Pitkä seikkailukisa kotimaassa on yksi kesän kohokohdista oli sitä sitten miten epäurheilullisessa kunnossa tahansa :) Ilmoittautumalla talkooporukkaan jo hyvissä ajoin talvella halusin varmistaa, että pääsen kisatunnelmasta osalliseksi vaikka joukkuekokoonpanosta olikin jäätävä tällä kertaa pois. Kevään mittaan varmistui, että Passion Adventure saa todella hyvän porukan kasaan eikä osallistuminen kisaan jää millään muotoa minusta kiinni. Ihan loistavaa!!
Kuukausi ennen kisaa heräsin keskellä yötä hikisenä tilanteessa, jossa starttiin oli puoli tuntia aikaa, kamat oli ihan levällään, kartat muovittamatta ja koko pakka ihan sekaisin. Mutta huh, se olikin vain unta ja pikku hiljaa tajusin, ettei tänä vuonna tarvikaan miettiä, riittääkö energiapatukat vai ei. Silti kisaa lähemmäs tultaessa jännitys kasvoi ja kasvoi. Ei tainut jäädä joukkueellekaan epäselväksi, että joku isomahainen taustajoukoissa jännittää vähintään yhtä kovasti...
Joukkueiden saapuessa kisapaikalle oli tunnelma katossa. Toimistossa otimme vastaan kaikki 27 pitkälle reitille osallistuvaa joukkuetta. Kerran kävin kurkkaamassa tyttöjen huoneessakin, jossa alleviivaustussi sauhusi reittikirjaa luettaessa. Huomasi, ettei ole ensimmäisesta kisasta tytöillä kyse; sen verran paljon pieniäkin asioita osasivat ottaa huomioon sitä mukaa kun reittikirjaa tavasivat. Yöllä ei tullut uni talkoolaisen silmään ja taisi olla levotonta nukkumista itse kisaajillakin.
Aamulla karttojenjaon jälkeen tytöt hautautuivat reittejä miettimään mitä nyt välillä antoivat kommenttinsa TV-haastattelussa :) Kisakansliassa oli vilskettä eikä istua ehtinyt kun Ullan johdolla koitimme saada käytännön asiat hoidettua. Kerkesinpäs kuitenkin lähtöpaikalle ja toivottamaan Passion Adventurelle kovasti tsemppiä.
Kuukausi ennen kisaa heräsin keskellä yötä hikisenä tilanteessa, jossa starttiin oli puoli tuntia aikaa, kamat oli ihan levällään, kartat muovittamatta ja koko pakka ihan sekaisin. Mutta huh, se olikin vain unta ja pikku hiljaa tajusin, ettei tänä vuonna tarvikaan miettiä, riittääkö energiapatukat vai ei. Silti kisaa lähemmäs tultaessa jännitys kasvoi ja kasvoi. Ei tainut jäädä joukkueellekaan epäselväksi, että joku isomahainen taustajoukoissa jännittää vähintään yhtä kovasti...
Joukkueiden saapuessa kisapaikalle oli tunnelma katossa. Toimistossa otimme vastaan kaikki 27 pitkälle reitille osallistuvaa joukkuetta. Kerran kävin kurkkaamassa tyttöjen huoneessakin, jossa alleviivaustussi sauhusi reittikirjaa luettaessa. Huomasi, ettei ole ensimmäisesta kisasta tytöillä kyse; sen verran paljon pieniäkin asioita osasivat ottaa huomioon sitä mukaa kun reittikirjaa tavasivat. Yöllä ei tullut uni talkoolaisen silmään ja taisi olla levotonta nukkumista itse kisaajillakin.
Aamulla karttojenjaon jälkeen tytöt hautautuivat reittejä miettimään mitä nyt välillä antoivat kommenttinsa TV-haastattelussa :) Kisakansliassa oli vilskettä eikä istua ehtinyt kun Ullan johdolla koitimme saada käytännön asiat hoidettua. Kerkesinpäs kuitenkin lähtöpaikalle ja toivottamaan Passion Adventurelle kovasti tsemppiä.
Pamaus ja siinä ne tytötkin nyt menee...yksi lampeen ja muut metsään. Muistui mieleen aikaisempien vuosien prologissa tappiin nouseva syke, kohina korvissa ja jännitys vatsassa. Tunnin parin päästä tilanne jo tasaantuu kun hyppäävät rullilta pyörän selkään ja lähtevät ensimmäiselle pitkälle etapille.
Ei riittänyt talkoolaisen aika gps-seurannan katselemiseen juurikaan, mutta sen verran järjestyi aikaa, että pääsin Utajärvelle ensimmäisen melontaosuuden lähtöön sopivasti Passion Adventuren piipahtaessa siellä. Naisille oli kevyet kanootit jemmattu valmiiksi. Tytöillä lähti kanootti tosi näppärästi ja tarmokkaasti liikkelle ja paatin uinti oli tehokkaan näköistä.
Ennen paluuta Rokualle ehdin näkemään vielä muutaman joukkueen hypyt jyrkänteeltä. Vau, näytti makelta!! Mieki olisin NIIN kovasti halunnu sinne....Mielessäni mietin, että tuosta tytöt tulee tykkäämään kovasti!
Ilta ja yö meni touhutessa kun joukkueita pistäytyi tasaisena virtana huollossa. Yöllä tuli vettä niin ettei eteen nähnyt. Ajatukset karkasi vähän väliä metsään ja tyttöihin siellä suolla. Ajattelin, että nyt on se rankin pätkä menossa ja kysytään sitä kuuluisaa sinniä. Lauantaiaamuna aikasin alkoi Adventure –sarjalaisten vastaanotto ja siinä riitti tohinaa kun 35 joukkuetta haki kisamateriaalit. Päivästä tulikin melkoisen kiireinen. Väsyneenä meinasi olla liput ja laput sekaisin kun maalialueella pyöri yhtäaikaa kymmeniä joukkueita, mitkä tulossa tai menossa huoltoon, mitkä jo maaliin saapuvina.
Hienosti tyttöjen täplä kartalla eteni koko ajan ja puolen päivän aikaan kun tulivat vihdoin suopätkältä vaihtoon näin, että väsymys painoi, mutta luovutus ei käynyt mielessäkään. Marjo tsemppasi toisia liikkeelle, vaikka omakin katse oli lasittunut ja hymy kadoksissa.
Kello puoli kuusi illalla. 29 tunnin 29 minuutin jälkeen Passion Adventure on maalissa. Muutamia tunteja aiemmin olivat ohittaneet edellä menneen naisjoukkueen hienosti ja tulivat nyt toisena koko radan suorittaneena joukkueena maaliin. Mahtava suoritus!!! Tytöt oli rikki niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta taipuivat halaukseen. Ei sitä tuossa vaiheessa tajua olla suorituksesta sen kummemmin onnellinen kun mielissä pyörii vain suihku ja lepo. Harmitti, ettei kisajärjestäjissä ollut yhtään vapaata käsiparia pitämään yllä tunnelmaa maalissa kuuluttamalla kaikki maaliintulijat, vaan tyttöjenkin on tyydyttävä minun onnitteluihin. Sama sille, vuoden fyysisesti rankin taival takana. Suurimmat fanfaarit tulevat jokaiselta kisaajalta itseltään kun voimat antavat siihen myöten. Näistä riittää aina koko vuodeksi muisteltavaa.
Ilta ja yö meni touhutessa kun joukkueita pistäytyi tasaisena virtana huollossa. Yöllä tuli vettä niin ettei eteen nähnyt. Ajatukset karkasi vähän väliä metsään ja tyttöihin siellä suolla. Ajattelin, että nyt on se rankin pätkä menossa ja kysytään sitä kuuluisaa sinniä. Lauantaiaamuna aikasin alkoi Adventure –sarjalaisten vastaanotto ja siinä riitti tohinaa kun 35 joukkuetta haki kisamateriaalit. Päivästä tulikin melkoisen kiireinen. Väsyneenä meinasi olla liput ja laput sekaisin kun maalialueella pyöri yhtäaikaa kymmeniä joukkueita, mitkä tulossa tai menossa huoltoon, mitkä jo maaliin saapuvina.
Hienosti tyttöjen täplä kartalla eteni koko ajan ja puolen päivän aikaan kun tulivat vihdoin suopätkältä vaihtoon näin, että väsymys painoi, mutta luovutus ei käynyt mielessäkään. Marjo tsemppasi toisia liikkeelle, vaikka omakin katse oli lasittunut ja hymy kadoksissa.
Kello puoli kuusi illalla. 29 tunnin 29 minuutin jälkeen Passion Adventure on maalissa. Muutamia tunteja aiemmin olivat ohittaneet edellä menneen naisjoukkueen hienosti ja tulivat nyt toisena koko radan suorittaneena joukkueena maaliin. Mahtava suoritus!!! Tytöt oli rikki niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta taipuivat halaukseen. Ei sitä tuossa vaiheessa tajua olla suorituksesta sen kummemmin onnellinen kun mielissä pyörii vain suihku ja lepo. Harmitti, ettei kisajärjestäjissä ollut yhtään vapaata käsiparia pitämään yllä tunnelmaa maalissa kuuluttamalla kaikki maaliintulijat, vaan tyttöjenkin on tyydyttävä minun onnitteluihin. Sama sille, vuoden fyysisesti rankin taival takana. Suurimmat fanfaarit tulevat jokaiselta kisaajalta itseltään kun voimat antavat siihen myöten. Näistä riittää aina koko vuodeksi muisteltavaa.
Aurinko jaksoi lämmittää aina siihen asti kun klo 19 suljimme maalin. Kahta joukkuetta lukuunottamatta kaikki olivat ehtineet siihen mennessä maaliin. Omasta puolestanikin seikkailukisa oli saatu päätökseen.
Sanna
Itkettää...sniisk!!
VastaaPoistaVoi sinua ihanaarakasta talkoolaista, auringon säde jonka näki aina vaihdossa - tsemppi ja kannustus joka oli hurjan tärkeää ja loppuhalaus, jonka kyllä käsitti, vaikka lasittunut taisi ilme olla! Sinnikäs suoristus masuasukin kanssa, joka sai varmasti osansa seikkailusta äidin kautta sinnikkäänä&tehokkaana talkoolaisena! Kiitos ihanasta kirjoituksesta...onneksi luvassa on jatkoa à la Seppo M. Hienoja ja uuvuttavia kokemuksia riittää siis tuleviksikin vuosiksi! Passion Adventure siirtyy harjoittelemaan ja hiomaan uusia taktiikoita talveksi!! :)