Rohkeasti viivalle

Nyt saa riittää. Olen päättänyt, etten enää turhaa arkaile kiinnittää numeroalappua rintaan tai pyörään.  Etten enää hermostuta itseäni jankkaamalla: “olen kuitenkin viiminen”, “mitä jos en osaakaan toimia ohjeiden mukaan”, “eksyn kuitenkin reitiltä” tai “unohdan kuitenkin, missä järjestyksessä vaihtoalueella pitää toimia” jne. Mitä siitä? Kylmä faktahan on, että parhaat treenit tulee kisatilanteista.

Seikkailukisoissa tilanne on ihan toinen kun osallistutaan, edetään ja mokataan joukkueena. Toki silloinkin jännittää ihan pirusti, mutta ei lähimainkaan siinä määrin kuin jos yksin matkaan triathlon- tai maastopyörätapahtumaan. Silloin on pakki ihan sekaisin ja kädet tärisee, vaikka useinmiten minun kohdallani kyseessä on ihan vaan leikkimielisiä tapahtumia tai kuntosarjan kisoja. “Matalan kynnyksen” kisoista aina puhutaan, mutta minulle kaikkien kisojen sisääntulon kohdalla on vähintäänkin kahden metrin betoniaita, joka pitää ilman apuvälineitä ylittää! Maksan kovaa hintaa siitä, etten ole nuorena tyttönä kisannut muuta kuin “matalan kynnyksen” räpyläuintikisoissa.

Mutta ei enää betoniaitoja. Tai siis näin olen ainakin nyt päättänyt. Lunastin lupaustani osallistumalla viikon aikana kolmeen eri tapahtumaan, joista tosin yksi oli “seikkailullinen” eikä kuulunut luokkaan “paniikki!”.

Mutta kaksi kertaa asetuin viivalle hymyksikin luultu ilme kasvoillani ja mantraani hokien: “Älä stressaa, saat tästä hyvän treenin”. Ja hyvät treenithän niistä sai! Vatsakin oli yhteistyökykyinen eikä sykkeet lähtöviivalla olleet kuin pk:n alarajalla J

Oulu Triathlon & Cycling -seuran järjestämät duathlonharjoituskisa sekä sprinttimaastopyörä -cupin ensimmäinen osakilpailu kummittelivat kalenterissa aina siihen asti kunnes töröttelin kisapaikalla lenkkarit tai pyöräkengät jalassa enkä enää voinut perääntyä.

Duathlonharjoituskisan alussa vallinnut snadi jännitys vaihtui pian tsemppiin ja puuskutukseen. Muistutin itseäni siitä, että eihän tässä olla ihan ekaa kertaa tämäntyyppisessä kisassa ja että talkooväki on paikalla myös muistuttamassa kisaajia yksityiskohdista, kuten “muista kiertää puu”, “älä aja enää tämän viivan jälkeen” tai "muista lähteä oikealle” jne.  

4,5km juosten, 19km pyöräillen ja taas 4,5km juosten meni vesisateesta ja ulkona vallinneesta 6 C:n lämpötilasta huolimatta ihan ok, joskin vaihtoalueella olin vähän liiankin cool ja aikaa tuhraantui. Taisin olla hyvä esimerkki “älä toimi vaihdossa näin” –tapauksesta J Mutta mieli oli iloisen rento ja koneisto totteli kohtuudella koko koitoksen ajan, joten oikein meni! Kuntosarjan voitto tuli ja siksipä päätin jotain muutakin! Enää en turhaan arkaile laittaa nimeäni kilpasarjan lähtölistalle, vaikka kilpakumppanit tuntuisivat kuinka pelottavilta tahansa.

XCE –cupissa meininkinä oli ajaa maastopyörällä (tai miksei cyclarilla) hampaat irvessä kuntoradalla 4* 1,5-2km.:n rata, joka sisältää komiasti ylä- ja alamäkiä. Ensin ajettiin aika-ajo yhteislähdöllä, jonka jälkeen kolme eräajoa kuuden ryhmissä. Ja tämä herkku on muuten tarkoitus nauttia tänä kesänä kuukauden välein yhteensä neljä kertaa.

En voi sanoa, että olisin psyykkauksestani huolimatta tuntenut oloani mukavan rennoksi puristaessani pyöränsarvia kireissä lihaksissaan seisovien kisakumppaneideni keskuudessa. 7 vuotta sitten hankkimani TREK näytti jotenkin reppanalta virtaviivaisten ja höyhenenkeveiden menopelien rinnalla. Mutta minä en ole reppana, vaan olen tullut tänne kokeilemaan jotakin ihan uutta ja tekemään taas yhden hyvän treenin, puhisin mielessäni.

Ensimmäiset 150m metriä kiekasta meni myötätuuleen aina kevyen tuntoisesti, jonka jälkeen olikin seinä vastassa. Loput 1,55km (n. 5min) meni kurkku tulessa ja reidet hapoilla. Viimeinen ylämäki selätettiin aina silkalla sisulla. Harvat ohitukseni tein juuri tässä viimeisessä mäessä, joten mäkitreenaus on kannattanut! Vartin palautus kierrosten välissä teki ihmeitä. Kai se kestävyysurheilun tuoma hyöty tuli esille siinä, ettei kierrosajat huonontuneet. Jäihän naisten sarjan voittaja toki vielä 20s päähän viimeisellä kierroksella ja kakkonenkin kaarsi maaliin 10s minua nopeammin, mutta olisi se voinut huonomminkin mennä.

Kuukauden päästä oleva toinen osakilpailu on jo kalenterissa (ja sitä ennen myös muutama muu startti!) ja ajattelin taas jättää palan jännityksestä kotiovelle.