Comebäkkiä ja tutinaa "tuulipuvussa"!

Ajatuksissa on kauan kutkuttant käydä kokeilemassa, miten hiihtokisoissa kulkisi vitosen lenkki. Edellisestä kisastartista on vierähtänyt vaatimattomasti öbaut 18 vuotta. Saisi samalla oikean maksimiharjoituksen, kun omat vetotreenit tulee tehtyä osittain mukavuusalueella. Toki niin on tarkoituskin. Eipä sitä oikein ihan huvin vuoksi viitsi räkä poskella puskea pellit auki metsikossa...koska sitä se totinen tekeminen sitten on. :) 

OHS:n jäsenyys

Hommahan alkoi siitä, että olen nyt Oulun hiihtoseuran jäsen. Olin aluksi ihan kauhuissani, koska jäsenhakemus meni jonkun boardin läpi. Miten paljon nettihakemukseen pitäisi perustella, että huolisivat minut seuraan! Muodollisuudestahan siinä oli kyse, jäsenyys heltisi ilman vakuutteluja. Lasku ja jäsenkortti  saapuivat postissa. Lisenssiä ei tarvitse, jos hiihtelee seuran omissa skaboissa. Jäsenyyden turvin ilmoitin itseni viime tipassa Sankivaaran vapaan tyylin hiihtokisoihin yhteislähdöllä. Tämä onkin viimeinen vuosi virallisesti "naiset yleisissä" - sarjassa, ensi vuonna olen jo ikäleidi! :) Hyvästi jännittävä "nuoruus"! ;)

24h jännitys

Olen näköjään ihan YBER kova jännittäjä. Kohtuutonta olla kauhusta kankeana vuorokausi etukäteen ihan vain siksi, että kilpailen itse itseäni vastaan. :) Mitä ihmettä jännitän, kun ei ole oikeastaan suorituspaineita...ei ole strategiaa eikä taktiikkaa koko hiihtoon, kun ei kertakaikkisesti osaa yhtään sanoa, miten homma tulee sujumaan. Jaksanko vaiko enkö jaksa?? Se ei murehtimalla selviä, mutta pitää silti vielä murehtia vähän lisää. Lähtijälistan vilkaisu ei yhtään helpota, kovia mimmejä tulossa kisaan. Jankkasin kotona, että häviän - häviän varmasti...jään minuuuttitolkulla, mitä jos en olekaan toipunut ylirasituksesta. Suunnittelin, että vedän sitten jonkun kurvin suoraksi ja jään hankeen makaamaan ja leikin kuollutta! Sauvan katkomispuuhiin en uskalla alkaa, kun on niin hyvät sauvat!! Joo, (lapsellista) huulenheittoa kaikki tietysti, mutta ihan kamalaa kun on syntynyt kilpailuhenkiseksi, eikä tästä numerolappusyndroomasta niin vain päästä...ikä kyllä heittää roihuihin vesipisaroita, mutta aika monta saavillista tarvitaan, jotta kytevä nuotio sammuisi. Poikani vielä vitsaili, että jos et äiti jaksa niin saat hiihtää vielä kotiin kisan päälle!! Reilujen kerhosta TERVE!! :D

Välineurheiluako??

Kyllä - sitä hiihto pahimmillaan on. :) Katsokaa nyt vaikka, kun heti alkajaisiksi tuunasin itselle uudet pohjalliset. Vanhat ovat syöneet hieman kilometrejä. Tietysti omat vanhat sukset ja kaikki varusteet tuntuivat yhtäkkiä totaalisen nooan aikaisilta!! Jälkikäteen sainkin kyllä kuittia mm. monoista ja siitä, että ei ole ihme, että pitää pohjallisia käyttää mukamas ikivanhojen lerppumonojen kanssa! :) Mutta niistä ei tule rakkoa, hyvät monot minusta siis.

Mieheni tarttui voivotteluuni ja kantoi kortensa kekoon. Entisen työkaverinsa kautta saimme Sport'in Muhoksen  yhteystiedot. Homma meni kerrankin kuin elokuvissa. Sankivaarassa minua odotti vanhat tallisukset ja takuulla asiantuntemuksella valitut!! Hetkessä projekti sai uuden käänteen ja minulla oli kahdet sukset joista valita - omat vanhat vm. 2003 Atomicit ja ihan uudet hiihtimet, lajiharrastajien keskuudessa "matukat". Olen juniorihommissa tottunut suoraan sanottuna liian hyvälle, varusteet olivat viimeisen päälle. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu, mutta iskä huolehti aina siitä, että löysimme minulle sopivia suksipareja. Niitä etsittiin ja testailtiin...voitelun käry täytti autotallin päivää ennen kisoja, enkä koskaan ainakaan vehkeillä hävinnyt. Näin jälkikäteen ylpeät isät kävivät kai omaa kilpailuaan voitelu-, varuste- ja huoltosaralla!! Voi kyynel, miten rakkaita muistoja! Sain olla latujen prinsessa, kun isä huolehti kaikesta muusta! Todisteena kuva 90-luvun uskottavasta muodista Ainiovaarassa ja pohjoisen suomen hiihtostadioneilla!! Pipon ei tokikaan tarvinnut korvia lämmittää ja ilmeisesti lämppäripukua ei ollut riittävän pientä kokoa saatavilla! :) Älkääkä naurako...kaivakaa vaan itse ne kuvat neonväriä puhkuvista topatuista skimbailupuvuista. Niillä irtoaisi Alpeillakin rivakasti rispekti-pisteitä!!

JippikaijeiHeiHei!! Matkalla Sankivaaraan...

Sanna kirjoittelikin muisteloissaan tyhjennyslenkin merkityksestä...hehee, mulle sen "lenkki" sanan siitä lopusta voi jättää väliin, jos ei lasketa liikennettä vessan ovella. Kertakaikkisesti ja suoraan sanottuna, tein kisapäivänä täydellisen puhdistatumisen, eikä siihen mitään luontaistuotekaupan kolotonikkeja tarvittu. Joo-joo, olen turhamainen ja hieno neiti, mutta kaikki seikkailijat tietävät, mitä tapahtuu kun jännittää!! Sitäpaitsi, Ruotsin prinsessakin joutuu käymään vessassa välillä! :) Mutta sitten siihen turhamaisuuteen, mitä ihmettä laittaisin päälle. En kyllä suostu olemaan mikään tuulipuku-tuula lähtöviivalla. Pääseeköhän pusikosta strattaamaan..."iiks!" Hiihtopukua en ehdi, enkä edes viitsi, tähän hätään hankkia. Jos tämä onkin ainutkertaista, enkä enää haluakaan kisata uudelleen. Selvä se...nyt pitää hiihtää lujaa, että kukaan ei näe...näillä mennään!!

"Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä"..."niin niin niin niin niin huono häviäjä että mun on aivan aivan aivan pakko voittaa"...raikui autossa, kun ajelin kisapaikalle. Pikkuneiti jäi hetkeksi kummitäti-Sannan hoiviin perheen miesten säbäillessä. 

Kisapaikalla onnistuin löytämään numerolapun ja sain uudet hienot Madhusit testattavaksi. Olin kuin kilpahiihtäjä konsanaan kaksine suksineni. Pimeys taisi niellä ylpeyden hehkun kasvoiltani! Sukset toimivat molemmat ihan kelpoisesti nirinari 15 asteen pakkaskelissä. Madhusit tuntuivat heti omilta ja liuku tuntui himpun verran keveämmältä kuin vanhoilla mieheni voitelemilla Atomiceilla. Niin, korvienvälissäkin voi olla luistoa edistävä merkitys, mutta kuka nyt lähtisi vanhoissa korkkareissa keikaroimaan jos uudetkin ovat tarjolla. En minä ainakaan !!

Kun sukset oli testattu lähdin kiertämään radan, jotta tietäisin mistä pitäisi mennä...oikomaan kun ei ehkä kannata ruveta, tai mitä jos sittenkin...jos menee oikein huonosti!! Isäni opetti aikoinaan tekemään mielikuvaharjoittelua lämmittelylenkillä. Miten hiihtää missäkin kohtaa? Latua vaiko baanaa ja mistä kurvista mitenkin? Vanhat muistot tulvivat mieleeni ja lämmittelylenkillä lähetin pilven reunalle kutsuja, että parempi olisi kaivaa se sekunttikello povarista ja olla kannustamassa ladun reunalla kun startti tapahtuu. 

Valmiina, paikoillanne - PAM!

Viime hetken loputonta säätöä ja jutustelua kisasiskojen kanssa. Uskon, että tutisin "tuulipuvussani" paljon ennemmäin kuin Ahonen suurmäen huipulla kahden vuoden tauon jälkeen. :) Kenelläkään ei ollut päivän kunnosta juurikaan varmuutta. Perhe saapui kannustamaan juuri parahiksi ennen lähtölaukausta.

Pilli soi! Sitten mennään...jahas, tasatyöntöä ensin...otan paikkani ja päätän katsella tilannetta. Tunnen kuinka veri syöksyy kroppani läpi. Syvältä tulee tuttuuden tunne kilpailemisesta. Osaan minä ja pystyn varmasti - 5km menee vaikka kuinka vaikeaa olisi. Vertaan monesti tuskaisia suorituksia synnytykseen ja isoihin menetyksiin elämässäni...ne ovat antaneet tuskalle uudet mittasuhteet! Fyysistä kipua kestän kyllä! Yksi nainen näyttää kärjessä karkaavan - meidän sarjasta. En uskalla tehdä mitään, kun en tiedä kostautuisiko vauhti lopussa. Syke ja alun adrenaliinipiikki tasaantuvat vähän. Noustaan mäkeä ja homma tuntuu luistavan. N18 tytöt nousevat himpun verran edellä ja päästään laskuun. Lasken ladulla, koska totesin sen huomattavasti liukkaamaksi kuin baanalla. Kovaan nousuun saan parannettua vähän asemiani ja lähden kipuamaan ylös. Jaksan hienosti nousta ja nuorten naisten selät lähestyvät. Nyt jarrua Marjo, et tiedä miten sinun lopussa  käy! Kolmannen ja kovimman nousun jälkeen tiedän, että pahin on takana. Kärkinainen on kaukana, ja hiihdän nuorempien perässä. Hei mammakin jaksaa...tytöt vetävät wasperia hienosti, huomaan että minun kuokka toimii...ja teen päätöksen lisätä tasatyöntö-harjoituksia kalenteriin, jotta saan wasperiin lisää voimaa ja parannettua liukutekniikkaa. Rytmitystä ja liukua - tai jotakin sinne päin! Tekniikka pysyy kohtalaisesti kasassa loppuun asti. Kaksi N18 tyttöä ottavat keskenään loppukirin voitosta. Jälkikäteen on helppoa viisastella, miksi en kokeillut myös loppukiriä. Jään ikäänkuin lähtötelineisiin ihmettelemään, mihin niillä tuli hoppu, kun maali on jo lähellä. Jään loppusuoralla vajaan 10s. Loppuaika 13:57, sijoitus naiset yleisissä toinen!

Maalissa

Poikani juoksee vastaan, "äiti olit hyvä!!" Ihan paras palkinto, ihana lapseni! Olen ilmeisesti ansainnut autokyydin kotiin! : ) Naama on ihan kipsissä, saan lämmintä vaatetta ja mehua. Maalialueella jutellaan hetki ja käydään porukalla veryttelemässä. Siinä ehditään jo kisasiskojen kanssa suunnitella viestijoukkuetta jollakin tähtäimellä. Se olisi ihan huippua! Viestit olivat parhautta juniori-aikoina! Kirkkaimpia urheilumuistoja seuran tyttöjen kanssa!

Hehkutusta!

Minä pystyin ja jaksoin, korvienvälille tärkeintä lääkettä kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Tuntuu niin riemulliselta, että jaksan taas ja harjoittelu on mennyt oikeaan suuntaan. Tätä pitää ehkä saada lisää...alan potea uusien perinteisten suksien kuumetta ja se hiihtopuku, tyyliä pitää petrata kyllä uudella puvulla!! :) Ehkä mieskin tajuaa sitten ottaa minusta kuvan todistusaineistoksi!

Hiihtokipinä hehkuu! :)

Terveisin, Marjo