Passion Adventure

Passion Adventure
kuvaaja Riitu Kerola

tiistai 19. toukokuuta 2015

Funia Sportfulia

Tästähän on puhuttu ja ehkä monta kertaa. Treenaaminen ja kisailu maistuu makeammalle kun on olosuhteisiin mahdollisimman hyvin sopivat varusteet. Vaatteisiin ja varusteisiin saisi uppoamaan reilun tukun kahisevaa joka vuosi, jonka vuoksi jokaista hankintaa on harkittava tarkoin. Toimivuus on tärkein asia, mutta ulkonäkökin pitää olla vaatteissa kunnossa. Pöpelikössä ei tyylipisteitä jaeta ja usein reissulta palataan reikiä siellä sun täällä. Printtaukset tahtovat jäädä myös metsikköön, joten kiertoaika kaapissa jää kohtuu lyhyeksi. Mikä olisi siis parempi peruste uuden hankkimiselle. Olemme tainneet myös kuulla, että Passionattarille kun antaa jonkun vaatteen testattavaksi saa kohtuu suoraa palautetta niin toimivuudesta kuin ulkonäöstäkin.

Uusi erittäin mielenkiintoinen tuttavuus kaudesta 2014 alkaen on ollut Sportful, jonka valikoimista olemme hankkineet niin hiihto-, pyöräily- kuin juoksuvarusteitakin. Lopputulemana voi sanoa, että Sportfulia tullaan näkemään Passionattarien yllä jatkossakin. Tässä poimintoja joistakin vaatekappaleista. Alla on kokemuksia pääosin syys- ja talvivaatetuksesta, mutta voihan olla, että kuulette myöhemmin mielipiteitämme myös kesävaatteista.  

TAKIT JA HOUSUT

1. Lämmittelypuku hiihtoon - AEX EVO LADY WS JACKET & PANTS
Loistava pakkashiihtopuku vähän kirpeämmille keleille. Lämmin vuori kerää hyvin lämmöt ja pitää  kylmän loitolla. Ei tarvitse tumpata monia kalsarikerroksia väliin. Housuissa ei ole henkseleitä, mutta korkea vyötärö on mukava, pysyy tuuli selkäpuolelta poissa.








2. Juoksu-, hiihto- eikun pyöräilytakki - Allure SoftShell Jacket

Virallisesti pyöräilytakkina hankittu, ohut ja joustava. Kuvan hymyn leveydestä voi päätellä, että takki toimii hyvin kevään hiihtolenkeillä ja juostakin sillä voi. Loistava monitoimitakki, ehkä paras yksilö koko urheilukaapissa. Helma on riittävän pitkä ja malli kapea. Tavaraa saa takataskuihin ja väritys on mustaa sekä himppunen pinkkiä. Juuri sopiva sellaiselle, jonka vaatekaapista löytyy lähes pelkkää mustaa. :) Pitää tuulta, mutta ei ole gorea pinnassa jäykistämässä kangasta.





3. Pyöräilytakki joka keliin - Bodyfit pro jacket


Ei uskoisi ensikosketuksesta, mutta kevyt talvitakki on pitäny hytinäkallenkin lenkeillä lämpimänä. Kelillä +5- -10 alle on riittänyt yksi kalsaripaita joko villalla tai ilman. Kylmemmilläkin on pärjännyt hyvin, kun on lisännyt toisen paidan alle. Hihoissa ja helmassa on riittävästi pituutta, siitä ehdottomasti plussat myös tässä takissa! Tuttu väri, musta ripauksella pinkkiä - aika jees! Kaulus saisi olla ehkä hitusen korkeampi ja väljempi. Paksu merinovillakauluri kun on alla niin ei ihan ylös asti tee mieli vetskaria vetää.




4. Juoksuhousut kylmemmille keleille - Snowflake pant
Ihan kuin ei olis housuja ollenkaan! Tai no, ihan kuin ei olisi juoksuhousuja ollenkaan :) Pehmeääkin pehmeämmät "juoksukalsarit", joilla tarkenee pikkupakkasellakin ilman niitä varsinaisia kalsareita. Vyötärö on korkea ja nauhoilla kiristettävä. Pysyvät jalassa hyvin - eivät valu eivätkä veny. Mitään hajoilevia nilkkavetskareita ei ole. Materiaali joustaa todella hyvin. Muut juoksutrikoot ovat jääneet tänä talvena kaappiin.


5. Talvipyöräilyhousut - lady windstopper tight
Tosi lämpimät, paukkupakkasillakin alla oli vain yhdet kalsongit 12 km työmatkalla, ne melko ohuet sportfullit, jotka alla esitellään. Housujen sisäpuoli on pehmoista nukkaa. Kangas on paksua ja joustavaa, plussaa saa lisäksi korkea vyötärö. Korkeasta vyötäröstä huolimatta olisin halunnut henkselimallit talviajoon. Menee toukokuullakin hyvin vielä ilman kalsareita vilpoisilla keleillä kevyellä lenkkivauhdilla. Reippaalla tai kovalla vauhdilla ajaessa ovat liian kuumat, jos ulkona on yli 10 astetta.








KALSARIOSASTOLLE

Kalsarit - ah, kalsarit - lähes tärkeimmät kaikista. Jotkut puhuvat urheilukerrastosta, mutta tarkoittavat kalsareita. Mitä sitä hifistelemään!! :) Kaikilla on lempikalsarit. Tässä minun sellaiset. Just eikä melkein. Sieltä ohuen ohuiden ja villaisten välimaastosta paksuudeltaan, joten toimii kotimöllöttelyssäkin. Ai niin, yksi minkka: housujen vyötärö saisi olla hitusen korkeampi vielä.

1. Paita Long sleeve TW 0800171 ja Housut Tight W 0800172












2. Housut - Tight W 0800220 ja paita Long sleeve TW 0800218

Tämä kalsaripuku on löytänyt päälleni aina ykkösvaihtoehtona, jos ei ole ollut pesussa. Materiaali on ikäänkuin paksua nailonia ja mukautuu kivasti päälle. Ohut, mutta lämmin. Tykkään, kun myös tässä mallissa vyötärö on korkea. Oikein kylmällä hiihtäessä päälle puen lisäksi merinovillaa ja lämpimillä ei tarvitse muuta kuin takin.





ASUSTEET

1. Corsa headbadge

Tuulenpitävä, hyvin istuva pääpanta. Pääpantoja ja buffeja on kaappi täynnä ja monissa väreissä. Silti niitä ei ole yhtään liikaa. Hiukset eivät hulmua missään lajissa. Nauha estää hyvin hiusten joutumista silmille. PÄäpanta ei saa puristaa korvia, eikä olla löysä eikä liian leveä. Tässä melko täydellinen.



2. Windstopper kasvosuoja - windstopper face mask - pyöräilyyn ja hiihtoon

Tänä talvena on ollut lämmintä, joten vain pari kertaa olen hiihtämässä ja pyöräillessä käyttänyt, mutta on ollut hyvä! Tämä naamalla uskaltaa kyllä hyvin hiihdellä ja pyöräillä parinkympin pakkasessa.








3. 2nd skin balaclava


Kypärämyssy, joka istuu napakasti, suojaa posketkin hyvin ja tuntuu miellyttävältä iholla. Ei myöskään mene ryttyyn tai ole liian paksu. Voi pitää suun edessä, eikä ahdista. Ei ihan helppo löytää sopivaa, mutta tämän kanssa ollaan jo tosi lähellä!





Mutta eiköhän nyt nakata kohta loputkin kalsarit talviteloille ja aleta keskittymään kesän karkeloihin hiukan kevyemmissä vetimissä :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti