Tanssiaskelin...

Poiketen blogimme valtavirrasta otan omakätisen oikeuden kirjoitella yhdestä rakkaasta harrastuksestani, naisvoimistelusta ja tanssista. Jos minulla ei olisi niin syvää sydämen paloa koetella rajojani rypien harvase päivä ravassa, mudassa tai vähintäänkin hiessä…niin tanssisin sydämeni kyllyydestä eikä tyylilajilla olisi niin väliä. Voisin vetää tulisesti tangoa (jonkun vähintäänkin yhtä tulisen kavaljeerin otteessa ), leikkiä "wannabee –balleriina" surkutellen lapsuuteni kohtaloani, koska lopetin baletin kesken sillä eiväthän bliet tarjonneet ”kaikkihetimullekiitos” -luonteelleni riittävästi haastetta. Olisin halunnut heti joutsenlampeen spagadeja notkistelemaan. :) Voisin hiphopata street-tyylejä tai naisvoimistella kuten tein koko lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni siihen asti, että aloitin opiskelut Oulussa 1998. Se, että en ole julkkis, surettaa minua...MUTTA VAIN siksi, että en voi tulla valituksi "tanssii tähtien kanssa" - ohjelmaan tai muihin tanssi-tsembaloihin. :D Heikkona hetkenä voisin vaikka olla joku viidankon tähtösistä vain siksi, että vaikkapa Marko Keränen opettaisi minut tanssimaan ammattilaisten tapaan muutaman kuukauden intensiivi jaksolla. Saisin liihottaa hienoissa bling blig puvuissa ja voittaisin koko kisan, ihan varmasti voittaisin!! :D Joten, sitten kun se tanssii tavisten kanssa alkaa niin minulle saa kyllä soittaa!!

Viime syksynä rakas ystäväni alkoi houkutella minua ja muutamaa muuta kotiseutuni ex-naisvoimistelijaa mukaan tämän kesän Sun Lahti 2013 tapahtumaan. Minua ei tarvinnut kovin kauan mukaan maanitella. Viime talvi kuluikin kenttäohjelmaa harjoitellessa. Projekti huipentui toissa viikon loppuna ”Voimistelun iloa” –kenttänäytökseen Salpausselän urheilukentällä Lahdessa. 8000 muun voimistelijan kanssa meidän ohjelmamme liikutti porukasta 350 naista Tavoitettavissa ohjelmallaan. Meitä oli neljä entistä Ylitornion naisvoimistelijoiden voimistelijaa mukana Oulun voimisteluseuran riveissä. Ohjelmamme koreografi oli oululainen, joten sikäli oli erityisen hienoa, että saimme olla mukana Oulun ryhmässä, vaikka sydämeni onkin Ylitornion naisvoimistelijoissa. Tällä kertaa pääsimme etukenossa kokeilemaan ohjelman toimivuutta pääkoreografin opastuksella. Lopulliset paikkamerkitkin löytyivät kentältä ihan eturivistä. 

Koska naisvoimistelu-tausta on vahva, uskalsimme lähteä tekemään haastavampaa roolia ohjelmaamme. Ylitornion voimistelunopettajan oppien turvin sekä voimistelun ohjaustakin vuosien varrella tehneenä, luotin siihen, että taivun vielä ohjelman haasteisiin sekä opin muistamaan koreografian moitteettomasti. Taito on ehkä hieman ruostunut vuosien varrella kangistaen menoa, mutta haasteita pitää elämässä sopivasti aina olla. ;)

Viime syksyn uusi harrastukseni breikki on muistuttanut siitä, että koreografioiden opettelu on jokseenkin helppoa, koska sitä olen pienen ikäni tehnyt. Jumpannut ja esiintynyt monet monet kerrat massa suurkisa – tapahtumista niinkin noloihin tapahtumiin kuin Ylitornion vapaapalokunnan pikkujoulut! Joitakin asioita en unohda ikinä...jotkut esiintymiset ovat sellaisia…joko huippu hetkiä tai sitten super noloja tilanteita, jotka eivät ole tappaneet, mutta hajottaneet ihan satasella!!  Kuka muistaa vielä 90-luvun aerobic asut. Niin juuri jOo-O, juurikin ne joissa pepaposkien välissä vilisti naru ja voikkapuku nuoli jokaista mahdollista kurvia tai kurvittomutta. Oih, häpeän punainen muisto!! Kuulen vieläkin ne vihellykset paikallisten arjen sankareidemme – urheiden palomiesten viheltäminä. Ei tarvitse kenenkään enää ihmetellä, miksi Hunksien palomies tanssit saavat minut tuntemaan vilunväristyksiä  sillä mikään uniformu-keikistely ei sytytä minua, eikä missään muotoa!! :D 

Voimistelutaustastani on ollut hyötyä urheilussa aina. Kehon hallinta ja tasapaino ovat helpottaneeat monessa asiassa. Aikuisenakin breik-tuntien akrobatiset temput ovat helpommin opittavissa…mutta freece style tanssiminen tuottaa tuskaa. Minulla on ns. tyhjän paperin syndrooma. Jos käsketään vain tanssia omiaan, niin minun kohdallani se tarkoittaa seisoskelua kauhusta jäykkänä paikallani. Unohdan saman tien joka ikisen opitun liikkeen ja lähes oman nimenikin. Tässä on vielä opittavaa. Tavoite on olla joraava mummeli joskus vuosien päästä!! Rollaattorin kanssa sitten imrovisoidaan, jos ei ennen sitä. Naisvoimistelu sotkeutuu sulavasti läpi muihinkin lajeihin sillä nilkkaa koitetaan suoristaa sekä sormia sorjistaa myös seikkailu-urheilulajien tuiskeessa. Jos lenkillä kunnon poppia tulvii korviin, voi aina ottaa muutaman svengaavan hypyn ja meno kulkee hyvin!! 

Skål, kippis ja hölkyn kölkyn :)

Sun Lahdessa meillä oli viiden naisen iloinen ydin porukka, joista neljä entistä Ylitornion tyttöä! :) Oulusta reissuun lähti kaksi bussilastia Oulun voimisteluseuralaisia. Meillä naisilla riitti mukavaa juteltavaa koko reissun ajan. Voimisteltiin paljon, nautiskeltiin kisatorilla kahvia ja terdelläkin pistäydyttiin.  Muistelimme porukalla menneitä voimistelutapahtumia vuosien esiintymisistä, näytöksistä ja kisatapahtumista ympäri Suomea! Lahdessa leiriydyimme Mukkulan leirintäalueella ja ihan parasta oli, kun perhe saapui myös perästä päin katsomaan näytöstä ja viettämään viikonloppua Lahteen.  

Hanni, Marjo, Heidi ja Sari (toinen Heidi puuttuu kuvasta)

Perheen kanssa iltapäivä

Tapahtuma alkoi Lahden keskustasta Suomen voimisteluseurojen voimistelijoiden marssiessa Salpausselän stadion alueelle avajaisjuhlaan. Ilotulitusten saattelemana matkasimme väsyneinä mökille nukkumaan. Perjantai ja lauantai kuluivat kenttäharjoituksissa ja kuvioita hioessa. Lauantaina seurasimme aitiopaikoilta joukkuevoimistelun MM-kisoja Isku-areenalla. Olarin voimistelijoiden OVO teamin ohjelma koreografinaan Reija Väre herkisti meistä jokaisen kyyneliin Jenni Vartiaisen "missä muruseni on" sovituksella. 

Katsomo-tunnelmaa!!

OVO Team

Sunnuntaina urheilukentän katsomo täyttyi aikalailla ääriään myöten. Hieno näytös väreineen sekä voimistelijoineen oli valmis loppunäytökseen auringon sädehtiessä taivaalla. Naisvoimistelu liikuttaa kirjaimellisesti vauvasta vaariin. 97% naisvoimistelijoista on naisia, mutta mukaan mahtuu perheliikkujissa myös miehiä. Ohjelmamme onnistui hyvin ja saimme televisio aikaakin...joten julkkiksia ainakin 2 sekunnin edestä ihan lähikuvassa! Koko näytös kuvattiin, mutta eturivin paikoista huolimatta tunnistaminen satojen joukosta on mahdotonta. :) Ihana viikonloppu, loisto seuraa ja oli huippua naisvoimistella taas!

Ylitornion piikat: Marjo, Heidi, Hanni ja Sari

Tanssiterveisin, Marjo