Hiihto rogaining Haukipudas 23.3.

Niina: Jess, monen vuoden tauon jälkeen hisu-rogainingia seudulla! Edellinen kerta oli vuonna 2010 ja tuolloin olin viimisilläni raskaana ja ainoastaan karttateline pääsi nautiskelemaan mukavasta lajista. Olen kierrellyt monia pyörärogainingeja ja sanotaanko, että 80 prosenttisesti ne on mennyt päin peetä. On siinä pari tsäkäonnistumistakin tullut, mutta muutoin ihan surkeasti. Nyt siis päätän lähteä touhuun mukaan vähän ammattimaisemmin. Pyydän Anulta kolme vuotta vanhan kisakartan, tutkailen ja mittailen vähän latuja. Vaikka Virpiniemen ja Haukiputaan ladut ovatkin tuttuja, en ole siellä ainakaan viiteen vuoteen käynyt hiihtämässä. Mittaan, että vanhan kartan kauimmalle rastille on Jatulista eli lauantain kisan lähtöpaikasta matkaa 15 km. 

Niina: Tiistaina käyn 3 x 15 min veekootreenin ja tuumaan, että oikein optimistinen tavoite on hiihtää 15 kilometriä tunnissa eli 45 kilometriä kolmessa tunnissa. Tähän vauhtiin ei nykykunnollani tarvitse mennä täysillä, mutta vauhti pysyy kuitenkin reilusti anaerobisena. Hiihtovauhdin pystyy aika hyvin arvioimaan, sillä tiedän, että tarjolla on lähinnä nopeaa luistelubaanaa ja Oulun kaupungin latuseurantakin näyttää, että kaikki ladut on aika vastikään avattuja. Latuseurantaakin hieman tutkailen todetakseni, että luistelubaanat ovat kutakuinkin samat kuin kolme vuotta sitten.

Kirsi: Kalenterissani lukee hiihtorogaining, mikä pistää miettimään lähteäkö mukaan vai ei. Laji tarkoittaisi kohdallani joko suunnistamisen opettelua ja rauhallista hiihtelyä tai vaihtoehtoisesti hyvää hiihtolenkkiä, jos joku muu hoitaa suunnistamisen. Jälkimmäinen kuulostaa ehdottomasti paremmalta tällä hetkellä. 

Niina: Kirsi pistää viestiä, josko lähdettäisiin yhdessä. Olin ajatellut ottaa homman valmistautumisena viikon päähän hiihtosuunnituksen SM erikoispitkälle, mutta eihän tämä niin totista torvensoittoa ole, ettenkö ottaisi kesän tiimipariani mukaan, ja hän kun lupaa vielä pysyä perässä ja myös ettei karkaa minulta. ;) 

Kirsi: Jee, Niina lupaa ottaa minut mukaan, mutta varoittaa, että matkalla ei sitten porista vaan hiihdetään! :) Lähden siis matkaan sillä mielin, että sinnittelen Niinan perässä niin kauan kuin jaksan ja tulen sitten pois, jos ihan mahdoton väsy iskee. Kunto on arvoitus, koska tämän talven hiihtolenkit ovat olleet tasapaksuja parikymmentä kilometrisiä.

Niina: En ole ikinä mitannut matkaa rogainingeissa, joten nyt päätän tehdä tämänkin homman ammattimaisemmin ja pakkaan mukaan viivottimen ja (sinkuvaa- jee) lankaa. Onneksi Kirsillä oli parempaa lankaa sattumalta jojossaan.

Kisa-aamuna tutkailemme karttoja kera kahvin ja eväsleipien ja toteamme, että kaikki isopisteiset rastit ovat meren rannalla. Kun ulkona puhaltaa pohjoistuuli, päätämme ottaa hyödyn tuulesta ja aurinkoisesta merenrantabaanasta. Suunnittelemme reitin ja mittaamme sen. Matkaksi tulee tasan 40 kilometriä. Pikkuisen siis jäisi kenties aikaakin. Ihan 45 km reittiä ei kannata suunnitella, sillä pysähtelyitä sun muita hitaamman vauhdin pätkiä on tässä lajissa aina.

Reittisuunnitelma menee näin: 151, 157, 159, 154, 158, 165, 168, 167, 169, (163), 153, 166, 152.

Naisia on viivalla kymmenkunta. Startista huomaamme, että kova hiihtosuunnistuspari lähtee meidän kanssa samaan suuntaan Kiiminkijoen pohjoispuolella oleville rasteille. Alkukilometreillä puhaltaa kaamea vastatuuli, joten jättäydymme suosiolla letkan hännille. Pari rastiväliä menemme yhtä matkaa, mutta sitten jäämme, koska säästellään suksia, eikä lähdetä hiihtämään tietä pitkin. Koodilla 159 olemme ehkä minuutin perässä.

Kirsi: Tien ylityksessä otamme sukset pois. Muutaman askeleen aikana monon pohjiini kertyy sellaiset jääpatit, että kun lopulta saan ne hakattua irti, Niina on ehtinyt jo kauas. Joudun siis kiristämään vauhtia, jotta saan Niinan kiinni. Matka jatkuu meren jäällä myötätuuleen, mutta pian koodin 158 jälkeen alkaa puhaltaa taas sivuvastaisesti (Forecan havaintojen mukaan 8 m/s luoteesta.) Hetken aikaa mietin, että näinkö pian tässä piti kääntyä takaisin. Juuri tehdyn spurtin jälkeen tämä vastatuulipätkä tuntuu aikamoisen pahalta. Onneksi Isoniemen kärjen jälkeen taas helpottaa, aurinko paistaa ja tuuli on myötäinen.

Niina: Kyselen juuri Kirsin heikoimmalla hetkellä, että miltä tuntuu. Itsellänikin on tässä kohtaa sykkeet tapissa, joten en suunnittele karkaavani pariltani. ;) Hiihdämme merenrantaa Virpiniemeen asti ja nappaamme muutaman rastin matkamme varrella. Pummeja ei tule ihan pientä, ehkä minuutin ohiajoa lukuun ottamatta. Oma hiihtoni tuntuu tosi hyvältä, vaikka sykkeet ovatkin hieman suunnitultua korkeammalla, vk2 puolella.  Myötätuulipätkillä meno on kuitenkin suorastaan nautinnollista, joten sykkeistä viis.

Törmäämme toiseen naiskaksikkoon seuraavan kerran vasta Virpiniemessä ja arvaamme heidän käyneen keräämässä pari pistettä meitä enemmän. Jatkamme matkaa kartan kauimmalle 9-pisteen rastille, koodille 169, joka on Kellossa. Siellä otamme viimeiset geelit ja toteamme aikaa kuluneen tasan kaksi tuntia. Se tarkoittaa sitä, että loppu on mentävä lujaa, tai vaihtia ei kestä ainakaan hiljentää, jotta ehdimme kaikki rastit. Ja takaisin päin on vastatuuli, onneksi kuitenkin metsän suojissa. 

Kilpailuvietti puskee päälle, kun tiedämme olevamme vähintään kaksi pistettä toista naiskaksikkoa perässä. Otamme riskin ja käymme hakemassa Virpiniemen stadionin kupeessa olevan rastin nro 163, joka ei ollut alunperin suunnitelmissa, vaikka se lähellä reittiämme onkin. Tätä rastia pitää kaikenlisäksi pummata pari minuuttia.

Puoli tuntia ennen maalia Niinan energiat alkavat olla tosi vähissä, mutta matka taittuu vielä kohtuullisen joutuisasti. Kirsillä puolestaan alkumatkan vaikeuksista ei ole enää tietoakaan ja hiihto tuntuu puolimatkan jälkeen jopa helpolta. Käymme jokaisen suunnitellun rastin. Pari minuuttia jää aikaa ennen kuin olisi sakkoa alkanut tulemaan. Loistava suunnitelma ja toteutus!

Lopputuloksissa häviämme hiihtosuunnituksen takavuosien MM-mitalistille ja syntyperäiselle haukiputaalaiselle ;) kuusi pistettä. He hoksasivat hiihtää parissa kohtaa tietä pitkin ja me emme. Hiihtomatka oli heillä ehkä korkeintaan kilometrin tai kaksi enemmän kuin meillä. Olisimme todennäköisesti ehtineet hiihtää saman määräajassa, mutta olisimme jääneet heille hiihtovauhdissa vähän, vaikka olisimme hoksanneet saman reitin kuin he. Ottaen huomioon meidän tämänhetkisen hiihtotaustan ja kuntopohjan olemme siis suoritukseemme hyvin tyytyväisiä. Tässä linkki Niinan sykekäppyrään ja gepsiin.

Ja loppukevennyksenä ei nyt tällä kertaa mascaramamman mainospaloja vaan ihan vaan tämmöinen kuivatusvinkki juomapussille! Sehän on tärkeää, että ilma pääsee kiertämään pussissa ja vesi valuu/kuivuu pois, koska muutoin joutuu seuraavalla reissulla imeskelemään homeklönttejä. Letkusta neste kannattaa huuhtelun jälkeen puhaltaa pois, sillä itsekseen se ei sieltä yleensä rupea tulemaan vaan homehtuu sekin..

Aurinkoisin kevätterveisin Kirsi ja Niina