Urban Ride 20.4.2013 / Tytti, Sanna ja Marjo

Lauantai-aamuna satoi vaakaan ja pystyyn lunta. Mitä ihmettä, sääsammakko lupasi kevättä ja kunnon keliä. Seikkalija ei silti valita ja haastavat olosuhteethan ovat samat kaikille, joten marmatus sikseen. Ilmojen herra teki kuitenkin taikojaan ja mentaalinen sadetanssi tuotti tulosta. Keli vaihtui mukavaksi sopivasti ennen lähtöä. Urban Ride on nimensä mukaan jopolla sotkemista urbaanissa ympäristössä. Leikkimielinen kisa on Oulun kevään monivuotinen perinne. Kisojen sisältö on vuosittain vaihdellut, mutta usein hommaan on ainakin löyhästi liittynyt jonkin asteista suunnistamista. Paikallistuntemusta kisa kasvattaa väkisinkin.   

Koko meidän seikkalu-viisikko oli paikalla, jokainen valmiina nielemään asfalttia useamman tunnin ajan. Matkaan PA:n tiimi lähtisi kahtena joukkona ja startti oli klo 12 Pyörä Suvalan pihasta, joka kuhisi ihmisiä monen kirjavine menopeleineen. Ennen lähtöä pihalla säädettiin kamoja, syötiin, juotiin, juostiin pissalla ja säädettiin vähän lisää. Minulla oli lainassa cyclo cross tarkoituksena hypätä kyseisen menopelin selkään ensimmäistä kertaa ikinä. Oma cyclari saapuisi pian, joten tuntumaa pyöräilyn vauhtiin oli tarkoitus viritellä lainapyörällä. Tytillä oli myös cyclo, mutta muut Passionattaret lähtivät kisaan teräksen kovilla paksukumeilla! 

Lähtökäsky käy ja 58 asfalttisoturia polkaisee matkaan. Järjestäjät myhistelevät lähtijäennätyksen vuoksi. :) Suojelen lainapyörääni sekä ajattelen hampaitani, en halua kaatua, enhaluakaatua, enhaluajäädäalle...prkle...Sanna ja Tytti kaasuttavat jo lähes horisontissa, mutta mitä huomaankaan minä!! Leikki on kaukana, kun en keksi miten joposta saadaan pienempää vaihdetta silmään. Pitää ottaa pientä spurttia heti kärkeen ja isolla väännöllä. En löydä toista vipua koko ohjaamosta, jotta saisin pienemmälle vaihteelle. Saavutan tytöt. Tytti sukkuloi sujuvasti autojen ja liikennevalojen huiskeessa. Tulee mieleen Rooman liikenne ja sen pienet autot. Sieltä mennään missä on rakoa, jos ei mahdu niin mennään kuitenkin. Vihaisten ilmeiden saattelemana sotken korvat luimussa tyttöjen peesissä ja ajattelen, että on parasta olla vilkuilematta ympärilleen. Myllytullin kohdalla virtapiikki ja hengitys alkavat tasoittua. Alan anella konsultaatiota vaihteiston kanssa. Putoamme melkein pyörien selästä nauraessamme valmistautumistani kisaan. En todellakaan ehtinyt edellisenä iltana mitään pyörää testaamaan. Sentään sen verran kävin pyörän selässä, että yletyin penkiltä polkemaan. Onneksi oli kaksi pyörä-maisteria mukana, joten minäkin avuton pääsin vaihteistossa kartalla. Poljetaan reipastellen kohti Pöllökankaan koulua, josta saamme lisäohjeita.

Saavumme paikalla hyvissä asemissa. Koululla järjestäjät neuvovat valitsemaan kolmesta kaupunkikartasta yhden mieleisen. Yksi vie Kiiminkiin, toinen Haukiputaalle ja kolmas Oulunsaloon. Kiertelemme hyvän tovin karttojen parissa miettien, minkä valita. Haukipudas tökkii vähän, kun siellä suunnalla on saanut seikkailla ja toivottavasti saa vielä jatkossakin. Oulunsalo ei saa kannatusta ja päädymme Kiiminkiin vievään karttaan. Nopea katsaus reittiin ja kohti rasteja. Päätämme ottaa pääväylän eli Kuusamon tien varrelta mahdollisimman monta rastia, emmekä lähde tavoittelemaan kaikkia suuripisteisimpiä rasteja.

Kartan seuraksi saamme tehtäväpaperin sillä jokaisella rastilla on kysymys, jossa pitää vastata mitä erillaisimpiin kysymyksiin. Piirtämäänkin pääsee!! :) Ensimmäinen rasti on Välivainiolla, Tytin lapsuuden kodin lähistöllä. Siellä käydään ihmettelemässä Talvitien sisäkaarteen tolpan värejä! Matka jatkuu Värtön rannan kautta Hiukkavaraan. Talvikankankaan parkkeerausohjeita kysytään seuraavalla rastilla, joka vuorostaan sattuu sijaitsemaan Sannan entisen kodin Pyrytiellä. Saviharjulle polkiessamme otamma muutaman rastin matkan varrelta ja saamme maistaa myös kunnon vastapuhuria. Polku taittuu hyvin ja vuorovedoin mennään. Ajoharjoitteluradan rastille hätäilemme kääntymisen kanssa. Kaikki tiet eivät tarkemman tarkastelun jälkeen olekaan siellä, missä ensin kartan mukaan vaikuttaisi tie kulkevan. Lumen alta ehkä paljastunee kinttupolkua tai sitten tietä ei ole vielä edes tehty. Jäälin ostoskeskuksessa käymme tarkistamassa, kuka hoitaakaan isännöintipalvelun, jonka jälkeen Honkimaan rastilla kirjoitamme lappuun, että kyseissä taloyhtiössä on paljon lapsia, mutta ei yhtään liikaa. :) Sannan kummipoikakin pyöräilee vastaan! Isoahon rastilla lasketaan leikkikentän keinujen ketjusuojia, jonka jälkeen Kiiminkin ABC:lle suorittamaan tehtävää 1. Erillisessä tehtälapussa on selkeät ohjeet, mutta ilmeisesti luemme joka toisen tai kolmannen sanan (josta mahdollisesti jälkiviisastuimme tai sitten emme, sähläys kun kuuluu normi suoritukseen). Pippurien kilohintoja...joo...kauppoihin...joo...helppo homma...ja naps...kolme kauppaa ja hinnat lapuissa. :) Saamme uuden kartan paluumatkalle, uusine rasteineen.

Paluumatkalla polku jysähtää mukavuusalueelle. Emme oikeastaan kunnolla suunnittele paluumatkan reittiä, joka näin jälkikäteen olisi pitänyt valita toisin. Samassa ajassa olisi ollut mahdollista saada ainakin 10 pistettä lisää. Lähdemme mekaanisesti palaamaan Kuusamon tietä myös takaisin, tehtyämme lenkin Kiiminkin kirkonkylän ympäristössä sijaitsevilla rasteilla. Juttu luistaa ja hauskaa on. Piirrämme postilaatikkotelineen kuvan, koodaamme lukon numerosarjoja ja laskemme päiväkodin parkkipaikkoja. Osalla rasteista joutuu melkein kurpomaan, kun maston kupeessa on jättilammikko lällyineen. Tehtävärastit pitävät hyvin mielenkiintoa yllä. Lehtogrillillä myyjiä huvittaa, kun tarkastamme, ettei Olympialeivän hinta muutu maanantaiksi klo 13. 5,80€ oli  muistaakseni murkinan hinta, koska lounas-ale loppuu arkisin 12:30! :)

Tehtävärastilla 2 pitää tunnistaa viiden elokuvan mainosjulistepalasesta oikea elokuva. Siinä sitten pyöritään ja otetaan vinkkiä mistä saadaan. Käytetään suhteita ja ainakin yritetään käyttää naisellista viehätysvoimaa tai pitäisikö sanoa seikkalijauskottavuutta, sen mitä hikoilevana ja kurat kasvoilla on mahdollista saada. Juuri kukaan ei lämpene, mutta gentlemannejakin vielä on! ;)

Yksi sakko rinki, jonka jälkeen saamme oikeat vastaukset paperille. Pisteitä heltyy vain 10/50, koska aikaa tuhraantui liiaksi. Hietasaaressa on maali. Ajattelemme napata vähän suolaista syötävää, koska järjestäjät vinkkaavat sisällä olevan jotakin pientä purtavaa...Riemun kiljahduksia nälkäisiltä naisilta, kun toteamme pöytien notkuvan kaikenlaista namia!! Ikävä kotiin pikkuväen luo on korventanut minua tyttöjen tsemppauksesta huolimatta jo muutaman tunnin polttavana. Onnistun kippaamaan ensimmäiset ruissarit, sipsit ja karkit lattialle, mutta toisen kierroksen jälkeen tunnen, että tankissa on sen verran polttoainetta, että jaksan sukkuloida kotiin pitsalle. Mies on palannut samalta reissulta muutamaa tuntia aikaisemmin ja kotona on pöytä katettuna. :)

Koko reissun ajan polkeminen oli helppoa. Emme rynnistelleet liiaksi. Hanukkakanukka alkaa lopussa hieman vaikeroida. Penkki meinaa syövyttää, kun tälle keväälle ei ole vielä pepatus ehtinyt parkkiintua. Niskoissa tuntuu vähän, mutta muuten kaasuttamisen varaakin jäi reilusti. Homma oli mukavaa koko ajan ja juttua riitti. Seura oli loistavaa...olisin tylsistynyt halkomaan tuulta yksikseni. Pyöräily ei ole lajina minulle se nautinnollisin, mutta nyt väitän että cyclarin letkeys auttaa orastavaa ihastusta lajiin. Paluumatka olisi voitu suunnitella järkevämmäksi, mutta oppi ja ikä kaikki! 

Lopputuloksia odotellaan...vaikka kyse on leikkimielisestä kisasta niin kaikkia kiinnostaa miten meillä oikein sujuikaan. Hauska reitti ja monipuolisesti tehty. Järjestäjille suuri kiitos! Tulosten saapuessa ihmetys on suuri. Tytti on voittanut 100 pisteellä, Sannan tullessa kolmanneksi 8 pisteen erolla Tyttiin. Minä jään Tytistä 20 pistettä, vaikka olemme käsittääkseni tehneet noin 110 km reitin kolmisin. Protesti, vaadin tarkastusta ja uusinta pisteiden laskentaa, muuten en ala!! :D Oikeasti päädyn hämmentyneenä kyselemään, mitä kummaa olenkaan keksinyt tehtävälappuun kirjoittaa. Eihän se nyt ihme olisi kun sekoitan normielämässäkin joulut ja juhannukset. Ystävät osaavat jo tulkita mongerrustani. Eikö minun hieroglyfiasta saa selkoa vai olenko visioinut aivan omiani. Kirjoitin jokaisen vastauksen aina heti rastilla juuri turhien virheiden välttämiseksi.


Protesti tuottaa tulosta! Tytti kyllä vetää meistä pisimmän korren...hän on osannut kirjoittaa ainakin yhden pippureiden kilohinnoista oikealle rivilleen ja sijoittuu jaetulle ensimmäiselle sijalle. Symbioottiset sisarukset Sanna ja Marjo osaavat toheloidakin samassa kohtaa - toisistaan riippumatta, ainakaan tiedostetulla tasolla. Kumpikin on kirjoittanut kaksi hintaa vahingossa ristiin. Jos vielä olisimme osanneet tavuttaa tehtävän ohjeet oikein niin olisimme ehkä onnistuneet paremmin, koska pippureista piti löytää se kunkin kaupan edullisin kilohinta. Pisteitä oli mahdollista saada 30, josta me Sannan kanssa saimme pyöreät nolla! Lukutaidosta olisi ollut yllättävän paljon hyötyä tässäkin leikissä. Jokatapauksessa olemme polkemalla saavuttaneet eniten pisteitä naisten sarjassa, joka on hymyn arvoinen suoritus! Palkintokin on luvassa!

Seuraavia polkuja odotellen, Marjo

Urban Ride 20.4.2013 - Niina & Kirsi

Urban Ride pyöräsuunnistus oli tällä kertaa uuden Oulun juhlavuoden tapahtuma. Jo ilmoittautuessa sovimme Niinan kanssa, että ajaisimme yhdessä. Lumisateen saattelemana lähden polkemaan kotoa kahden repun kanssa lähtöpaikalle Pyörä-Suvalalle. Meinaan jo hieman huolestua, sillä Niinaa ei näy vielä 10 minuuttia ennen starttia.

Ensimmäinen ohje on ajaa Pöllönkankaan koululle. Lähdemme liikkeelle rauhallista vauhtia ja punaisten liikennevalojen vaihtumista odotellen, joten koululle pääsemme häntäjoukoissa. Koulun seinällä on Haukiputaan, Oulunsalon ja Kiimingin kartat rastipisteineen ja porukkaa näyttää sesoskelevan niitä vertaillessa. Nopea päätös sen tarkemmin tutkimatta: Kiiminki kuulostaa hyvältä, otetaan se! Saamme juuri viimeiset jäljellä olevat Kiimingin kartat.

Niina tekee pika-analyysin kartasta ja tuumaa, että suoraan Alakylään ajamalla saadaan ihan kelpo pisteet ja lisäksi paras mahdollinen lenkki, kun ei tarvitse pysähdellä usealle rastille. Toivolan rastilla (8 pistettä) kysytään eläintä, joka on talon pääovessa. Siis häh, tuo vartiointifirman logossa oleva karhuko se oikea vastaus on?! Kiimingin kirkolla (2 p) testataan maistereiden laskutaitoa - niin noloa, ettei siitä sen enempää :)

Honkimaan (6 p) rastin jälkeen pyörästäni hyppää ketju pois paikoiltaan, kun teen äkkinäisen polkaisun Kuusamontien yli. Niina jää odottamaan autoa ja saan ketjun onneksi sillä välin paikoilleen. Isoahon (4 p) rastin jälkeen päätetään vielä tehdä mutka Koiteliin, josta napsahtaa 10 pistettä ja ekstrana hienot maisemat juuri jäiden lähdön alla.

Kiimingin ABC:n tehtävärastilla on selvitettävä Halpa-hallin, S-marketin ja K-kaupan halvin merkitty kilohinta mustapippurirouheelle. K-kaupan kassa huutelee huvittuneena perään, että mikä ihmeen juttu nyt on käynnissä, kun muitakin samanmoisia kummajaisia on kaupassa piipahtanut. Aikaa palaa maustehyllyillä, mutta olemme melko varmoja, että saimme kaikki oikein.

Maustekierroksen jälkeen saadaan uusi kartta - samalla strategialla Alakylän kautta takaisin. Ensin käydään laskemassa, että Kiimingin grillillä on 16 pallovalaisinta (2 p), piirretään erään talon postilaatikkotelineen kuva (2 p) ja varmistutaan siitä, että vesitornin leikkipuistossa ei saa käyttää kypärää (2 p). Eniten huvittaa entisen kunnantalon luona oleva rasti, jonka kysymyksessä tiedustellaan invalidien yösäilön patenttinumeroa (2 p). Vielä mutka 8 pisteen rastille selvittämään, mitä lukee nopeusrajoituksen lisäkilvessä Viitasuontaipaleen risteyksessä: "Ajo omalla vastuulla", no ei onneksi tarvi mennä sinne :)

Tähän asti pyörä on kulkenut käsittämättömän helposti, mutta kova vastatuuli Alakylän risteykseen asti tuntuu kyllä reisissä. Tirinkylässä poiketaan laskemassa koulun piharakennuksen oviaukot ja Alakylässä piirtämässä sillan kaiteet. Seuraava rasti onkin vasta Järvigrillin alaslaskettavien ritilöiden laskeminen. Tässä kohtaa Niinalla alkaa poltella kiirus vauvan luo, joten jätetään suunnitelmissa ollut 6 pisteen rasti käymättä. Myös elokuvateatteri Starin tehtävärasti skipataan ja otetaan siitä aikasakot. Saamme tietää maalin sijaitsevan osoitteessa Kaljaasintie 8 ja polkaisemme suoraan sinne.

Kaikkinensa onnistunut lenkki, joka matkan pituus ja vauhti huomioiden kulki ihmeen kevyesti. Viime syksyn MuddyX:ssä asetettu tavoite on siis saavutettu :) Työjako toimi hyvin: Niina vastasi suunnistamisesta ja minä toimin rastivihjeiden lukijana sekä vauhdinpitäjänä/tuulenhalkojana. Matkaa kertyi kisan aikana noin 90 km. Lisänä siihen minulla 22 km kotimatkoja. Ja kaikki viisi Passion Adventuren naista kuuden joukossa lopputuloksissa!!!  



- Kirsi

Reppujen reppu

Seikkailija tarvitsee (tai luulee tarvitsevansa) vinon pinon varusteita jojo-kynäviritelmistä kylmyyttä, märkää, sääskiä, risuja ja kuumuuttakin kestäviin lähes itsestäänpukeutuviin trikoisiin, mutta rohkenen sanoa, että hyvien lenkkareiden lisäksi reppu on yksi tärkeimmistä varusteista.

Tässä lyhyt kuvaus siitä, minkälaisten mutkien kautta päädyin The Reppuun :)

Kilpailussa reppu on selässä melontaosuuksia lukuunottamatta koko ajan. Sinne on mahduttava kolmen litran juomapussi, tuulen ja sateenpitävä takki, fleecepusakka kylmän varalle, vaihtokalsarit, ensiapuvälineet, evästä, juoksu- tai pyöräkengät, köysi, otsalamppu, ripsiväri, käsivoide, silmälaput, eiku...joka tapauksessa paljon tavaraa! Reppuun pitää pystyä kiinnittämään rullaluistimet, kypärä ja tarvittaessa myös sauvat.

Reppu selässä juostaan, pyöräillään, rullaluistellaan, uidaan, kiivetään, laskeudutaan, hypätään korkealta veteen ja kontataan ahtaissa paikoissa. Reppu pitää istua kuin toinen nahka. Se ei saa heilua, hölskyä eikä hiertää oli vauhti tai tyyli mikä tahansa. Repun pitää kuivua nopeasti, siinä on hyvä olla ulostuloreikä vedelle, vyössä helposti vauhdissakin avattavia taskuja evästä varten ja paljon säätömahdollisuuksia.

Ei varmaan ole yllätys kun sanon, että ostaessani reppua ensimmäisiä seikkailukisoja varten vuonna 2008 ei ihan kaikki tuo ollut tiedossa :) Kasasimmehan karttatelineenkin pyörään muutamaa tuntia ennen starttia styroksista nippusidettä ja IT:tä hyväksikäyttäen.

Vaikka soitellen sotaan tuolloin lähdettiinkin on silloin hakkimani reppu  (Salomon XA PRO 15) edelleen kovasssa käytössä. Tilan puolesta sitä ei pitkissä kisoissa voi käyttää, mutta "liivikiinnityksensä" vuoksi se pysyy loistavasti juostessakin paikoillaan ja pääsee siksi edelleen usein reissuille. Seikkailukisoissa se on vähän huono myös siitä syystä, että aina pakollinen numerolappu jää liivin alle piiloon.

Toimii myös pelkkänä juomareppuna.

Vuonna 2010 ei enää tyydytty kuntosarjan kisoihin, missä oli usean tunnin huoltotauko osuuksien välillä, vaan halusimme lähteä kokeilemaan yhtäjaksoista menoa. Pitempi kisa tarkoitti enemmän tavaraa reppuun ja siis isompaa reppua. Kauppareissu jäi viime tippaan ja "hieno ja hyvässä alessa oleva" Haglöfs lähti matkaan. Repussa miellytti erityisesti leveä ja tukeva vyötäröhihna.

Eipä ollut hienoudesta paljon apua kun 20 tunnin jälkeen alkoi reppu hiertää ristiselkää niin, että iho meni rikki. Reppu oli selvästi liian suuri. Sitä ei saanut kiristettyä riittävän tiukalle, joten se pääsi hiertämään. Taskuja ei ollut vyötäröllä, joten suklaapatukat olivat aina käsien ulottumattomissa. Pyöräillessä taittelimme fleecepusakan repun ja selän väliin pehmusteeksi. Ei hyvä!

Ei auttanut kuin alkaa googlettamaan ja haastattelemaan muita. Mikä reppu voisi olla hyvä? Ja mikä ihmeen reppu voisi täyttää alussa listaamani vaatimukset. Luotettavalta taholta saatujen suosittelujen pohjalta päädyin hankkimaan Ospreyn Raptor 18 -repun.


Raptor on todella kevyt. Kuivuu nopeasti ja siihen on helppo kiinnittää rullaluistimet sivuille ja kypärällekin on oma näppärä kiinnitys. Tilaa on hyvin kaikille tarvittaville varusteille ja istuvuus on minulle hyvä. Ainoa asia, joten siihen kaipaan, on pari taskua vyölle. Ei auta kuin kaivaa ompelukone esille ja korjata ongelma :) Tällä hetkellä minulle The Reppu.

Raptor pysyi selässä hyvin eikä hiertänyt!

Muistetaan kuitenkin, että hyvä yhdelle ei missään nimessä ole automaattisesti hyvä toiselle. Varusteasioissa(kin) olen kuitenkin huomannut että kannattaa ottaa oppia kokeneemmilta. Muita tarkkailemalla oppii valtavasti! Ai, kartat kantsii kontaktoida ennen lähtöä...ja tuo kynä ja emit on aika käteviä kiinnittää jojoon...ja ai inkkarikanootilla meloessa reput on hyvä olla kiinni jossain jos paatti kippaa...:)

Ja totta kai talkoillessakin on hyvä olla hyvä reppu! Siis sellainen mikä tuntuu ja näyttää hyvältä ja nielee kaiken tarpeellisen :) Sellainen joka paikan reppu!

SM erikoispitkää ja hiihtelyä Ylläksen auringossa

Reilun kahden viikon Lapin lomani alkoi kiirastorstaina älyttömällä pakkausoperaatiolla. Kun kahden viikon reissuun lähtee nelihenkinen perhe, on tavaraa paljon ja auto täynnä. On suksia, lastenvaunut, pulkka jne. Autoon saatiin kuin saatiinkin sopimaan kaikki ja matka Ylitorniolle alkoi. Kahden viikon ohjelmaan kuului Lapin lumirastit, kolme kisaa, Hippohiihdot Ainiovaarassa sekä viikon Ylläksen loma. 

Perjantaina kävimme mieheni kanssa Keminmaan Kallilla hiihtosuunnistamassa. Iltapäivän sprinttikisa meni suunnistuksen osalta mallikkaasti. Sijoitus oli oletetustikin vimppa, mutta eroa kärkeen kuitenkin vain 3,5 min vajaan 5 km radalla. Siihen olin ihan tyytyväinen. 

Lauantaina vuorossa oli sitten hiihtosuunnistuksen SM erikoispitkä. Matkaa naisilla oli 30 km ja kaksi kartanvaihtoa. Kovia naisia oli viivalla ja lähtönumeroni oli oletetustikin kisan huonoin. Lähtönumeron määrää sen talven rankipisteet, joita minulle ei ole. Täytyy sanoa, että sen verran kova taso oli, että vaikka olisin kisoja enemmänkin käynyt, olisi numero siltikin voinut olla kisan heikoin.  

Pääsarjojen yhteislähtö starttasi ja heti paukusta tunsin, että en ole palautunut edellisviikon rogainingista toivotunlaisesti ja muut menivät menojaan. Nautiskelin siis kisasta ylhäisessä yksinäisyydessäni. Täytyy sanoa, että Tornion Puuluotoon oli saatu loihdittua sangen monipuolinen rata. Oli merta, jokea, ihanaa merenrantamännikköä, synkkää kuusikkoa, peruspuurtamista, peltoa sekä hiihtokeskuksen lähimaaston syheröä. Ainoastaan alun kahta hyvin samanlaista hajontalenkkiä moittisin. Ne olivat niin lähellä toisiaan, että kartan olisi toka lenkillä voinut pistää taskuun. Meinasin jopa jätttää toisen hajontalenkin käymättä, kun vilkaisin karttaa, että tämähän jo käytiin.. Itsekseni mietin metsässä, että olisi sääli jäädä tälläisistä karkeloista ja mahtavasti suunnistustreenistä pois vain sen vuoksi, että kynnys kilpailemiseen on kehnon kunnon vuoksi liian suuri. Minua ei vimppa sija ja iso aikaero haitannut, kun kuitenkin tämä on vasta se "kolmen kuukauden kunto" ja huippukuntoon on onneksi vielä vuosi aikaa. ;) Mukavaa oli ja nainen oli maalissa sippi.

Pääsiäis sunnuntaina oli vuorossa keskimatkan kisa. Tällä kertaa kierreltiin Puuluodon syheröitä. Yksi minuutin reitinvalintavirhe tuli. Oikeastaan se jäi koko kolmipäiväisen kisarupeaman ainoaksi, joten jumboilusta huolimatta suunnistusitsevarmuuteni kasvoi ja siihen tämä homma ei kyllä kaadu. Täyttä yritystä ei menossa ollut yhtenäkään päivänä, lauantaina kaikkein vähiten. Halusin, että jaksan hiihdellä kaikki kisat maaliin asti. : ) Sykkeet ja harjoituskuormitus taisi erikoispitkällä olla alhaisempi kuin edellisviikon rogainingissa. Radat reittihärvelissä.

Pääsiäisen jälkeen jäimme tyttöjen kanssa muutamaksi päiväksi Ylitorniolle, miehen suunnatessa välipäiviksi töihin. Päivät menivät itselläni aika lailla lepäillessä. Keskiviikkona isompi neiti hiihti hippo hiihdoissa. Matkana oli ehkä 100 m. Kahdesti piti ohitella, vaikka oli väliaikalähtö ja siihen se homma vähän kaatui. Neiti ei ollut nelossijaan kuitenkaan pettynyt, saihan hän karkkipussin. Parin päivän päästä vaan tuumasi minulle. "Äiti, ens kerralla hiihdän niin lujasti, että saan mitalin." Opettavainen reissu siis sekin :)

Sitten olikin vuorossa Ylläksen odotettu loma. Meillä oli mummo ja pappakin mukana, joten pääsisimme hyvin hiihtelemään. Ensimmäisenä päivänä kiertelin tunturin (38 km) ja toisena hiihtelin vähän reippaampaa reilun tunnin lenkin. 

Kolmantena päivänä oli sitten vuorossa mammalenkki. Vauhti ei mielestäni kyllä mitään mammavauhtia ollut vaan ihan hyvää vauhtia pidettiin. Lähdimme liikkeelle Äkäslompolosta ja kiipesimme Kukastunturin päälle.  Kukastunturin päältä on mahtavat maisemat ja Äkäslompolon keskustasta päälle on vain muutama kilometri. Toki nousu on kova, mutta tätä maisemakohdetta suosittelen kaikille turisteille. Edelliskerrasta olikin valehtelematta vierähtänyt se yli 15 vuotta aikaa. Kukakselta jatkoimme Kotamajalle ja sieltä Hangaskurun laavun kautta pullakahveille Latvamajalle. Sieltä olikin sitten hyvä lasketella takaisin. Reissulle tuli pituutta ihan mukavat 24 km. Keli oli sen verran äänekkään ropiseva, että juoruilemaan piti oikein pysähtyä.

 Naapurin kanssa Kukaksen huipulla. :)

Mammalomalaiset Latvamajalla. Vuoden aikana nämä neljä naista ovat saaneet viisi vauvaa, mutta vain kolmena eri päivänä. Mitenkäs se on mahdollista? No, kun yhdet ovat kaksoset ja kaksi neitokaista muuten vain päätti syntyä uudenvuoden aattona samana päivänä. : )

Keskiviikko oli jo etukäteen sovittu Ylläs-Levi-Ylläs hiihtopäiväksi. Minulle tuo matka on liikaa jo senkin vuoksi, että en vielä raski olla koko päivää erossa pikkuisesta, enkä imetyksen vuoksi uskallakaan. Harri ja Ossi starttasivat kuitenkin jo aamulla klo 8, toinen Äkäslompolosta ja toinen Ylläsjärveltä. Miehillä oli siis aikomus käydä Levillä ja hiihdellä takaisin. Minun oli määrä ajella Leville ja hiihtää sieltä pois. Isä lähti hiihtämään myös aamulla ja hänet nappasin väliltä Aakenuspirtiltä.

Ajelimme Leville ja olimme siellä juuri samaan aikaan miesten kanssa. Sain kuittia hitaasta ;) vaihdostani. Siinä lennosta juopasin kahvit ja eikun suksen jalkaan ja hopussa reppu auki menoksi. Lähtöpisteenä siis toimi Levin liikenneympyrä, matkailuinfon piha. Heti alkuun Kätkätunturin pohjoispuoli on melkoista nousua. Jo eilen tuntuma hiihtoon oli ollut väsynyttä. Nyt se oli väsyneempää. Pojilla tuntui vieläpä olevan aika kova hiihtovauhti varsinkin ylämäkeen.  Hiihtelin aikani perässä sykkeet olivat 150-160 paikkeilla ja käskin heidän mennä menojaan Hanhipirtille, missä aikoivat syödä. Hiihtelin hissukseen perässä ja siltikin 10 km hiihdin 47 minuuttiin. Kävin pirtillä vain huikkaamassa, että jatkan matkaa, turha teidän on minua odotella, ottakoot kiinni.

Hiihtelin omaa rauhallista vauhtiani ja meno oli tahmaista. Nousu jatkui Homevaaran päälle, mistä laskin alas Aakenusjärjen kodalle. Tien ylitys ja sitten kova nousu Aakenustunturin länsireunalla. Usko meinasi loppua, sillä mittari näytti vasta puolta matkaa. Tässä vaiheessa mies soitti, että olenkin mennyt eri reitille. He tulivat tätä reittiä ja hiihtävät kuulema eri reittiä takaisin. Samapa tuo, sillä perässä en olisi pysynyt. Lasken alas Pyhäjärvelle. Pyhäjärven yli ei mene virallista hiihtoreittiä, sillä tamppari ei jäälle uskalla. Pari kilometriä pitää mennä tasuria ja siinä menoni piristyy. Pyhäjärven eteläpuolella on mukavannäköinen autiotupa. Minulla on "pillimehut" selässä eli juomapussi sekä pari kivikovaa energiapatukkaa, joten en turhia pysähtele vaan jäystän ne patukatkin vauhdissa. Eihän tällä matovauhdilla muuten pääsisi ikinä perille ja pikkuisellakin tulisi jo nälkä ennen iltaa. 

Pyhäjärven autiotuvan jälkeen noin 30 km kohdalla meno piristyy. Ystävältä tulee viesti, että  heille on  on syntynyt pikkuneiti superpitkän synntyksen jälkeen. Hiihtelen hetken tippa linssissä. Samalla mietin, että jos synnytystä ja seikkailu-urheilua pitäisi vertailla, niin ei niitä fyysisyydeltään tai kärsimykseltään voi vertailla, mutta maalissa fiilis on vähän sama, käsittämättömän onnellinen saavutuksestaan ja siitä, että tunteja tai jopa päiviä kestänyt urakka on vihdoin ohi. :)

Pyhäjärven autiotuvalta matka jatkuu siis kohti Kotamajaa, mutta sinne en käännykään vaan käännyn Karhukodalle ja sieltä sitten on vielä muutama kilometri Latvamajalle. Latvamajalla on jo hiljaista, vain muutama suksipari on pystyssä telinettä vasten. Maja on menossa kiinni. Latvamajalta loppu, vajaa 10 km Ylläsjärven liikenneympyrän kupeessa sijaitsevalle mökille onkin melkeinpä pelkkää laskettelua tai siltä se ainakin tuntuu. Raskaan 30 km jälkeen koneistoni lähti vasta käyntiin ja loppu 20 km meni helposti. Matkaa kertyi 51 km ja aikaa kului peräti 4,5h. Matkan varrella join kaksi litraa urheilujuomaa ja söin kaksi energiapatukkaa. Taukoja en pitänyt muutamaa pikku pysähtelyä lukuunottamatta.

Pyhäjärven jäällä, taustalla Lainiotunturi.

Miehet hiihtivät reiluun kahdeksaan tuntiin 108 km. Noin 60 km kohdalla he söivät Hanhipirtillä porokeitot. Sitä paikkaa voi lämpimästä suositella. Myös sijainnin puolesta Hanhipirtti on loistavalla paikalla, jos käy Ylläkseltäpäin päivämukin Levillä.  Kuulemma loistavaa palvelua ja hyvä ruoka pöytiin tarjoiltuna!

Lepopäivän ja lyhyen 15 km lenkin päivän jälkeen hiihtokauden päätti 35 km pituinen reitti. Isä vei minut ja mieheni äkäsmyllylle. Sieltä hiihtelimme Peurakaltion, Elämänluukun, Äkäslompolon ja Kesänkijärven kautta Ylläsjärvelle. Tarkoitus oli kiivetä Varkaankuruun, mutta henkinen väsymys iski ja reitti muuttui tasaisemmaksi. Kuudessa päivässä tuli hiihdeltyä ihan mukavat 175 km ja koko talvena 800 km. Lauantaina matkattiin kotiin ja sunnuntaina oli vuorossa lenkkareitten ulkoilutusta. Kova on urakka, jotta juoksu lähtisi kulkemaan, huh. Lauantaina viimeistään pääsee pyöräkin liikkeelle 7 kk tauon jälkeen sillä vuorossa on urbanride, leikkimielinen pyöräsuunnistuskilpailu.

Niina-nakkertonin niksinurkka: Alla kehittämäni seikkailuversio Fjellpulkenista. Ortexin ahkio ja seikkailuhommista tuttu hinauskuminauha. Hintaa vekottimelle tulee apaut 9,5 euroa. Toimivuus, nopeus  ja keveys on uskokaa tai älkää huomattavasti parempi kuin tonnin pulkassa! Pystyin hiihtämään mieheni perässä melkein normaalivauhtia. Fjellpulkenin kanssa viime keväänä tuli kylmä ja kun itse vedin oli vauhti silloinkin niin hidas, että hiihtokaverille tuli kylmä. Ei sovellu kiikkeryytensä vuoksi vauvan tai ihan pienen lapsen vetämiseen, mutta 3-vuotiaan kanssa makkaranpaistoretki onnistui hyvin.

Henkinen mestaruus

Viime viikon alussa ilmoittauduin viime tipassa OHS:n mestaruushiihtoihin 5km vapaalla Sankivaarassa. Pääsiäinen meni pk-lenkkeilyn merkeissä. Ulkona tuli reipasteltua eri lajien parissa useampi kilometri ja tunti! Sairastelujen ja rikkonaisten öiden vuoksi usko omaan harjoitteluun on ollut enemmän kuin koetuksella. Harjoittelu on ollut varsinaista "on-off" -meininkiä. Silloin kun on-nappi on pohjassa, harjoittelu kulkee ja nukun yössä enemmän kuin olen hereillä. Sitten on se valitettava off-nappi...jolloin kotirintamalla ei nukuta tai sairastetaan. Olen ratkaissut homman siten, että jätän kokonaan harjoittelun niiltä päiviltä, koska elimistö käy kierroksilla pelkistä arkiaskareista. Jostakin syystä olemme onnistuneet imuroimaan meille kaikki tarjolla olleet pöppendäälit Ykä alias Yrjö Taudista nuhakuumeisiin, jotka kiertävät koko pesueen! :(

Tällä viikolla eletään off-viikkoa, mutta hekumoin tässä edeltävien parin viikon on-moodia. On-tilan oireisiin kuuluu alamäkien ilmakitaran soitto hiihtolenkeillä ja juoksulenkeillä otan ylimääräisiä tanssihyppyjä hyvän musiikin temmatessa mukaansa! Sellaista harjoittelun pitäisi lähes aina olla. Kevät tekee tuloaan ja uskon auringon tappavan pöpö-armeijan, jotta valo pääsee tähän sairastupaan sisälle muualtakin kuin sälkkäreiden lomasta!

Ilmoitin siis itseni mestaruushiihtoihin ja aloitin reilun 24h jännitysputken. Jännittäminen alkaa saada jo naurettavat mittasuhteet, enkä voi uskoa todeksi, että aikuinen voi tällä tavoin moisia kisoja panikoida. Pahinta on, että mikään muona ei tahdo pysyä kehossa. On kuin suoraan putkeen valuttaisi tavaraa: toisesta päästä sisään ja humps, toisesta ulos! Uskon, että elämän epäsäännöllisyys ja koettu ylirasitus aiheuttavat uskonpuutteen omaan kuntotasoon. Olisi mukava jos vaihteeksi voisi luottaa itseensä ja uskaltaisin haastaa kuntoni täysillä, mutta itsepäiseen kallooni ei mahdu maalaisjärki ja sen balasointi vie näköjään pisimmän ajan. 

Ajattelin, että en jätä hiihdon suhteen mitään sattuman varaan. On hiihtopuku ja sukset jajaja ne monot...viimeistelyä vaille buenos! Koitin vielä pikaisesti saada voiteluapua alaan vihkiytyneiltä konkareilta. Viime tipassa hosuminen ei tietenkään tuottanut tulosta. Voitelu-expertit olivat Lapponia-hiihdoissa sun muualla menossa. Mieheni siis käytti "ruhtinaallista" voiteluboximme sisältöä ja hoiti homman. Teki parhaansa ja kiitos siitä. :) 

Eteen vai taakse...? Ylös vai alas...?

Pääsen kisapaikalla ajoissa ja ehdin kiertää ladun sekä tehdä oman mielikuvahiihtoni, jolla rauhoittelen itseäni. Syön banaania joka ei osaa päättää menisikö se kurkusta alas vaiko sittenkin ehkä ylös. Mössö-hissi hyppii kurkussa ja minua puistattaa. Juon mehua päälle ja nielen sitkaasti. Naisten sarjassa meitä on vain kaksi ilmoittautunuttu, mutta tutun kisasiskon mukanaolo vain lisää jännitystä. Samassa lähdössä lähtee myös kaksi muuta naista N16 sekä N18 sarjoissa. Ei siis mikään lähtijäsuma! Lähes jokainen jo mestari, riittää että hiihtää maaliin asti! Taattu toinen sija, ei siis huolta. :) Hiihdän verryttelyn suksilla, jotka eivät luista kertakaikkisesti ollenkaan...voidellut sukseni toimivat niihin verraten loistavasti, mutta vertailupohjan vuoksi ei tarvitse hikoilla! :) Edellisenä päivänä otetut vedot tuovat hieman uskoa tulevaan hiihtooni sillä lyhyet spurtit tuntuivat kulkevan hyvin. Syön vielä suklaata ja rukoilen, että sokeripiikki antaisi 5km riittävästi evästä, koska verrytelyssä tuntuu pientä voimattomuutta.

Lähdön kanssa säädetään, lähtökäskyyn edeltävät viisi sekuntia tahmasivat ja joku varasti viivalla. Toinen lähettäjistä käskee peruuttamaan sillä välin kun kellomies antaa lähtökäskyn. Minä ja muutama muu peruuttelemme kun toiset jo lähtevät voimakkaisiin eteenpäin vieviin tasatyöntöihin. Hetken huvitti, että mihinkäs suuntaan tässä nyt siis mennään vai menikö peruutushommiksi...osa meistä siis otti vähän vauhtia viivan takaa!! :) Nuoremmat naiset lähtevät rivakasti pistelemään kohti Sankivaaran lakeuksia! Toinen heistä hiihti myös tammikuun kisoissa, jolloin hävisin hänelle. Ajattelen mielessäni, että nyt ladataan kropasta kaikki tähän viimeiseen tämän vuoden hiihtostarttiin. Suklaakin tuntui valuneen hyvin jäseniin...jei! Päätän, että hiihdän sinne asti kun jaksan, mutta kyydistä en suosiolla jää. Loppu tullaan sitten improvisoiden, jos mammasta loppuu yty! Tyttöjen sukset luistavat hienosti, mutta pienoista väsymystä on havaittavissa jo ensimmäisessä kovemmassa nousussa. Sankivaaran kovimmassa mäessä minusta tuntui, että homma kulkee ja lisään sen viimeisen vaihteen. Olen huomannut, että nousut ovat minun vahvuuteni. Ainiovaara on kouluttanut nousutekniikkaan perusteellisesti juniorivuosina. Sankivaaran mäkien kulmat ovat maltilliset lapsuuteni ylämäkiin verrattuna. Mäen päällä saan kannustusta, joka kiitos kaunis tuli tarpeeseen! Paksumahojen sankari-tykinkuula keskittyi tällä kertaa kannustushuutoihin. Taisi säästellä viikonlopun pidempiä kisakilometrejä varten. :) Kuulen siis, että takanatulijoiden jalat painavat jo. :) Vielä ei omissa jaloissa hapot jyllää. Nyt ollaan jo latuprofiilin kannalta voiton puolella. Ennen stadionin lenkkiä hetken aikaa tuntuu kankealta ja pitää varmuuden vuoksi vilkaista taakse! Sillan pikku lasku helpottaa ja loppupätkällä kannustetaan jo enemmän. Loppu menee mukavasti ja olo on kuin voittajalla konsanaan!

Sama tyyli ja sama latu, tammikuun aika 13:57 ja nyt 12:37, joten ajasta lohkeaa 1:20. Tietysti ajat eivät koskaan ole suoraan verrannollisia, mutta parannusta takuulla! Olen niin muikeana, että saan hillitä itseäni etten tee mitään kreisituuletuksia, jotta tutut eivät huolestuisi minusta vieläkin enemmän. :) Tämä on parasta medisiiniä minulle, koska harjoittelu ja siihen tehdyt muutokset ovat tuottaneet havaittavaa tulosta. Ensi vuotta voin lähteä haaveilemaan hiihtoa painottaen. Syksyllä jo valmistautua tulevaan, vaikka kuka tietää keksinkö kuviokellunnan taas kesken kautta ja alan harrastaa sitä. Ajattelen nyt itsevarmuuden puuskassa hankkivani lisenssinkin ensi kaudeksi. Varsinaista uhottelua siis!! :)

Nyt hiihto saa jäädä vähemmälle ja kaivelen lenkkareita prioriteetissa korkeamme. Tästä lähdetään rakentamaan juoksukuntoa. Pyöräkin on kaivettu esiin ja Sannan kanssa seikkailimme meren jäällä menneenä viikonloppuna. Rämpimiseksihän se osittain meni, kun latupohja katosi alta! :) Hyvä pössis lopettaa hiihtokausi tähän ja taputtaa itseä selkään! OHS:n kiistaton mestari vm. 2013!! ;D

Viikonlopputerveisin, Marjo

Voiko ihanammin päivä enää alkaa, onko ihanampaa aamua kuin tää

Juuri nuo laulun sanat tulivat mieleeni, kun tänään hiihtelin töihin. Klo 6.30 ilmassa oli vielä raikas yöpakkasen tuntu. Aurinko kiipesi yhä ylemmäs ja sai puissa olevat jääkiteet kimmeltämään. Olo oli kuin satumetsässä. Välillä oli vain pakko pysähtyä ihmettelemään luonnon kauneutta. Töihin päästessä työkaveri kyllä yritti latistaa tunnelmaa sanomalla, ettei kukaan voi olla aamuisin noin täynnä energiaa. Minä olin.

Olen kulkenut kevään perjantain työmatkani hiihtäen. Siihen on ollut hyvä päättää työviikko. Tosin olin sitä ennen monen monta vuotta pyöritellyt mielessäni ajatusta, että joku päivä vielä hiihdän töihin. Kotoani on noin kilometrin matka ladulle. Se samainen latu kiertää Auranmajan kautta lähelle työpaikkaani Pöllönkankaan koulua. Matkaa tulee n. 15 km yhteen suuntaan. Kyllähän ne työkaverit aluksi ihmettelivät, että onko tuo hullu hiihtänyt tänne. Mikäs ihme tuo nyt on, kulkihan ne ennen lapsetkin hiihtäen kouluun?

Työmatkaliikunta sinänsä ei ole minulle mitenkään uutta. Kuljen ympäri vuoden työmatkani pyöräillen. Tänä vuonna olen tosin joutunut tekemään yhden myönnytyksen ja menemään keskiviikkoisin autolla töihin.  En ole oikeastaan ikinä edes ajatellut muuta mahdollisuutta kulkea työmatkoja. Siinä on monia etuja niin  taloudellisia kuin ekologisia, mutta ennen kaikkea saan olla ulkona ja saan hyvän annoksen liikuntaa. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että työmatkani ja työni ovat sellaisia, jotka mahdollistavat pyörällä kulkemisen. Matka on juuri sopivan mittainen, jotta sen jaksaa kulkea ympäri vuoden pyörällä. Syksyisin ja keväisin tosin kaipaan pidempää työmatkaa. Joku on joskus sanonut, että ajele vaan vähän pidemmän reitin kautta kotiin. No siihen en kovin usein ole kyennyt. Yleensä aamulla on hoppu ja iltapäivällä taas väsy ja nälkä. Tosin myönnän, että sekin on vain asennoitumiskysymys. Nyt tämän blogikirjoituksen mielessä pyörittely sai sen aikaan, että torstaina pyöräilin pidemmän mutkan kautta kotiin ja sain hyvän pyörälenkin aikaiseksi. Sulilla tiepätkillä alkoi jo polttelemaan kesän maantielenkit.

"Aamulla sukset kainaloon, naskalit kaulaan ja vaihtovaatteet reppuun ja merenjäätä kohti. Hiihtokilometrejä tuli yhteensä 7,5 km. Harmi, että tajusin vasta nyt tässä vaiheessa talvea tämän työmatka hyötyliikuntamahdollisuuden"
Tämä oli partiokaverini facebook statuksesta eli en ole ainoa, joka on löytänyt hiihdon ihanuuden työmatkaliikuntana. Nooralla tosin olisi vielä mahdollisuudet avovesiuintiin, soutamiseen tai melontaan, kun vesistö on lähellä. Sitä mahdollisuutta ikävä kyllä minulla ei ole.

Välillä olen hyödyntänyt yläasteen opettajille väkisin tulevia hyppytunteja liikkumiseen. Olen hypännyt pyörän selkään ja käynyt mutkan Alakylässä. Useammin kuitenkin olen vetänyt lenkkarit jalkaan ja käynyt pikku lenkin. Toinen kouluni Karjasilta on niin lähellä liikuntakeskus Hukkaa, että olen käynyt hyppytunneilla salilla.

Pyöräilyn lisäksi olen yrittänyt hyödyntää työmatkaani monipuolisesti, Ennen tätä hiihtoinnostusta kuljin perjantaisin työmatkani juosten. Pk:t töihin ja VK:ta takaisin. Syksyisin kuljin rullaluistellen ainakin kerran viikkossa. Kovista talvipakkasista olen nautiskellut sauvakävellen. Pääsen myös töihin maastoja pitkin, joten joskus olen ajellut maastopyörällä. Eräs suunnistuskaverini lupasi suunnitella ensi syksylle suunnistusradan tuolle välille. Siinä on hyvät suunnistusmaastot. Sille radalle lähdetään sitten sen verran aikasin,että lampun kanssa on mentävä. (Hox Lasse Qvist, muistathan mitä olet luvannut?) Kutsunkin teidät muutkin osallistumaan tuohon aamuyön suunnistukseen. Saadaan vähän fiilistä touhuun. Yks työkaveri on jo lupautunut mukaan.

Aikaisemmin olin vielä tiukempi hyötyliikunnan suhteen. Pidin vähän pöljinä ihmisiä, jotka autolla ajelivat kuntosalin eteen harrastamaan liikuntaa. Minulla on ollut vuosia kortti Hukkaan. Aluksi kuljin aina pyörällä. Mutta viime vuosina olen alkanut lepsuilemaan sen suhteen. Ihan liiankin helposti väsyneenä työpäivän jälkeen autoilen spinninkiin… siis ajan autolla, jotta pääsen pyöräilemään !?! Perusteluksi annan itselleni sen, että muuten minulla ei tulisi tehtyä sitäkään liikuntaa. Onneksi nuo heikot hetket ajoittuvat pääsääntöisesti syksyn huonoihin keleihin. Toisaalta ehkä tässä iässä on jo armeliaampi itselle. Tosin en aiemmin myöskään koskaan merkinnyt pyörällä kulkemiani matkoja treenipäiväkirjaan. Tämän vuoden alusta olen yrittänyt vähän kirjailla niitäkin, sillä kyllähän sykkeet ovat hyvästi pk-tasolla työmatkapyöräilyssä… joskus kiireisenä aamuna jopa VK:lla ;)

Kannustankin teitä kaikkia etsimään omat mahdollisuudet liikkua arjessa.

Keväisin terveisin, Tytti

Rokualta Ouluun hiihtäen

Reissun tavoitteena oli maagisen 100 km:n rajan rikkominen yhdellä hiihtolenkillä. Lisäksi tavoitteena oli Oulujokilaakson Tervareitistöön tutustuminen, sillä tuntui aika uskomattomalta, että kotioveltani lähtee noin pitkä yhtenäinen hiihtoreitti.

Hiihtosuunta tuntuu mielekkäämmältä Rokualta kotiinpäin, joten sukset autoon, lapset mummulaan ja menoksi! Kello on jo 11.30, kun viimein päästään mieheni kanssa suksille Rokualla. Ensimmäinen kymppi menee ihan huomaamatta ihastellessa kauniita maisemia, melkein pilvettömältä taivaalta paistavaa aurinkoa ja kimaltelevia lumisia peltoja. Lähdemme liikkeelle noin 4 min/km vauhdilla. Ensimmäiset energiageelit pysähdymme ottamaan reilun kympin jälkeen.

Noin 15 km hiihdettyämme, rautatien ylityksen jälkeen, hiihtoladusta ei näy enää jälkeäkään. Tuoreen puun mahtava tuoksu hieman korvaa sitä harmitusta, että jalkapatikkaa olisi nyt tiedossa metsätyömaan vuoksi silmänkantamattomiin. Noin kilometrin taivallettuamme vastaan tulee pari miestä, joiden kanssa jutellessa selviää, että tätä lystiä kestää vielä noin 3 km. Hieman syö naista todeta suksille pääsyn jälkeen, että ensimmäiset 20 km ovat vieneet 2 tuntia aikaa!

Tästä sen ladun pitäisi mennä

Utajärven lähestyessä maisemat palauttavat mieleen mukavia muistoja lähes parin vuoden takaisesta Rokua Geopark Challenge 24 h kisasta. Ja kas vain, siinähän ne ystävämme betoniturbiinitkin köllöttävät hangessa!!! Jostain syystä ei tee nyt mieli kiivetä tutkailemaan niiden sisuksia...

Ennen Pällin voimalaitosta matkanteko alkaa jo vähän tuntua lihaksissa. Tämän talven toistaiseksi pisimmän hiihtolenkkini verran (40 km) on takana. Lyhyt tankkaustauko pidetään Pällissä, mutta laavu jää harmittavasti sivuun reitiltä, joten ei käydä siellä. Totean vain, että tämän vuoksi pitää sitten tulla toinen reissu. Ennen Montan voimalaitosta puolimatkan tuuletukset siivittävät taas menoa.

Kilometritolppia on tervareitillä kiitettävän tiheässä, puolen kilometrin välein. Ne ilmoittavat jäljellä olevan matkan Sankivaaraan. Jossain vaiheessa ne alkavat kuitenkin vilistä silmissä ja muuttuvat melkein painajaiseksi. Juuri kun saan edellisen tolpan jälkeen laskettua mielessäni, paljonko on jo hiihdetty, paljonko on matkaa 100 kilometriin ja paljonko olisi ehkä kotiin sekä arvioitua jaksaisinko tuon matkan, niin seuraava tolppa tuleekin jo vastaan ja taas samat laskutoimitukset alusta. Alan olla melko varma, että tolpat hyppivät silmissäni vielä ensi yönäkin, kunnes päätän, etten edes katso niitä enää.

Korkalanvaarasta Kallioselän autiokämpälle on matkaa 19 tuskallisen pitkää kilometriä. Reitti menee kuusikossa. Kun koko baana on ruskeana varisseista neulasista, alkaa suksien luisto ikävästi muistuttaa siitä, että TERVAreittiä tässä edetään. Kallioselällä on sovittu hörpättäväksi termarikahvit kera pääsiäistortun. Tuossa tulevassa riemun hetkessä koitan nyt tiukasti pitää ajatukseni.



Kallioselän pysähdyksen jälkeen vähän palelee ja aurinko paistaa enää aivan matalalta. Sankivaara odottaa jo 16 km:n päässä. Kun kroppa taas lämpenee, hiihto alkaa kulkea hyvin - siis todella hyvin huomioiden mikä matka on jo takana. Alan olla varma siitä, että jaksan kotiin asti. Sankivaaran lossin kohdalla on varoitus heikosta jäästä. Olen siitä menossa, kun minulta tiedustellaan, haluanko uida. No EN, kuuluu vastaukseni, ja niinpä lähdemme kiertoreitille. Sankivaarassa otamme viimeisen geelin. Matkaa kotiin on vielä 18 km, mikä pistellään aika vauhdilla. Viimeiset kolmekymppiä hiihtovauhti on selvästi alle 4 min/km.

Kotona totean Sports Trackerin piirtäneen reittiä 111 km. Aikaa kului 9 tuntia ja 45 minuuttia. Matka taittui näiden eväiden voimalla: 3x30g Dexal-energiageeliä, 50 g suklaata, 100 g suolapähkinöitä, 1 banaani, 1 leipä + juustosiivu ja 1 dl kahvia + pääsiäistorttu. Juomapussissa oli lähtiessä 2 litraa laimeaa urheilujuomaa ja hämmästykseni on suuri, kun huomaan sitä olevan vielä kotona 1 litra jäljellä.

Mukava reissu - suosittelen muillekin! :)
- Kirsi