Ihan oikea talvi otti meidät Levillä vastaan, kun vietimme perheen kanssa miniloman kylästellen samalla rakkaiden perheenjäsentemme luona. Levistä on vuosien varrella muodostunut tärkeä paikka minulle, mutta isän poisnukkumisen myötä huomaan joutuneeni tilanteeseen, jossa joudun luomaan kyseiseen "alppikylään" aivan uutta suhdetta. Surusta ja ikävästä huolimatta, paikkaan liittyy paljon arvokkaita muistoja, olenhan Marian Kappelissa solminut avioliitonkin. Nyt kuitenkin lämpö tuntuu olevan poissa ja tunturin kupeessa ikävä korventaa syvältä. Isän kädenjälki näkyy monin tavoin keskustan ympäristössä. Katselen rakennuksia aivan erityisellä lämmöllä, sillä arvostan isäni elämäntyötä. Kiintymys Leviä kohtaan täytyisi eheyttää jotenkin, vaikka entiseksi se ei koskaan enää palaa. Isää voin myös syyttää ja kiittää siitä, että olen riippuvuussuhteessa urheiluun! Kun aloin odottaa tytärtäni, onnittelujen ja halausten jälkeen seurasi kysymys: "kuinkas maltat olla seikkalukisoista pois ja höllätä urheilusta?" :)
Oli hienoa päästä hiihtämään ja laskettelemaan. Urheilu toimii minulle terapiana. Sen avulla jaksan paremmin. Saavumme keskiviikkona perille ja iltalenkille pitää päästä. Hiihtelen tuttua reittiä ensilumen latuja. Kierrän ison poron ja pikku poron lenkin, kuten niin monina - monina vuosina marraskuun ensimmäisillä lenkeillä. Illan hämärtyessä annan lenkkipopin tulvia korviini ja teen mukavan 1.5h ja 17km PK-lenkin pikku pakkasessa ennen kuin kiirehdän pikku neidin iltapuuhiin ja päästän mieheni nauttimaan samasta riemusta.
Torstaina ohjelmassa on pidempi lenkki. Ajelen vaihteeksi Kätkän lenkille ja jätän autoni K5 hotellin pihalle. Keli on nollassa ja lumi imee minua latuun. Cheek ja Elastinen räppäävät rallejansa, kun nousen tasaisesti Kätkätunturin rinnettä ylös. Menomatka tunturin laitaa kestää kolme kertaa kauemmin kuin paluu alaspäin. Suunnilleen puolesta välistä meno vaihtuu laskusuuntaiseksi. Latua on tehty aina Merkkisen laavulle asti. Laavulla solisee pohjoinen tunturipuro: Merkkisen kaltio. Otan lämpimän mehuhuikan ja kuuntelen hetken puron porinoita ja hiljaisuutta.
Paluumatkalla huomaan, että reitin varrelle on tolpattu useita kylttejä. Ahaa, tämä reitti on nimetty uudelleen, huomaan olevani Rykimäpolulla. :) Paluumatkan varrella opinkin sitten kaikenlaista hauskaa etanoiden rakkaudesta, länsimaalaisten sarjallisesta yksiavioisuudesta, naisten seksinenästä ja uroshirvien dieetistä, joka johtuu mittavasta haaremista! Voi hirvi-parkoja! :) Lappilaista huumoria!!
Hiihtelen vielä Levitunturin laitaa, mutta keli on raskas eikä reittiä ole lanattu. Suksen pohjissa on pakkaskelin voiteet, koska tähän aikaan mittari on harvoin nollassa. Rupattelen siskoni kanssa elämän menosta. Reilut pari tuntia saa riittää, lenkille pituudeksi 24km. Syke pysyi maltillisesti PK alueen alarajoilla, mutta ylämäet nostavat hieman keskisykettä. Illalla piti venytellä, mutta nyt ei vaan jaksanut toteuttaa sitä!
Perjantaina mentiinkin sitten mutkamäkeen iltapäivästä. Pikku neiti unille ja luotettaviin mummun käsiin itkuhälytin. :) Vajaat kymmenen hissiä ja rinnettä oli avattuna. Parhaat mäet tähän vuoden aikaan löytyvät eturinteestä. Pikku mies totutteli nappihissillä taas lasketteluun. Homma alkoi luistaa entiseen malliin heti parin laskun jälkeen ja pian poitsu kurvaili hienosti menemään mäkeä alas ja hissillä ylös. Minä en päästänyt hyppyriin, joku muu taisi kuitenkin antaa siihen luvan. Pojat ovat poikia! En kyllä paljastanut pikku miehelle, mistä pappa löysi minut nelivuotiaana, kun Aavasaksalla opettelin laskettelemaan. Karkasin tietysti ensimmäisellä laskettelukerralla kokeilemaan hyppyriä, päätyen X-asentoon hyppyrin pohjalle ilman suksia. Rämäpää-geenejä kai voi syyttää huoletta! Siitä todisteena myös pikkusiskoni kurvailut. Neidin perässä pysymiseksi sai tehdä töitä. Levin laskettelukoululainen päästeli eturinnettä menemään sellaista kyytiä etten kertakaikkisesti pysynyt perässä. Puolessa välissä kävimme munkki-kahvi-kaakaolla. Ihanaa laskea taas, koska viime kausi meni mahaa kasvatellessa. Ensi kerralla pitää päästä myös lautailemaan sillä tällä kertaa olimme kaikki suksilla liikenteessä. :)
Lauantaina oli edessä kotiinpaluupäivä. Aamupalan jälkeen lähdimme vielä reilun parin tunnin lenkille. Lapsoset menivät ulos purkamaan energiaa ja pienimmäinen päikkäreille. Kymmenen asteen pakkanen maistui vaunuissa hyvin, koska untuvien keskellä nukkutti kokonaista kolme tuntia! Päivän tyylinä oli perinteinen ja hiihtelimme Levi-tunturin kupeessa. Kylmä tuuli vihmoi enkä saanut suksia pitämään kunnolla. Homma oli välillä lipsuttelua, vaikka lisäsin pitoa moneen kertaan. Pakkanen puri varpaita, mutta ladulta ei olisi malttanut lähteä millään. Vastaan tuli juniorista senioriin, norjalaisesta virolaiseen - oli hiihtokoululaisia ja tekniikkaharjoituksia sekä ihan vaan omaksi ilokseen hiihteleviä. Tunturissa lenkkeily on nautinnollista, koska maastoerot tarjoavat Oululaiselle vaihtelua. Kun on puhistellut mäen ylös, saa päästellä jopa 48.1 km/h mäkeä alas. Reilun parin tunnin perinteisen lenkille tuli mittaa 25km. Viimeiset 3km tein kovemmilla sykkeillä pyrkien tekemään vedon tasatyöntöharjoituksena. Kädet hapottivat aika helposti ja nousuissa oli pakko antaa periksi perinteisen vuoropotkuille.
Mukava oli treffailla talvea...tämä pimeys ja vesisateet saisivat jo loppua. Tilaan Ouluunkin oikean talven!
-Marjo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti