Passion Adventuren naiset osallistuivat peräti kolmen naisen voimin Köykkyrin xc-kisaan 5.6.2013. Tässä jokaisen tuntemuksia kisasta.
---
---
Tytti: Extempore -lähdöllä ekaa kertaa MTB-kisoihin
Oltiin keskiviikkona aamupäivällä tyttöjen kanssa
suunnittelemassa kisa-asujen layoutia (Nonamen vaatteista tulee muuten
tosi hienot… saatte nähdä myöhemmin). Kotialähdön hetkellä Sanna ja Niina
alkoivat puhumaan illan xc-kisasta. Minä olin siihen asti ollut siinä
harhaluulossa, että illalla Köykkyrissä ajetaan Eliminatorin osakilpailu.
Siihen hulluuteen minä en kykene. Mutta nyt tyttöjen puheet illan kisasta ja
pieni mukaanhoukuttelu sai suustani tulemaan sellaisen sammakon: ehkäpä
minäkin voisin kokeilla. No pitkään mietin illan kuntoiluvaihtoehtoja. Kaks
neitsytmatkaa olis tiedossa; joko eka kertaa ikinä märkäpuku päällä
järveen tai debyyttiajo mtb-kisassa. Uintia puolsi se tosiseikka, että olin
itse houkutellut Donnia tuekseni ja turvakseni, kun yksin en tohdi luonnonvesiin mennä polskimaan. Kun taas pyöräily houkutteli
siinä mielessä, että parin lomailuviikon jälkeen tarkoitus oli tehdä kovaviikko ja
tuolla jos missä saisin itsestäni irti jotain. Tosin olin jo maanantaina ja
tiistaina ehtinyt tekemään tuplatreenit, joten nyt ei ehkä enää jalka pyörisi
niin kuin optimitilanteessa se voisi kulkea. Myöskään oma pyöräni ei ollut
ajokunnossa. Onnistuin viime viikon lopulla hajottamaan takavaihtajan. Uus
meni tilaukseen ja sitä yhä odottelen. Mutta onneksi kaveri auttoi ja antoi oman pyöränsä
viikoksi lainaan, kun itse oli reissussa. Pikkusen isohan se mulle on, kun kaveri on yli kymmenen
senttiä pidempi. Pyörä on jäykkäperäinen
29” eli kaikkea muuta kuin omaa pyörääni vastaava. Toisaalta oishan tuossa
kotona ollut miehen Canyon Strive, mutta sitä traktoria en saisi puskettua
Köykkyrin mäen päälle, toisaalta alamäet ois sillä tullut
melko lennokkaasti.
No näistä lähtökohdista päätin kolme vartia ennen
ilmoittautumisen päättymistä, että nyt mennään: jokaisella se eka kerta on
joskus, mulla se on tänään. Illalla kyllä kiittelin kovasti Sannaa ja Niinaa siitä,
että saivat mut houkututeltua mukaan. Oli tosi mahtava ajaa. Rata oli kiva ja
vaihteleva. 29” söi hyvin kivikot ja juurakot, eikä se tuottanut ongelmia
teknisimmilläkään pätkillä. Tosin en ehtinyt lähdön kiireessä säätämään
etujoustoa sopivaksi, joten todella jäykällä keulalla mentiin. Viimeisillä
kierroksilla kivikkoinen alamäki tuntui jo melko pahalta käsissä vaikka kuinka
mietin, että light hands, heavy feet. Köykkyrin isoin mäki meni polkien vaikka jotkut hyppäs pyörää tunkkaamaankin. Eihän siinä mitään sen kun vain polki. Tosin ois ollut hyvä, että olisin muistanut aiemmin kuin viimeisellä kierroksella Orvolan Sarin neuvon pitää katse kohti huippua ja keskittyä jalkojen pyörittämiseen. Viimeinen nousu meni sitten tuolla muistikuvalla jo melko ketterästi.
Ihan verenmaku suussa ja "kaikki pelissä" -meiningillä en uskaltanut mennä, mutta hyvän kovatehoisen treenin sain tehtyä. Seuraavaa kertaa odotan jo innolla. Ja ehkä ihan vähän mulla tuli pyöräkuumetta. Kivikkoisimmilla pätkillä kaipasin omaa täpäriä, mutta kyllä seikkailukisoihin tuollanen kevyt jäykkäperäinen 29” ois aika mellevä peli mennä.
Niina:
Olen merkannut Köykkyrin xc-kisan kalenteriini. Nämä xc-kisat eivät todellakaan ole mitään suurinta vahvuuttani eikä ihan lempilajini, mutta niitä vaan täytyy ajaa, jos haluaa oppia ajamaan sekä haluaa saada kovuutta menemiseen. Nyt sitten päätän lähteä parin vuoden tauon jälkeen taas viivalle. Edellinen kisa päättyi keskeytykseen, joten odotukset eivät ole korkealla.
Ensimmäiset xc-kisani ajoin vuonna 2004, kun ostin ensimmäisen maastopyöräni. Kunto oli kovimmillaan vuonna 2008 ja sen jälkeen mtb-kunto on ollut hiipumaan päin. Viisi vuotta sitten satsasin vain pyöräsuunnistukseen. Nyt olen panostanut enempi seikkailuun eli juossut, luistellut, melonut... enemmän ja se tarkoittaa sitä, että se on sitten pois siitä pyöräkunnosta. Jos haluaa olla hyvä seikkailu-urheilussa, ei voi olla ihan huippu missään yksittäisessä lajissa, vaikka usein jokaisella on jokin vahva laji. Oma vahvuuteni on kartallapysymistaidon jälkeen pyöräily ja siksi olen halunnut kehittää heikointa lajiani - juoksua.
Kisa kuitenkin koitti ja jännityksestä ei ole taas tietoakaan. Voitais pistää Marjon kanssa vähän jänskäilyä tasaisemmaksi, kun minua ei meinaa mikään enää jännittää.. Teen virheen ja jättäydyn heti porukan hännille tarkkailemaan tilannetta. Kovimmat naiset karkaavat heti ekassa nousussa, kun jono pysähtyy täysin ja pitää hypätä pois pyörän selästä. Liikaa porukkaa samassa lähdössä, sanoisin. Olisi kiva, jos naiset saisivat ajaa oman ajon vaikkapa junnujen kanssa! Mutta tätä se on xc-kisoissa ja ei ole ennen tainnut olla näin monta naista xc-kisoissa Oulun seudulla.
Ajaminen tuntuu helpolta ja sykkeet pysyttelevät alhaalla, maksimisykkeille tai edes niiden lähelle en pääse millään. Kisa kertoo viiden kuukauden ikäisestä ;) kunnostani sen, että peekookunto ja reipasvauhtinen kuntokin alkaa olla ihan hyvällä mallilla, mutta maksimaaliseen ja räjähtävään kuntoon täytyy tehdä vielä paljon töitä, fyysisen puolen lisäksi myös pääkopassa. Yllätykseni on suuri, kun löydän tulokset fillarifoorumilta, ja ero kärkeen ja meistä PA:n naisista parhaaseen, Sannaan on niinkin pieni. Ajamiseni oli kuitenkin vielä omasta mielestäni sangen verkkaista, niin verkkaista, että olisin hyvin pystynyt suunnistamaan tätä vauhtia. Mutta niin se on aina minulla ollut, että kartta tuo hommaan kuin hommaan lisää vauhtia ja motivaatiota. :)
Sanna:
Sitä kun on päättänyt hakea vauhtia ajamiseen paikalliskisoista ja olla pelkäämättä startteja niin ei auttanut vastaan pullikoida vaan totella kiltisi kalenteria ja uskaltautua jännityksineen kaikkineen Köykkyriin XC -kisan starttiviivalle. Vähän oli haasteita paikanpäälle ehtimisen kanssa kun oli pesue mukana enkä harmikseni ehtinyt rataankaan tutustua etukäteen. Rengaspaineita vähensin minuutti ennen starttia ja kyselin kovasti kokeneemmilta, että niin miten näissä kisoissa ne säännöt meneekään...Ohje kuului, että siinä vaiheessa kun kärki on kuusi kierrosta ajanut (=maalissa) ajat vain meneillään olevan kiekan loppuun ja se on siinä. Henkisesti valmistauduin viiteen kierrokseen ja niinhän se menikin.
Ajajia ja tuttuja oli paljon ja aurinko porotti. Rata oli todella hyvä! Sopivasti mukavaa neulaspolkua ja vähän kivikkoakin. Vauhdikasta alamäkiajoa ja sopivan tiukkaa nousua. Vaihteet vaikersi ja ketjut hyppeli rattaalta toiselle kun oli jyrkkää mutkaa, ylä- ja alamäkeä ja välillä muutama kymmenen metriä ihan suoraakin. Ensimmäinen kierros meni katse alhaalla tuntumaa hakien ja mutkiin ja kiviin tutustellen. Toisella kierroksella uskalsi jo paremmin polkasta vauhtia. Hassua, mutta neljäs ja viides kierros tuntuivat helpoimmilta! Nousuissa ei ollut vaikeuksia, mutta teknistä ajoa täytyy harjoitella vielä kovasti. Jarruttelen väärissä kohdissa ja ajo on kivikoissa välillä melko tökkivää. Sari ajeli menojaan ja minä taistelin kakkossiijasta. Kaatuilimme kolmanneksi tulleen Helin kanssa vuoronperään ja saihan sitä kertaalleen nostella ketareitakin takaisin paikoilleen. Ajaminen tuntui todella mukavalta koko ajan ja happi kulki. Jostain on vain vielä löydettävä se isoin vaihde. Ei nousseet sykkeet ihan Eliminaattori -kisan tasolle eikä jalat tunteneet väsymystä seuraavana päivänä, mutta parhaani tein! Maalissa kimppu heiniä ja halauksia :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti