Olen aina ollut treenailun fiiliksen mukaan ja tehnyt lähinnä sitä mitä milloinkin on tuntunut mukavalta. Tänä syksynä ja talvena olin kuitenkin pyrkinyt järkeistämään harjoitteluani. Sainkin treenailtua talvella hyvin. Hiihdin paljon enemmän kuin koskaan aiemmin, tein lihaskuntoa ja juoksukin säilyi koko vuoden ohjelmassa. Ainoa notkahdus tapahtui kevättalvella eli juuri silloin, kun olisi pitänyt kaivella esiin juoksukuntoa,. Minä hyppäsin huomattavasti useammin tellu- tai randosuksien päälle kuin juoksutossuille. Tein neljä laskureissua Ruåttiin ja Norjaan. Tokihan sain paljon pk-treeniä skinnailessa vuoria ylös, mutta eihän se valmista jalkoja juoksun rasitukseen. Pitkiä juoksulenkkejä kertyi aivan liian vähän, mikä vähän kauhistutti. Mutta se oli oma valinta ja näillä oli mentävä.
Kisaviikolla oli vähän epävarmoin ajatuksin juoksun suhteen. Laskukauden jälkeen yhtäkkiä lisätyt juoksukilometrit oli saanut pohkeisiin hyvät jumit aikaiseksi. Niitä yritettiin hieroa auki vielä kisa viikon maanantaina. Kylmällä lievitin kipua ja toisaalta toivoa, että paikat kestää juoksun.
 |
Vaikka edellinen vuosi menikin mukavasti oli minulla silloinkin heikot hetket matkalla. Muistan että edellisenä vuotena yksi tuskallinen hetki oli ennen Oulangan huoltoon pääsyä. Tänä vuonna odottelin että tuleeko nyt sitä samaa tunnetta. Mutta ei tullut. Matka välillä Hautajärvi-Oulanka meni mukavan rauhallisesti juosten. Tällä pätkällä polku on helppoa juostavaa ja sitä on ilo edetä. Lähestyessä Oulunkaa tosin kyselin Anskulta että onko meidän vauhti hidastunut, kun porukkaa pukkaa ohi vai onko muut kirinyt alun tahtia. Jatkettiin kuitenkin omaa tahtiamme. Anskulle lämmin sää teki etenemisen vähän epämukavaksi, joten ei ollut mitään järkeä nostaa vauhtia.
Oulangan huoltoon saavutiin reilu viis minuttia nopeampaa kuin edellisenä vuotena. Sen olin itselleni tehnyt selväksi että tänä vuonna en jää huoltoihin asumaan vaan koitan jatkaa matkaa mahdollisimman nopeasti. Taisinkin huollossa vähän hoputtaa Anskua. Kiire poluille oli kova. Aika pian huollon jälkeen joku mies juoksentelin meidän ohi. Mulla tossu oli syönnillään, joten jäin suusta kiinni miehen kanssa. Yhtäkkiä huomasin Anskun jääneen taakse. Pysähdyin odottelemaan Anskua kunnes kuulin Anskun huutavan, että mene vain. Tai ainakin niin kuvittelin. Käännyin ja juoksin kaverin kiinni ja annoin mennä. Edellisenä kesänä Tromssa skyrace- kisassa annoin saman käskyn Anskulle. Silloin minulla ei kulkenut. Tiesin, että jojon nokassa oleminen tekee muutenkin raskaasta menosta vielä raskaamman.
Annoin mennä omaa tahtiani. Juoksu tuntui hyvältä. Yleensä minulla on vähän hankala laittaa itseni menomoodille tauon jälkeen. Viime vuonnakin juoksu Oulangan jälkeen oli pitkään nihkeää tuntuista. Nyt ei ollut mitään sen kaltaisia ongelmia. Ilokseni huomasin viihtyväni omissa oloissa juoksun aikana enkä jaksanut olla kovinkaan sosiaalinen kohtaamieni kanssa juoksijoiden kanssa. Kait se oli joku flow-tila sitten. Ennen Kitkajoen varteen saapumista kohtasin oudon näyn. Nimittäin Laten, jonka kuvittelin kavereineen menevän pitkällä edessäni. Pojilla oli noussut jalat tosi kepeästi, kun he alkumatkasta ohittivat meidät. Late kertoi, että hänellä oli ollut vähän kramppaus ongelmaa, mikä onneksi oli saatu magnesiumilla asettumaan. Se oli minulle hyvä muistutus, että lämpimästä säästä johtuen suola pitää syödä. Samaan tien nakkasinkin suolatabletin ja diasporalin suuhuni ja jatkoin näiden syömistä loppuun saakka. Suolatabletit olin tällä kertaa pilkkonut puoliksi, joten pystyin syömään niitä säännöllisesti. Kramppien suhteen selvisinkin melko vähällä. Yksi isompi sisäreiden krampin sain aikaseksi, kun kumarruin Kitkajoen varteen pesemään kasvoni ja käteni.
Matka eteni mukavasti vaikka jaloissa alkoikin väsy tuntua. Mitä lähemmäs Juumaa tulin sitä enemmän ohitin myös muiden matkojen juoksijoita. Oli kiva nähdä tuttuja 53km taivaltajia. Huollon lähestyessä ihmettelin miten hyvältä meno tuntuu. Muistelin ekaa Karhunkierros juoksua, jolloin saavuin huoltoon aivan raatona. Silloin olin aloittanut aivan liian kovaa ja koittanut pysyä Sannan perässä liian pitkään. Vuosi 2014 oli ihan klassikkokisa lumen määrästä johtuen. Oulanka-Juuma oli ainut jollakin tavoin juostavaa pätkä ja mehän oltiin päätetty se juosta ihan hyvää haipakka. Onneksi silloin en tajunnut millainen taival vielä olisi edessä.... loputon lumessa taivallus.
Tällä kertaa Juuman huollossa oli hemmetin moinen härdelli menossa. Oli kaikkien matkojen juoksijoita. Olin päättänyt tälläkin kertaa hoitaa huollon mahdollisimman nopeasti, joten kyllä ketutti jäädä jonon jatkoksi odottamaan, että saan täytettyä pullot. Selvisin siitä onneksi melko nopeasti, kun huomasin, että toisella puolella pöytääkin on täyttöpaikkoja, mitä muut ei huomannut. Lisäsin juomarakkoon vettä ja pehmopulloihin urkkajuomaa, banaania käteen ja menoksi. Huollosta lähtiessä huomasin suureksi ihmeekseni, että tuttuni Mikko kavereineen oli myös tekemässä lähtöä huollosta. Miten ihmeessä olin saavuttanut heidät? Aamupala pöydässä olin ihaillut poikien insinöörin tarkkuudella tekemään etenemis- ja syöntisuunnitelmaa. Minun taiteilijaluonne ei ikinä taivu moiseen. Pakko oli kuittailla, että edetäänkö vielä suunnitelmassa...kuulemma oltiin ihan aikataulussa :)
Juuma-Konttainen välillä olen kahtena edellisenä vuotena kironnut, kävellyt ja miettinyt mitä v.ttua teen täällä? Väli on tuntunut todella tylsältä ja matka Konttaiselle loputtomalta. Tällä kertaa oli ihan eri fiilis mennä. Oli kiva kun poluilla oli porukkaa. Vuonna 2014 kahlasin lumessa kuusi tuntia ylhäisessä...tai enemminkin epätoivoisessa yksinäisyydessä. Nyt fiilistelin matkalla sitä, miten erilaiset olosuhteet reissuilla on ollut. Viime vuonna oli hemmetin märkää. Silloin j,uurakot ja pitkokset oli tosi liukkaita. Nyt maasto oli kuiva ja todella hyvin juostavassa kunnossa. Pitkospuilla juostessa muistelin, miten epätoivoiselta taival Konttaiselle oli tuntunut kahlatessa suolla. Eihän silloin mitään pitkospuita ollut näkyvissä. Nivusiin asti ulottuvan lumen alla oli jäätävän kylmää vettä. Varpaat oli umpijäässä. Tällä kertaa sain pelätä sitä kuinka pahasti palan auringon paahteessa. Polkujuoksun suola on kyllä sekin, että maasto ja olosuhteet ovat aina erilaiset ja tekevät tapahtumista täysin erilaiset vaikka reitti olisi ihan sama.
Lähes jokainen jonka tiedän on kironnut lopun 10km ylös/alas taipaleen. Täytää myöntää, että minulle se on yksi reitin lemppariosuuksista. Konttaisen portaille päästyä tiedän, että tästä nyt vain taistellaan mäet ylös ja alas ja sitten saa juosta maaliin. Konttaisen jälkeisellä huollolla täytin pikaisesti pullot. Otin banaanin ja jatkoin matkaa. Oli ihan super kivaa, kun huollossa näin ystäväni, jotka olivat taivaltamassa 31km matkaa. Olin niin ylpeä heistä. Tytöt ovat lähteneet melko nollasta liikkeelle juoksun suhteen ja nyt he olivat jo toista kertaa saapumassa Karhunkierroksen maaliin. Saan melkein paremmat kiksit, siitä kun saan jonkun innostumaan ja ylittämään itsensä kuin omista suorituksista.
Mutta palataan vielä loppuosuuteen. En tiedä onko talven skinnailuista ollut hyötyä, mutta ylämäet kulki mukavasti. Innoissani sovelsin polkujuoksu idoliltani Kaukolan Tommilta oppimaa ylämäkien tamppaustekniikkaa. Jalat ei myöskään ollut niin paskana, että ne olisi rajoittanut alamäkien juoksua. Valtavaaralta oli suorastaan nautinto hilipattaa alas viimeisille portaille. Maaliin juoksin onnellisena ja hyvä voimaisena. Ai että nautin päivästä.
Juoma ja eväspolitiikka:
Oulangalle saakka Ansku piti totutusti huolen meidän säännöllisesti juomisesta ja syömisestä. Söimme 45 minuutin välein jotain. Oulangan jälkeen minun piti yrittää selvitä yksin. Yllätys, yllätys....sen jälkeen syöminen ei ihan noin säännöllistä ollutkaan. Pyrin kuitenkin siihen, että söin suht. säännöllisesti. Lämpimästä kelistä johtuen syöminen ei oikein maittanut ja toisaalta en hirveästi uskaltanutkaan syödä.
Vettä kannoin ehkä vähän liikaa mukanani, mutta huomattavasti parempi niin. Usealla kanssa kilpailijalla loppui juomat huoltojen välissä ja se jos mikä kyllä syö miestä. Minulla oli n.1,5 litraa repussa juomapussissa ja sen lisäksi 2x 0,5 l pehmopulloissa urheilujuomaa,
Jokaisella huollolla söin banaania ja sipsiä. Matkalla söin muutaman geelin sekä Power barin shottikarkkeja pari pussia....ne on ihan lemppareitani. Lisäksi söin lakupatukan ja puolikkaan Twixin. Edellisenä vuonna kannoin aivan liikaa evästä mukanani, joten nyt uskalsin vähentää määrää.
Aikani oli 12h 16 minuuttia. Meno tuntui loppuun asti sen verran mukavalta, että jossittelun varaakin jäi ja parannettavaa myös.
Tapahtuman jälkeen:
Saman tien kun maaliin pääsi niin kyllähän ne lihakset jumahti tönköksi.... mutta onneksi ei vielä reitillä. Varpaan kynnet nyt lähtee kahta lukuunoottamatta, mutta se nyt on minun tapauksessa ihan normaalia. Ajatuksenahan se tuntuu kauhealta tunkea neula kynnen alle ja tyhjentää nesteet sieltä, mutta se kyllä helpottaa ihan hulluna painetta kynnen alla. Eilen siis lauantaina pystyin jo hyvin vetämään 10 cm korkkarit jalkaan :)
Ihan vähän olen herkutellut mielessäni ajatusta NUTSin Ylläs-Pallas-Hetta juoksusta , mutta ne 134km ja nousumetrien määrä on vielä pitänyt minut järjissäni. Se ehkä on kuitenkin liikaa. Toisaalta Karhunkierroksella juuri ylämäet tuntui helpolta... silloin kun saa hyvällä omalla tunnolla kävellä.
Lopuksi taas iso kiitos kisajärjestäjillä. Taas kerran teitte uskomattoman tapahtuman, jossa porukka selkeästi viihtyi.
-Tytti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti