Extreme Lost in Kajjaani

Lähtökohdat:

Syyskuun saapuessa ja kesän sitkutellessa viimeisiään rukoilin hiljaa Taivaan voimia jatkamaan lämpöisiä kelejään sillä seikkailu-kesä oli saamassa finaalinsa Kajaanissa. Tällä kertaa ei mökkeiltäisi yöllä vaan yövyttäisiin teltoissa. Odotettavissa olisi myös räpiköintiä ah-aina niin lämpöisissä Suomen avovesissä. :) Läheltä piti, ettei viivalla ollut kaksi tiimimme naisjoukkuetta, mutta polvivaivat ja tietysti "tylsät" työt estävät joskus harrastuksia. :) Passionattaret kisasivat joukkueessaan: Niina, Tytti ja Marjo.

Girls, girls, girls! :)

Faktat kisasta: 

Vuoden 2013 kilpailureitti kulkee noin 50km säteellä Kajaanista. Reitin varrella seikkailijoita odottavat huikeat MTB-maastot, Kainuun vesistöjen monet mahdollisuudet, Kainuulaiset vaara- ja mäntykangasmaastot sekä monipuolinen ja laadukas kattaus quest-tehtäviä. Seikkailun aikana on tarjolla suunnistusta, melontaa, juoksua, köysitehtäviä, veden pärskettä ja viime vuoden tapaan ylläriuutuuksia, joita ei ole seikkailukisoissa ennen nähty!

Järjestäjät toteuttivat pilkulleen sen mitä lupasivat ja Taivaan voimat vastasivat auringon kosiotansseihini! Talkoolaisenakin seikkailukisoissa ahkeroineena voin sanoa, että kisa oli huikean hienosti järjestetty. Viimeistelynä meininkikin oli rentoa ja iloista, eivätkä järjestäjätahon yöunen puutteet näkyneet meille kisailijoille, vaikka tuntitolkulla hommia kisojen eteen oli tehty. Mikäs meillä siis kisailla, kun homma pelasi! 

Passion Adventure osallistui Extreme Lost in Kajaani sarjaan, jossa kisan arvioitu kesto oli 16h ja matkaa tahkottavaksi rapiat 200km eri menopeleillä. Olimmekin sitten malliesimerkki, koska kulutimme reitillä 16h 3min ja virallisen GPS seurannan mukaan matkamittariin kertyi 183,85km (+ noin 10 km, jolloin repussa ollut GPS sai jäädä paikalleen).

Kisa-aatto iltana:

Niinan kamat! :)

SMS:ää pukkaa, Niina faksaa kuvan kera yöpaikalle toimitettavan jätesäkin sisältöään. 150L säkki pursuilee liitoksistaan. Ihan vaan ilmeisesti vinkkinä minulle ja Tytille siitä, että hänen kamoihinsa ei joukkueen hammastikkuja pakata. :) Paniikki iskee ja alan purkamaan omia kamojani. Okei, en tarvitse höyhentyynyä, jätän kihartimen kotiin ja Niina ehkä lainaa kurkkunaamiotaan, mutta höyrysaunan jälkeen on pakko saada silkkiaamutakki ylle ja karvatupsulliset aamutossut jalkoihin, vaikka kisasiskon pussi pursuilisi kuinka yli äyräiden. :) No eihän se ihan nuin mennyt, mutta minulle ei vieläkään selvinnyt, mitä ihmettä Niinalla oli mukana!? Sähköhammasharjan Niina kaivoi pussistaan muiden huvitukseksi, mutta oma pussini oli huomattavasti kääpiökokoisempi, vaikka olen leimautunut tiimimme turhamaisimmaksi! Tytti taas hoiti pussiinsa teltan ja muut oikeasti välttämättömät partiointikamppeet campingiä varten. Tiedä mitä porekylpyjä se Niina nautiskeli meidän nukkuessamme! :)


Kisa-aamuna:

Ihana aamu

Ajelimme aamutuimaan kohti Savvoo, sumun saatellessa matkaamme. Aamuaurinko sarasteli kauniisti, eikä aamuherätyksen jälkeistä väsymystä ollut ollenkaan jännityksen nipistelessä kehossa. Jarkko-mieheni, joka osallistui myös kisaan, piti autossa tunnelmaa yllä, kun ei meinannut pysyä kuskin penkillä. Tyyppi rummutteli rattia, hoilasi biisejä, puhua pulputti, pölisi ja hölisi - heilui sen minkä turvavyö periksi antoi! Siis minä pupu durasell olin siihen verrattuna itse tyyneys! :) Vimepelivaaran urheilukeskukseen päästyämme tytöt olivat ehtineet hakea kisametriaalin ja majauduimme kisakeskuksen pukkariin tekemään reittisuunnitelmaa. Kartan mittakaavasto oli 1:100000 eli 1cm kartalla vastasi 1km maastossa. Pikkutarkkaa suunnistusta ei siis peruskartalla tarvittaisi, mutta tarkkuutta sitäkin enemmän, koska ison mittakaavan vuoksi risteykset ja polut eivät olleet paksulla printillä. Lisäkarttoja ja ohjeita olisi luvassa matkan varrella. Kolmisin veistelimme mielestämme optimaalisimman reitin Kajaanin keskustasta 16:n rastipisteen kautta Ristijärven leirikeskukselle, joka toimisi ensimmäisen päivän maalina. Niinan oli tarkoitus ottaa pääsuunnistajan rooli, mutta Tytti tulisi hoitelemaan juoksuosuuksia, jolloin Niina saisi keskittyä täysin painelemaan "tinni tiskissä", kuten hän asian itse ilmaisee!! :)

Reittisuunnitelman parissa

Varustesäätö ja tankkaus alkavat olla jo rutiinia...joskin ehkä se uuvuttavin osa kisaa. Olet pakannut hartaasti kotona, säädät mukana olevat varusteet minimiin, hoitelet vaihtoon menevät tavarat, säädät pyörän, karttatelineen, repun sisällön ja energiat...vaseliinia sinne ja vaseliinia tänne! Koitat pureskella evästä, vaikka mitään ei tee mieli. Jonotat vessaan x-kertaa ja purat jännitystä omalla persoonallisella tavallasi!

Varustehässäkkää

Lähtökäsky käy ja saadaan prologi 1 kartta, joka käydään juosten. Edessä on sprinttikartta, mutta kukaan ei löydä itseään kartalta. Mitä - mitä...missä - missä? Missä on kolmio ja missä olemme me? Useat pro-tiimitkin pyörittelevät päätään ihmeissään ja tuttu massasyöksy kohti ensimmäistä rastia jää toteutumatta. :) Kartassa on lähtö/maali -kolmio, mutta hieman kartan ulkopuolella valkoisella pohjalla. Kukaan meistä ei vain siinä vaiheessa tajua sitä. Tytti huomaa katsoa isommasta reittikartasta maamerkkimme ja sinkoamme muiden perässä maastoon. Homma vaikuttaa luukutukselta, koska kovaa pohjaa on tarjolla tossujen alle. Tytti vetää joukkoa. Minä Durasell käynnistyn heti hurjan adrenaliisyöksyn saattelemana kun taas Tytti ja Niina ovat nimenneet itsensä Diesel-koneiksi, jotka vaativat vähän lämmitystä, mutta sitten heitä ei pidättele mikään. Tämä on tiedostettu asia, mutta koitan kommenella vauhtia siitäkin huolimatta!! Koska minulla ei ole karttaa, olen porukan virallinen komentelija ja tsemppari! Saan siis komennella luvan kanssa, toisin kuin kotona! :D

Prologi 1 sujuu hyvin, jäämme vain pari minuuttia naisten kärjeltä juosten. Vaihdamme urheilukeskuksessa prologi 2:n karttaan, joka on Vimpelivaaran maastopyöräsuunnistuskartta. Niinan taito ja kokemus pääsevät oikeuksiinsa tässä lajissa ja sitten mennään eikä meinata. Niina polkaisee Giantinsa kohti pöpelikköjä, pois alta risut sekä männynkävyt. Välillä oikaistaan kurveja viskomalla pyörää edellä ja pyyhkimällä itse perässä. Mäkeä ylös ja toista alas. Minulla on emit ja sinkoudun leimaamaan aina sinne, minne käsky käy. Kipuan kumpareelle ja  hyppään polun risteyksen pusikkoon. Polkaisen tyttöjen perään. Homma tuottaa tulosta. Ollaan prologi 2 jälkeen kisan ensimmäinen naisjoukkue. Otimme kiinni sen, minkä ensimmäisessä jäimme. Tästä on hyvä jatkaa!!

Ensimmäinen rasti on uimarannalla ja siellä suoritetaan myös quest 1, tehtävärasti. Beach volley kentälle on piilotettu salibangypalloja ja niitä kuokkimaan vuoronperään. Kaavitaan hiekkaa kukin vuorollamme. Hiekkaa tuntuu uppoavan kenkiin, housuihin ja hanskoihin jo muutaman kakun verran, mutta pallot ovat tiukassa löytää. Homma on kuitenkin kahdeksassa minuutissa ohi, vaikka se tuntuu alussa pieneltä ikuisuudelta, kun virtaa olisi kintaissa muuhunkin kuin viisipiikkisellä lapiointiin!!

Pyörällä matka taittuu, napataan rastit viilettäessämme kohti rastia nro 5. Siellä pääsemme viskomaan 12kg kahvakuulaa. Niina säntää hommaan ensimmäisenä ja löydämme vatsalihaksetkin mukaan peliin. Tässä vaiheessa olemme 7min edellä toisena olevaa Lost Casen naisia. Valitsemme eri reitin rastille kuusi ja minuutti peliä pelataan toisena kaahavan naisjoukkueen kanssa. Koitan ottaa vauhdista vastuuta, koska tuntuu että nyt kulkisi. Olemme sopineet vuorovedoista, mutta toisaalta strategia vaihtuu lennosta - se auratkoon ken jaksaa, kunhan vauhti säilyy!! Ja vauhti kyllä säilyikin hyvin läpi koko kisan pyörällä mentiin kovalla pohjalla 26km/h - 30km/h keskivauhtia.

Rastilla nro11, Kontiomäen lähellä, ero toisena polkevaan Lost Caseen on 9min siinä vaiheessa kun selviää, että nyt kastutaan. Aletaan purkaa kamoja varvikkoon valmiina kaahaamaan uimapatjoinemme raitistumaan. Niina tsemppaa meitä juostessamme kohti jordaaniaa. "Täytyy vain ajatella ettei se ole kylmää!!" "Jaadi-jaadi-jaa", sanon minä. Miten voit ajatella ettei se ole kylmää, kun se nimenomaan on ihan hyistäjäistä. Sinne vain molskis ja kauhomaan perhosta patjan päältä. Laulan ja koitan lausua Tabermannia, että ajatukset pysyisivät muualla, vaikka tunto käsistä katoaakin pikkuhiljaa. :) Muutamia runkoja joutuu surffaamaan yli ja en uskalla vaihtaa asentoa, ettei tarvitsisi ottaa pohjakosketuksia. Etenemme kuitenkin Niinan vanavedessä ja ohitamme jopa miesjoukkueen, joka kyllä iskee peesiin kiinni. Liekkö pojilla uintisyklin nopeuteen vaikutusta sillä, että Tytin mumiskat ovat katoamaisillaan sopivasti strategisiin paikkoihin ja takaa-ajajan näkymä peesistä on vähintäänkin mukava! (Kuviahan siinä ei ehtinyt näpsiä) :) Illalla teltassa kuulemme, että Tytti-parka ei ole miettinyt mikä urheilutoppi ja mitkä kalsarit kintuissa ovat. Niinan kanssa olemme turvautuneet Kari Traan alusvaatteisiin suurimmilta osin. Suosittelen lämmöllä siskot, on muuten hyvä valinta, jos meinaa usemman kilometrin vetäistä jopolla tai juoksennella napa paljaana! Tyttihän jatkaa siveettömällä linjallaan vaihdossa ja kailottaa, että aikoo nyt riisua ihan kaikki. Toiset ovat siihen asti keskittyneet säheltämään lähinnä oman vaihtonsa kanssa, mutta väkisinkin filmi pysähtyy sekunneiksi yhdeltä jos toiseltakin. Sopivan vähäeleistä siis - mutta häirikönti on sekin toimiva strategia!! Kaikesta riisumisesta ja pukemisesta huolimatta suoriudumme questista vajaat 3min nopeammin kuin naisten kakkosjoukkue.

Rastilla 12 odottaa uusi quest - farmikävely. Hiekkaämpärit täyteen ja kierrokselle. Huh, hellettä - painavathan ne. Jotakin me siellä kupattiin, kun meitä takaa-ajava naisjoukkue teki saman 3min nopeammin. Rasti 13 on autiotuvalla, Kontiomäellä. Tiukkaa nousua taas ylös, jossa rastilla selviää, että joudutaan tekemään reissu Kiinaan. Turha on tähyillä sinivalkoisia siipiä tai yksityiskonetta tehdäkseen   shoppailuja silkkimarketilla - valittavana on kaksi kumia tai apostolin kyyti alas etelään ja ylös takaisin. Päätämme lasketella pyörällä niin lähelle kuin ikinä pääsee. Loppu mennään risukossa tarpoen. Koska minulla on emit, saan läpi koko kisan sännätä leimaamaan toisten pitäessä etäisyyden sallitun 100m rajoissa, mutta navigoiden jo kohti seuraavaa rastia. Niimpä nappaan mukaani Gandalfin kävelykepin, kun koitan könkytellä tytöt taas kiinni! Tilastotieto kertoo Lost Casen olevan rastille 13 saavuttaessa meitä perässä 11min ja Kiinan reissuun he käyttivät pari minuuttia enemmän. Minuuttipeliä edelleen! :)

Rasti 14 on tulosten kannalta käänteentekevä, sitä osa joukkueista oli joutunut hakemaan enemmän tai vähemmän. Mekin olemme valinneet oikoreitin ja tutkineet sen tarkkaan. Tytti huomaa hentoisen polun, joka erkanee tiestä. Niina empii hetken, mutta päätämme valita polun. Polku vie suoraan kääntöpaikalle, sinne minne pyrkimys olikin. Mukana oli tällä kertaa ihan hippusellinen myös hyvää onnea, koska  rämpimistä tai pyörän tunkkausta ei tullut edes ennakoitua 200 metriä.

Viimeisellä rastilla 15 olemme Lost Casea edellä 31min. Viimeinen quest taittuu mukavasti Niinan kantaessa vesitonkkaa, Tytin kantaessa auton rengasta ja minun kantaessa 15kg levypainoa. Hiihtämäänkin pääsemme kolmissa voimin. "Oikea - vasen - oikea" - kajauttelen ilmoille ja suksihan liikkuu! Maalissa olemme klo 18:38 hyvävoimaisina ja hymyilevinä. Lost Casen tytöt tulevat vajaan 27min meidän jälkeemme. Leiriydymme Ristijärven pirtin leirintäalueella.

Ensimmäinen etappi pulkassa!

Tytti, partiotaitokisojen hallitseva Suomen mestari, pamauttaa teltan meille kasaan alta aika yksikön - rouvat ovat hyvät! Minä kaivan, kuinkas muutekaan, kuivaa ja lämmintä ylleni heti. Niina painaa peseytymään järveen ja eihän se tietenkään taaskaan ollut edes kylmää - seli -seli, uskoo ken tahtoo!! Joillakin tuppaa olemaan sadistista taipumusta rääkätä itseään vielä vähän lisää kaiken maailman epämukavuuksilla. Saunassakin olisi ollut lämmintä vettä, mutta saan tietää siitä liian myöhään. Pesulaput kelpaavat tämän kerran ja stinkkaan tällä kertaa ihan tyytyväisenä. :)

Syömme, juttelemme ja leiriydymme - mukavaa!! Iloista seikkailumieltä on leirin täydeltä - pyörän huoltoa, huomiseen valmistautumista ja energian tankkausta - mukavaa jutustelua oman tiimin sekä tuttujen kanssa. Odotamme kellon lyövän 23, jolloin saamme lauantain kartat. Väsy alkaa painaa ja sitä myötä juttujen taso heikkenee, mikä kirvoittaa nauruun tikahtumiskohtauksiin. Seikkailu-urheilu on kaikessa ihanuudessaan myös aika alkukantainen laji. Siinä pääsee ja toisaalta ehkä myös joutuu toisen kanssa sille tasolle, ettei ihan siviilissä sellaisiin kosketuksiin päästäisi. Herkkähipiäistä voisi hirvittää ja hienohelmaisuus karisee. Mutta huumorin kanssa kun vedetään niin ikäkin pitenee. Hiertymät ja vatsaoireet ovat arkipäivää! Illan pimetessä teltassa suunnitellaan myös tiimin kesän päätösbileitä, joissa jokainen meistä tulee todennäköisesti olemaan turnauskestävyytensä rajoissa ja seuraavana päivänä ei ainakaan lenkkeillä! :)

Klo 23 kajahtaa kapteenin kokouskutsu. Saamme uuden kartan. Nopeasti reittisuunnitelman tekoon. Nousua on vähemmän kuin perjantaina, mutta kisakello tulee kelaamaan hieman pidempään. Reittivalinnan paikkoja ei ole niin monia, mutta questeja tulee olemaan aika pläjäys. Suurin osa käydään juosten, joka vähän jännittää. Toivomme mahdollisimman teknistä maastoa, jossa juoksuvauhtimme saataisiin pysymään kohtuullisena. Unta palloon sitten likat! Korvatulpat korvissamme koitamme olla kuuntelematta toisten ähinää ja makuupussin kahinaa. Jokainen käy vuorollaan puskapissalla.

Telttatunnelmaa

Kellon soidessa alkaa aamurumba. Tunnissa ja vartissa on leiri kasassa, jätesäkki pakattuna ja seikkailija valmiina seuraavaan päivän epistolaan. Ristijärven pirtillä saamme myös ruhtinaallisen aamupalan puuron, kahvin ja tuoreen sämpylän muodossa. Tankki on täysi ja lähtö kajahtaa klo 06 ensimmäisessä aallossa.

Aamun ensimmäisessä questissa, ensimmäisellä rastilla, järjestäjät varmistavat, ettei unihiekkaa varmasti jäänyt ripsiin hitustakaan. Coasteering-osuudessa tarvomme Ristijärven Koirankielen nimekkeillä. Tytti suunnistaa, Niina käynnistelee moottoriaan ja Marjo on vaihteeksi (ja ehkä tiimikavereiden mielestä ärsyttävän) täynnä virtaa. Kahlon siis leimaamaan ja hoputan. Rastille kaksi noustaa 7% nousua Saukkovaarassa. Kylmyyden vuoksi ei ainakaan tarvitse itkeä. Järjestäjät ovat todellakin ajatelleet kaiken. :)

Asetelma on muuttunut, me ajamme nyt takaa toista naisjoukkuetta Lost Casea. Rastilla kolme, Kangasjärvellä, odottaa uusi quest. Olemme LC:tä jäljessä 3min. Aluksi arvomme makaroonipussin painoa - väärin! Sakkokierros, jonka jälkeen pääsemme suunnistamaan. Noin 5km suunnistus tapahtuu vaihtelevassa harjumaastossa. Tytti suunnistaa varmasti ja loikimme pitkin maastoja. Vauhtia pitävät yllä myös Väsyneet isät, joiden askellus ei vaikuta lainkaan väsyneeltä. :) Korkeuserot laittavat puuskutusgeneraattoria suuremmalle. Suunnistuspätkän jälkeen vaihdamme taas nopeasti pyöräkengät jalkoihimme ja matka jatkuu 6min LC perässä.

Questilla neljä on kolme tehtävärastia. Tytti säntää kiipeilyhässäkkään ja minä huomaan joutuvani ammuntajonoon. Epäilen pystynkö ampumaan kolmella laukauksella kaksi metallisorsaa kumoon ja huomaan, että Niina on menossa tasapainoilemaan. Sisäinen naisvoimisestilijani uhkuu varmuutta ja vaihdamme Niinan kanssa paikkoja. Siinä jonotellessa tehtävä selviää minulle kokonaisuudessaan. Ei riitäkään, että pääsee killumaan kepin nokassa olevalle pienelle tasanteelle valjaiden turvin, siitä pitäisi ponnistaa vielä vapaalle trapetsitangolle. Tässähän kävi niinkuin Prisman kauppajonossa. Jos typeryyttäsi päätät vaihtaa jonoa toiseen, toiveenasi suoritua nopeammin, niin kassa jolle ponkaiset sylttää tai vähintääkin joku edellä oleva on sössinyt jotakin. Niin käy nytkin ja peilistä voi katsella syyllistä! Mitäs hätäilit Marjo!! Väsyneiden isien pitkän huiskean komea seikkailija ojentaa kätensä, tuskin edes ponnistaa ja hop - riippuu tangossa varmana ja voimakkaana! Jupisen itsekseni, että eikö kääpiösarjalaisille ole omat trapetsit hieman lähempänä ettei tarvisi avaruuteen asti ponnistaa. Ponnistusvoimani ei koskaan ole ollut huippuunsa viritettyä ja tanko kiilluu horisontissa. Järjestäjän tsempeistä huolimatta, toisen käden otteeni lipeää hypätessäni. Vaikka ponnistankin kaikin voimin, roikun valjaiden varassa vetäen vesiperän - keles ja nyyh!! Siitäpä sitten sakkotaipaleelle joka ei tunnu päättyvän koskaan. Niina puolestaan tuulettelee ammuttuaan molemmat sorsat ensimmäisellä laukauksella. Edellisen suunnistuspätkän leimaamissinkoilut tuntuvat nyt jaloissa ja suututtaaärsyttää_ja_puhisuttaa.com. Takaisin päin tampatessa muitakin kääpiösarjalaisia juoksee vastaan pitkän huiskeilla jaloillaan. Suurta vääryyttä meitä kohtaan, sanon minä!! :)

Seuraavat kolme rastia ovat henkilökohtaisen kisani vaikeimmat. Säntäily leimaamaan ja kiihdytykset kostautuvat vähän. Onneksi pääsemme melomaan rastilla kahdeksan Pöyhölänniemellä, jonne saavumme 7 min LC:n perässä. Melonnassa yksi aina odottaa ja kaksi meloo. Tytti ja Niina hoitavat ensimmäisen melontapätkän ja minä värjöttelen rannalla. Juon kupin kuumaa kahvia ja uneksin lämpimistä vaatteista, jotka ovat repussani kanootissa, koska emit on repussa kiinni. Tällä rastilla nähdään miesten kärkeä ja vaihdetaan nopeasti kisakuulumisia muiden kisailijoiden kesken. Tytti ja Niina saapuvat melonnasta, vaihdetaan Tytin kanssa paikkaa ja jatketaan Niina perämiehenä toinen melontapätkä. Tuntuu, että jolla ei kahden naisen voimin liiku, vaikka hartiavoimin kauhotaan. 1Lifen kanootista tsempataan meitä! Leimatessani rastilla  meinaan pudota jorpakkoon huvituksesta, koska Niina on päättänyt piristää reissua. Nainen taitelee kanootista pyrstö pitkällä jollan reunan yli ja pissaa!! Kyllä joo - pissaa se, minuuttiakaan ei ole hukattavaksi ja hätä ei lue lakia!! En tiedä naurattaako enemmän vai pelottaako se, että nainen kaataa mennessään koko kanootin, mutta ei huolta - ehkä Niina on harjoitellut tätäkin ja matka jatkuu!! Ehkäpä juuri tämä temppu kutistaa LC:n etumatkaa minuutilla! :D

Rastivälin ysiltä kympille tehdään LC:n tyttöjen kanssa eri reittivalinta. Me menemme pohjoisen kautta  oikoen suoraan  ja saavumme rastille nro 10 vain minuutin heidän perässään. Rastilla odottaa käyräsuunnistus-quest, joka hoituu tarkasti Niinan komennolla! Rastille nro 11 lähdetään yhtä matkaa, mutta pääsemme Raviradan questille noin pari minuuttia aikaisemmin. Pinkaisen raviradalle pyöräkengät jalassa. Kyllä tosiaankin pääsee fiilikseen siitä, miltä hepo-parasta tuntuu laukata rataa kovilla hevosenkengillään. En saa yhtään ponnistusvoimaa päkiästä, mutta säästän kengien vaihtamisen ajan. Onneksi ei enää tunnu vaikealta ja jaksan taas hyvin. Niina ja Tytti juoksevat kierroksensa lenkkareilla. Raviradalta lähdetään taas tyttöjen kanssa yhtä matkaa.

Seuraava rastiväli raviradalta Nakertajaan on ehkä kisan pisin ja tehdään eri reittivalinta LC:n tyttöjen kanssa. Menemme etelän kautta isoja teitä, tyttöjen päätyessä toiseen reittiin. Saamme tällä välillä 2min etumatkan saavuttaessa rastille nro 12. Vielä jaksaa polkea hyvin ja matka taittuu, vaikka tuuli koittaakin puhaltaa kovasti vastaan. Keskustan tuntumassa olevan ponttoonisillan laiturin kautta leimaamme vielä rastin nro 13 ja sitten kohti urheilukeskusta ja maalia, jossa odottaa vielä viimeinen quest hajontarasteineen. Olemme saaneet Lost Caseen 7min etumatkan, jota uskomme kiperästi tarvitsevamme viimeisessä juoksuosuudessa.

Marjo laskeutumassa 
(kuva:Tuulia Miettinen)

Ensimmäiset kolme rastia heitetään perhoslenkeillä leimaten aina samassa paikassa. Loput kolme rastia ovat kaikille samat jolloin edetään järjestyksessä kohti maalia. Meille ensimmäinen quest on laskeutuminen urheilukentän katokselta. Köysitehtävät ovat yleisesti ottaen aina lähes mukavimpia tehtäviä, eikä tämäkään ole poikkeus. :) Seuraava rasti on Vimpelinvaaran jo tutuksi käyneellä laskettulurinteellä, jossa pääsemme harrastamaan aivojumppaa uhkana päätyä sakkokierrokselle laskettelurinteen alle. Onneksi neljä numeroitua rengasta saadaan yhdestä ympyrästä toiseen ja kolmanteen oikeassa järjestyksessä, emmekä joudu lyllertämään enää lisämäkiä. Kolmas tehtävä odottaa  koulunpiha-aluella. Niina menee pelaamaan kännykkäpeliä, Tytti kokeilee suunnistussimulaattoria ja minä ajelen mikäliemopediseolikaan. ;) Tällä kertaa miss Fortuna on minulle suotuisin ja harmittavasti tytöt joutuvat kiroillen vetämään kaksi sakkolenkkiä epäonnistuiden tehtäviensä vuoksi. Koitan anella järjestäjältä lupaa tehdä sakkolenkkiä Niinan puolesta, mutta järkymätön on sääntö, koska rangaistus on henkilökohtainen.

Tytti köysissä (kuva:Tuulia Miettinen)

Toiseksi viimeinen quest tehdään armeijan taitoradalla. Miten olenkaan aina halunnut kokeilla sitä, mutta ehkä vähän pirteämpänä versiona kuin juuri nyt. Möyritään esteiden ali ja kiipeillään toisten yli. Tasapainoillaan ja harpotaan sen minkä jaksetaan. Hoksottimet eivät enää parhaisiin tekniikkoihin taivu ja Niinan reidetkin kramppaavat, mutta yhteispelillä selviämme radasta toinen toistamme vähän avustaen. Lost Casen tytöt kepittävät meidät tässä ja lähtevät kohti viimeistä questia parin minuutin etumatkan turvin. Viimeisellä questilla Niina pulahtaa Hoikanlampeen ja me Tytin kanssa kierrämme 2.1km järven juosten. Jäämme toisena päivänä Lost Casen tytöille reilut 3min, mutta perjantaina hankkimamme etumatkan turvin tiedämme olevamme kisassa ykkösenä. Kokonaisuutena reissu oli onnistunut. Olisimme olleet kokonaiskisassa miehet ja sekajoukkueet mukaanlukien sijalla 10. Vain yksi sekajoukkue meni meitä lujempaa. Kokonaisuudessaan joukkueita oli 35 (8 sekajoukkuetta, 5 naisjoukkuetta ja 22 miesjoukkuetta).

Linkki tuloksiin:
http://www.haastaitsesikunnolla.fi/binary/file/-/id/52/fid/1338/

Maalissa urheilukentän viimeisinkin vesieste suoritettuna!! Ylitämme maaliviivan käsikädessä. Järjestäjän edustaja on vastassa onnittelemassa kaikkia maaliviivan ylittäneitä. Halaamme toisiamme. Lapsoset, jo maaliin päässyt mieheni ja isovanhemmatkin ehtivät maalialueelle onnittelemaan. :) Kilpailu oli hienon hieno ja monipuolinen, vaativuutta toivat monet fyysiset questit ja vähintäänkin mäkinen maasto. Onnistuimme hyvin joukkueena ja kesän seikkailut saavat ansioituneen päätöksen. Jokainen passionatar on tehnyt töitä tuntitolkulla poluilla ja maastoissa kehittyäkseen ja tullakseen paremmaksi. Vastoinkäymisiltä emme ole välttyneet, mutta opiksemme olemme ottaneet niin henkisen kuin fyysisenkin kasvun puitteissa. Rohkenen todeta, että alamme olla jo vakavasti otettava seikkailujoukkue, joka jatkaa tasaista taivaltaan kohti säkenöivempiä kokemuksia, hurjimpia seikkailuja ja armotonta itsensä rääkkäystä sekä kohti niitä henkilökohtaisia itsensä voittamisia, jotka kirpaisevat niin, että nenää nipistelee ja kyyneleiltäkään ei voi välttyä!

Piikulin kanssa <3

Jee!!

Kiitos Tytti ja Niina, huikeat ja ainutlaatuiset naiset!

Terveisin, Marjo

P.S. Laitetaan kuvia jakoon, jos saadaan järjestäjän sivuille niitä lisää! :)