Passion Adventure

Passion Adventure
kuvaaja Riitu Kerola

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Kaverin kanssa on aina hauskempaa!

Lukeudun niihin kilpakuntoilijoihin, urheilijoihin tai miksi lie nyt itseäni voisikaan tituleerata, jotka ehdottomasti nappaavat aina kaverin messiin lenkille lähtiessään, aina kun se vain on mahdollista. Kun ei ole mikään maailman tai edes Suomen huippu, niin ei oikeastaan ole väliä eikä treeni siitä kärsi jos kaveri on mukana. Oikeastaan ajattelen, että asia on juuri päinvastoin. On hyvä treenata eri tai samantasoisen kaverin kanssa. Yksin puurtaessa lenkeistä tulee helposti tylsiä ja liian samanvauhtisia. Toki on ainakin itselleni tärkeää tuulettaa joskus ihan vain omaa päätään.

Minulla on huippu ystäviä ja mahtava asuinpaikka, sillä valehtelematta saan joskus jopa useamman kerran viikossa höynäytettyä jonkun kaverin mukaan lenkille!

Ihan naapuristakin löytyy lenkkikavereita. Jos kaipaan vauhdikkaampaa juoksuseuraa, niin kaveriksi saan entisen pika-aiturin. Hänen kanssaan on onnistuttu hiomaan jo minun juoksutekniikkaakin. Enää se ei ole niin pahasti 'liian paksu perhoseksi ballerinan' nilkat suorana pomppimista vaan olen tajunnut, että nilkan kuuluu olla koukussa ja lantion edessä. Erilaiset loikat ja muut juoksutekniikkatreenit aloitettaneen tänä keväänä, jotta saataisiin minun juoksuni parempaan kuosiin. :)

Normaalikunnossani saan tästä ampumahiihtäjästä ja multisportmimmistä itselleni treeniseuraa lenkille kuin lenkille. Jopa veekootreenejä hiihtämällä on tehty yhdessä. Eniten ehkä on käyty pyöräilemässä cyclareilla pitkiä lenkkejä, sillä pitkillä lenkeillä se treeniseura juuri on kaikkein tarpeellisinta. Toki on sauvakäveltykin, käyty salilla tai välillä ihan vaan parannettu maailmaan kahvikupposten ääressä. Lapsia ollaan onnistuttu tekemään sen verran ristiin, että viivalle ei ole ystävyytemme aikana yhtäaikaa vielä päästy. Mutta sekin tullaan näkemään. ;) Ensi kesänä sitten olisi tarkoitus tehdä jokunen rullasuksitreenikin yhdessä.

Erään ihan lähellä asuvan entisen hiihtäjän, saan usein sauvarinteeseen, sauvakävelemään ja juoksemaankin kaveriksi. Muutama viikko sitten vielä käytiin yhdessä hiihtämässä, hän +34 viikolla raskaana ja mie noin - 5 viikkoa raskaana. Ja kävelyvauhtia ei muuten menty!

Jos tuntuu, että tarvitsee oikein kovavauhtista seuraa maastoon, niin semmoistakin on Kempeleessä tarjolla. Tämän lisenssikuskin kanssa ajellaan myös muutamat lenkit vuodessa. Kenties näemme jatkossa myös pyöräsuunnistuskisoissa.

Olen vetänyt kahvakuulatreenejä naapurin mammoille ja se on myös oikein mahtava yhteistreeni, mikä yksin jäisi minulta tekemättä. Kunhan olkapääni paranee, niin varmaan jatketaan taas näitä jumppatuokioita sekä kärrylenkkejä junioreitten kanssa. Kahvakuulatreeni oli loistava harjoitusmuoto ihan loppuraskauteen asti. Tämä naapurusto on muutenkin tosi liikuntaan hurahtanutta porukkaa sillä meidän kierron 11 talosta peräti 7:stä joku perheenjäsen osallistui joko Pertin hiihtoon tai Tervahiihtoon. 
Nyt kun tämä vatsa pötköttää ja tuhisee jo pinnasängyssä, niin uskaltaa julkaista kuvankin. Olen menossa kahvakuulatreenejä vetämään naapurin autotalliin. Muistelen, että viikkoja on 34. Sponsoreille vinkiksi, että tässä tiimissä myös maha voi olla näkyvä mainospaikka!

Olen saanut myös seurata aitiopaikalta, kuinka vanha suunnistuskaverini on päässyt hyvään kuntoon kaksosraskauden jälkeen. Tämän naapurin mamman olen saanut myös usein houkuteltua lenkille ja jopa  hiihtosuunnistuskisoihin pitkästä aikaa. Ja jatkoa taatusti seuraa... Aika näyttää, koska hänetkin nähdään jossain seikkailukisassa. :)

Aina pyhien aikaan tai kotopuolessa käydessäni yritetään päästä hiihtosuunnistusseurakavereiden kanssa hiihto- tai sauvakävelylenkeille. Samalla tietysti vaihdetaan kuulumisia ja juorutaan monen kuukauden juorut. Siskosta ja vanhemmistanikin saan myös lenkkiseuraa aina lomien aikaan. Haaveilen, että minusta olisi siskolle myös juoksuseuraa, mutta toistaiseksi näen vain lähdöt, sillä hänen kengät eivät juostessa juuri maata kosketa. 

Sisko-Kullan kanssa Pikku Mallan huipulla. Taustalla sumuinen Saana.

Tunturisuunnistamassa samalla Kilpparin reissulla parinani ja valokuvaajana mieheni.

Mieheni kanssa treenaamaan pääsemme aika harvoin, mutta toki pääsemme, kunhan lapsenlikkoja on lähettyvillä. Yleensä se on sitä läpsystä vaihtoa arki-iltaisin ja olemme jopa pärjänneet kaksi vuotta samalla maastopyörällä. Nyt juuri äskettäin vein kasan maastopyöriä huoltoon ja koottavaksi. Lopputuloksena on toivottavasti kaksi kilpakalua, mikä tarkoittaisi sitä, että pääsisimme jatkossa muddyihin ja muihin pyörärientoihin molemmat, jos vaan lapsenvahteja löytyy.


Ylläksen maisemia viime keväänä.  Hiiheltiin 50 km mieheni kanssa. Isä hiihti myös 30 km yhtä matkaa ja nappasi meistä kuvan.

Pari vuotta on ollut harkinnassa liittyä oululaiseen naispyöräilyseuraan Team Donna Agileen. Nyt se tuli viimein myös ajankohtaiseksi kuopuksen syntymän jälkeen ja aikomukseni on hakea seuran yhteistreeneistä vielä lisää intoa ja seuraa treeneihin. Omassakin mielessäni on ajatus osallistumisesta triathlonkisoihin jos ei ensi niin viimeistään seuraavana kesänä. Jonkun pitäisi raahata minut vielä sinne uimahallille... 

Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä, tiimin yhteistreenit joko isommalla tai pienemmällä porukalla ovat todella tärkeitä treenejä niin henkisen puolen kuin fysiikankin kannalta. Näissä treeneissä testataan tiimikaverin vauhtia joko kovissa tai pitkissä treeneissä ja nostatetaan tiimin yhteishenkeä erinäisin menetelmin. Viime viikolla käytiin Marjon kanssa Tervahiihto -latu ja kyllä se vain kolmetuntinen meni kuin itsestään. Pari viikkoa sitten lähes koko tiimi oli koolla kiertäessämme Pertin lenkin Kempeleessä.

Sankivaarassa pidettiin juomatauko.
Kiekon majan lähettyvillä. ..Luisto loppui sinne, missä latukone oli käynyt, mutta ainahan tämmöistä neitseellistä baanaa mielellään hiihtelee! 

Jos jotain negatiivista näistä kaverilenkeistä pitäisi keksiä, niin pakkaahan se syke vähän nousemaan, kun hiljaisia hetkiä ei lenkeillä juuri tule. Ja kun lenkkikaverit miestäni lukuunottamatta ovat naisia, niin harvemmin jutut loppuvat kesken. Useimmiten akkain kälätys kuuluu varmaankin kauas. Urheilukaverin kanssa voi yleensä puhua melkein mistä tahansa, ja urheilu on vuosien saatossa myös tuonut paljon uusia ystäviä. Näistä mainitsemistanikin osaan olen tutustunut vasta ihan viime vuosina ja päässyt ihanan pikku pojan kummiksi ja myös nuorimmaiseni kummi on yksi urheilukavereistani. :)

Suosittelen siis lämpimästi kimppatreenejä ihan joka lajissa ja harjoitusmuodossa!

Niina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti