Jo perinteeksi muodostunut Muddy-X tapahtuma maestro Seppo Mäkisen järjestämänä polkaistiin tänä keväänä Hailuodossa. Päiväksi valikoitui haasteellinen äitienpäivä. Kevättä kohti mentäessä kalenteri on täynnä kaikenlaisia urheilutapahtumia ja Pohjantähden kansalliset sprinttisuunnistukset olivat lauantaina, joten valinnan varaa ei jäänyt. Jokainen meistä PA:n äideistä kävi sisäisen kamppailunsa siitä voiko äitienpäivänä olla pois perheidemme ja lastemme luota. Osallistuminen vaati pientä perhepalaverointia. Itse juttelin eskarilaisen kanssa ja päädyimme juhlistamaan äitienpäivää ennakolta ja jälkikäteen. Isovanhemmat saapuivat Kurikasta ja äitienpäivänä lapset pääsivät asuntoauto-retkelle Hailuotoon, joten me vanhemmat saimme hyvillä mielin lähteä mutailemaan.
Olo oli kisaan lähtiessä vähintäänkin epävarma. Viime viikolla sekoilin ensimmäisissä sprinttisuunnistuskisoissani Haukiputaalla lahjakkaasti. Eka kerta on eka kerta tässäkin lajissa ja sen vielä olisin jotenkin sulattanut, mutta Kastellin lauantain sprintti ei paljon parempaa tulosta hehkunut. Homma kulki kuitenkin kartan vaihtoon asti, mutta sitten sekosin rytmissä ja paikassa. Mikä ihmeen uusi K-piste ja viitoitus sinne. Missä ja mihin suuntaan...voih? Olen ihan koukussa suunnistukseen ja haluaisin niin kovasti olla parempi, mutta mistä "ostaa" malttia ja taitoa!? Vauhti vain valitettavasti tappaa taidon aina välillä, mutta en kyllä anna periksi. Oravapolkukoululaisena joskus RR-radalla muistan, että minulle sanottiin, että onnistuisit vähemmälläkin vauhdilla ehkä paremmin...kun juoksin pätevänä siimaa pitkin kaikki ylimääräisetkin silmukat, kun en viitsinyt karttaa paljon lukea. Sama villivarsan into päällä kirmailen edelleen ja kiroilen sitten pummejani! :)
Kohti Hailuotoa
Sumuisena aamuna saavuimme lauttarantaan. Tuttu joukko seikkailuintoisia jonotti letkassa lautalle. Keltainen ystävämme puski iloisen rogain-joukon Hailuodon puoleiselle rannalle ja kaasuttelimme kohti kisakeskusta Hyypänmäen hiihtomajalle. Ratamestari oli varoitellut upottavasta hiekasta reitin varrella, josta saimme maistiaisia jo ennen starttia. Noin 300m metriä ennen kisakeskusta Volvo-parka nieli hiekkaa pohjaansa asti porautuen tiehen kiinni!! Pääsimme lämmittelemään kaivamalla hiekkaa ja pukkaamaalla autoa hiekasta. Kiitos kaikille apuna olleille. Lopulta Tytti joutui vetämään auto-polomme hiekasta, kun hartiavoimat ehtyivät. Juoksuhiekan pahimpaan kohtaan rakennettiin "kiihdytysbaana" ja perhe-formulat peruuttivat ottamaan vauhtia suoralta. Lopulta jokainen pääsi hienosti perille asti. Nauru- ja kauhulihakset oli lämmitelty, sillä orastava nokkakolarin mahdollisuus vältettiin, kun kisakeskuksestakin kiisi Turbo-maasturi apuun juuri sillä hetkellä kun ensimmäinen auto puski mutkan takaa päästäkseen pahimman kohdan yli.
 |
| Kuva: Tapani Launonen |
Viimeisetkin ehtivät aamun lisäjännityksestä huolimatta säätämään kamansa kutakuinkin lähtökuntoon ennen 10:15 tapahtunutta karttojen jakoa. Sää tuntui kolealta ja tyttöjoukon kesken pohdimme sitä ainaista kysymystä, mitä laittaa päälle!? :)
Päätimme mieheni kanssa polkea reitin yhdessä ja harjoitella suunnistamista, koska olemme aikaisemminkin havainneet sen onnistuvat yhteispelillä melko hyvin. Vuosien tiimipelaaminen tuottaa tässä lajissa tulosta ja osaamme juuri sopivasti lukea karttaa ääneen täydentämällä toisiamme. Emme sorru syyttelemään virheistä, vaikka myönnettäköön, että loppumetreillä kiukuttelin vähän!! :) Meillä nimittäin on ensimmäisen ja viimeisen rastin syndrooma. Ja jostakin kumman syystä mieheni ei aina tottele minua!! :D Ensimmäisen rastin kanssa tuntuu, että kartta on kuin venäjää lukisi ja maali-rasti kadottaa loputkin taidoista, kun emmimme mitä reittiä sinne pitäisi mennä. Näin kävi nytkin. Kaikki siltä väliltä meni ihan nappiin, tällä kertaa!!
 |
| Kuva: Tapani Launonen |
Reitillä
 |
| Kuva: Tapani Launonen |
Pääsimme reitistä hienosti yhteisymmärrykseen ja vaihtoehtojen varaakin jäi siirtyä plan B:n mikäli kello alkaisi kiristää. Ensimmäiset rastit 21 ja 31 toisivat yhteensä 5 pistettä hiihtomajan läheisyydestä harjujen ja polkujen sylistä. Matka jatkui pohjoisrannalle Hiidenniemeen rastin 51 kautta. Reitti alkoi maistua ratamestarin erikoisille, kun pääsimme kahlaamaan rantakaislikossa. Vähän yritin hienostella ja säästää tossuja kastumiselta, mutta yritys tyrehtyi lyhyeen. Hiphei, raitista on vesi!! Polkuvauhti oli reipas ja sain kyllä polkaista kunnon vk-sykkeillä koko reissun mieheni perässä. Purin välillä hammasta ja ajattelin, että marmattamisen varaa en jätä. Poljen sen minkä jaksan, enkä anele vauhdin hiljentämistä ennen kuin on ihan pakko! :) Toivoin, että en hidastaisi ihan kamalasti, koska pieni jarru olin joka tapauksessa. Rastille 41 mennessä osa matkasta taittui kovemmalla alustalle ja osa pehmeämmällä polulla. Suurilta osin koko reitti oli aika hidaskulkuista upottavaa hiekkaa tai sitten oikein kunnon rapa-altaita joita piti varvikkojen kautta kiertää, ellei halunnut kroolata jopon kanssa.
 |
| Kuva: Tapani Launonen |
Olimme sopineet hakevamme Bonus-rastin 10-pistellä. Kartasta puuttui palanen ja vihjeenä oli "pieni Sunijärvi, niemen kärki - pohjoisranta". Tapani oli ottamassa kuvia hiekkatiellä kun tähystimme harjujen taakse järveä. Bonusrastilla pitikin sitten jo kahlailla nilkkavesissä. Taas koitimme tyyliä mättäältä mättäälle, mutta kulutimme siihen vain kalliita minuutteja. Rasti 92 oli majakka Keskiniemen rannassa ja puolet 4h ajoajasta oli käytetty. Mikä ihana paikka, sinne olisi voinut jäädä picknikille. Saatoin melkein tuntea skumppa-happojen pirskahdukset suussani. Energia-geeli toi laihaa lohtua mielikuviini.
 |
| Kuva: Tapani Launonen |
Mäntyniemen kautta kulkeva rantatie olisi pitänyt ehdottomasti kiertää alakautta. Matka oli koko reissun hitain, koska vesi oli vetänyt alustan alleen. Rasti 62 löytyi hienosti ja jatkoimme kuivalla maalla matkamme. Rastille 73 mentäessä sai polkea muutaman sata metriä kovalla tiellä, kunnes taas kahlattiin vähän Hannuksen suon kupeessa. Rasti 63 oli suppa ja valitsimme rastille 63 hitaan jäkälähiekkapolun. Kiertämällä olisi päässyt yli puolet nopeammin. Mutta "seikkailua maastossa" -tavoite täyttyi. Rasti 72 oli hienosti harjanteella Kangasjärven ja Kaakkurijärven välissä. Siitä matkasimme kohti pohjoista rastille 82. Tässä kohtaa alkaa tulla hoppu ja matkavauhti nostetaan tiukemmaksi koska haluamme ehtiä vielä napata rastin 71 (7 pistettä) sekä polun vieressä olevan rastin 81 kumpareelta, jonne vielä tukkoisen tuntuisilla jaloilla jaksaa könytä.
Maaliin mennään hiekkatietä, eikä jaksa enää puristaa. Hampaat irvessä puhisten veivaamme polkua vasemmalle ja oikealle, ääh...mihin??...tässä kohtaa alkaa pikku Myyn hiustupsu pyrkiä kypärän rakojen välistä esiin, kun tajuan että 4h menee rikki. Nälkäkin on jo niin, että ei meinaa kestää. Tulemme maaliin 2min myöhässä, josta napsahtaa 3 sakkopistettä. Reissun saldona 88 pistettä!
 |
| Kuva: Tapani Launonen |
 |
| Kuva: Tapani Launonen |
 |
| Kuva: Tapani Launonen |
Ihanaa olla maalissa! Muut PA tytöt ja muutamat muutkin ovat harmittavasti joutuneet rasteille, joita ei löytänyt kukaan. Mitä ilmeisimmin (turhan) tarkat maanomistajat ovat käyneet viemässä rastit pois tiluksiltaan ja täten on tuhrautunut turhia minuutteja etsiessä rasteja oikeasta paikasta! Onneksi GPS seurannan perusteella pisteet saa ilman leimaamista, mutta aikaa on valunut hukkaan ihmetellessä missä on mennyt vikaan ja rastia hakiessa. Kurjaa! Meillä oli tällä kertaa tuuria, kun reittivalinta meni toisin...tiedän liian hyvin, miltä tuntuu kun miss Fortuna oikuttelee!!
Meillä meni tosi hyvin ja reissu oli hieno. :) Vauhtikin on ollut kohtuullinen, koska mieheni on kerännyt miesten sarjassa kolmanneksi eniten pisteitä. Tuntuu kivalta, kun mammastakin vauhtiakin löytyy. Tyttöjen perässä pitää Geoparkissa pysyä. Palkintojen jaossa Tytti ja Sanna vääntävät vielä loppuverrytteyksi kättä. Kisa menee toiseen erään ja vaihdetaan vasuriin, josta Sanna nappaa itselleen pyörä-viikset!!
Lauttarannassa toteamme, että emme mahdu lauttaan. Muutama muukin on liikkeellä. Odotusta tulee 1,5h. Mukavaa rupattelua porukalla päivän keikasta ja tulevista kesän koitoksista, vaikka ikävä painaakin jo kotiiin. :) Väsynyttä ja onnellista porukkaa 4h mutasirkuksen jälkeen. Kyllä on Seppo taas onnistunut saamaan meille hienon kokemuksen.
Reilun vuorokauden saa nautiskella siitä, että tällä kertaa suunnistus onnistui hienosti. Takkurannan pyöräsuunnistus maanantaina kirjaimellisesti upottaa hiekan kurkkuun. Hampaissa ratisee ja karttakin hajoaa atomeiksi sateessa. Toisella kädellä pitää painaa karttatelinettä, että saa selvää rasteista. Vesisateessa todellakin ryvetään mutakoissa ja rakkaus lajiin on koetuksella. Pikku siskon junakin lähtee ennen, kuin kaikki rastit on kerätty, joten pitää oikaista pois. Aika moni muukin on jättänyt leikin sikseen. Ratamestari on tykitellyt luovuudellaan. Suunnistuspummeja ei tule, mutta reittivalinnat ovat osittain surkeimpia mitä surkeista vaihtoehdoista valita voi. Vaikka hampaat kurassa ja lasit huurussa puskin menemään, matka ei edennyt. Suunnistus on niin ihanan hanurista toisinaan. Juuri kun kuvittelet osaavasi jotakin, huomaatkin että ähäkutti, etpäs osaakaan vielä juuri mitään! Onneksi Takkurannan mutakylvyssä Tytti polkaisee komeasti pohjat! Sitkeä passionatar pesee miehetkin, ne viisi jotka ovat vääntäneet sinnillä maaliin asti! :) Varsinaista sisukkuutta. Tässä ei voi kun ladata odotuksia piippuun kesän kisoja varten. :)
Terveisin, Marjo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti