusuunnistukseksi, joten rasteja haettiin päivän aikana varmasti lähemmäs 40. PA2:n kanssa etenimme peräkanaa ja rintarinnan johtoasemaa vaihdellen. Saimme tyttöihin parhaimmillaan vartin kaulan, jonka kuitenkin menetimme questillä, jossa piti erinäisten vaiheiden jälkeen laskea numeroita yhteen…Niin, ihan totta se on! Siinä kun laitetaan kaksi DI:ä laskemaan 1+1+3+5x2+4+5+6+4x2+4+3+4x1+2+4+5 -tyyppistä laskua ei kummallakaan käy mielen vieressäkään, että rimpsu tulisi laskea pötkössä menemään laskusäännöistä piittaamatta, pyydettiinhän rastivahdeille ilmoittamaan TULOS. Totta kai me heitettiin sulut paikoilleen ja laskettiin tehtävää uudestaan ja uudestaan rastivahtien mielestä turhan "vaikeasti" :) Kerta toisensa jälkeen tulos heitti muutamalla sadalla kunnes jossain kohti blondeilla lamppu syttyi…PA2 oli siinä vaiheessa mennyt menojaan ja meidän tsemppi makasi kädet levällään kenturalla.
 |
| Nämä numerot kun vielä muistan niin "lasku" alkaa olla tulosta vaille valmis! Kuva Antti Nousiainen |
Mitä ihmettä se siellä makasi???!! Kisa on ohi vasta maalissa! Tätä mantraa hoemme itsellemme joka ikisen kisan jälkeen, mutta jostain syystä se tuppaa itse kisan aikana aina unohtumaan. Kuinka monta kertaa olemmekaan sählänneet vielä ihan viime metreillä antaen kilpakumppaneille mahdollisuuden muuttaa lopputulosta vielä viimeisillä rasteilla. Voitontahto on loppupeleissä niin suuri ja hallitsematon, ettei pettymyksiä pysty hillitsemään. Usko omaan hyvään tekemiseen on vielä sen verran hutera, että katkerankatkuisia lausahduksia joskus lipsahtelee. Onneksi lähes aina yksi jaksaa nousta tuntemusten yläpuolelle ja puhaltaa positiivista pörinää pyttyyn. Jokainen meistä rakastaa lajia ja loppupeleissä toivoo vain kokevansa onnistumisia ja saavansa viedä itsensä äärirajoille liikkumisesta, luonnosta ja hyvästä seurasta nauttien.
 |
| Kuva Antti Nousiainen |
 |
| Maali-irvistykset! Kuva Antti Nousiainen |
 |
| Kuva Antti Nousiainen |
Laskuepisodin jälkeen kisa eteni tasaisen hyvin maaliin saakka. Lost Case oli kuronut umpeen ensimmäisen päivän jäljiltä jäänyttä eroa kärkeen hurjaa vauhtia ja teki loppupäivästä todella jännän koko kärkikolmikon osalta! Loppua kohti kiihtynyt hillitön tsemppaus ja kannustus joukkueen sisällä kannatti, sillä voittohan sieltä irtosi! PA2 seikkaili kakkoseksi ja Lost Case hienosti kolmanneksi jääden kärjestä vain puoli tuntia.
Todella hieno kisa! Erinomaisesti järjestetty, monipuolinen ja mukavan haastava. Suuren suuret kiitokset järjestäjille!
"Tämole niin justhiinsa, mutta emmä met tätä sekukhaan vain tehe."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti