Lupasin tytöille, että voisin kirjoittaa blogijutun jostakin hiihtosuunnistuskisasta, miten valmistaudun ja kisasta hetki hetkeltä. Tässäpä sitä tulee.
Joulukuussa kaikki näytti hyvältä. Olin treenaillut terveenä hyviä kovia treenejä syksyn aikana. Varsinkin sauvarinnettä tahkosin kahden tyyppistä, kerran viikossa. Mattotestikin antoi viitettä, että olisin samassa kunnossa nyt kuin 20-vuotiaana. Joulukuun alun hiihtosuunnistuskisat Ylläksellä menivät hyvin, kunhan vain kartalla pysyisi. Myös joulukuun sileän kisoissa voitin kovia seikkailukisasiskoja. Loppiaisen hisukisat Torniossa menivät nekin kohtuullisen hyvin.
Sitten menin töihin. Lunta ei vain tänne Kempeleeseen kuulunut. Hiihtohommat jäivät viikonloppuihin, jos edes sinnekään. Tammikuun lopulla sairastuin. Sitkasta yskää kesti viisi viikkoa. Yritin välillä treenata, lähinnä työmatkapyöräillä, mutta taudista ei tuntunut tulevan loppua.
Lopulta alkoi näyttää siltä, että enää ei yskitä eikä räkäkään valu. Kaikki hiihtosuunnistuskisat kahta edellä mainittua sekä Kuusamon katsastuksia, jotka jäivät sairasteluilta väliin, oli peruttu. Lunta ei vain kertakaikkisesti kuulunut koko Suomeen.
Hoksasin viime tingassa maaliskuun puolivälissä, että Puolangalla olisi tarjolla hiihtosuunnistusta. Kävin suunnistamassa. Ykkösellä olin aivan kuutamolla ja myös kakkosella ja koko kisassa. Ei paljon tullut itseluottamusta suunnistukseen. Kävin myös pariin otteeseen häviämässä reilusti hiihtokisoissa. Toisella kertaa hiihdin vihreät pohjassa, kun kaikki kisavoiteet olivat jo voitelumestarilla Ylitorniolla, joten sekin vaikutti siihen, että jäin paljon. Varmaan ei kuntokaan ollut eikä ollutkaan joulu-tammikuun tasoa.
Kaikesta huolimatta päätin lähteä lumirasteille Sodankylään, olihan sinne siirretty kolme SM-kisaa. Ensin olisi vuorossa SM-sprintti, sitten perään keskimatka ja viimeisenä se minun päämatkani erikoispitkä.
Paria päivää ennen kisaa eli keskiviikkona alkoi töissä olo tuntumaan heikolta. Kotona kävin halailemassa pönttöä pariin otteeseen. Torstai meni aika heikolla hapella. Päätimme kuitenkin lähteä reissuun, sillä muu perhe oli terve. Perjantaina kävin porisemassa norjaa pöntön kanssa pariin otteeseen. Ennen illalla puoli kuudelta olevaa starttiani olin pystynyt syömään banaanin ja puoli sämpylää. Perikse ei anneta, kun on kerran tänne asti tultu, ajattelin. Nappasin geelin puoli tuntia ennen kisaa. Ei potkinut. Huokailin autossa viime metreille, veryttelyt jäivät.
Sukset jalkaan ja lähtöpaikalle. Luistivat kuin unelmat. Suksella en kyllä antanut senttiäkään periksi! Kakkoselle sai vain luikutella. Kakkosella huomasin, että meno on yllättävän kevyttä ja annoin palaa. Kolmosella nappasin edellä menneen kiinni. Loppumatka olikin kikkailua urien ja kovavauhtisten alamäkioikojen kanssa. Kolmoselta alas jätin yhden oion käyttämättä. Siinä tuli muutama sekunti takkiin. Myös tokavimpalle, rastille nro 8 laskin hieman liian alas luistelu-uralle. Muutama hukkasekunti. Muuten kyllä täytyy sanoa, että tuli aika lailla nappi suoritus olosuhteisiin nähden. Sijoitus oli SM 18. Piirsin myös kartan.
Lauantain keskimatkalla ei tullut varsinaisia pummeja, mutta reitinvalintavirheitä tuli todella monta. Niitä tuli kolmoselle, vitoselle, kutoselle, ysille ja yhdelletoista. En piirtänyt niin voi miettiä, mistä menin ja mistä olisi pitänyt. Minun mielestäni Kommatti on kyllä Suomen paras hisumaasto! Tosi typeriä kiertoja. Takki oli tyhjä ja olo oli edelleen surkea. Kisassa sitä ei niin huomannut, mutta muuten kyllä meni pitkälti pötkötellessä.
Sunnuntain erikoispitkään ei voinut lähteä kovin suurin odotuksin. Ajattelin, että keskeytän heti, kun rupeaa heikottamaan. Lähdössä jättäydyin heti porukan hännille, mutta napsin sitten kiinni paljon väkeä jo ykköselle mennessä. Kakkoselle tehtiin porukkapummi, mutta siitä eteenpäin tein hyviä reitinvalintoja ja letkoissa vauhti tuntui sopivalta. Etukäteen oli ilmoitettu matkaksi 33 km ja noususummaa reilut 400 metriä. Uskon, että kunto olisi riittänyt säilyttämään alkuvaihdin, jos olisin ollut terve. Suunnilleen 20 km paikkeilla kuitenkin loppuivat energiat. Tämmöistä tunnetta ei ole koskaan tullut, niin se tuntemus ei ollut sama kuin jos olisi kunto loppunut. Vatsa oli ollut kipeä koko reissun, mutta sitten menivät kädet. Kädet muuttuivat aivan lötköiksi. Ei kertakaikkisesti yhtään voimaa. Tasatyöntö ylämäkeen oli suorastaan vaivalloista.
Muutama tyttö meni ihan viimeisellä parilla kilometrillä ohi, mutta selvisin maaliin sijalla 19. Emittag kuitenkin oli sitä mieltä, että en ollut leimannut kartanvaihtorastilla, jossa oli käyty kolme kertaa. Joka kerta leimasin ensin, join sitten ja kolmantena otin uuden kartan. Näin kävi. Ei voi jossitella. Ehkä en tarkistanut sitä vilkkumista juuri sillä yhdellä kerralla, eli en voi jossitella. Olin kuitenkin tyytyväinen, että selvisin maaliin. Vetelää oloa ja mahakipua kesti peräti viikon.
Se oli sitten semmoinen talvi. Nyt on sukset naulassa, lenkkarit viritettynä ja pyörästäkin nastarenkaat vaihdettu pois. Seikkailuhommia siis kovasti odottelen jo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti