Massakauden huipennus

Kannanpas omalta osaltanikin korteni kekoon blogikirjoittelussa. Harjoitteluni on ollut vähän sellaista massakausitreeniä viime kuukausina ja vielä pari kuukautta sitä olisi jäljellä. Jos ei painon puolesta vielä Paksumahoihin pääsisikään, niin vyötärönympärys alkaa ehkä täyttää kriteerejä, luulisin.

Raskausajan harjoittelu ja harjoittelemattomuus on hyvin yksilöllistä. Yleisenä ohjenuorana kuitenkin sanotaan, että liikuntaa voi harrastaa siinä, missä ennenkin raskautta. Kilpaurheileminen jää väistämättä kaikilla viimeistään raskauden puolivälin paikkeilla. Jos ei ole lääketieteellistä syytä ryhtyä sohvaperunaksi, ei sitä voi kyllä suositellakaan. Uskon, että mitä pitempään pystyy liikkumaan edes jossain määrin ja mitä pikemmin synnytyksen jälkeen taas pääsee liikkumaan, sitä nopeammin toipuu entiselleen ja ennen kaikkea sitä paremmin jaksaa hoitaa pientä vauvaa.

Olen huomannut, että aiempi urheiluharrastus ei aina määritä sitä, miten hyvin voi raskausaikana liikkua. Jokainen raskaus on hyvin yksilöllinen. Siinä missä toinen on alkuraskaudessa huippukisakunnossa, olen itse voinut todella pahoin kaksi kuukautta molemmissa raskauksissani. Toiset taas joutuvat jättämään jossain vaiheessa raskautta liikunnan kokonaan, ja itse olen voinut liikkua melko hyvin ensimmäisessä raskaudessa loppuun asti ja tässäkin vielä näihin päiviin.

Kun oma oloni alkoi jossain vaiheessa kesää helpottaa, ja pääsin ylös sängyn pohjalta, ei urheilua enää voinut jatkaa yhtä intensiivisenä tai rankkana kuin se oli ennen tätä kahden kuukauden totaalilepoa. Jukolan juoksin aika heikossa hapessa ja se oli elämäni rankimpia suunnistuskisoja ikinä. Hyvässä tai edes jonkinlaisessa kunnossa kilpaileminen on aika paljon hauskempaa!

Pikku hiljaa lenkkeily kuitenkin alkoi loppukesästä taas onnistua ja juoksin pari kisaa rastiviikollakin. Juoksu jäi kuitenkin melko nopeasti ja maastopyöräily hieman raskauden puolivälin jälkeen. Neuvolatätille piti selitellä, miksi en enää maastopyöräile. Aikamoista röykkyytystähän se on kaikessa ihanuudessaan. Välillä voi mennä päin sarvia kupperskeikkaa pusikkoon. Se ei ehkä ole suositeltavaa enää loppuvaiheessa raskautta. Minusta tuntuu, että neuvolan ohjeet raskaana liikkumiseen ovat muutenkin hyvin suuntaa-antavia. Parempi on kuunnella omaa kroppaansa ja jututtaa muita samassamäärin liikkuvia.

Varsinaisia sykerajoja ei nykyään taida olla, mutta kyllä se vain syke jää nousematta ainakin minulla jo tässä vaiheessa, joten enpä olisi niitä paljon tarvinnutkaan. Joskushan on ollut sellainen sääntö, että raskauden puolivälin jälkeen syke ei saisi nousta yli 150 lyöntiin minuutissa, ainakaan pitkiksi ajoiksi.

Tällä hetkellä kävely alkaa ankkautumaan ja sauvarinteet olen unohtanut pari viikkoa sitten. Enää ei voi puhua urheilemisesta vaan se on ennemminkin sauvojen ja kenkien ulkoilutusta sekä mielen pitämistä virkeänä. Ulkoilukertoja joutuu raskauden edetessä kenties paljonkin aiemmin urheillut harventamaan tai ainakin ulkoilujen pituutta lyhentämään.

Massakausi huipentuu, mihinkäs muuhunkaan kuin kuntosaliharjoitteluun. Kuntosalia ja kahvakuulaa olen nimittäin edelleen voinut tehdä liki normaalisti. Ainoastaan sellaiset vapaiden painojen liikkeet, joissa joutuu käyttämään vatsalihaksia, olen joutunut jättämään pois. Samasta syystä 12 kilon kahvakuula on vaihtunut 8 kilon kuulaan. Kahvakuulassa kun käytetään hyvin paljon myös keskivaratolon lihaksia, tosin lähinnä syviä vatsalihaksia. Kahvakuula on loistavaa raskausajan treeniä, sillä siinä yhdistyvät voimaharjoittelu ja aerobinen liikunta. Kahvakuulaharjoittelussa nimittäin nousee myös syke. Tämä johtuu kenties siitä, että kahvakuulaharjoittelu kohdistuu niin monille lihasryhmille yhtäaikaisesti ja sarjojen välillä ei yleensä pidetä pitkiä taukoja, vaan koko ajan ollaan liikkeessä. Kahvakuulaharjoittelua voin lämpimästi suositella kaikille isomahaisille sekä pienten vauvojen äideille.

Kuvia ei ole tähän juttuun luvassa. 

t. Kevätlumia odotteleva Dumbo-norsu