Jännittää ihan
järjettömästi, varmaan enemmän kuin yksikään käymistäni 24 tunnin
kisoista. Puolen vuoden lähes totaalinen tauko urheilussa saisi nyt
päättyä tähän. Maastopyörällä on viimeisen vuoden aikana tullut ajettua
tasan yhden kerran. Aamupäivän tunnuslauseeni kuuluu "Mua
hermostuttaa!!!" Taidan mainita sen useamman kymmenen kertaa.
Hermostuttaa siksi, että tiedän iltapäivän haasteiden olevan
huomattavasti kovempia kuin tämänhetken kuntoni.
Kerään tavaraa reppuun: kyniä, jojo kilpailukortille,
suklaapatukoita, päiväysvanhoja geelejä, puhelin vesitiiviiseen pussiin,
kompassi... Aika paljon pitää kaivella muistin syövereitä, että
palautuisi mieleen, mitä kaikkea sitä voi tarvita. Haen pyörän
autotallista ja koitan muistella onkohan se ihan kunnossa... Kyllä,
Samin huoltamana se on ainoa, jonka kuntoon voin tällä hetkellä luottaa.
Vielä viimeinen vauvan syöttö ennen lähtöä. Nyt saisi kotiväki
pärjätä vauvan kanssa ensimmäistä kertaa yli syöntivälin (ja heti
kerralla parinkin syöntivälin yli). Ja sitten menoksi! Ai niin,
juomistahan siellä voi tarvita - äkkiä vielä juomapussi puolilleen
urheilujuomaa.
Ajelen Sanginjoen leirikeskukseen ja matkan ajan jännitän, pysyykö
karttateline mukana. Ainakin se peilistä katsoen mukavasti lepattaa
tuulessa (laiskuus esti ruuvaamasta sitä irti...) Kun ilmoittautumiset
on hoidettu alkaa karttojen jako - naisille ensin. Kiiruhdetaan kynien
kanssa sisälle suunnittelemaan reittiä ja tehdään lopullinen päätös,
että ajetaan Marjon kanssa kahdestaan. Pohditaan ääneen eri vaihtoehtoja
ja niiden tuomia pistemääriä. "Nyt pitäis päättää jo!" sanoo lopulta
Marjo ja kummallakin alkaa kynä käydä. Suunnitelma alkaa olla hyvällä
mallilla, kun Seppo vielä paljastaa 10 pisteen arvoiset bonus-rastit.
"Melkein matkan varrella ja samalla saadaan rasti 21" - sinne siis
ensin! Loppumatkalle tehdään pikaisesti muutama vaihtoehtoinen
suunnitelma ja sitten äkkiä pyörille.
Otetaan asemat ihan suosiolla takajoukoista - mammoilla ei nyt niin
kiire ole. Startin jälkeen porukka hajaantuu aika nätisti oikealle ja
vasemmalle ja sama tapahtuu vielä seuraavassakin risteyksessä. Eka rasti
löytyy ja homma tuntuu lähteneen hyvin käyntiin. Bonusreitin karu totuus
paljastuu kuitenkin heti alkuvaiheessa. Kamalan juurakkoista pientä
polkua ja välillä todella liukkaita pitkospuita! Pitkoksilla ei
uskalleta aluksi edes ajaa. Taitamme matkaa toisen naistiimin kanssa
välillä taluttaen ja välillä polkien - tuskallisen hitaasti joka
tapauksessa.
Rastin 61 jälkeen olemme sen verran hyvässä vauhdissa, että
surautamme onnellisen tyytyväisinä ohi sen risteyksen, josta piti
kääntyä kohti 53:a. No, ei se mitään, paikannetaan itsemme kartalta ja
tehdään uusi suunnitelma. Kohta pitäisi kääntyä oikealle se "hyvä
polku", jonka ratamestari oli karttaan lisännyt. Siis häh... ei siitä
mitään polkua lähtenyt!?!? Onneksemme ohi kiitää joku joka osaa, ja
saamme huomata seisovamme huuli pyöreänä juurikin siinä etsimämme "hyvän
polun" risteyksessä. Rasti 53 pitäisi siis olla noin kilometrin päässä
kumpareella juuri ennen oikealle lähtevää polkua. Ja seuraava virheemme
on jäädä aivan liian aikaisin oikealle lähtevän polun luo etsiskelemään
rastia. "Mutta pitäishän näin ison polun näkyä kartassa!" on
tämänkertainen selityksemme.
Rastit 51 ja 71 löytyvät mallikkaasti. Jalat alkavat kuitenkin olla
pään kanssa eri mieltä siitä, kuinka nopeasti kampia pitäisi pyörittää.
Vauhti alkaa väkisin hidastua ja jalat tuntua kahdelta puupökkelöltä.
Alan miettiä, onkohan minun viisasta lähteä enää Marjon mukana kauempana
oleville rasteille. Nyt kun olisi jopa tarjolla helppo reitti tietä
pitkin maaliin. Matkalla 91:lle tehdään pieni lisäsilmukka, kun jälleen
tulkitaan väärin karttaan lisättyjä polkuja.
Nyt pitäisi
ratkaista: Marjon kanssa kohti rastia 81 vai maalille
päin? Jalat koittavat viestittää yläkertaan, ettei ole mitään järkeä
enää lähteä kauemmas. Kello näyttää jo niin paljon, ettei edes ole
varmuutta ehtiikö 81:llä käydä. Ja karttaa kun katsoo, niin lähempää
maalia saisi helpommallakin pisteitä kerättyä. Päätös tulee viimeisessä
risteyksessä: eihän tänne mitään pisteitä olla tultu keräämään vaan
polkemaan, eteenpäin siis!
Reitti muuttuu turvesuon kohdalla
kunnon mutavelliksi. Voimat alkavat olla niin vähissä, etten enää jaksa
polkea upottavimpia paikkoja yli, vaan joudun pahimmat kohdat tarpomaan
lällyssä. Kun viimein päästään tielle, katson kelloa ja totean ettei
minulla ole enää aikataulun puitteissa asiaa eteenpäin, koska en pysty
yhtään kiristämään vauhtia. Marjolla riittää vielä voimia ja hän jatkaa
eteenpäin. Käännyn takaisin ylittämään samaisen mutavelliin uudelleen
ilman pisteen pistettä tuosta ilosta, mikä saa minua kaikessa
hulluudessaan jo vähän naurattamaan.
Rastille 31 mennessä pitää
alittaa puomi. Pyörän päältä noustessani takareisi kramppaa ja joudun
sitä hetken aikaa venyttämään. Rastia ei näy ensimmäisillä sorakasoilla.
Se on siis tuolla kauempana. Kello käy, jalat eivät tottele enää yhtään
ja väsymys sumentaa jo ajattelukykyä, joten päätän vain jatkaa maaliin.
Olihan raskasta!!! Kivaa oli, mutta huomattavasti kivempaa on olla paremmassa kunnossa! Ja se on todellakin aikomukseni!!!
- Kirsi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti