Rokua Geopark Challenge 2014

Tiimissämme on viisi jäsentä ja jo hyvissä ajoin neljä meistä ilmoitti halukkuutensa Rokua Geopark Challenge Extreme -kisaan tänä vuonna. Jotta saatiin kaksi joukkuetta viivalle, piti saada muutama nainen lisää joukkoihin. Saimme kunnian jälleen seikkailla uudella kokoonpanolla, kun kaksi rautaista naista saatiin mukaan täydentämään joukkueita. Tällä kertaa Passion Adventuren joukkueessa mukana olivat Marjo, Niina ja Sanna. Passion Adventure deltan joukkueessa mukana olivat Tytti ja lainajäsenet - Laura sekä Kaisu. Laura on tänä vuonna seikkaillut ansiokkaasti Tytin aisaparina multisport cupin kisoissa. Kaisu taas on mm. viime vuoden hopeamitalisti Geopark Challengesta. Kokeneita seikkailijattaria siis molemmat.

PA Kuva: Tapani Launonen

PA Delta Kuva: Tapani Launonen

Joka vuosi kisa on ollut hyvin omanlaatuinen. Tänä vuonna erilaisuutta toisi kaupunkiympäristö. Reittikirjat jaettiin perjantaina. ennakkospekulaatiot reitistä eivät osuneet kohdilleen siltä osin, että mielessä ei käynyt mahdollisuus meloa vastavirtaan. Pientä motivaation puutetta aiheutti myös se, että mukana olisi vain kaksi naisjoukkuetta. Missä muut extremenaiset olivat?

Kuva: Nina Salokorpi

Reittikirja kertoi, että kisa menisi lyhykäisyydessään näin: Kolmiosainen prologi Oulun keskustassa ensin juosten, sitten uiden ja juosten sekä lopuksi rullaluistellen. Kolmituntisen prologin jälkeen vuorossa olisi melontaosuus Hietasaaresta Turkansaareen, päätepisteenään Sankivaara. Sankivaarasta pyörillä Rokualle ja siellä vielä lyhyt rullistelu, suunnistus ja juoksu ennen maalia.

Joukkueemme onnistui valmisteluissaan hyvin. Reitti suunniteltiin ja piirrettiin huolella. Etukäteen mietitimme kunkin repun sisällön ja mitä milläkin vaihtopaikalla puettaisiin päälle. Ensimmäisenä silmiin pisti tieto ettei tänä vuonna olisi aiempien vuosien kaltaista henkistä ja fyysistä hajotuspätkää. Syynä tähän oli kenties lähtö- ja maalipaikan välimatkaero. Olimme kaikki yksimielisiä siitä, että aina ei ole tarvetta äärimmäisyyksille. Kisa itsessään on aina kova sekä monipuolinen. Kisan pituus vie kuitenkin lopulta jokaisen seikkailijan voimavaroja vaatien pitkähkön palautumisajan jo pelkästään valvomisenkin vuoksi.

Hymyilevä naiskaarti. Kuva Risto Jaako

Kuva Risto Jaako

Lähtö pamahti Rotuaarilta lauantai aamuna klo 10:00. Rotuaarille ehti kannustamaan tuttujakin. :) Matkaan säntäsi 38 extremejoukkuetta ja 37 adventuresarjan joukkuetta. Sähköauto johdatti 200 seikkailijaa Ainolanpuistoon ja sieltä poimittiin prologin kartta pyykkinarulta. Prologin ykkösosuudessa suunnistettiin Ainolanpuistossa. 

 Kuva Risto Jaako

Kuva: Tapani Launonen

Lisätehtävänä oli piirtää prologin kakkososuuden rastit mallikartoista eli coastaleering rastipisteet. Niinan suunnistustaitoon ja tarkkuuteen oli alusta asti vankkumaton luotto, jonka vuoksi Niina sai tehtäväkseen piirtää rastit ilmakuvakartalle. Rastipisteillä kävi kuhina, kun kyynerpäätaktiikallakin ähkittiin rasteja pusikoista.

Kuva: Seppo Rousu

Toinen osuus, coastaleering, ei lähde liikkeelle aivan nappisuorituksella. Ensimmäinen rasti on Kiikelissä. Niina hyppää patjalleen tarkoituksena ylittää reilun 150 metrin mittainen vesipätkä patjalla. Patja kippaa Niinan ja tovin painimisen jälkeen se poksahtaa. Sanna ja Marjo ovat jo hyvän matkan päässä huomatessaan tilanteen. Onneksi luottoa uimataitoon löytyy. Paniikki ei käy mielessäkään ja matka taittuu osin reppu selässä räpiköiden ja osin kaverin hinauksessa :) Pelastusliivit eivät olleet tällä kertaa pakollinen varuste, mutta rannalle selvitään pienen hidastuksen saattelemana. Jesari olisi ollut huippuvaruste tässä kohtaa hoidella ammottava reikä patjasta. Reittisuunnitelmaan tehdään lennosta muutos ja loput rastit kierretään jalkaisin. Yksi lyhyt pätkä Hietasaaressa on ainoastaan uitava. Marjo ja Sanna päällekkäin patjan päälle ja menoksi. Tätäkin on harjoiteltu ja tällä tavoin olisi mennyt pidempiäkin pätkiä kohtuu näppärästi. 

Kuva: Seppo Rousu

Nopeamminhan reissusta olisi siis selvitty, jos kaikki suunnitellut pätkät olisi kuitenkin päädytty uimaan, mutta emme lannistu.

Rastirallia Kuva: Tapani Launonen

Coastaleeringin jälkeen vuorossa on mielenkiintoinen rullaluistelupätkä. Kierrellään graffitteja pitkin kaupunkin laitoja. Karttateline olisi ollut aika bueno, mutta miksi se juuri nyt onkin kotona. Suussa sulava kartta on loppumatkasta jo kohtuullisen hankalasti luettava. Lohiportaiden yläpää on hukassa, joka johtuu meille perustyypillistä rastiympyrässä sähläyksestä. Emme muista lukea kaikkia meille annettuja ohjeita ja säntäilemme kuin mitkäkin jauhopäät kalaportaat sataan kertaan päästäpäähän. Coastaleeringin jälkeen on vuorossa kisan ensimmäinen varsinainen osuus (melonta).

Kuva: Seppo Rousu

Vauhtia pätkälle haetaan ensimmäiseltä questilta Vaihtipuistosta. Kuvassa mimmit pähkäilevät, miten homma hoidettaisiin. Vielä tässäkin vaiheessa lukemisen ymmärtämisestä olisi hyötyä. Päädymme siihen, että Niina saa lukea vauhtiauton "ratissakin karttaa" ja pitää  pienen breikin. Marjo kaahaa kierroksen ensin yhdellä autolla, Sannan vetäessä autossa istuvaa Niinaa. Puolikkaan kierroksen jälkeen, Marjo säntää vielä antamaan lisäapua pukkaamalla Niinan ja Sannan biiliä.

Kuva: Risto Jaako

Kuva: Seppo Rousu

Kuva: Risto Jaako

Vauhtipuistosta siirrytään melomaan. Käydään Toppilansalmessa hyppäämässä laiturilta, napataan rasti Kiikelissä ja sitten melotaan ja kannetaan kanoottia Ainolanpuiston. 

Ruuhkaako? Kuva: Tapani Launonen

Kuva: Seppo Rousu

Nousee nousee!! Kuva: Tapani Launonen

Laskeutuminen on tällä kertaa Tietomaan tornista, 45m korkeudesta. Harmiksemme joudumme jäämään odottamaan valjaita toisen naisjoukkueen päästessä edeltämme heti jatkamaan laskeutumiseen. Nämä odottelut tuntuvat toisinaan hurjan pitkiltä ja kärsivällisyys on koetuksella. Marjoa palelee ja hampaat lyövät loukkua. Missä on kesä? 

Jahas, tuolta alas!? Kuva: Tapani Launonen

Tietomaan torni Kuva: Nina Salokorpi

Kuva Risto Jaako

Laskeutuminen oli kivaa, kuten aina! Sanna yritti hivuttaa brusikkia alaspäin niin sukkelasti kuin taisi ja mieli olisi tehnyt mennä vieläkin kovempaa. Mikään vauhti ei nyt tunnu riittävän!

Melonta jatkuu Oulujokea vastavirtaan aina Turkansaareen asti. 

Kuva: Seppo Rousu

Huippu keli, kesäkin tulee matkan varrella, mutta Marjo ei luovu takistaan…ei koko kisan aikana! :) Jaksamme tsempata koko matkan ja pitää hyvää vauhtia yllä. Ero deltaan nähden pienenee hitaasti, mutta varmasti. Marjo ja Sanna pessimistisinä eivät edes usko hyvään vauhtiin vaan vaativat lisää, enemmän ja nopeammin…vetoVETOveto...

Ruokaa suussa ja hikeä pukkaa, mutta lämmin ei luita riko. Kuva: Risto Jaako

Veto veto! Kuva: Tapani Launonen

Turkansaareen melotaan tekemään quest juoksentelemalla kartanon ympäristössä. Pian pukataan jo kanoottia Sanginjokea vastavirtaan ja koskessa on ruuhkaa joukkueiden pakkautuessa kapeaan jokiuomaan.  Tämä tuntuu olevan meille vahva laji. Miesjoukkueetkaan eivät pääse meistä karkuun tällä pätkällä. Sen verran sukkelasti surffaillaan kivikossa! Tässä kohtaa matkaa on taitettu noin kahdeksan tuntia. Saavumme vaihtoon Deltan kanssa lähes yhtäaikaa. Deltan tytöt ovat näppärämpiä kanoottikärrynsä kanssa meidän harjoitellessa rakkineen käyttöä. Pieniä kauniita sanoja karkailee metsikön uumeniin, kun paatti ei pysy kärryissä. :)

Kuva: Seppo Rousu

Sankivaarassa on nopea vaihto ja sitten hypätään pyörille. Alkaa vaihdot pikkuhiljaa sujua. Delta jää tässä vaiheessa taakse. Edessä on yhdeksän tunnin pyöräpätkä. 

Kuva: Seppo Rousu

Pilpasuon pitkokset. Kuva: Tapani Launonen

Niina köntsäilee milloin pitkospuilla ja milloin muuten vaan on turvallaan suolla. Marjo ja Sanna saavat sopivaa pientä viihdettä Niinan kömpiessä ylös milloin suosta, hiekkaläjästä tai pusikosta.  Onneksi sisukas nainen ei ole pyllähtelyistä millänsäkään ja huumorilla jatketaan matkaa. 

Kuva: Tapani Launonen

Tykitämme kuitenkin varmalla otteella rentoa vauhtia kohti ruokaa ja sitä ennen tapahtuvaa Oulujoen ylitystä. Yksi parin kolmen minuutin epäröinti tehdään, mutta muuten suunnistusvirhettä ei pyöräpätkällä tule.

Kuva: Tapani Launonen

Etukäteen pelottanut uintipätkä pyörien kanssa ei lopulta olekaan paha. Kaikki reput pakataan jätesäkkiin, joka kelluu mukana joen yli. Yöpyöräilyä varten on vain säästettävä kuivia vaatteita, vaikka se vähän aikaa nieleekin. Aivan alasti ei veteen silti mennä. Pikkuhousut jalassa kaasutamme viimeisen metrit pakolliselle taukopaikalle. Illanviettäjät laavulla taputtavat käsiään vähäpukeisille naisille maastopyörillään. Pohtivat varmaan, että huvinsa joka kahelilla! :) Keitto lämmittää vastarannalla ja puemme vaatetta ylle. Viritämme myös lamput kypäriin ja matka jatkuu. Hengitys höyryy, varpaat ovat jäässä kun liki nollakelissä pistellään kohti Rokuaa. Tässä vaiheessa kisaa ajatus vähän karkailee. Lapsia on ikävä ja koko hommasta on hetkeksi riemu kaukana. Kylmän kanssa ei ole aina oikein naurata. Pitäisi lisätä vauhtia. Onneksi pimeää ei juurikaan ole. Tervareitin varrella Ahmasjärjellä tapaamme miesten kärkikaksikon. Kyllä se väsymys on sama kaikilla, koska kärkiporukan miehilläkin tuntuu olevan terävin isku pois.  

Ihan koko matkaa ei ole näin railakas meno! Kuva: Tapani Launonen

Rokualta jatkamme matkaa luistellen. Niinalla luistelu tuntuu huteralta. Suunnistajaa väsyttää ja koordinaatio on hukassa. Mikäpä sen parempaa, kun nenän eteen saadaan yksi Suomen haastavammista suppamaastoista. Homma vaatii tarkkaa suunnistusta, kun kisaa on käyty noin 18h. Ensimmäistä rastia pitää hakea ja hakea n 15 min. Loput rastit kaatuilevat onneksi syliimme varmasti, kuin telkkä pönttöön. Tässä kohtaa vaikuttaa, että PA delta tipahtaisi lopullisesti pois kärkitaistosta, kun he tulevat reittiä päinvastaisessa järjestyksessä meitä vastaan. Vai tipahtavatko tytöt sittenkään? Meidän pahimmat kämmimme ovat vielä edessäpäin. Seikkailukisassa pitäisi jaksaa pitää homma kasassa ihan viimeiseen pisteeseen asti. Koskaan ei tiedä, mitä reitti tuo tullessaan eteen. Varmakin on epävarmaa, se on nähty jo monesti.

Suunnistuspätkän päätteeksi palaamme rullilla takaisin Luontokeskus Suppaan. Edessä on juoksua ja pikku sukellus. Sukeltamalla pitää käydä katsastamassa, missä on rasti numero 26. Vaihdamme viime metreillä sukeltajaksi Niinan, sillä karttahan siellä on ja se pitäisi katsoa tarkkaan.  Ohjeesta vaarin ja kartta mieleen, rastimääriteteksti jää lukematta.  "Pookinmaja!", tuumaa sukeltaja-Niina, joka kauhoo järvessä kuin pikauimari radallaan. Todellisuudessa lapussa luki kuitenkin rastimääritteen olevan Pookin torni. Pistelemme Pookille suhteellisen leppoista tahtia. Kartoitamme töppyrän pirtin puhallusvilloja myöten. Paskahuussiakaan emme jätä kääntämättä. Jokainen tuntee Sepon koukut, mutta tässä kohtaa osaamme jo ounastella, että kyseessä on taas PA:n klassikko  à  la sählendeeri!! Usko loppuu ja epätoivo hiipii mieleen. Aikaa kuluu 50 min!! Marjo näkee rastin kauempaa Pookin tornissa ja Sanna kiipeää toistamiseen torniin kokeilemaan, ettei se viimeinen lunkka ollutkaan lukossa, vaikka siinä olikin munalukko paikallaan. Leimaus ja sadatellen maaliin, kuitenkin voittajina. Delto kuroo välimatkaa kiinni ja saapuu maaliin 40 min myöhemmin. Viime metrien sähläys painaa joukon fiilistä hetken maahan.  Tuuletuksia ei nähdä kun päällimmäisenä suututtaa, kun pitää aina tupeksia, eikä me edes näytetä oppivan.

Kuva: Tapani Launonen

Kisa on fyysisesti geoparkeista helpoin. Kaikki olemme kuitenkin sitä mieltä, että kisa on edeltäjiään järkevämpi. Edelleen monipuolinen, taitavasti rakennettu ja vaativa. On kuitenkin mukava päästä vuorokaudessa ja tavoiteajassa maaliin. Hommasta katoaa loppukin glooria kun aikaa menee reilusti yli. 

Lopuksi passionattarien omaa pohdintaa reissusta:

Niina: Geoparkki on minullekin vuoden kohokohta ja se mihin on vuosi tai oikeastaan puolitoista vuotta tähdätty. Syksy ja talvi meni pienistä sairasteluista huolimatta kohtuullisen hyvällä harjoittelulla ja odotukset kisaan olivat kovat. Motivaatiota heikensi suuresti se, että naisjoukkueita oli loppupeleissä viivalla vain kaksi.

Koin kisassa useita pieniä vastoinkäymisiä. Ilmapatja puhkesi, karttateline jäi kotiin ja tasapaino oli pyörällä hukassa. Aika alkuvaiheessa kisaa tunsin, että hyvistä valmisteluista huolimatta nyt ei ole minulle fyysisestikään paras päivä. Pessimismi-peikko kävi välillä minunkin kimppuuni. Tiedostetusti ja ehkä alitajuntaisestikin  himmailin vauhtia melko paljon. Tässä lajissa suunnistus on kuitenkin yksi tärkeimmistä menestyksen avaimista, ja erityisen tärkeää on pitää vauhti sellaisena ettei suunnistus kärsi. Pikkuisenkin kovempi matkavauhti olisi voinut nakata aivot narikkaan ja tuoda pummia pummin perään. Suunnistusvastuu kuitenkin oli ja pysyi minulla. Tässä mielestäni onnistuin hyvin, vaikka tyttöjä ehkä harmittikin vauhdin hitaus. Vauhti oli kuitenkin tällä kertaa sopiva suunnistukseen, jonka piti pysyä sujuvana vuorokausi. Pummeja tuli vain kaksi ja molemmat tulivat väsyneillä hetkillä, toinen asfalttiluukutuspätkällä  keskiyöllä ja toinen rullistelun päätteeksi aamuyöllä. Jo alussa näytti myös siltä, että vauhtimme ei ole toista joukkuetta hitaampi,  joten varma suunnistus ja leppoisa vauhti tulisi riittämään ja riskejä ei tarvinnut ottaa. Myös minä tulin maaliin huomattavasti hyvävoimaisempana kuin edellisessä vuorokauden kisassa ja palautuminenkin on jo niin hyvällä mallilla, että mieli tekisi jo uuteen kisaan.

Joukkueena tällä tiimillä on eväitä vaikka mihin. Jokaisella on kuitenkin parantamisen varaa. Pessimisti-peikko, questit ja oma juoksuvauhtini nopeilla baanoilla ovat ehkä suurimmat heikkoudet, jotka kuitenkin jäävät vahvuuksiemme jalkoihin. Vahvuuksiamme ovat kaikki muut lajit, vaihdot, suunnistus, valmistautuminen ja ennen kaikkea tiimihenki. Kiitos tytöt!

Kuva: Tapani Launonen

Sanna: Kisan loppuvaiheen sekoilujen aiheuttama harmitus on aika lailla hälvennyt ja hyvät jutut valtaavat tilaa. Mikään pätkä ei tällä kertaa tuntunut loputtoman pitkältä tai erityisen vaikealta. Reitillä ei kuhnailtu, mutta ei kyllä tehty vauhtiennätyksiäkään. Ehkä naisporukoiden vähyys extreme -sarjassa vaikutti asiaan, mutta enpä muista ennen tulleeni maaliin yhtä hyvissä voimin. Tuntui, että energiaa olisi ollut vielä vaikka mihin! Hassua, mutta sehän hieman pisteli vihaksi. Pelkästään tyytyväinenhän sitä olisi pitänyt vaan olla siihen, että joukkue tuli voittajana maaliin. Niina suunnisti erittäin hyvin ja Marjolta ei meno hiivu, vaikka selässä olisi repullinen betonia ;) 

Seikkailukisassa menestyminen vaatii kymmenien ja kymmenien asioiden ja nyanssien loksahtelua. Tässäkin kisassa lopulta hyvät (kisaa edeltävä ja kisanaikainen tankkaus riittävää, tehokkaat vaihdot eikä turhaa varustesäätöä reitillä, reittisuunnittelu bueno, ainoastaan pari suunnistushäröä, matka-arviot kohdillaan, hyvä vauhti melonnassa, hidastavat haaverit 0, lihaskrampit 0, hidastavat rasitusvammat 0, kalusto-ongelmat 0) päihittivät pahat (huolimaton rastimääreiden/ ohjeiden luku, epäonni uimapatjan kanssa, harjoituksen puute kanoottikärryn käytössä, ajoittaiset motivaatiodropit, käyttämättä jääneet vauhtienergiat) ja lopputulos todella jees! :) Joukkue puhuu samaa kieltä ihan sanan varsinaisessakin merkityksessä ja vastuut jäsenten välillä ovat selvät. Seikkailuvuoden kohokohta oli hyvää jakaa tämän porukan kesken. Kiitos!

Kuva: Tapani Launonen

Kuva: Nina Salokorpi

Marjo: RGC oli tyylikkäästi suunniteltu ja monipuolinen alusta loppuun asti. Kisa on aina vuoden harjoittelun huipennus ja vaikuttaa siltä, että jokaisen reissun jälkeen maaliin tulee entistä hyvävoimaisempi Marjo. :) Kokonaisuutena joukkueen suoritus oli tasaisen varma. Monessa asiassa ollaan menty kovasti eteenpäin. Vauhtireserviä ja voimia jäi ainakin omaan povitaskuun, joten kovempia tavoitteita uskaltaa jo haaveilla. Uimispeikko on NIIN selätetty ja pyörälläkin pääsee jo tosi lujaa. Oikeita asioita on siis onnistunut vuoden aikana kehittämään edelleen. Ihailen Niinan tarkkaa suunnistusta ja Sannan kykyä tsempata koutsina porukkaa. Kisa on pitkä ja jokainen putoaa vuorollaan "ihan sama, ei kiinnosta" -kuoppaan. Draivi ja voima pitää kaivaa silloinkin kun tuntuu, ettei tässä hommassa ole hitustakaan järkeä. Kisan aikana tietyn tuntimäärän saavuttaminen tarkoittaa sitä, että loppu etenemisestä on tehtävä korvienvälin voimin. Maalissa olo on huikea. Sen tunteen kuvaileminen on vaikeaa. Se saa aina haluamaan samaa uudelleen. Puhutaan itsensä voittamisesta, mutta minusta se on jotakin vieläkin väkevämpää! Kylmän kanssa on välillä vaikeaa, kun sitä ei oikein voi tosissaan harjoitella. Täytyy muistaa myös olla kiitollinen siitä, että kalusto ja naiset ovat ehjiä kisan jälkeen. Kämmähdyksien aiheuttamista pettymyksistä pääsee yli kuitenkin kohtuu nopeasti. Ylitornion tyttöinä kisasisarien luonteenpiirteissä on yhteneväisyyksiä. Sammaa vettä olhaan juotu kläppeinä, joka on omasta mielestäni tämän kokoonpanon vahvuus. Kiitos typyt!! <3

Ja taas palelee!! :) Kuva: Nina Salokorpi

Ote Nuuskakairan Jotos 2013 kuntosarjan reissuvihkosta

Nuuskakairan Jotoksen kuntosarjan kahden päivän kisaan osallistuivat tänä syyskesänä Passionattarista Marjo, Sanna ja Tytti. Sanna oli hoitanut meille mökkivarauksen ja perjantaina ennen klo 15 strategiakeskuksemme täyttyi kaikenkarvasesta seikkailukamasta. Suoritimme tottuneesti säätöä, joka on pyritty karsimaan minimiin, mutta joka kuuluu ollennaisena osana seikkailukisoja. Mitä reppuun ja minkä verran, mitä päälle ja minkä väristä…mitä suuhun (ja minkä verran sieltä pois) :) karttatelinettä, kompassia, juomapulloja, energiaa, juomapussia ja vaseliinia viime hetkellä sinne, missä kulutuksen arvellaan olevan kovinta!

Sanna valmiina lähtöön (Kuva: Simo Rousu)

Materiaalin jaon yhteydessä moikataan seikkailijoita ja todetaan, että kotikontujen kisat ovat todellakin rennon fiiliksen ja aurinkoisen hymyn kisoja, ollaanhan aurinkovaaroilla nyt! 2/3 joukkueemme jäsenistä on kotoisin Ylitorniolta, joten pakko vetää rankasti kotiin päin tässä kohtaa. Maailman parhaat maisemat ja maailman ihanimmat ihmiset - odotettavissa siis hieno kisa!!

Reitti piirtyy helposti kartalle ja muutamia vaihtoehtoja punnitaan, kartassa on paljon moottorikelkan jälkeä, joka aiheuttaa eniten pohdintaa siitä, löytyykö maastosta oikeasti edes hitustakaan urasta vai mennäänkö ihan metsikössä kuvitellen, miten kivaa olisi kaasutella lumista baanaa kevättalvella. Todellisuudessa kun rämmitään miehenkorkuisessa pöpelikössä tossu kurassa vähintäänkin nilkkoja myöten. 

Linja-autossa on tunnelmaa, puhalletaan kohti järvikyliä, josta lähtö tapahtuu. Purkaudutaan Lohijärven urheilukentälle ja naureskellaan Sannan kanssa, että täälläkin korvessa on nuoruudessamme discoiltu. Tyttiä huvittaa landepimujen teini-jutut! :) Disco…missä? Täällä metikossako? Joku parka huomaa jättäneensä kartan bussiin - kyselee kaverilta reittiä - aikoo muistaa sen koko ensimmäisen kartan verran. Mutta eihän tämä niin vakavaa ole. Joukkue saa toisen kartan järjestäjiltä. Tunnen niin suurta sympatiaa tapahtuneesta, se olisin voinut olla helposti minä - minulla kun on taipumusta sähläykseen!! 

Bussilla järvikyliin (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Met! (Kuva: Jarkko Piirto)

Päivä 1: PROLOGI - JUOKSU - MELONTA - SUUNNISTUS - MTB

Ensimmäisen rasti paikannetaan juoksemalla hakemaan kartat urheilukentän maalin ylärimasta. Demokraattisesti päätämme :) että Sanna kroolaa rastille hakemaan lisäohjeita. Olemme nimenneet Sannan yksimielisesti tiimimme uimamaisteriksi. Me lämmittelemme Tytin kanssa kannustaen ja komentaen Sannaa rannalta. Toteamme, että on erittäin pätevää jakaa neuvoja tyypille, joka kauhoo parhaansa mukaan kohti rastia, kun me muka kuvittelemme tietävämme rannalta paremmin kuinka homma pitäisi hoitaa. Siihen, että Sanna-kapumme on äänestetty yksimielisesti uimavastaavaksi on syynsä. Aloitteleva triatlonistilupaus on antanut myrskyvaroituksen ja kauhoo monia ukkojakin nopeammin. Minä tarvisin pienen perämoottorin ja ponttoonit katolle pysyäkseni tahdissa, joten koitan hillitä kaikkitietäväistä kieltäni uintikulmasta rastille tai siitä, miten sieltä tulee kauhoa takaisin pullon kanssa, johon seuraava kartta on varastoitu. Tyylejä oli monia, mutta Sanna pukkasi pullon povariin eikä se hidastanut menoa. Toiminta oli pitkälle sama discoissakin! ;)

Sievästi jonossa (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Kartta rastille nro 1 on hyppysissä ja lähdemme tassuttamaan sitä kohti. Syke vetelee hyvästikin maksimejaan koko porukalla, vaikka vauhti on sopiva ja jutellakin pystyy. Alussa siis mennään koko kisan kovinta sykettä! Jännitys ja adrenaliini takovat reippaat 20 lyöntiä lisätahtia. Syke tasoittuu hetken matkan päästä. Tytti suunnistaa hienosti. Melonta alkaa rastilta nro 2. Vähä Lohijärveltä. Saavumme kanooteille yhdessä 1Lifen ja LRR:n poikien kanssa.

Reput kiinni ja pelastusliivit niskaan (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Melonta sujuu kokonaisuutena hyvin. Välillä matkavauhti tipahtaa mukavuusalueelle ja lipsutellaan menemään maisemia ihaillen. Kyllä Tengeliönjokisuisto on huomattavasti mieluisampaa katseltavaa, kuin Muhosjoki. Aaaw!! niitä karvaita muistoja, että en tiedä miten ne saisi haihtumaan. Olemme saaneet lisätehtäväksi bongata kolme karttaan merkitsemätöntä rastia ennen rastille nro 6 saapumista. Tähyilemme rantoja, laskeva aurinko heijastaa joen pinnasta välillä niin, että olemme epävarmoja näkisimmekö jokaista rastia. Lopulta kolmesta rastista yhtä kukaan kisaan osallistuvista tiimeistä ei reissullansa nähnyt, josta aikasakko 5 min. Käymme jalottelemassa rastin nro. 4 Törmäsvaaran päältä edelleen aikalailla samaa matkaa 1Lifen ja LRR:n kanssa. Tästä polkaistaankin samalla käyntiin molempien päivien teema: juokse/polje/rämmi tai kömmi joka ikisen vaaran päälle, joka matkan varrelle sattuu!!" :) 

"VetoVetoVeto..." (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Matkaa elävöittävät muutamat kosket matkan varrella. Kosket ovat ajettavissa ja laskuväylät luettavissa. Jokainen meistä on päättänyt lujasti, että pohjakosketuksia tai simpukan sukelluksia emme tällä kertaa harrasta. Saimme lähdössä kuittia koskenlaskutaidoistamme, mutta olemmepa ainakin harjoitelleet kaatumista. Kosket otetaan siis tiukalla komennolla. Tytin kanssa huudamme duossa "vetovetoveto", joka kuohupaikan kohdalla. Melat pitää pitää vedessä. Sanna perämiehenä saa ohjeita Marjolta, joka koittaa edestä tähytä parasta baanaa. Hienosti mennään - hyvä me!! 

Portimojärvelle päästessämme emme ole ihan varmoja olemmeko pellolla, jossa on vettä vai järvessä, jossa kasvaa tuhottomasi heinää. Valitsemme rantareitin ja melomme kohti lintutornia, josta suunnistuspätkän on määrä alkaa. Yllättäen Marjoa tietenkin palelee eniten, kun lämpötila tippuu kilpaa auringon laskiessa. Lintutornilla meitä odottaa ensin quest, jossa pääsemme (lue: joudumme :)) tunnistamaan seitsemää siivekästä. Lintutornilla Sannan isä kannustaa kovasti, huitoo jo rannalla meitä vastassa. Ihana iskä!! :) Saamme väliaikaraporttia ja tsemppejä jatkoa varten. 

Portimojärvi on vihreä (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Henkilökohtainen osaaminen lintujen tunnistamisen suhteen voidaan todeta olevan suhteellisen mitätön. Tajuan kyllä, että taululle on printattu lokin ja joutsenen kuva, mutta aika nopeasti huomaan, että alalajikkeita on ornitologisen rikkauden takaamisesti lintukunnassamme ihan liian monta. Mitään variksia ja punatulkkuja ei ole tarjolla vaan hemaisevampia nokkaeläimiä, joita tuskin koskaan olen tavannut. Biologian tuntikin on tainnut keskittymisen osalta kohdentua ihan muualle!! Hampaat lyövät koko naisporukalla loukkua kylmyydestä, kun aloitamme arvausleikin. Tytti, tiimin partiolainen ja opettaja, omaa onneksi tiimissä sellaista yleistietämystä siivekkäistä, että emme lannistu.. Otan tehtäväkseni kavuta lintutorniin tavaamaan lintulajilistaa, joista huutelen Sannalle ja Tytille alas vaihtoehtoja, joista tytöt arpovat seitsemän lintua oikeaksi. Aika nopeasti taululle tärähtää 4/7 oikein, mutta sitten arvausgeneraattori pyörii tiukasti. "Ööö, tavi eikun telkkä…no kyllä minä nyt kuovin tunnistan, ei varmasti ole…ollaan niillä leveysasteilla, että joku on takuulla Lapintiira…miksei voi olla angry birdejä…tunnistaisin ne kaikki". Marjon juoksennellessa ylösalas, Sanna pitää kirjaa siitä, että suttupaperista ottaa vielä jotakin selvää, mikä vaihtoehdoista on takuulla oikein ja mikä ehkä väärin, koska sitä ei tietystikään kerrota. Ei voi ostaa vokaalia, ei voi lahjoa järjestäjiä, ei googlata eikä kilauttaa kaverille. Homma jää enää 6/7 päähän, mutta mikä vastauksista on väärin. Lokki lajikkeita on tarjolla neljä, nyt me kaikki tiedämme mikä on Kalalokki, jota ei pidä mennä sotkemaan harmaalokkiin, eikä pikkulokkiin eikä naurulokkiin eikä...

Sen seitsemän sortin siivekkäitä (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

1Life on saapunut lintuleikkiin 7 min meidän jäljessä ja LRR 9 min jäljessä. Questilla meillä tuhraantuu 21 min, jonka jälkeen lähdemme nostamaan lämpöjä ja juoksemaan kohti Portimojärven takana kohoavia vaaroja. Valitsemme tietysti sen suohon poljetun moottorikelkkajäljen, joka katoaa altamme alta aika yksikön. Siinä sitten ihmetellään mentiinkö jossakin vähän vikaan, onko aivot yhtä kohmeessa kuin koko kroppa. Jänkkä alla on pehmeää mutavelliä, pimeä laskee ja miehen mittaista pöpelikköä kasvaa joka puolella. Tuhlaamme siinä jupinassa aikaa, ennen kuin Tytti vain määrätietoisesti lähtee vetämään suunnalla eteenpäin. Myöhempi GPS:n kiemura osoittaa, että olimme näkymättömällä jäljellä ja olisi vain pitänyt painaa menemään etsimättä olematonta uraa tai moottoritietä jalkojen alle, jota ei olisi löytynyt kuin vasta jouluksi. Tällä välin 1Life, joka lähti linturastilta 4 min peräämme, vetää tietysti parempaa reittiä oikealta ohi, joka ratkaisee lopulta päivän heidän edukseen. 1Life kisaa sekajoukkueena tällä kertaa ja heidän etenemisensä on meille hyvä kimmoke ja tsemppari vauhdin pitoon. 1Lifen "kartturi" on legendaarinen naisseikkailija, joka osaa edetä pummittomasti ja valitsee lähes poikkeuksetta parhaan reittivalinnan ja jonka suorituksen veroinen jokainen meistä passionattarista tahtoisi olla!! :)

Otsalamppukiilat halkovat pimeyttä ja vauhti on mukava. Rastit löytyvät ja täytyy todeta, että meillä on kaikinpuolin mukavaa. Evästä riittää, lämminkin on ja matka taittuu. Lukuunottamatta sankoimpia risukkoja matkavauhti on keskimäärin 5:30min/km, joka on ihan jees maastossa…mikäs tässä on perjantaita viettää kellon lähetessä puolta yötä. Tytin ja Marjon parisuunnistuskonsultaatio toimii. Rastit ovat kahdella kartalla, joten varmistus pelaa hienosti. Viimeisen rastin nro. 10 juoksemme pimeydessä ihan vierestä vahingossa ohi, mutta virhe ei ole kovin fataali. Polku ei muutukaan tieksi ihan heti ja se sekoittaa vähän. Palaamme takaisin ja valitsemme eksoottisemman reitin takaisin pyörille. Pellon laitaa hölkätessä lähellä lintutornia, josta on takoitus napata pyörät mukaamme, näemme 1Lifen polkaisevan pyörillä kohti viimeistä rastia ja sitä kautta ensimmäisen päivän maalia. Vaihto olisi voinut olla meillä säpäkämpi. Välppäykseen menee 10 min, vaikka emme jää kaivamaan garderoopia ja valitsemaan sävysävyyn vaatetusta. Reppukin menee kiinni eikä pullota saumoistaan kuten Geoparkissa. Emme kanna tällä kertaa varakalsareiden varakalsareita täyspakkauksessa. Onnistumme koko reissulla optimaalisesti repun sisällön suhteen. Ei mitään ylimääräistä…keltainen ja punainen sopivat hyvin yhteen…eikä ole pakko vaihtaa minuutiksi toppatakkia ylle vain siitä ilosta, että se pitää kohta riisua pois!! :D

Joku aina pukee ja riisuu...:) (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Lähdemme pyörillä vaihdosta 1Lifea 11min perään. Vauhti pyörällä on hyvä, vuorovetoa mennään usvan läpi Aavasaksan vaaran laidalle ja siitä hiekkatietä vaaran päälle. Lämmin sauna huutaa kutsuvana, kun viimeinen tiukka nousu nipistelee lihaksissa. 1Life tulee vastaan, me valitsemme vaaran päälle eri reitin ja saamme kurottua vähän heidän etumatkaansa, ollen maalissa 6 min heidän jälkeensä.

Tytin mies on lämmittänyt saunan ja Marjon mies kannustaa maalissa. Märät vaatteet pois, ruokaa napaan ja lämmitellään saunassa. Uni ei meinaa tulla ja kellon tärähtäessä 7:15 soimaan ei olo ole ehkä ihan hehkein…mutta kone käynnistyy kyllä suhteellisen sutjakasti.

Maalissa (Kuva: Jarkko Piirto)

Ensimmäinen etappi takana! :) (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Ensimmäisen etapin saldo = 8h (+5min sakko) & 61 km

Juoksu 22,7 km

Melonta 24,6 km

MTB 13,7 km

Päivä 2: MTB - SUUNNISTUS - MTB - COASTEERING

Aamupalaa ja kahvia, ah kahvia!! :) Viimeistellään päivän reitti ja selviydytään varustesälppäyksestä ilman turhia kiemuroita. Tiimiasut niskaan. Hiilihyrdaatit ovat tehneet tehtävänsä, kun trikoot kiristävät jokaista peppua! :)

Virkeänä uuteen seikkailuun (Kuva: Simo Rousu)

Kuntosarja ja HyväFiilis valmiina kisaan (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Tavataan HyväFiilis sarjan passionattaret ja potristellaan tiimikuvassa. Sitten onkin lähtökäskyn aika. Ampaisemme Keisarin Majalla mutkan…puuhläähjahengästys…tiukkaa nousua. Saa juoda santsikupin, kun nieleskelee aamupaloja uusiksi. Alas tullaankin sitten vajaan 60km/h nopeudella. Tangosta pitää pitää kiinni, ei passaa täristä käsi. Lähdemme polkemaan kohti Kivirovan ja Kaumavaaran välissä olevaa pientä lampea. Marjo suunnistaa ensin ja Tytin on määrä jatkaa rastilta nro 15 eteenpäin. Poljemme yhtämatkaa supistuneen 1lifen joukkueen kanssa, yhden jäsenen sairastuessa harmillisesti. Ennen rastia nro 16 Sanna jättää pumppunsa 1Lifen joukkueelle, heidän joutuessa korjaamaan pyörää. Lähetämme yhteen ääneen pyyntöjä korkeuksiin, ettemme kohtaisi itse matkalla rengasongelmia. Olemme yksimielisisä siitä, että kavereita pitää auttaa…ei koskaan tiedä, milloin on itse apua tarvitsevan roolissa. Jos rengas menisi rikki niin ehkäpä joku auttaisi perästä tullessaan meitä.

Hela gängi koossa!! <3 (Kuva:Simo Rousu)

Kipuamme vaaran päälle, toisen päälle, kolmannen ja sitä rataa… ensin nousua ja sitten laskua. Teknistä pätkää kivikkoineen ja vaihtelevuutta koko pitkän mtb osuuden läpi. Maalissa olisi tarkoitus olla klo 16 ja aika nopeasti meille kirkastuu epäilyksemme siitä, että koko reittiä emme ehtisi kiertää. Pummamme harmillisesti rastia nro 19 noin 15 min. Nuotiorannalla Marjon kotikonnun läheltä puhalletaan Rajan avovankilan ohi Sannan isän kannustaessa autollaan meitä. Eholammella vaihdetaan suunnistukseen, mutta sitä ennen saamme kaksi questia tehtäväksemme. Ensin pähkäillään miten 5L ja 3L kanistereilla saadaan haalituksi 4L vettä toiseen kanistereista. Yhteistyö pelittää ja looginen päättely toimii paremmin kuin raaka arvaus lintujahdissa. Eholammesta pitää sukeltaa rajatulta alueelta kolme rastia. Kukas muu pääsee pulahtamaan kuin Sanna!! :) Questit ja vaihto sujuvat hyvin, 14 minuutissa!

Huomatkaa kuinka nopea on evästoimitus taustalla! :) (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

KatoppaKo kaaja tuonne ja sitten tuosta pois ja ... (Kuva: Olavi Vanhapiha, Jari Vanhapiha, Sanna Vanhapiha)

Sannan isä toimittaa meille evästä rastille sekä Arja-äidin itsetekemää marjamehua ja rusinoita…NAM!! Lähdemme etenemään viimeiselle suunnistuspätkälle. Järjestäjät vinkkaavat meidän olevan viimeinen tiimi joka suunistaa…etumatka seuraaviin on reilu! :) Ruisleipäkinkkujuusto tökkii kurkussa…reissari-hissi henkitorvessa ei suostu menemään kellariin asti, eikä tossuun saa vauhtia, jos ei voi hengittää. Ensimmäiselle rastille mennään varmasi kuviorajaa, rastille päästyämme olemme evästäneetkin. Toista rastia pummaamme harmillisesti. Marjo suunnistaa ja tipahtaa taas omaan sudenkuoppaansa. Ei luota itseensä, jälkiviisaana olisi pitänyt osata ja rastin vierestä mentiin ohi. Oppia tämäkin taas - pummia tulee 15min. Loput rasteista menevät hienosti. Emme pidä kovin kiirusta, emme ennen kuin 1Lifen duo pölähtää toiseksi viimeiselle rastille toisesta suunnasta. Mitä…mitä?? Olemmeko tosiaankin helvata menneet näin hitaasti. Miten kummassa he saivat meidät vielä kiinni. Viimeinen väli tullaan taas juosten. Pyörille pästyämme kuulemme, että 1Lifen suunistusta lyhennettiin, eivätkä he käyneet koko rataa. 

Coastaleeraamaan emme valitettavasti ehdi enää, polkaisemme hyvä voimaisina maaliin. Viimeinen nousu Aavasaksan päälle tuottaa jupinaa koko porukassa, vielä pitäisi vinguttaa pepa-lihaksia. Marjo hokee mantraa mielessään: "Alva - Vissyä - Lucas - Vissyä - Alva - Vissyä…" koska tietää, että vaaran päällä odottavat lapset halauksineen ja VISSYÄ!! :D Hyvin nousee, edessä polkee sekajoukkue HMJ-Adventure. Heidän joukkueen naisvahvistus on saanut kehuja ja hiljaista kunnioitusta osakseen koko reissun ajan. Vaikuttaa olevan pelkästä sisusta ja pippursta tehty pakkaus, ilman lukkopolkimia urakoinut hienosti miesten tahdissa!!

Maalissa palkitaan halauksilla ja vissyäkin saa!! :) Reissu oli todella hieno ja tiimimme ennen kaikkea puhalsi yhteen hiileen. Jokainen täytti omalla vahvuudellaan tiimin kokoonpanoa ja joukkuehenki oli loistava alusta loppuun asti! Muutamat suunnistuskukkaset kun saadaan karsittua, niin hyvin suoriudumme, koska vauhtia ja jaksamista piisaa. Korvien välin puolesta olemme kaikki tyytyväisiä suoritukseemme. Toimimme hienosti tiiminä, eikä kukaan jossittele. Meillä oli mukavaa yhdessä. Kiitos tytöt, olette parhaita!! <3

Palkintojen jaossa hymyä riittää!! (Kuva: Jarkko Piirto)

Toisen etapin saldo 6h 46min & 84km

MTB 71 km

Juoksu 13 km

Coasteering 0km :(

Terveisin, Marjo