Mamman mattotesti

Olen käynyt mattotestissa muistaakseni kolme kertaa aiemmin. En nyt papereideni kätköistä löydä sitä edellista testikertaa, mutta muistaakseni se oli vuonna 2002. Tuolloin treenasin hiihtosuunnistusta enemmän tai vähemmän tosissani. Jälkikäteen kyllä tiedän, että harjoittelumääräni ovat olleet aivan liian pieniä, nyt ja aina. Silloin ehkä noin 400 tuntia vuodessa ja nyt vain 350. Se tarkoittaa 7 tuntia viikossa.

Joka tapauksessa testistä on kulunut 11 vuotta. Tuntuu, että ihan vastahan se oli. Mutta paljon on ehtinyt sen jälkeen tapahtua. Olen tavallaan "lopettanut" kilpaurheilun. Minusta on tullut kaksi kertaa äiti. Nuorimmaiseni on testin tekohetkellä 9,5 kuukautta. Istumatyötäkin on tullut tehtyä jo 10 vuotta. Hyötyliikunta on ollut aika nollassa ennen lasten syntymää.

Nyt kuitenkin ajattelin, että mikäpä ettei, katsotaan mihin mamma pystyy ja mitä lukemia putkista pärähtää. Siispä varaan ajan Oulun liikuntaklinikalle. Vertailukohta edelliseen testiin on hyvä, sillä sama testaaja on ollut viimeksikin ja paikkakin on sama. Vaikka edellisellä kerralla tulokseni ovat varmaankin tallessa jollain korpulla, muistaa testaaja, mihin viimeksi pääsin. Tiedän siis, mitä tavoitella. ; )

Minulla ei ole oikein hajuakaan, mihin matolla pääsisin. Uskon, että tulokseni ei ole parempi, mutta ehkä ei paljon huonompikaan, kuin pikkutyttönä. Varoittelen testaajaa, että ei lähdetä liian rivakasti liikkeelle. Koneistoni on sen verran diesel, että mikäli homma etenee liian nopeasti, en pääse maksimisuoritukseeni. Siksipä matto pistetään pyörimään jo siinä vaiheessa, kun testaaja asentelee hengitysnaamareita ja virittelee laktaattipiikkejä. 

Oulun liikuntaklinikalla testin voi tehdä ainakin juosten, pyöräillen ja sauvakävellen. Pyöräily olisi minulle ehkä myös hyvä testimuoto, mutta on kaksi syytä, miksi valitsen sauvakävelyn tai pikemminkin sauvajuoksun. Olen tehnyt testit aina aiemminkin hiihtäjätyylillä sauvojen kanssa ja toisekseen koen, että käyttäessäni koko kroppaa, saan ehkä sykkeetkin paremmin tappiin.

Vime aikoina sykkeet eivät ole kovin nousseet ja se mietityttää, miten hyvin saan itsestäni irti. Testi piti ensin perua elokuulta, kun sairastuin ja sitten Lost in Kajaanista palautuminen veikin liki kuukauden. Seikkailukisat eivät tee hyvää tämmöisiin sprintteihin. Tästä mammasta on tullut seikkailukisojen myötä entistäkin hitaampi.

Ennen mattoa pitää hoitaa pari tylsää juttua, puntarilla käynti ja rasvaprosentin mittaus. Juupatijuu, tiedän, että lukemat voisivat olla molemmissa pienemmät ja iso elopaino ei ainakaan hapenottoa paranna. Taitaapi olla noin 7 kiloa enemmän painoa kuin 11 vuotta sitten.

Vihdoin kuitenkin päästään käynnistämään varsinainen testi. Kuormaa ja vauhtia lisätään kolmen minuutin välein. Tämä tarkoittaa sitä, että kolmen minuutin välein matto pysäytetään hetkeksi ja minusta otetaan sormenpäästä verikoe. Sen jälkeen matto taas käynnistyy ja maton kulma jyrkkenee tai kilometrivauhti lisääntyy tai sekä että.

Tavoitteena on sama 21 minuuttia, mihin viimeksi olen päässyt. Peilin kautta näen onneksi monitorin ja samalla ajan kulun ja puhallukseni suuruuden. Sykkeitä en pysty katsomaan. Noin 40 ml/kg/min kohdalla homma alkaa tuntua jo aika rankalta. Hiki virtaa ja puuskututtaa. Letkuja ja johtoja on koko emäntä täynnä ja ne eivät menoa helpota. Aina kun matto pysähtyy, on entistäkin hankalampi päästä liikkeelle. Päätän, että kyllä mie piru vie pääsen siihen, mihin viimeksikin. Ja niin pääsenkin!

Lopputuloksena pääsen 56 ml/kg/min kuorman loppuun. Maksimipuhallus on hiukan huonompi kuin teoreettinen kuorma.  Maksimipuhallus on isommasta painosta johtuen luonnollisesti huonompi kuin reilu 10 vuotta sitten, mutta siis lopputulos eli testiin käytetty aika on sama. Vertailukohtana huippuhiihtäjänaiset puhaltavat noin 70 ml/kg/min. Kuntourheilija, joka juoksee 10 km 40 minuuttiin, puhaltaa noin 60 ml/kg/min. Ikäisekseni olen erinomaisessa kunnossa. Lisätietoa

Kuulemma tämmöisillä kokeneilla urheilijoilla tai kuntourheilijaksi minut tituleerataan, on yleistä, että kuorman millimoolit ovat korkeammat kuin maksimipuhallus. Se kertoo siitä, että homma on taloudellisempaa. Nuorilla tai kokemattomilla urheilijoilla puhallus on yleensä parempi kuin se teoreettinen kuorma.

Mitä muuta kuin todistus itselle, että olen "elämäni kunnossa" jäi käteen. Tai mitä hyötyä mattotestista on ylipäänsä kuntoilijalle tai ihan oikeille urheilijoillekin? Tietysti tärkein juttu on tietää, missä menee se pk:n ja vk:n eli peruskestävyyden ja vauhtikestävyyden raja. Testissä se päätellään hengityskaasuista ja laktaatista eli veren maitohappopituisuudesta. Omalla kohdallani tuo raja on 150. Olen ajatellut, että se olisi noin 145 eli aika hyvin olen tiedostanut peekoovauhtini.

Toinen tärkeä juttu on sitten se anaerobisen ja maksimaalisen suorituskyvyn raja. Se on minulla 175. Sen olen kuvitellutkin olevan tuota luokkaa. Testissä pääsin maksimisykkeeseen 191. Edellisen kerran sain sykkeeni yli 190 kaksi vuotta sitten Aavasaksan sauvarinteessä ja olenkin hyvin tyytyväinen, että syke nousi nuinkin korkealle ja sain itsestäni viimeisetkin mehut irti.

Kolmas juttu, mikä minun olisi pitänyt tietää ja mikä on testin jälkeen vaikuttanut urheilemiseeni eniten on se pk-kynnyksen alaraja. Se on 125 lyöntiä minuutissa. Olen vuosien saatossa tehnyt aivan liikaa aivan liian keveitä harjoituksia. Alle 125 sykkeellä lenkkeilystä ei ole minulle harjoituksellista vastetta, se on vaan ulkoilua. Eli kaikki sauvakävelyt on saanut heittää romukoppaan ja siirtyä juoksemaan sauvojen kanssa. Pyörälläkin pitää ajaa ihan hyvää vauhtia, että sykkeen saa 125 nousemaan. Yleisesti ottaen kaikilla osa-alueilla (pk-vk-mk) on osallani kehitettävää.

Testihän kesti vain 21 minuuttia, joten rääkki on ohi aika nopeasti. Siinä mielessä voin kyllä lämpimästi suositella tosissaan treenaavien lisäksi myös kaltaisilleni kuntourheilijoille. : )

Niina