Jämi Rogain

Power Adventuren ja Passion Adventuren fuusiosta tulee Team PowerPassion, kun lähdettiin rogailemaan Jämijärvelle lauantaina 12.10.2013. Aamu-usvan jälkeen kelikin oli vielä mukava, vaikka pitkällä syksyä mennään.

Hoitaakseen parisuhdetta toiset menevät syömään hienosti, kun taas toiset menevät elokuviin ollakseen hiljaa vieretysten. Jotkut lentävät upeisiin suurkaupunkeihin kuten Pariisiin, Milanoon ja Roomaan tai viettävät laatuaikaa kylpylöissä tai mökeillen. Perhe Piirron vähäiset lapsenvahtikortit käytetään siihen, että me vanhemmat hikoilemme Suomen metsissä yleensä muutaman kilometrin säteellä toisistamme. :) Kamat pakataan ja puretaan yhteiseen autoon, mutta mökkeillään ja telttaillaankin eri porukoissa...yleensä oman seikkailutiimin kesken. Rakkaus lajiin on vakavaa, joten samaistumme muusikoihin tai näyttelijöihin siinä, että välillämme vallitsee syvä ymmärrys toisen kokemaa loppumatonta seikkailu-urheilun janoa kohtaan. :)

Poikkeuksena olemme päässeet tekemään muutamia mutakisoja ja suunnistusjuttuja yhdessä. Tiimityö toimii meillä  suunnistuksen suhteen hyvin, vaikka tiimissä on Etelä-Pohjanmaan luonnetta, joka "notta" yleensä aina kuvitteloo olovansa oikiassa ja puollustaa näkemyksiäänsä härkäpääsesti. ;) Silti analyytikko mieheni on loistavaa vastapainoa minun kisailija luonteenpiirteisiini verrattuna. Jarkko laskee ja luettelee vaihtoehtoja osaten tarpeen tullen joustaakin. Hän ei myöskään ole liian totisella asenteella liikenteessä, koska kyse on harrastuksesta, vaikka voittaminen kivaa onkin. Tasapuolisuuden nimissä on myös mainittava, ehkä vähän pienemmällä fontilla, :) että allekirjoittaneesta Pohjoisen tiimikaverista löytyy pikku-Myyn itsepäisyyttä ja tahtoa varmasti ärsyttävyyteenkin asti. Suunnistuksessa roolitukset kuitenkin asettuvat luontaisesti kohdalleen ja teemme automaattisesti eri asioita, jotta kokonaisuus olisi mahdollisimman hyvä. Osaamme keskustella reitistä ääneen, jotta pysymme toisen ajatuksessa. Reittivalinnat poikkeaisivat usein toisistaan, mutta se ei ole osoittautunut ongelmaksi (saan lopulta tahtoni läpi ;)), emmekä ole toistaiseksi lähteneet omille reiteille kesken kisojen. ;) Molemmat suunnistamme, emmekä luota siihen, että toinen tietäisi. Uskallamme myös jo sanoa, jos emme tiedä missä olemme ja voi luottavaisesti sanoa melkein kaiken mitä ajattelee. :) Eikä bummauskaan taida olla riittävän vakava peruste avioerolle. :)

Tänä vuonna Jämi Rogain sattui sopivasti niin, että samalle viikonlopulle ei ollut muuta. Olemme kerran aikaisemminkin käyneet Jämillä, joka sijaitsee sopivan matkan päässä mieheni lapsuudenkodista. Lapsoset jäivät aamulla mumman ja paapan hoiviin, meidän kurvatessa sumuun kohti kisoja. Olimme ehkä liian optimistisia ja aamu-unisia, kun lopulta reittisuunnitelman teossa tuli vähän liian kiire. Lähtö ja maali sijaitsivat siten, että rastipisteet jakautuivat sen molemmin puolin. Teimme pikaisen päätöksen siitä, että emme lähtisi hakemaan suolla olevia rasteja, joka ehkä jälkispekulaatioissa osoittautui ratkaisevaksi tulosten kannalta. Lähtökäskyn käydessä vain pieni murto-osa lähti kiertämään reittiä pohjoisen oikean kautta. Naureskelimmekin, että tämä ei ehkä ollut se pisterikkain ja optimaalisin reitti, kun valtavirta tamppasi toiseen suuntaan. 

Ennen lähtölaukausta! :)

Jämin kangasmaastot sopivat meidän molempien suunnistustyyliin. Kartalla oli riittävästi luettavaa, jotta saa varmistusta siitä, että taivaltaa oikeaan suuntaan. Jämin maastot ovat myös aika polveilevia suppa-harjuineen, joten korkeuserojen kanssa sai ähertää mäkeä ylös ja toista alas. Jostakin syystä omat jalat eivät olleet alusta alkaenkaan omat jalat. Vauhdin pitäminen ei ollut helppoa, kun tuntui raahaavansa mukanaan lisäpainoina puupökkelöitä. Kertasin meidän "juoksuvalmentajamme" oppeja ja koitin kompensoida jäykkyyttä oikealla lantion asennolla ja askelpituudella. Niin ja missä sen kynän pitikään pysyä? :D Ensimmäinen rasti otettiin varovaisen varmasti ja toiselle rastille, suolle mentäessä, vauhti ja varmuus alkoivat lisääntyä. 

Lähtö/maali kynän osoittamassa paikassa, meidän partio lähti pohoisen oikean kautta.

takaisin palasimme pohjoisen vasemman kautta. Punakynä on suuntaa antava! ;)

Homma oli hauskaa alusta asti. Olimme arvioineet kykenevämme etenemään noin 40 kilometrin reitin viiden tunnin aikana. Kolmen vuoden takainen kilometrimäärä oli 36 km ja uskoimme, että ainakin suunnistustaitoa tarttuneen lisää vuosien varrella. Rastit löytyivät helposti edeten pehmeämmällä kangaspohjalla ja välillä kovemmalla hiekka- tai pururatapohjalla. Joku huikkaisi laavulla laittavansa makkarat pöhisemään meillekin, kun kiiruhdimme leimaamaan ja poistuimme metsikköön. Jarkko kantoi tällä kertaa emitiä, joka kyllä välillä rastin läheisyydessa tarjosi minulle pienen hetken hengähtää. Aika selväähän oli, että minun vauhtini määräsi partion vauhdin. Keskimäärin metsäpätkillä vauhti oli noin 8.00 km/h ja kovemmalla pohjalla 5.20 - 5.40 km/h.  

 2h 45min jälkeen olimme kolunneet kartan toisen puoliskon yhdellä pienehköllä virheellä. Kahden viimeisen tunnin aikana pitäisi kyetä pitämään vauhti ja löytämään loput rastit, kun siirryimme etelästä lähtö- ja maalipaikan ohi hakemaan kartan vasemmalla puolella sijaitsevia rasteja. Olennaista tietenkin oli osata kääntyä takaisin ajoissa ja jättää aikaa viimeistellä reitti. Mieheni saa kyllä ihan kaikki pisteet tässä optimoinnissa. Minun ei tarvinnut ajatella koko asiaa, kun luotin siihen, että homma tarkentuisi koko ajan. Voin vain kysellä kuin lapsi: "Koska ollaan perillä ja ehditäänhän varmasti?". :) Ihan kartan toiseen laitaan emme enää ehtineet, joten arvokkaita pisteitä jäi saamatta, mutta kello kävi armottomasti. Emme olleet riittävällä tarkkuudella ehtineet analysoida maastoa ja kartan vasempi puoli vaikutti nopeampi kulkuiselta. Toisaalta oli hyvä näin, kun jaloissa alkoi tuntua, mutta toisaalta vasemmalla puolella olisi ollut suorastien kera enemmän pisteitä tarjolla suhteutettuna kuljettuun matkaan. Väärä strategiapäätös siis, joten operaatiovaihessa ei voi kuin jossitella, kurat olivat jo päntseissä! :) 

Välillä sain tehdä töitä tosissani piipertäessä mieheni perässä. Toisaalta taas onnistuin muutamalla rastilla tuomaan lisäarvoa tarkemmalla suunnistuksella. :) Jarkon into ei laantunut viidessäkään tunnissa, joten sain rauhoitella kaveria välillä! :) Viimeisen puolen tunnin lähestyessä teimme yhden virheen ja etsimme rastia 12 minuutin ajan, joka tarkoitti sitä, että yksi rasti jäi hakematta maalin läheisyydestä. Vauhti säilyi loppuun asti, vaikka jaloissa painoikin kovasti. Viimeiselle näköalatornin rastille kiivetessämme sain Jarkko-hissistä vähän vauhtiapua. 

Maalissa olo on aina huippu! Hienosti olivat Kankaanpään suunnistajat mini rogainin reitin tehneet. Tavoitteemme matkan pituudesta täyttyi, kun kello kertoi meidän taivaltaneen noin 42km. Ymmärtääkseni vajaan 40km matkalla pääsi muutaman sata pistettä kovempiin tuloksiin. Tästähän rogainissa on kyse, optimaalisimmasta reitistä vauhtiin ja taitoon nähden. Tyytyväinen ja ennen kaikkea iloinen pitää kuitenkin tulokseen olla. Kärkimiesduo oli vetänyt ihan omaa luokkaansa pistepörssissä. Sijoituksemme oli 13/40 ja muutama sekajoukkue ehti meidän edelle sijalta seitsemän alkaen, pistesaldolla 1917. Meidän pistesaalis oli 1738. :) Koska julkista GPS-seurantaa ei ollut, "learn from the best" - jälkispekulaatiota ei voi harrastaa ruudulta. Omaa "lessons learnt":a voi harrastaa loputtomiin eikä täydelliseksi taida siltikään tulla. Mukava laji ja hienoa kokemusta taas rikkaampana!! 

Kisakuvia - voitokas Extreme Lost in Kajaani

Tässäpä lisää näitä kisakuvia Extreme Lost in Kajaani kisasta. 

Kuvat on tuottanut Sotkamon kameraseura Vaarojen Valokuvaajat ry (Reijo Heikkinen, Hannu Kilpeläinen, Kalevi Sorsa ja Antti Tervo)

Extreme Lost in Kajjaani

Lähtökohdat:

Syyskuun saapuessa ja kesän sitkutellessa viimeisiään rukoilin hiljaa Taivaan voimia jatkamaan lämpöisiä kelejään sillä seikkailu-kesä oli saamassa finaalinsa Kajaanissa. Tällä kertaa ei mökkeiltäisi yöllä vaan yövyttäisiin teltoissa. Odotettavissa olisi myös räpiköintiä ah-aina niin lämpöisissä Suomen avovesissä. :) Läheltä piti, ettei viivalla ollut kaksi tiimimme naisjoukkuetta, mutta polvivaivat ja tietysti "tylsät" työt estävät joskus harrastuksia. :) Passionattaret kisasivat joukkueessaan: Niina, Tytti ja Marjo.

Girls, girls, girls! :)

Faktat kisasta: 

Vuoden 2013 kilpailureitti kulkee noin 50km säteellä Kajaanista. Reitin varrella seikkailijoita odottavat huikeat MTB-maastot, Kainuun vesistöjen monet mahdollisuudet, Kainuulaiset vaara- ja mäntykangasmaastot sekä monipuolinen ja laadukas kattaus quest-tehtäviä. Seikkailun aikana on tarjolla suunnistusta, melontaa, juoksua, köysitehtäviä, veden pärskettä ja viime vuoden tapaan ylläriuutuuksia, joita ei ole seikkailukisoissa ennen nähty!

Järjestäjät toteuttivat pilkulleen sen mitä lupasivat ja Taivaan voimat vastasivat auringon kosiotansseihini! Talkoolaisenakin seikkailukisoissa ahkeroineena voin sanoa, että kisa oli huikean hienosti järjestetty. Viimeistelynä meininkikin oli rentoa ja iloista, eivätkä järjestäjätahon yöunen puutteet näkyneet meille kisailijoille, vaikka tuntitolkulla hommia kisojen eteen oli tehty. Mikäs meillä siis kisailla, kun homma pelasi! 

Passion Adventure osallistui Extreme Lost in Kajaani sarjaan, jossa kisan arvioitu kesto oli 16h ja matkaa tahkottavaksi rapiat 200km eri menopeleillä. Olimmekin sitten malliesimerkki, koska kulutimme reitillä 16h 3min ja virallisen GPS seurannan mukaan matkamittariin kertyi 183,85km (+ noin 10 km, jolloin repussa ollut GPS sai jäädä paikalleen).

Kisa-aatto iltana:

Niinan kamat! :)

SMS:ää pukkaa, Niina faksaa kuvan kera yöpaikalle toimitettavan jätesäkin sisältöään. 150L säkki pursuilee liitoksistaan. Ihan vaan ilmeisesti vinkkinä minulle ja Tytille siitä, että hänen kamoihinsa ei joukkueen hammastikkuja pakata. :) Paniikki iskee ja alan purkamaan omia kamojani. Okei, en tarvitse höyhentyynyä, jätän kihartimen kotiin ja Niina ehkä lainaa kurkkunaamiotaan, mutta höyrysaunan jälkeen on pakko saada silkkiaamutakki ylle ja karvatupsulliset aamutossut jalkoihin, vaikka kisasiskon pussi pursuilisi kuinka yli äyräiden. :) No eihän se ihan nuin mennyt, mutta minulle ei vieläkään selvinnyt, mitä ihmettä Niinalla oli mukana!? Sähköhammasharjan Niina kaivoi pussistaan muiden huvitukseksi, mutta oma pussini oli huomattavasti kääpiökokoisempi, vaikka olen leimautunut tiimimme turhamaisimmaksi! Tytti taas hoiti pussiinsa teltan ja muut oikeasti välttämättömät partiointikamppeet campingiä varten. Tiedä mitä porekylpyjä se Niina nautiskeli meidän nukkuessamme! :)


Kisa-aamuna:

Ihana aamu

Ajelimme aamutuimaan kohti Savvoo, sumun saatellessa matkaamme. Aamuaurinko sarasteli kauniisti, eikä aamuherätyksen jälkeistä väsymystä ollut ollenkaan jännityksen nipistelessä kehossa. Jarkko-mieheni, joka osallistui myös kisaan, piti autossa tunnelmaa yllä, kun ei meinannut pysyä kuskin penkillä. Tyyppi rummutteli rattia, hoilasi biisejä, puhua pulputti, pölisi ja hölisi - heilui sen minkä turvavyö periksi antoi! Siis minä pupu durasell olin siihen verrattuna itse tyyneys! :) Vimepelivaaran urheilukeskukseen päästyämme tytöt olivat ehtineet hakea kisametriaalin ja majauduimme kisakeskuksen pukkariin tekemään reittisuunnitelmaa. Kartan mittakaavasto oli 1:100000 eli 1cm kartalla vastasi 1km maastossa. Pikkutarkkaa suunnistusta ei siis peruskartalla tarvittaisi, mutta tarkkuutta sitäkin enemmän, koska ison mittakaavan vuoksi risteykset ja polut eivät olleet paksulla printillä. Lisäkarttoja ja ohjeita olisi luvassa matkan varrella. Kolmisin veistelimme mielestämme optimaalisimman reitin Kajaanin keskustasta 16:n rastipisteen kautta Ristijärven leirikeskukselle, joka toimisi ensimmäisen päivän maalina. Niinan oli tarkoitus ottaa pääsuunnistajan rooli, mutta Tytti tulisi hoitelemaan juoksuosuuksia, jolloin Niina saisi keskittyä täysin painelemaan "tinni tiskissä", kuten hän asian itse ilmaisee!! :)

Reittisuunnitelman parissa

Varustesäätö ja tankkaus alkavat olla jo rutiinia...joskin ehkä se uuvuttavin osa kisaa. Olet pakannut hartaasti kotona, säädät mukana olevat varusteet minimiin, hoitelet vaihtoon menevät tavarat, säädät pyörän, karttatelineen, repun sisällön ja energiat...vaseliinia sinne ja vaseliinia tänne! Koitat pureskella evästä, vaikka mitään ei tee mieli. Jonotat vessaan x-kertaa ja purat jännitystä omalla persoonallisella tavallasi!

Varustehässäkkää

Lähtökäsky käy ja saadaan prologi 1 kartta, joka käydään juosten. Edessä on sprinttikartta, mutta kukaan ei löydä itseään kartalta. Mitä - mitä...missä - missä? Missä on kolmio ja missä olemme me? Useat pro-tiimitkin pyörittelevät päätään ihmeissään ja tuttu massasyöksy kohti ensimmäistä rastia jää toteutumatta. :) Kartassa on lähtö/maali -kolmio, mutta hieman kartan ulkopuolella valkoisella pohjalla. Kukaan meistä ei vain siinä vaiheessa tajua sitä. Tytti huomaa katsoa isommasta reittikartasta maamerkkimme ja sinkoamme muiden perässä maastoon. Homma vaikuttaa luukutukselta, koska kovaa pohjaa on tarjolla tossujen alle. Tytti vetää joukkoa. Minä Durasell käynnistyn heti hurjan adrenaliisyöksyn saattelemana kun taas Tytti ja Niina ovat nimenneet itsensä Diesel-koneiksi, jotka vaativat vähän lämmitystä, mutta sitten heitä ei pidättele mikään. Tämä on tiedostettu asia, mutta koitan kommenella vauhtia siitäkin huolimatta!! Koska minulla ei ole karttaa, olen porukan virallinen komentelija ja tsemppari! Saan siis komennella luvan kanssa, toisin kuin kotona! :D

Prologi 1 sujuu hyvin, jäämme vain pari minuuttia naisten kärjeltä juosten. Vaihdamme urheilukeskuksessa prologi 2:n karttaan, joka on Vimpelivaaran maastopyöräsuunnistuskartta. Niinan taito ja kokemus pääsevät oikeuksiinsa tässä lajissa ja sitten mennään eikä meinata. Niina polkaisee Giantinsa kohti pöpelikköjä, pois alta risut sekä männynkävyt. Välillä oikaistaan kurveja viskomalla pyörää edellä ja pyyhkimällä itse perässä. Mäkeä ylös ja toista alas. Minulla on emit ja sinkoudun leimaamaan aina sinne, minne käsky käy. Kipuan kumpareelle ja  hyppään polun risteyksen pusikkoon. Polkaisen tyttöjen perään. Homma tuottaa tulosta. Ollaan prologi 2 jälkeen kisan ensimmäinen naisjoukkue. Otimme kiinni sen, minkä ensimmäisessä jäimme. Tästä on hyvä jatkaa!!

Ensimmäinen rasti on uimarannalla ja siellä suoritetaan myös quest 1, tehtävärasti. Beach volley kentälle on piilotettu salibangypalloja ja niitä kuokkimaan vuoronperään. Kaavitaan hiekkaa kukin vuorollamme. Hiekkaa tuntuu uppoavan kenkiin, housuihin ja hanskoihin jo muutaman kakun verran, mutta pallot ovat tiukassa löytää. Homma on kuitenkin kahdeksassa minuutissa ohi, vaikka se tuntuu alussa pieneltä ikuisuudelta, kun virtaa olisi kintaissa muuhunkin kuin viisipiikkisellä lapiointiin!!

Pyörällä matka taittuu, napataan rastit viilettäessämme kohti rastia nro 5. Siellä pääsemme viskomaan 12kg kahvakuulaa. Niina säntää hommaan ensimmäisenä ja löydämme vatsalihaksetkin mukaan peliin. Tässä vaiheessa olemme 7min edellä toisena olevaa Lost Casen naisia. Valitsemme eri reitin rastille kuusi ja minuutti peliä pelataan toisena kaahavan naisjoukkueen kanssa. Koitan ottaa vauhdista vastuuta, koska tuntuu että nyt kulkisi. Olemme sopineet vuorovedoista, mutta toisaalta strategia vaihtuu lennosta - se auratkoon ken jaksaa, kunhan vauhti säilyy!! Ja vauhti kyllä säilyikin hyvin läpi koko kisan pyörällä mentiin kovalla pohjalla 26km/h - 30km/h keskivauhtia.

Rastilla nro11, Kontiomäen lähellä, ero toisena polkevaan Lost Caseen on 9min siinä vaiheessa kun selviää, että nyt kastutaan. Aletaan purkaa kamoja varvikkoon valmiina kaahaamaan uimapatjoinemme raitistumaan. Niina tsemppaa meitä juostessamme kohti jordaaniaa. "Täytyy vain ajatella ettei se ole kylmää!!" "Jaadi-jaadi-jaa", sanon minä. Miten voit ajatella ettei se ole kylmää, kun se nimenomaan on ihan hyistäjäistä. Sinne vain molskis ja kauhomaan perhosta patjan päältä. Laulan ja koitan lausua Tabermannia, että ajatukset pysyisivät muualla, vaikka tunto käsistä katoaakin pikkuhiljaa. :) Muutamia runkoja joutuu surffaamaan yli ja en uskalla vaihtaa asentoa, ettei tarvitsisi ottaa pohjakosketuksia. Etenemme kuitenkin Niinan vanavedessä ja ohitamme jopa miesjoukkueen, joka kyllä iskee peesiin kiinni. Liekkö pojilla uintisyklin nopeuteen vaikutusta sillä, että Tytin mumiskat ovat katoamaisillaan sopivasti strategisiin paikkoihin ja takaa-ajajan näkymä peesistä on vähintäänkin mukava! (Kuviahan siinä ei ehtinyt näpsiä) :) Illalla teltassa kuulemme, että Tytti-parka ei ole miettinyt mikä urheilutoppi ja mitkä kalsarit kintuissa ovat. Niinan kanssa olemme turvautuneet Kari Traan alusvaatteisiin suurimmilta osin. Suosittelen lämmöllä siskot, on muuten hyvä valinta, jos meinaa usemman kilometrin vetäistä jopolla tai juoksennella napa paljaana! Tyttihän jatkaa siveettömällä linjallaan vaihdossa ja kailottaa, että aikoo nyt riisua ihan kaikki. Toiset ovat siihen asti keskittyneet säheltämään lähinnä oman vaihtonsa kanssa, mutta väkisinkin filmi pysähtyy sekunneiksi yhdeltä jos toiseltakin. Sopivan vähäeleistä siis - mutta häirikönti on sekin toimiva strategia!! Kaikesta riisumisesta ja pukemisesta huolimatta suoriudumme questista vajaat 3min nopeammin kuin naisten kakkosjoukkue.

Rastilla 12 odottaa uusi quest - farmikävely. Hiekkaämpärit täyteen ja kierrokselle. Huh, hellettä - painavathan ne. Jotakin me siellä kupattiin, kun meitä takaa-ajava naisjoukkue teki saman 3min nopeammin. Rasti 13 on autiotuvalla, Kontiomäellä. Tiukkaa nousua taas ylös, jossa rastilla selviää, että joudutaan tekemään reissu Kiinaan. Turha on tähyillä sinivalkoisia siipiä tai yksityiskonetta tehdäkseen   shoppailuja silkkimarketilla - valittavana on kaksi kumia tai apostolin kyyti alas etelään ja ylös takaisin. Päätämme lasketella pyörällä niin lähelle kuin ikinä pääsee. Loppu mennään risukossa tarpoen. Koska minulla on emit, saan läpi koko kisan sännätä leimaamaan toisten pitäessä etäisyyden sallitun 100m rajoissa, mutta navigoiden jo kohti seuraavaa rastia. Niimpä nappaan mukaani Gandalfin kävelykepin, kun koitan könkytellä tytöt taas kiinni! Tilastotieto kertoo Lost Casen olevan rastille 13 saavuttaessa meitä perässä 11min ja Kiinan reissuun he käyttivät pari minuuttia enemmän. Minuuttipeliä edelleen! :)

Rasti 14 on tulosten kannalta käänteentekevä, sitä osa joukkueista oli joutunut hakemaan enemmän tai vähemmän. Mekin olemme valinneet oikoreitin ja tutkineet sen tarkkaan. Tytti huomaa hentoisen polun, joka erkanee tiestä. Niina empii hetken, mutta päätämme valita polun. Polku vie suoraan kääntöpaikalle, sinne minne pyrkimys olikin. Mukana oli tällä kertaa ihan hippusellinen myös hyvää onnea, koska  rämpimistä tai pyörän tunkkausta ei tullut edes ennakoitua 200 metriä.

Viimeisellä rastilla 15 olemme Lost Casea edellä 31min. Viimeinen quest taittuu mukavasti Niinan kantaessa vesitonkkaa, Tytin kantaessa auton rengasta ja minun kantaessa 15kg levypainoa. Hiihtämäänkin pääsemme kolmissa voimin. "Oikea - vasen - oikea" - kajauttelen ilmoille ja suksihan liikkuu! Maalissa olemme klo 18:38 hyvävoimaisina ja hymyilevinä. Lost Casen tytöt tulevat vajaan 27min meidän jälkeemme. Leiriydymme Ristijärven pirtin leirintäalueella.

Ensimmäinen etappi pulkassa!

Tytti, partiotaitokisojen hallitseva Suomen mestari, pamauttaa teltan meille kasaan alta aika yksikön - rouvat ovat hyvät! Minä kaivan, kuinkas muutekaan, kuivaa ja lämmintä ylleni heti. Niina painaa peseytymään järveen ja eihän se tietenkään taaskaan ollut edes kylmää - seli -seli, uskoo ken tahtoo!! Joillakin tuppaa olemaan sadistista taipumusta rääkätä itseään vielä vähän lisää kaiken maailman epämukavuuksilla. Saunassakin olisi ollut lämmintä vettä, mutta saan tietää siitä liian myöhään. Pesulaput kelpaavat tämän kerran ja stinkkaan tällä kertaa ihan tyytyväisenä. :)

Syömme, juttelemme ja leiriydymme - mukavaa!! Iloista seikkailumieltä on leirin täydeltä - pyörän huoltoa, huomiseen valmistautumista ja energian tankkausta - mukavaa jutustelua oman tiimin sekä tuttujen kanssa. Odotamme kellon lyövän 23, jolloin saamme lauantain kartat. Väsy alkaa painaa ja sitä myötä juttujen taso heikkenee, mikä kirvoittaa nauruun tikahtumiskohtauksiin. Seikkailu-urheilu on kaikessa ihanuudessaan myös aika alkukantainen laji. Siinä pääsee ja toisaalta ehkä myös joutuu toisen kanssa sille tasolle, ettei ihan siviilissä sellaisiin kosketuksiin päästäisi. Herkkähipiäistä voisi hirvittää ja hienohelmaisuus karisee. Mutta huumorin kanssa kun vedetään niin ikäkin pitenee. Hiertymät ja vatsaoireet ovat arkipäivää! Illan pimetessä teltassa suunnitellaan myös tiimin kesän päätösbileitä, joissa jokainen meistä tulee todennäköisesti olemaan turnauskestävyytensä rajoissa ja seuraavana päivänä ei ainakaan lenkkeillä! :)

Klo 23 kajahtaa kapteenin kokouskutsu. Saamme uuden kartan. Nopeasti reittisuunnitelman tekoon. Nousua on vähemmän kuin perjantaina, mutta kisakello tulee kelaamaan hieman pidempään. Reittivalinnan paikkoja ei ole niin monia, mutta questeja tulee olemaan aika pläjäys. Suurin osa käydään juosten, joka vähän jännittää. Toivomme mahdollisimman teknistä maastoa, jossa juoksuvauhtimme saataisiin pysymään kohtuullisena. Unta palloon sitten likat! Korvatulpat korvissamme koitamme olla kuuntelematta toisten ähinää ja makuupussin kahinaa. Jokainen käy vuorollaan puskapissalla.

Telttatunnelmaa

Kellon soidessa alkaa aamurumba. Tunnissa ja vartissa on leiri kasassa, jätesäkki pakattuna ja seikkailija valmiina seuraavaan päivän epistolaan. Ristijärven pirtillä saamme myös ruhtinaallisen aamupalan puuron, kahvin ja tuoreen sämpylän muodossa. Tankki on täysi ja lähtö kajahtaa klo 06 ensimmäisessä aallossa.

Aamun ensimmäisessä questissa, ensimmäisellä rastilla, järjestäjät varmistavat, ettei unihiekkaa varmasti jäänyt ripsiin hitustakaan. Coasteering-osuudessa tarvomme Ristijärven Koirankielen nimekkeillä. Tytti suunnistaa, Niina käynnistelee moottoriaan ja Marjo on vaihteeksi (ja ehkä tiimikavereiden mielestä ärsyttävän) täynnä virtaa. Kahlon siis leimaamaan ja hoputan. Rastille kaksi noustaa 7% nousua Saukkovaarassa. Kylmyyden vuoksi ei ainakaan tarvitse itkeä. Järjestäjät ovat todellakin ajatelleet kaiken. :)

Asetelma on muuttunut, me ajamme nyt takaa toista naisjoukkuetta Lost Casea. Rastilla kolme, Kangasjärvellä, odottaa uusi quest. Olemme LC:tä jäljessä 3min. Aluksi arvomme makaroonipussin painoa - väärin! Sakkokierros, jonka jälkeen pääsemme suunnistamaan. Noin 5km suunnistus tapahtuu vaihtelevassa harjumaastossa. Tytti suunnistaa varmasti ja loikimme pitkin maastoja. Vauhtia pitävät yllä myös Väsyneet isät, joiden askellus ei vaikuta lainkaan väsyneeltä. :) Korkeuserot laittavat puuskutusgeneraattoria suuremmalle. Suunnistuspätkän jälkeen vaihdamme taas nopeasti pyöräkengät jalkoihimme ja matka jatkuu 6min LC perässä.

Questilla neljä on kolme tehtävärastia. Tytti säntää kiipeilyhässäkkään ja minä huomaan joutuvani ammuntajonoon. Epäilen pystynkö ampumaan kolmella laukauksella kaksi metallisorsaa kumoon ja huomaan, että Niina on menossa tasapainoilemaan. Sisäinen naisvoimisestilijani uhkuu varmuutta ja vaihdamme Niinan kanssa paikkoja. Siinä jonotellessa tehtävä selviää minulle kokonaisuudessaan. Ei riitäkään, että pääsee killumaan kepin nokassa olevalle pienelle tasanteelle valjaiden turvin, siitä pitäisi ponnistaa vielä vapaalle trapetsitangolle. Tässähän kävi niinkuin Prisman kauppajonossa. Jos typeryyttäsi päätät vaihtaa jonoa toiseen, toiveenasi suoritua nopeammin, niin kassa jolle ponkaiset sylttää tai vähintääkin joku edellä oleva on sössinyt jotakin. Niin käy nytkin ja peilistä voi katsella syyllistä! Mitäs hätäilit Marjo!! Väsyneiden isien pitkän huiskean komea seikkailija ojentaa kätensä, tuskin edes ponnistaa ja hop - riippuu tangossa varmana ja voimakkaana! Jupisen itsekseni, että eikö kääpiösarjalaisille ole omat trapetsit hieman lähempänä ettei tarvisi avaruuteen asti ponnistaa. Ponnistusvoimani ei koskaan ole ollut huippuunsa viritettyä ja tanko kiilluu horisontissa. Järjestäjän tsempeistä huolimatta, toisen käden otteeni lipeää hypätessäni. Vaikka ponnistankin kaikin voimin, roikun valjaiden varassa vetäen vesiperän - keles ja nyyh!! Siitäpä sitten sakkotaipaleelle joka ei tunnu päättyvän koskaan. Niina puolestaan tuulettelee ammuttuaan molemmat sorsat ensimmäisellä laukauksella. Edellisen suunnistuspätkän leimaamissinkoilut tuntuvat nyt jaloissa ja suututtaaärsyttää_ja_puhisuttaa.com. Takaisin päin tampatessa muitakin kääpiösarjalaisia juoksee vastaan pitkän huiskeilla jaloillaan. Suurta vääryyttä meitä kohtaan, sanon minä!! :)

Seuraavat kolme rastia ovat henkilökohtaisen kisani vaikeimmat. Säntäily leimaamaan ja kiihdytykset kostautuvat vähän. Onneksi pääsemme melomaan rastilla kahdeksan Pöyhölänniemellä, jonne saavumme 7 min LC:n perässä. Melonnassa yksi aina odottaa ja kaksi meloo. Tytti ja Niina hoitavat ensimmäisen melontapätkän ja minä värjöttelen rannalla. Juon kupin kuumaa kahvia ja uneksin lämpimistä vaatteista, jotka ovat repussani kanootissa, koska emit on repussa kiinni. Tällä rastilla nähdään miesten kärkeä ja vaihdetaan nopeasti kisakuulumisia muiden kisailijoiden kesken. Tytti ja Niina saapuvat melonnasta, vaihdetaan Tytin kanssa paikkaa ja jatketaan Niina perämiehenä toinen melontapätkä. Tuntuu, että jolla ei kahden naisen voimin liiku, vaikka hartiavoimin kauhotaan. 1Lifen kanootista tsempataan meitä! Leimatessani rastilla  meinaan pudota jorpakkoon huvituksesta, koska Niina on päättänyt piristää reissua. Nainen taitelee kanootista pyrstö pitkällä jollan reunan yli ja pissaa!! Kyllä joo - pissaa se, minuuttiakaan ei ole hukattavaksi ja hätä ei lue lakia!! En tiedä naurattaako enemmän vai pelottaako se, että nainen kaataa mennessään koko kanootin, mutta ei huolta - ehkä Niina on harjoitellut tätäkin ja matka jatkuu!! Ehkäpä juuri tämä temppu kutistaa LC:n etumatkaa minuutilla! :D

Rastivälin ysiltä kympille tehdään LC:n tyttöjen kanssa eri reittivalinta. Me menemme pohjoisen kautta  oikoen suoraan  ja saavumme rastille nro 10 vain minuutin heidän perässään. Rastilla odottaa käyräsuunnistus-quest, joka hoituu tarkasti Niinan komennolla! Rastille nro 11 lähdetään yhtä matkaa, mutta pääsemme Raviradan questille noin pari minuuttia aikaisemmin. Pinkaisen raviradalle pyöräkengät jalassa. Kyllä tosiaankin pääsee fiilikseen siitä, miltä hepo-parasta tuntuu laukata rataa kovilla hevosenkengillään. En saa yhtään ponnistusvoimaa päkiästä, mutta säästän kengien vaihtamisen ajan. Onneksi ei enää tunnu vaikealta ja jaksan taas hyvin. Niina ja Tytti juoksevat kierroksensa lenkkareilla. Raviradalta lähdetään taas tyttöjen kanssa yhtä matkaa.

Seuraava rastiväli raviradalta Nakertajaan on ehkä kisan pisin ja tehdään eri reittivalinta LC:n tyttöjen kanssa. Menemme etelän kautta isoja teitä, tyttöjen päätyessä toiseen reittiin. Saamme tällä välillä 2min etumatkan saavuttaessa rastille nro 12. Vielä jaksaa polkea hyvin ja matka taittuu, vaikka tuuli koittaakin puhaltaa kovasti vastaan. Keskustan tuntumassa olevan ponttoonisillan laiturin kautta leimaamme vielä rastin nro 13 ja sitten kohti urheilukeskusta ja maalia, jossa odottaa vielä viimeinen quest hajontarasteineen. Olemme saaneet Lost Caseen 7min etumatkan, jota uskomme kiperästi tarvitsevamme viimeisessä juoksuosuudessa.

Marjo laskeutumassa 
(kuva:Tuulia Miettinen)

Ensimmäiset kolme rastia heitetään perhoslenkeillä leimaten aina samassa paikassa. Loput kolme rastia ovat kaikille samat jolloin edetään järjestyksessä kohti maalia. Meille ensimmäinen quest on laskeutuminen urheilukentän katokselta. Köysitehtävät ovat yleisesti ottaen aina lähes mukavimpia tehtäviä, eikä tämäkään ole poikkeus. :) Seuraava rasti on Vimpelinvaaran jo tutuksi käyneellä laskettulurinteellä, jossa pääsemme harrastamaan aivojumppaa uhkana päätyä sakkokierrokselle laskettelurinteen alle. Onneksi neljä numeroitua rengasta saadaan yhdestä ympyrästä toiseen ja kolmanteen oikeassa järjestyksessä, emmekä joudu lyllertämään enää lisämäkiä. Kolmas tehtävä odottaa  koulunpiha-aluella. Niina menee pelaamaan kännykkäpeliä, Tytti kokeilee suunnistussimulaattoria ja minä ajelen mikäliemopediseolikaan. ;) Tällä kertaa miss Fortuna on minulle suotuisin ja harmittavasti tytöt joutuvat kiroillen vetämään kaksi sakkolenkkiä epäonnistuiden tehtäviensä vuoksi. Koitan anella järjestäjältä lupaa tehdä sakkolenkkiä Niinan puolesta, mutta järkymätön on sääntö, koska rangaistus on henkilökohtainen.

Tytti köysissä (kuva:Tuulia Miettinen)

Toiseksi viimeinen quest tehdään armeijan taitoradalla. Miten olenkaan aina halunnut kokeilla sitä, mutta ehkä vähän pirteämpänä versiona kuin juuri nyt. Möyritään esteiden ali ja kiipeillään toisten yli. Tasapainoillaan ja harpotaan sen minkä jaksetaan. Hoksottimet eivät enää parhaisiin tekniikkoihin taivu ja Niinan reidetkin kramppaavat, mutta yhteispelillä selviämme radasta toinen toistamme vähän avustaen. Lost Casen tytöt kepittävät meidät tässä ja lähtevät kohti viimeistä questia parin minuutin etumatkan turvin. Viimeisellä questilla Niina pulahtaa Hoikanlampeen ja me Tytin kanssa kierrämme 2.1km järven juosten. Jäämme toisena päivänä Lost Casen tytöille reilut 3min, mutta perjantaina hankkimamme etumatkan turvin tiedämme olevamme kisassa ykkösenä. Kokonaisuutena reissu oli onnistunut. Olisimme olleet kokonaiskisassa miehet ja sekajoukkueet mukaanlukien sijalla 10. Vain yksi sekajoukkue meni meitä lujempaa. Kokonaisuudessaan joukkueita oli 35 (8 sekajoukkuetta, 5 naisjoukkuetta ja 22 miesjoukkuetta).

Linkki tuloksiin:
http://www.haastaitsesikunnolla.fi/binary/file/-/id/52/fid/1338/

Maalissa urheilukentän viimeisinkin vesieste suoritettuna!! Ylitämme maaliviivan käsikädessä. Järjestäjän edustaja on vastassa onnittelemassa kaikkia maaliviivan ylittäneitä. Halaamme toisiamme. Lapsoset, jo maaliin päässyt mieheni ja isovanhemmatkin ehtivät maalialueelle onnittelemaan. :) Kilpailu oli hienon hieno ja monipuolinen, vaativuutta toivat monet fyysiset questit ja vähintäänkin mäkinen maasto. Onnistuimme hyvin joukkueena ja kesän seikkailut saavat ansioituneen päätöksen. Jokainen passionatar on tehnyt töitä tuntitolkulla poluilla ja maastoissa kehittyäkseen ja tullakseen paremmaksi. Vastoinkäymisiltä emme ole välttyneet, mutta opiksemme olemme ottaneet niin henkisen kuin fyysisenkin kasvun puitteissa. Rohkenen todeta, että alamme olla jo vakavasti otettava seikkailujoukkue, joka jatkaa tasaista taivaltaan kohti säkenöivempiä kokemuksia, hurjimpia seikkailuja ja armotonta itsensä rääkkäystä sekä kohti niitä henkilökohtaisia itsensä voittamisia, jotka kirpaisevat niin, että nenää nipistelee ja kyyneleiltäkään ei voi välttyä!

Piikulin kanssa <3

Jee!!

Kiitos Tytti ja Niina, huikeat ja ainutlaatuiset naiset!

Terveisin, Marjo

P.S. Laitetaan kuvia jakoon, jos saadaan järjestäjän sivuille niitä lisää! :)

Mestaruutta puolustamaan…

Taas lähestyy kisat… nimittäin partiotaitokisat.  5.-6.10 Porvoossa kisataan partiotaitojen Suomen mestaruudesta.

Ennen kuin olin edes kuullut seikkailukisoista, olin jo vuosia kolunnut partiotaitokisoja. Siirtyminen pt-kisoista seikkailukisoihin oli itseasiassa helppoa, sillä noissa kahdessa  on paljon yhteneväisyyksiä… kummassakin mennään reilu vuorokausi väsymykseen saakka, kumpikin vaatii niin fyysistä kuin henkistä kestävyyttä ja kummassakin kilpaillaan kolmen hengen joukkueissa. Voitto on kummassakin kisassa mukavaa, mutta merkittävämpää minulle on ainakin toistaiseksi ollut joukkueen kanssa yhteen hiileen puhaltaminen, itsensä ylittäminen ja mahtavien muistojen kerääminen.  Yhtälailla niin seikkailu-kuin partiotaitokisojen lähdönhetkellä tiedän, että edellisen huonosti nukutun yön jälkeen edessä on useita tunteja menoa. Takuulla tulen palelemaan, vielä varmemmin kastumaan, olen nälkäinen, väsynyt ja  välillä ketuttaa. Tiedän,että tulen olemaan välillä inhottava ihminen ja voin tiuskia joukkuekavereilleni. Onneksi voin 100% luottaa siihen, että joukkuekaverini ymmärtävät, koska tilanne on meille kaikille sama.

Meidän Apollo-vartio on huippu. Ellun ja Outin kanssa on mahtavaa kisata, sillä jokaiselta meiltä löytyy oma vahvuus, mutta kaikki on myös tasaisen hyviä monessa asiassa. Ja menestystäkin on tullut vuonna 2008 ja 2012 Suomenmestaruus.

Siinä mielessä Pt-kisat eroavat seikkailukisoista, että ennakkovalmistautumiseen kuuluu varustehässäkän lisäksi myös tehtäväluetteloon perehtyminen ja sen avulla tehtäviin valmistautuminen. Aina se ei ole niin helppoa, sillä tehtävän nimi ei välttämättä paljasta juuri mitään tehtävän sisällöstä. Toisaalta välillä siitä on suurikin apu ja tiedetään opetella tähtikuvioita, kasvien nimiä, kivilajeja, Afrikan valtioita… mitä milloinkin. Sitä melkein odottaa, että tehtäväluettelo julkaistaan ja pääsee taas opettelemaan uusia asioita.

Seikkailukisoissa paremmuuden määrää puhtaasti vauhti, mutta Pt-kisoissa voittaja määräytyy tehtävien mukaan. Tehtävät on jaettu eri tehtäväryhmiä. Mukana on aina kätevyys, suunnistus ja yllätys. Sen lisäksi on joku tai jotkut seuraavista: partiotaidot, erätaidot, luonnontuntemus. Lisäksi usein on kisan teemaan liittyvä tehtäväryhmä. Tänä vuonna se on tutkimusmatkailijat.

Kätevyydestä saa useimmiten paljon pisteitä ja tehtäviä on useita. Ne voivat olla pehmeistä tai kovista materiaaleista valmistettavia tuotteita. Vuosien varrella olen ommellut yön pimeinä tunteina pipoja, virkannut nallen, tehnyt hirsisalvoksia, lukon, punonut korin, takonut raudasta kultavaskoolin tai hevosenkengän, tehnyt pöllistä golfmailan, värkännyt jalkajousen ja potkukelkan sekä monia monia muita juttuja, joita en olisi ikinä kuvitellut tekeväni. Kätevyystehtävissä olemme yleensä onnistuneet vähintään kohtuullisesti… ehkä sillä on jotain tekemistä, että vartiosta löytyy arkkitehti ja käsityönopettaja.

Suunnistus on toinen suuri tehtäväryhmä ja myös meidän joukkueen vahvuuksia. Yleensä kisoissa on jonkinlainen pistesuunnistus, jossa vartio saa hajaantua. Se voi olla ihan perussuunnistus, mutta se voi olla myös käyräkartalla, peilikuvakartalla, mustavalkoisella kartalla, mittasuhteella 1: 500, ihan mitä vain mitä järjestäjä on keksinyt. Yösuunnistus kuuluu myös vakiona Pt-kisoihin ja se suoritetaan yleensä viestimuotoisena.  Välillä suunnistustehtävissä määritellään sijainteja koordinaatistolla, välillä rastit ilmoitetaan astelukuina ja etäisyyksinä. Useinmiten suunnistustehtäviin kuuluu myös ns. kiritaival, jossa tietty matka edetään mahdollisimman nopeasti. Harvoin se on puhdasta juoksua, välillä kannetaan vettä, välillä lainapeitettä, joskus matkan varrella kasataan trangia ja sytytetään nuotio.

Erä- ja partiotaitoihin sisältyy ruoanteko retkiolosuhteissa.  Olemme tehneet yönpimeinä tunteina makkaraa luonnonsuoleen, on savustettu kalaa itse tehdyssä savustuspöntössä, tehty falafelejä… noin niin kuin jotain mainitakseni. Outi on meidän kokki ja älyttömän hyvä siinä. Lisäksi kisoissa testataan ensiaputaidot (jotka ei sitten kuulu meidän vahvuuksiin)  Muita tähän tehtäväryhmään liittyviä tehtäviä voi olla peruspartiotaidot kuten solmut tai nuotionsytytys. Lähes aina kisoissa on ylitysrasti. Se voi olla seikkailukisojen tyyliin puhdasta uintia (mutta tavarat on pakattuna jätesäkkiin, jota raahataan mukana uidessa), voi olla myös uimapatjalla menoa. Eniten pidän ylityksistä, joissa pitää rakentaa lautta, jolla ylitys tehdään. Se oikeasti mittaa partiotaitoja eikä kylmän sietokykyä.  Lisäksi pt-kisojen luonteeseen kuuluu, että vartioiden käytöstä tarkkaillaan sekä leiripaikka arvostellaan turvallisuuden ja siisteyden kannalta. Yllätystehtävät ovat yleensä yhteistoiminnallisia, joilla mitataan vartion kykyä puhaltaa yhteen hiileen.

Tämän vuoden kisojen tehtäväluettelo on ollut jääkaapin ovessa toukokuusta saakka, mutta nyt viimeistään siihen on paneuduttava kunnolla. Kisajännitys hiipii pikku hiljaa päälle. Tuskin maltan odottaa, että pääsen Porvoon metsiin rämpimään.

-Tytti

 http://uusimaailma.scout.fi/

Uimakoululainen

Tätä eivät ihan kaikki minua tuntevat ystäväni ja tuttavani olisi ihan heti uskoneet, mutta minusta on tullut uimakoululainen! Tämä tarkoittaa siis sitä että pulahdan kerran viikossa sunnuntai iltaisin Raksilan uimahallin virkistävän raittiiseen veteen ihan vapaaehtoisesti muiden Oulun uimaseuran uimareiden kesken. :) Kieltämättä asian sisäistäminen on vaatinut sulattelua itseltäkin, koska olen melkoinen vilukissa. Minua palelee lähes aina ja joka paikassa eivätkä sunnuntain uintitreenit ole poikkeus! Asia on jo aiheuttanut melkoista hupia, kun hampaani lyövät loukkua, jos ei mennä ihan satasella koko ajan päästä päähän.

Homma lähti siitä, että Sanna piti minulle yksityisuimatunnin ja totesi, etten olekaan niin surkean avuttoman huono uimari, mitä olen julkisesti mainostanut. :) Olen ehkä verrannut itseäni yläaste ja lukioiän liikuntatuntien uintikertoihin, kun en kertakaikkisesti pysynyt Sannan perässä altaassa, vaikka räpiköin itseni henkihieveriin. Tämän pohjalta tuomio oli armoton: huono uimari! Se, että ei pysy Sannan perässä ei tarkoita välttämättä sitä, että on huono...sillä Sanna on hyvä! Huonon ja hyvän välillä on muitakin positiivisempia adjektiiveja. Vanhemmuutta myös armollisuus itseä kohtaan kasvaa! :) Tapanani on joskus hieman ylikritisoida itseäni ja taitojani. Tästä siis reipastuneina, ihanainen Sanna anoi minulle paikkaa samaan vapaauintiryhmään, Team Ainoon, jossa itse on vuoden verran kehittänyt uimataitojaan. Ryhmään kuuluu myös Tytti. Uimaopettaja, Kastellin urheilulukiolainen, hyväksyi minut ryhmään sillä ehdolla, että toisten perässä on pysyttävä. Aaaw, varsin mehukas alku ihmiselle joka A) on kilpailuhenkinen, B) ei tykkää olla missään huono ja C) uiminen on ehkä vähän yök! Sanna vakuutteli minulle, että pysyisin kyllä perässä ilman kellukkeita ja kumirengasta. Ystäväthän puhuvat aina totta, eikös? :)

Sieltähän sitten itseni löysin virtaviivaisiin uimakamppeisiin sonnustautuneiden altaiden ritarien ja donnien joukosta. Ystävällisesti meille "ei niin super uimataitoisille" oli varattuna vasemmanpuoleisin rata. Sinne siis - eikä palele yhtään. Porukka lähti verryyttelemään (uintislangilla esim. "verraa 4*vinsta") peräjälkeen ja sinne jonon jatkoksi pulahdin minäkin pärskimään. Alussa tuntui etten osaa yhtään, syke nousi ja tuntui että uppoan kuin kivi pohjaan ja koska hengittää? Silloin kun nenä on vedessä vai pinnalla ja milloin se on pinnalla ja milloin sen alla? :) Edellisen uimarin varpaita ei sopinut kadottaa näkökentästä, koska toisten perässä oli pysyttävä. Uin silläkin uhalla, että tämä jäisi viimeisiksi taistoikseni altaan aalloissa. Kyseessä on vapaauinnin ryhmä ja minun perusteet ihan itseopittuja. Järkytyksestä toivuttuani huomaan, että pystyn pidättämään hengitystäni muutaman vedon ajan ja uintiin löytyy löyhänlainen rytmi. Kuuntelen keskittyneesti harjoitusohjeita ja katson mallia kokeneemmista. Huomaan onnistuvani ja se ruokkii oppimaan lisää.

Ensimmäisten treenien jälkeen olen nälkäinen kuin susi, mutta innoissani! Nälkä kestää maanantaihin ja yläkroppa on tukkoisen oloinen, kun on saanut outoa ärsykettä. Mutta voiko näppyjä aiheuttava laji tuntua kertaheitosta näin kivalta! :) Olen ihan innoissani, ehkä eniten siitä, että uiminen tuntuu palelemista lukuunottamatta mukavalta ja juuri niin tehokkaalta harjoittelumuodolta kuin yleisesti aina puhutaan. Vaivattomasti pysyn radan 8 tahdissa ja vapari sujuu, ehkei ihan tyylipuhtaasti, mutta altaan päästä päähän ja takaisin! Jopa hengittäminen joka komannella vedolla alkaa luonnistua.

Uudet AQUA SPHERE uimalasit - korkkaamattomat vielä! 

Tätä Turboa nyt odotetaan postista!! :) 

Uintitreenejä on nyt kolmet takana ja tekniikkasanasto alkaa upota. Tiedän jo, mitä on uida piikki (25m) ja osaan napata itselleni pullarin tai lättärit. Ihan kaikkea en vielä kerrasta ymmärrä, mutta uimaopettajat kertaavat asiat niin että hitaampikin herää oivaltamaan seuraavan harjoitteen. Uimaopettajamme, nuoresta iästään huolimatta, on ihan huippu apuopettajineen. Hommassa on hienosävytteistä sissimeininkiä ja lankkuvatsalihaksia saa tehdä myöhästymisestä johtuen sakkominuutteja. Altaassa ei todellakaan laiskotella vaan seuraavaa harjoitetta ajetaan heti sisään, kun läkähtyneenä saat altaan päädystä kiinni. Uinteja kellotetaan, joka ruokkii tervettä kilpailuhenkeä oman suorituksen parantamiseen. Opettajat seuraavat ja opastavat, kehuvat ja kannustavat...kertovat, missä valmenettavat ovat petranneet. :) Urheilussa pitää aina olla ripaus "G.I. Jane" -asennetta (Viggo Mortensen on muuten komea!!) ja se saa minut innostumaan! Vaikka tahti on uintitreeneissä tiukka ja tehokas, hommassa on huumoria ja rentoutta! 

Uusi uimapuku ja muuta uintikampetta on löytänyt kotinsa nurkistamme. Viime sunnuntaina altaan pohjassa oli peilit ja kauhukseni minulla edelleen vanha uimapuku, kun uusi ei ehtinyt postista. :) Hih, pian kuitenkin selvisi ettei peilien tarkoitus ollutkaan uimapuvun ihailu vaan tekniikan tarkastelu altaan pohjasta - nerokasta!! :D Uimisesta innostuneet käykäähän tsekkaamassa Funkitan ja Turbon uimapukumallistoja. Pirteää vaihtelua sinisten speedojen vaihtoehdoiksi. Kasvaa uinti-intokin uusiin sfääreihin. :) Uimalasit kannattaa myös valikoida huolella. Ehdin jo hankkia itselleni speedon lasit ja tappelin lasien kanssa turhautuneena, kun en saanut säädettyä niitä niin että ne olisivat pitäneet veden ja tuntuneet siedettäviltä päässä. Silmän alla olevat luut olivat arkoina vielä viikon jälkeenkin. Sen verran raivokkaasti niitä asettelin paikalleen saaden vain punaiset rinkulat nahkaani. Avovesilasit voivat olla parempi vaihtoehto harjoitteluun kunnon silikonipehmusteiden kera! Swimshopista löytyy uintisälää laidasta laitaan kohtuu hinnoin. Suosittelen lämmöllä!!

Räpylät ja pullari

Lättärit - joista harjoitteissa suositellaan ranneremmin poistamista

Uinti on kyllä haastava tekniikkalaji ja huomaan, että aina kun harjoitteen tarkoitus painottuu johonkin ruumiinosaan, ne toiset jäävät vaille huomioita. Jos treenataan käsivetoja ja tehostetaan käden asentoa, vedon tehoa, kulmaa, rentoutta jne. vartalon asento tipahtaa, enkä muista enää ikäänkuin uida "keuhkojeni päällä" peppu melkein pinnalla. Sitten kun harjoitellaan vartalon asennon suoraa linjaa, korsetin tukea ja vartalon kiertoja, käsien liikerata heikkenee ja kun taas kysessä ovat potkut muu pakka sakkaa vähän. Koko pakettiin on vaikea keskittyä kerralla. Hengitys- ja uintirytmin löytäminen vaativat vielä paljon keskittymistä, mutta uskon että opin nopeasti - jo kolmessakin kerrassa on tapahtunut kehitystä. Hengityksen pidättämisen suhteen olen vielä kehnonlainen, mutta 25m meni viime kerralla rikki ja räpylöillä tavoitellaan koko altaan mittaa!! :) 

Ensimmäisten treenien jälkeen ei meinannut uni tulla silmään, kroppa kohisi ylikierroksilla rankan uuden treenimuodon päätteeksi. Viime kerralla nukahtamisen sulavuuteenkin oli tullut kehitystä, joten kovan treenin jälkeen tottumista tapahtuu nopeasti. Tämä kirjoitus olkoon nyt vahvistuspuhe niille, jotka kokevat syystä tai toisesta antipatiiaa uintia kohtaan, mutta haluaisivat lisätä sillä harjoitteluun sisältöä ja tehokkuutta. En (huom!! toistaiseksi ainakaan ;)) suunnittele triatlon hommia, mutta tämän vuoden aikana olen menettänyt sydämeni jo maantiepyöräilylle ja aika vakava ihastuminen uintiinkiin roihuaa jo. Altaaseen siis MARS ja menkää johonkin ryhmään, ei sinne kannata yksin palelemaan lähteä! Seurassa kilometrejä karttuu huomaamatta ja oikean uintitekniikan oppiminen on taattu! :)

Tulevana viikonloppuna Passion Adventure ottaa mittaa itsestään Extremely Lost in Kajaanissa! Tällä kertaa komppaniassa mukana minä, Tytti ja Niina! :)

Terguin, Marjo

Ote Nuuskakairan Jotos 2013 kuntosarjan reissuvihkosta

Nuuskakairan Jotoksen kuntosarjan kahden päivän kisaan osallistuivat tänä syyskesänä Passionattarista Marjo, Sanna ja Tytti. Sanna oli hoitanut meille mökkivarauksen ja perjantaina ennen klo 15 strategiakeskuksemme täyttyi kaikenkarvasesta seikkailukamasta. Suoritimme tottuneesti säätöä, joka on pyritty karsimaan minimiin, mutta joka kuuluu ollennaisena osana seikkailukisoja. Mitä reppuun ja minkä verran, mitä päälle ja minkä väristä…mitä suuhun (ja minkä verran sieltä pois) :) karttatelinettä, kompassia, juomapulloja, energiaa, juomapussia ja vaseliinia viime hetkellä sinne, missä kulutuksen arvellaan olevan kovinta!

Sanna valmiina lähtöön (Kuva: Simo Rousu)

Materiaalin jaon yhteydessä moikataan seikkailijoita ja todetaan, että kotikontujen kisat ovat todellakin rennon fiiliksen ja aurinkoisen hymyn kisoja, ollaanhan aurinkovaaroilla nyt! 2/3 joukkueemme jäsenistä on kotoisin Ylitorniolta, joten pakko vetää rankasti kotiin päin tässä kohtaa. Maailman parhaat maisemat ja maailman ihanimmat ihmiset - odotettavissa siis hieno kisa!!

Reitti piirtyy helposti kartalle ja muutamia vaihtoehtoja punnitaan, kartassa on paljon moottorikelkan jälkeä, joka aiheuttaa eniten pohdintaa siitä, löytyykö maastosta oikeasti edes hitustakaan urasta vai mennäänkö ihan metsikössä kuvitellen, miten kivaa olisi kaasutella lumista baanaa kevättalvella. Todellisuudessa kun rämmitään miehenkorkuisessa pöpelikössä tossu kurassa vähintäänkin nilkkoja myöten. 

Linja-autossa on tunnelmaa, puhalletaan kohti järvikyliä, josta lähtö tapahtuu. Purkaudutaan Lohijärven urheilukentälle ja naureskellaan Sannan kanssa, että täälläkin korvessa on nuoruudessamme discoiltu. Tyttiä huvittaa landepimujen teini-jutut! :) Disco…missä? Täällä metikossako? Joku parka huomaa jättäneensä kartan bussiin - kyselee kaverilta reittiä - aikoo muistaa sen koko ensimmäisen kartan verran. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole. Joukkue saa toisen kartan järjestäjiltä. Tunnen niin suurta sympatiaa tapahtuneesta, se olisin voinut olla helposti minä - minulla kun on taipumusta sähläykseen!! 

Bussilla järvikyliin (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Met! (Kuva: Jarkko Piirto)

Päivä 1: PROLOGI - JUOKSU - MELONTA - SUUNNISTUS - MTB

Ensimmäisen rasti paikannetaan juoksemalla hakemaan kartat urheilukentän maalin ylärimasta. Demokraattisesti päätämme :) että Sanna kroolaa rastille hakemaan lisäohjeita. Olemme nimenneet Sannan yksimielisesti tiimimme uimamaisteriksi. Me lämmittelemme Tytin kanssa kannustaen ja komentaen Sannaa rannalta. Toteamme, että on erittäin pätevää jakaa neuvoja tyypille, joka kauhoo parhaansa mukaan kohti rastia, kun me muka kuvittelemme tietävämme rannalta paremmin kuinka homma pitäisi hoitaa. Siihen, että Sanna-kapumme on äänestetty yksimielisesti uimavastaavaksi on syynsä. Aloitteleva triatlonistilupaus on antanut myrskyvaroituksen ja kauhoo monia ukkojakin nopeammin. Minä tarvisin pienen perämoottorin ja ponttoonit katolle pysyäkseni tahdissa, joten koitan hillitä kaikkitietäväistä kieltäni uintikulmasta rastille tai siitä, miten sieltä tulee kauhoa takaisin pullon kanssa, johon seuraava kartta on varastoitu. Tyylejä oli monia, mutta Sanna pukkasi pullon povariin eikä se hidastanut menoa. Toiminta oli pitkälle sama discoissakin! ;)

Sievästi jonossa (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Kartta rastille nro 1 on hyppysissä ja lähdemme tassuttamaan sitä kohti. Syke vetelee hyvästikin maksimejaan koko porukalla, vaikka vauhti on sopiva ja jutellakin pystyy. Alussa siis mennään koko kisan kovinta sykettä! Jännitys ja adrenaliini takovat reippaat 20 lyöntiä lisätahtia. Syke tasoittuu hetken matkan päästä. Tytti suunnistaa hienosti. Melonta alkaa rastilta nro 2. Vähä Lohijärveltä. Saavumme kanooteille yhdessä 1Lifen ja LRR:n poikien kanssa.

Reput kiinni ja pelastusliivit niskaan (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Melonta sujuu kokonaisuutena hyvin. Välillä matkavauhti tipahtaa mukavuusalueelle ja lipsutellaan menemään maisemia ihaillen. Kyllä Tengeliönjokisuisto on huomattavasti mieluisampaa katseltavaa, kuin Muhosjoki. Aaaw!! niitä karvaita muistoja, että en tiedä miten ne saisi haihtumaan. Olemme saaneet lisätehtäväksi bongata kolme karttaan merkitsemätöntä rastia ennen rastille nro 6 saapumista. Tähyilemme rantoja, laskeva aurinko heijastaa joen pinnasta välillä niin, että olemme epävarmoja näkisimmekö jokaista rastia. Lopulta kolmesta rastista yhtä kukaan kisaan osallistuvista tiimeistä ei reissullansa nähnyt, josta aikasakko 5 min. Käymme jalottelemassa rastin nro. 4 Törmäsvaaran päältä edelleen aikalailla samaa matkaa 1Lifen ja LRR:n kanssa. Tästä polkaistaankin samalla käyntiin molempien päivien teema: juokse/polje/rämmi tai kömmi joka ikisen vaaran päälle, joka matkan varrelle sattuu!!" :) 

"VetoVetoVeto..." (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Matkaa elävöittävät muutamat kosket matkan varrella. Kosket ovat ajettavissa ja laskuväylät luettavissa. Jokainen meistä on päättänyt lujasti, että pohjakosketuksia tai simpukan sukelluksia emme tällä kertaa harrasta. Saimme lähdössä kuittia koskenlaskutaidoistamme, mutta olemmepa ainakin harjoitelleet kaatumista. Kosket otetaan siis tiukalla komennolla. Tytin kanssa huudamme duossa "vetovetoveto", joka kuohupaikan kohdalla. Melat pitää pitää vedessä. Sanna perämiehenä saa ohjeita Marjolta, joka koittaa edestä tähytä parasta baanaa. Hienosti mennään - hyvä me!! 

Portimojärvelle päästessämme emme ole ihan varmoja olemmeko pellolla, jossa on vettä vai järvessä, jossa kasvaa tuhottomasi heinää. Valitsemme rantareitin ja melomme kohti lintutornia, josta suunnistuspätkän on määrä alkaa. Yllättäen Marjoa tietenkin palelee eniten, kun lämpötila tippuu kilpaa auringon laskiessa. Lintutornilla meitä odottaa ensin quest, jossa pääsemme (lue: joudumme :)) tunnistamaan seitsemää siivekästä. Lintutornilla Sannan isä kannustaa kovasti, huitoo jo rannalla meitä vastassa. Ihana iskä!! :) Saamme väliaikaraporttia ja tsemppejä jatkoa varten. 

Portimojärvi on vihreä (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Henkilökohtainen osaaminen lintujen tunnistamisen suhteen voidaan todeta olevan suhteellisen mitätön. Tajuan kyllä, että taululle on printattu lokin ja joutsenen kuva, mutta aika nopeasti huomaan, että alalajikkeita on ornitologisen rikkauden takaamisesti lintukunnassamme ihan liian monta. Mitään variksia ja punatulkkuja ei ole tarjolla vaan hemaisevampia nokkaeläimiä, joita tuskin koskaan olen tavannut. Biologian tuntikin on tainnut keskittymisen osalta kohdentua ihan muualle!! Hampaat lyövät koko naisporukalla loukkua kylmyydestä, kun aloitamme arvausleikin. Tytti, tiimin partiolainen ja opettaja, omaa onneksi tiimissä sellaista yleistietämystä siivekkäistä, että emme lannistu.. Otan tehtäväkseni kavuta lintutorniin tavaamaan lintulajilistaa, joista huutelen Sannalle ja Tytille alas vaihtoehtoja, joista tytöt arpovat seitsemän lintua oikeaksi. Aika nopeasti taululle tärähtää 4/7 oikein, mutta sitten arvausgeneraattori pyörii tiukasti. "Ööö, tavi eikun telkkä…no kyllä minä nyt kuovin tunnistan, ei varmasti ole…ollaan niillä leveysasteilla, että joku on takuulla Lapintiira…miksei voi olla angry birdejä…tunnistaisin ne kaikki". Marjon juoksennellessa ylösalas, Sanna pitää kirjaa siitä, että suttupaperista ottaa vielä jotakin selvää, mikä vaihtoehdoista on takuulla oikein ja mikä ehkä väärin, koska sitä ei tietystikään kerrota. Ei voi ostaa vokaalia, ei voi lahjoa järjestäjiä, ei googlata eikä kilauttaa kaverille. Homma jää enää 6/7 päähän, mutta mikä vastauksista on väärin. Lokki lajikkeita on tarjolla neljä, nyt me kaikki tiedämme mikä on Kalalokki, jota ei pidä mennä sotkemaan harmaalokkiin, eikä pikkulokkiin eikä naurulokkiin eikä...

Sen seitsemän sortin siivekkäitä (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

1Life on saapunut lintuleikkiin 7 min meidän jäljessä ja LRR 9 min jäljessä. Questilla meillä tuhraantuu 21 min, jonka jälkeen lähdemme nostamaan lämpöjä ja juoksemaan kohti Portimojärven takana kohoavia vaaroja. Valitsemme tietysti sen suohon poljetun moottorikelkkajäljen, joka katoaa altamme alta aika yksikön. Siinä sitten ihmetellään mentiinkö jossakin vähän vikaan, onko aivot yhtä kohmeessa kuin koko kroppa. Jänkkä alla on pehmeää mutavelliä, pimeä laskee ja miehen mittaista pöpelikköä kasvaa joka puolella. Tuhlaamme siinä jupinassa aikaa, ennen kuin Tytti vain määrätietoisesti lähtee vetämään suunnalla eteenpäin. Myöhempi GPS:n kiemura osoittaa, että olimme näkymättömällä jäljellä ja olisi vain pitänyt painaa menemään etsimättä olematonta uraa tai moottoritietä jalkojen alle, jota ei olisi löytynyt kuin vasta jouluksi. Tällä välin 1Life, joka lähti linturastilta 4 min peräämme, vetää tietysti parempaa reittiä oikealta ohi, joka ratkaisee lopulta päivän heidän edukseen. 1Life kisaa sekajoukkueena tällä kertaa ja heidän etenemisensä on meille hyvä kimmoke ja tsemppari vauhdin pitoon. 1Lifen "kartturi" on legendaarinen naisseikkailija, joka osaa edetä pummittomasti ja valitsee lähes poikkeuksetta parhaan reittivalinnan ja jonka suorituksen veroinen jokainen meistä passionattarista tahtoisi olla!! :)

Otsalamppukiilat halkovat pimeyttä ja vauhti on mukava. Rastit löytyvät ja täytyy todeta, että meillä on kaikinpuolin mukavaa. Evästä riittää, lämminkin on ja matka taittuu. Lukuunottamatta sankoimpia risukkoja matkavauhti on keskimäärin 5:30min/km, joka on ihan jees maastossa…mikäs tässä on perjantaita viettää kellon lähetessä puolta yötä. Tytin ja Marjon parisuunnistuskonsultaatio toimii. Rastit ovat kahdella kartalla, joten varmistus pelaa hienosti. Viimeisen rastin nro. 10 juoksemme pimeydessä ihan vierestä vahingossa ohi, mutta virhe ei ole kovin fataali. Polku ei muutukaan tieksi ihan heti ja se sekoittaa vähän. Palaamme takaisin ja valitsemme eksoottisemman reitin takaisin pyörille. Pellon laitaa hölkätessä lähellä lintutornia, josta on takoitus napata pyörät mukaamme, näemme 1Lifen polkaisevan pyörillä kohti viimeistä rastia ja sitä kautta ensimmäisen päivän maalia. Vaihto olisi voinut olla meillä säpäkämpi. Välppäykseen menee 10 min, vaikka emme jää kaivamaan garderoopia ja valitsemaan sävysävyyn vaatetusta. Reppukin menee kiinni eikä pullota saumoistaan kuten Geoparkissa. Emme kanna tällä kertaa varakalsareiden varakalsareita täyspakkauksessa. Onnistumme koko reissulla optimaalisesti repun sisällön suhteen. Ei mitään ylimääräistä…keltainen ja punainen sopivat hyvin yhteen…eikä ole pakko vaihtaa minuutiksi toppatakkia ylle vain siitä ilosta, että se pitää kohta riisua pois!! :D

Joku aina pukee ja riisuu...:) (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Lähdemme pyörillä vaihdosta 1Lifea 11min perään. Vauhti pyörällä on hyvä, vuorovetoa mennään usvan läpi Aavasaksan vaaran laidalle ja siitä hiekkatietä vaaran päälle. Lämmin sauna huutaa kutsuvana, kun viimeinen tiukka nousu nipistelee lihaksissa. 1Life tulee vastaan, me valitsemme vaaran päälle eri reitin ja saamme kurottua vähän heidän etumatkaansa, ollen maalissa 6 min heidän jälkeensä.

Tytin mies on lämmittänyt saunan ja Marjon mies kannustaa maalissa. Märät vaatteet pois, ruokaa napaan ja lämmitellään saunassa. Uni ei meinaa tulla ja kellon tärähtäessä 7:15 soimaan ei olo ole ehkä ihan hehkein…mutta kone käynnistyy kyllä suhteellisen sutjakasti.

Maalissa (Kuva: Jarkko Piirto)

Ensimmäinen etappi takana! :) (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Ensimmäisen etapin saldo = 8h (+5min sakko) & 61 km

Juoksu 22,7 km

Melonta 24,6 km

MTB 13,7 km

Päivä 2: MTB - SUUNNISTUS - MTB - COASTEERING

Aamupalaa ja kahvia, ah kahvia!! :) Viimeistellään päivän reitti ja selviydytään varustesälppäyksestä ilman turhia kiemuroita. Tiimiasut niskaan. Hiilihyrdaatit ovat tehneet tehtävänsä, kun trikoot kiristävät jokaista peppua! :)

Virkeänä uuteen seikkailuun (Kuva: Simo Rousu)

Kuntosarja ja HyväFiilis valmiina kisaan (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Tavataan HyväFiilis sarjan passionattaret ja potristellaan tiimikuvassa. Sitten onkin lähtökäskyn aika. Ampaisemme Keisarin Majalla mutkan…puuhläähjahengästys…tiukkaa nousua. Saa juoda santsikupin, kun nieleskelee aamupaloja uusiksi. Alas tullaankin sitten vajaan 60km/h nopeudella. Tangosta pitää pitää kiinni, ei passaa täristä käsi. Lähdemme polkemaan kohti Kivirovan ja Kaumavaaran välissä olevaa pientä lampea. Marjo suunnistaa ensin ja Tytin on määrä jatkaa rastilta nro 15 eteenpäin. Poljemme yhtämatkaa supistuneen 1lifen joukkueen kanssa, yhden jäsenen sairastuessa harmillisesti. Ennen rastia nro 16 Sanna jättää pumppunsa 1Lifen joukkueelle, heidän joutuessa korjaamaan pyörää. Lähetämme yhteen ääneen pyyntöjä korkeuksiin, ettemme kohtaisi itse matkalla rengasongelmia. Olemme yksimielisisä siitä, että kavereita pitää auttaa…ei koskaan tiedä, milloin on itse apua tarvitsevan roolissa. Jos rengas menisi rikki niin ehkäpä joku auttaisi perästä tullessaan meitä.

Hela gängi koossa!! <3 (Kuva:Simo Rousu)

Kipuamme vaaran päälle, toisen päälle, kolmannen ja sitä rataa… ensin nousua ja sitten laskua. Teknistä pätkää kivikkoineen ja vaihtelevuutta koko pitkän mtb osuuden läpi. Maalissa olisi tarkoitus olla klo 16 ja aika nopeasti meille kirkastuu epäilyksemme siitä, että koko reittiä emme ehtisi kiertää. Pummamme harmillisesti rastia nro 19 noin 15 min. Nuotiorannalla Marjon kotikonnun läheltä puhalletaan Rajan avovankilan ohi Sannan isän kannustaessa autollaan meitä. Eholammella vaihdetaan suunnistukseen, mutta sitä ennen saamme kaksi questia tehtäväksemme. Ensin pähkäillään miten 5L ja 3L kanistereilla saadaan haalituksi 4L vettä toiseen kanistereista. Yhteistyö pelittää ja looginen päättely toimii paremmin kuin raaka arvaus lintujahdissa. Eholammesta pitää sukeltaa rajatulta alueelta kolme rastia. Kukas muu pääsee pulahtamaan kuin Sanna!! :) Questit ja vaihto sujuvat hyvin, 14 minuutissa!

Huomatkaa kuinka nopea on evästoimitus taustalla! :) (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

KatoppaKo kaaja tuonne ja sitten tuosta pois ja ... (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Sannan isä toimittaa meille evästä rastille sekä Arja-äidin itsetekemää marjamehua ja rusinoita…NAM!! Lähdemme etenemään viimeiselle suunnistuspätkälle. Järjestäjät vinkkaavat meidän olevan viimeinen tiimi joka suunistaa…etumatka seuraaviin on reilu! :) Ruisleipäkinkkujuusto tökkii kurkussa…reissari-hissi henkitorvessa ei suostu menemään kellariin asti, eikä tossuun saa vauhtia, jos ei voi hengittää. Ensimmäiselle rastille mennään varmasi kuviorajaa, rastille päästyämme olemme evästäneetkin. Toista rastia pummaamme harmillisesti. Marjo suunnistaa ja tipahtaa taas omaan sudenkuoppaansa. Ei luota itseensä, jälkiviisaana olisi pitänyt osata ja rastin vierestä mentiin ohi. Oppia tämäkin taas - pummia tulee 15min. Loput rasteista menevät hienosti. Emme pidä kovin kiirusta, emme ennen kuin 1Lifen duo pölähtää toiseksi viimeiselle rastille toisesta suunnasta. Mitä…mitä?? Olemmeko tosiaankin helvata menneet näin hitaasti. Miten kummassa he saivat meidät vielä kiinni. Viimeinen väli tullaan taas juosten. Pyörille pästyämme kuulemme, että 1Lifen suunistusta lyhennettiin, eivätkä he käyneet koko rataa. 

Coastaleeraamaan emme valitettavasti ehdi enää, polkaisemme hyvä voimaisina maaliin. Viimeinen nousu Aavasaksan päälle tuottaa jupinaa koko porukassa, vielä pitäisi vinguttaa pepa-lihaksia. Marjo hokee mantraa mielessään: "Alva - Vissyä - Lucas - Vissyä - Alva - Vissyä…" koska tietää, että vaaran päällä odottavat lapset halauksineen ja VISSYÄ!! :D Hyvin nousee, edessä polkee sekajoukkue HMJ-Adventure. Heidän joukkueen naisvahvistus on saanut kehuja ja hiljaista kunnioitusta osakseen koko reissun ajan. Vaikuttaa olevan pelkästä sisusta ja pippursta tehty pakkaus, ilman lukkopolkimia urakoinut hienosti miesten tahdissa!!

Maalissa palkitaan halauksilla ja vissyäkin saa!! :) Reissu oli todella hieno ja tiimimme ennen kaikkea puhalsi yhteen hiileen. Jokainen täytti omalla vahvuudellaan tiimin kokoonpanoa ja joukkuehenki oli loistava alusta loppuun asti! Muutamat suunnistuskukkaset kun saadaan karsittua, niin hyvin suoriudumme, koska vauhtia ja jaksamista piisaa. Korvien välin puolesta olemme kaikki tyytyväisiä suoritukseemme. Toimimme hienosti tiiminä, eikä kukaan jossittele. Meillä oli mukavaa yhdessä. Kiitos tytöt, olette parhaita!! <3

Palkintojen jaossa hymyä riittää!! (Kuva: Jarkko Piirto)

Toisen etapin saldo 6h 46min & 84km

MTB 71 km

Juoksu 13 km

Coasteering 0km :(

Terveisin, Marjo