Talvisia telluilun iloja

Talvisin viikot kotona on minulle yhtä kaipuuta suksien päälle tunturiin. Tänä vuonna pääsin toteuttamaan yhden unelmani. Tammikuussa teimme 9 päivän reissun Japaniin, Hakubaan, metsästämään pohjatonta puuterilunta. Tarinahan kertoo, että siellä sataa joka yö metrin lunta ja aamulla päästään pöllyttämään puuteria. No meille sattui sitten se harvinainen aurinkoinen viikko, eikä uutta lunta satanut kuin tulopäivänä. Hieno reissu se oli joka tapauksessa,  maisemat ja kulttuuri ovat  niin erilaisia kuin missään muualla. Ja pehmeää laskettavaakin löytyi, mutta se vain piti hakea kauempaa. Sehän ei minua haitannut sillä skinnatessa sain hyvää pk-treeniä. Mikäs siinä auringonpaisteessa oli hiihdellä upeissa maisemissa.

Japanissa sain haastaa myös omaa
tellutekniikkaani, sillä siellä laskeminen on melkein yksinomaan metsäoffia. Olen melko vähän laskenut metsässä, joten alkuviikosta tahtoi välillä tulla alppikäännöstä, mutta loppuviikosta suksi taipui kauniisti tellukäännöksiin . Nautin harvassa lehtimetsässä laskemisesta. Olihan se vähän erilaista kuin Syötteen metsissä kyntäminen.

Välillä tässäkin hommassa joutuu tekemään seikkailullisia ratkaisuja

                            

Vaikka siellä Japanissa oli käsittämättömän kaunista, niin kyllä meillä kotimaassakin on niin mahtavia maisemia. Viikko tuon reissun jälkeen lähdimme viettämään Rovaniemen Telemark hiihtäjien (RTH) Offarisessiota Pallakselle. Voin kertoa, että niissä maisemissa sielu lepää;  puutonta,avaraa ja pyöreäpiirteistä tunturia toinen toistensa jälkeen. Tuo alue on minusta yksi kauneimmista suomalaismaisemista. Olen ehdottanutkin tytöille, että lähdettäis kesän alussa juoksemaan Hetta-Pallas reitti. Se olis hyvä treeni kesän seikkailukisoja ajatellen. Voishan siihen yhdistää maastopyöräilyäkin.

                            

Hiihtoloma viikolla me suunnattiin auton nokka kohti Ruotsin lapin helmeä, Riksgränsseniä.  Olemme usein viettäneet siellä loppukevään pitkiä viikonloppuja. Laskemista riittää vielä runsaasti vapun aikaan. Nyt Japanin reissu pakotti vähän pihtailemaan. Päätimme jättää perinteisen alppireissun väliin ja lomailla vähän lähempänä, mutta kuitenkin vuoristossa J Aikaisemmin olemme keskittyneet lähinnä kolmen keskuksen, Abiskon, Björklidenin ja Riksun hissioffi tarjontaan, mutta tällä kertaa teimme myös muutamia topptureja. RTH:n porukkaa oli Narvikin puolella skinnausreissulla, joten lyöttäydyimme heidän mukaan muutamana päivänä. Vassécohkka on Riksun viereinen fjäll (onko sitten vuori vai tunturi?) Yritimme kavuta sinne maanantaina. Sää oli kuitenkin todella tuulinen. Tuntui, että aivot jäätyi, kun ei ollut kunnon tuulenpitävää pipoa.  Ei kiivetty ihan huipulle saakka. Osa kääntyi takaisin jo aiemmin, sillä paikoittain rinteessä tuntui olevan jääkansi.

Ajoimme yhtenä päivänä Norjan puolelle, Skånlandin  alueelle. Siellä teimme toppturin Litletindenille. Aivan upeaa laskua pääsimme vetämään pehmeässä pakkaslumessa. Vaikka useimmiten en miellä tätä harrastusta urheiluksi (varmaan siksi, että se on vaan niin järettömän mukavaa) mutta kyllä se ihan hyvää pk-treeniä on.  Jaloissa on useamman kilon painoa, ja selässä laskureppu tavaroinen. Eivätkä ne suksen pohjassa olevat nousukarvat  luista ihan yhtä hyviin kuin voideltu pertsasuksi. Ja tietty koko matka mennään ylämäkeen. Aikaa meillä meni koko reissuun evästaukoineen 5 h 15 min. Kokonaisnousua oli about 1030m ja matkaa kertyi 14 km (siis ei edetty juuri mitään, jos vertaa normihiihtolenkkiin . Keskisyke on n. 125-130 tiennoilla. Nyt ei ollut sykemittaria päällä, mutta näissä lukemissa suurin piirtein mennään. Nousun jälkeen sitten on vuorossa lihaskunto osuus askelkyykyineen. Se onkin se hupiosuus.

                             

Siinä mielessä reissu ei ihan mennyt putkeen, että loman alkuun minä sairastin mahataudin, mikä vähän hidasti menoa alkuviikosta. Mieheeni taas pöpö iski keskiviikko-torstai välisenä yönä. Se tauti ei päästänytkään helpolla, melko heikkoon happeen vei .  Torstaina kävinkin aamulla rauhallisella, avaavalla juoksulenkillä. Kun hissit aukesi painui mäkeen. Yöllä oli tullut vihdoin uutta lunta, joten hissioffeissa riitti laskettavaa.  Jalat huusi jo puolilta päivin armoa, joten päätin mennä katsomaan sairastuvalle potilasta. Iltapäivällä alkoikin sitten sataa taas lunta, joten näkyvyys tunturissa oli täys nolla. No se tiesi vain seuraavaksi päiväksi enemmän laskettavaa. Illalla vielä tein lihaskuntopiirin, Markon prässistä hotelli version.

Kaksi seuraavaa päivää laskettiin sitten tuoretta lunta. Aluksi rinteiden vieruksia, sitten paukuteltiin muutaman kerran ylös läheiselle huipulle, Nordallsfjälletille. Sinne nousuun menee puolisen tuntia hissinylä asemalta. Sukset nostetaan reppuun kiinni ja sitten vaan monot jalassa ylös. Yleensä nousukohtaan on jo muodostunut jonkinlaiset askelmat. Nyt odotimme sen verran, että näimme joidenkin kiipeävän kohti huippua ja avaavan nousun.  Perjantaina nousimme sinne kahdesti, kun parhaimpina päivinä on kivuttu sinne neljästi. Se on kyllä noin hinta-laatu suhteeltaan erinomainen nousu. Kohtuu helpolla saa upeata laskua.

Kuva on muutaman vuoden takaa, kun kiivettiin Nordallsfjälletille

                            

 Lauantaina miehestä oli seuraa aamupäivän ajan, noustiin kerran Nordallsille ja sitten laskettiin rinteiden vierustoja. Iltapäivällä jouduin taas yksin mäkeen, kun Jussin oli niin heikossa kunnossa. Mahatauti ei antanut periksi vaan otti otteen uudelleen. Vaikka perussääntö onkin, ettei yksin pidä lähteä takamaastoihin ihan turvallisuuden vuoksi, niin silti päätin kivuta yksin vielä kerran Nordallsille. Paikka on niin tuttu ja linjatkin oli jo aamupäivällä tsekattu, joten uskalsin ottaa riskin. Aivan yksin sainkin olla koko reissun ja totta kai pääsin piirtämään omaa jälkeä. Siihen olikin hyvä lopettaa tämä loma.

Mutta seuraavaan kertaan ei olekaan pitkä aika. Viikon päästä lähdetään Lyngeniin ihailemaan jäämerta ja toivottavasti hikoilemaan nousuissa ja laskemaan pehmeää lunta. Sitten reissu pyhällä ja pääsiäiseksi takaisin Riksuun.