Olimme sopineet Anun kanssa tapaavamme kisapaikalla vähän ennen yhdeksää. Minusta oli loistavaa saada kilpailuun suunistusta harrastanut pari, joka löytyi facebookiin perustetun "Multi Sport Ladies" -ryhmän kautta. Emme tunteneet Anun kanssa toisiamme ennalta, mutta muutama puhelinkeskustelu oli osoittanut, että tulisimme varmasti hyvin toimeen. Meillä oli lisäksi sama kirkas tavoite kisan suhteen: reipasta treenivauhtia, ei nipotusta eikä ylimitoitettua voittamisen pakkoa, joka tekisi kisasta liian totisen ankeaa. Lisäksi molemmilla oli "hälytysvalmius" puhelinpäivystyksellä, mikäli lapsoset kotona osoittaisivat tarvetta jättää kisa kesken.
Kisakeskuksena toimi Jatulin uimahalli. Heikki oli avanut kisatoimiston ja kisailijoita kerääntyi neuvotteluhuoneeseen kuulemaan kisaohjeita. Kisakeskuksen edusta täyttyi maastopyöristä ja muusta rekvisiitasta, kun alustavan tiedon mukaan reitin toinen osuus tehtäisiin maastopyöräillen. Jokainen kisailija sääti varusteensa valmiiksi vaihtoa varten ja mielipiteitä vaihdettiin siitä, mitä olisi järkevää laittaa päälle. Sääennuste enteili sadetta ja minusta tuntui, että en vielä startissakaan tiennyt olinko valinnut oikeat vaattet päälle ja mitä vaihtaisin sitten pyöräosuudelle. Vaikeampaa kuin bilehilesandaalien valinta! :) Ainaisena kamojen säätäjänä olen nähnyt toistuvia painajaisia siitä, että minulla on aina väärät varusteet niskassa tai että olen unohtanut jotakin välttämätöntä. Pedanttina ihmisenä järjestän reppua paniikissa moneen kertaan saamatta yhtään parempaa tulosta aikaan. PuranPakkaanJaPuran, vaikka tiedän että järjestyksellä ei lopulta ole väliä. "Rypytön, puhdas, sävysävyyn ja siisti" ei pukeutumiskoodina päde, kun metsässä mennään eikä meinata! :) Kuraa kun tahtoo olla nenänpäässä lähes ensimmäiseltä kilometriltä asti.
Heikki jakoi mtb kartan kaikille valmiiksi, joka mahdollisti reittisuunnitelman tekemisen. Hetken karttaa tutkittuamme olimme Anun kanssa yksimielisiä siitä, että lähtisimme tekemään pyöräosuuden myötäpäivään. Pohdimme muutamia reittivaihtoehtoja, mutta päädyimme pitäytymään kartan mukaan ajettaviksi merkatuilla urilla, koska ojia ja soistuvaa maata tuntui riittävän. Aloittelevana seikkailijana olin ehtinyt jo aikaisemmissa kisoissa tekemään ne kaikki oikaisuyritykset, joista ei kyllä mainittavaa glooriaa koskaan ollut herunut. Hupaisia muistoja kyllä kiikkustuliin vanhojenpäivien varalle. :) Piirsimme reittimme valmiiksi ja saimme kontaktointiapua kartan muovittamiseen maestroparilta Vuopala&Ojala. Alustava arvio reittisuunnitelmastamme oli, että ihan jokaista rastia emme ehtisi hakea ja ajatus oli jättää pieni pisteisimmät rastit hakematta.
JUOKSUOSUUS 2H, STARTTI KLO 10:00
Juoksuosuudelle saimme kartan vasta startissa. Juoksuosuuteen oli varattuna aikaa 2 tuntia, jonka jälkeen sakkoa alkaisi kertyä ellei tossuja olisi vaihdettu pyöräosuutta varten. Rastimääritteet raapustelin valmiiksi kämmenen pohjaan. Lähtökomento kajahti ja jokainen tutki karttaa hetken, jonka jälkeen hyvin yksimielisesti koko porukka säntäsi samaan suuntaan kohti rastia nro 8. Alkumatka oli asfaltin läpsyttelyä meidän Anun kanssa tutustuessa paremmin toisiimme. Samalla teimme hiljaista sopimusta reippaan oloisesta vauhdista noin 5.5 - 6 km/h. Miesjoukkueiden selät loittonivat horisontissa. Ihastelimme myös Laitinen-Kallunki -naisjoukkueen menoa. Suunnistajapari kuljetti tossujaan niin keveän oloisesti, että meillä ei ollut mitään saumaa pysyä kyydissä. Etenkin alussa minusta tuntui, että henkitorven paikalle oli vaihdettu ohut pilli, jossa siinäkin oli jokunen keksiklöntti tukahduttamassa kapasiteettia. Periksihän en silti tietysti voinut antaa ja parhaani tekisin loppuun asti, vaikka puolikuntoisena ei tietysti passaisi tälläistä rasitusta edes tehdä. Anun tapa lukea karttaa ääneen riemastutti minua jo alkumetreiltä. Oli kivaa koko ajan keskustella siitä, missä etenemme ja mitä seuraavaksi olisi tulossa. Rastimäärite nro 8 oli kivi, vaikka kartassa oli monttu, joka löytyikin mukavasti. Rastia vain ei näkynyt missään. Me molemmat luotamme yhtä vankkumattoman vakaasti orastavaan suunnistustaitoomme ja aloimme oikopäätä tietysti empiä, olemmeko sittenkään oikean polun varressa…vaikka virheen mahdollisuus tuntuikin epätodelliselta näin helpossa paikassa. Hetken pyörittyämme rasti lopulta löytyi. Maalissa porukalla totesimme rastin olleen vähän väärässä paikassa. Moni muukin joukkue oli pyörinyt parit piruetit hakiessaan rastia.
Matka taittui kohti rastia nro 9, joka löytyi hiekkatien varresta avohakkulta, rastimääritteenän kivi. Suunnistus oli saanut hyvä alun ja siinä lörpötellessämme huomasimme jo ohittaneemme seuraavan polun risteyksen, josta olisi pitänyt kääntyä. Virhe ei onneksi ollut suuri ja rasti nro 6 (kivi) löytyi mukavasti. Marjastajat reitin varella kannustivat meitä! Seuraamme oli liittynyt seikkailu-urheilua aloitteleva Arto, jonka kanssa aloimme jutella reittisuunnitelmasta. Hetken aikaa juostuamme Arto kysäisi, sopisiko meille että hän "opettelisi" meidän kanssa reittiä läpi. Arto oli ilmoittautunut Kajaanin seikkaliukisoihin ja yksin nyt on jokatapauksessa tylsää tahkota menemään. Meille sopi hyvin, että Arto liittyisi virallisesti seuraan ja jatkoimme kolmisin kohti rastia nro 7 (kivi). Tämä rasti osoittautui kunnon kosteaksi rastiksi risukkoineen päivineen. Rastin nro 2 jätimme yhteispäätökselle hakematta, se kun ei loogisesti sopinut suunnitelmaan. Aikakaan ei ehkä riittäisi rämpimiseen. Rasti nro 5 (kivi) löytyi hienosti kahden polun välistä ja rasti nro 3 (torni) löytyi myös tiimin loistavalla yhteistyöllä. Pitkänä miehenä nimesimme Arton rastitähystäjäksi. Tuntui, että hän äkkäsi rastit pusikoista aina ensimmäisenä. :) Rasti nro 4 oli polkujen risteyksessä. Etäisyyksien määrittäminen tuotti vähän epävarmuuden tunteita, kun ei oikein osannut aina hahmottaa mistä kohdasta rasti varmimmin löytyisi. Rastilta nro 4 oli taas matkaa läpsytellä Jatulille asti ja viimeiselle rastille nro 1 (kaivo), joka sijaitsi Kiiminkijoen varressa, urheilukentän kupeessa, aivan kisakeskuksen lähellä. Asfalttiviidakko ei ihan makoisinta maastoa suunnistusmielessä ole. Onneksi jalkoihin valikoituivat speedcrossit nastareiden sijasta. Juoksuosuudella kulutimme aikaa 1:48 ja vaihdossa meni reipas 6 minuuttia, kun vaihdoimme kuivaa päälle ja säädimme reppua selkään. Muutama sipsi suuhun ja huutelemaan Artoa mukaan, joka oli pyytänyt saada myös polkea toisen osuuden kanssamme.
MTB-OSUUS 3H
Tuntui mukavaslta vaihtaa lajia, etenkin kun hengitysvaikeudet tuntuivat menoa vähän rajoittavan. Voinen kai mainita, että vajaat kolme kuukautta synnytyksestä tuntuivat alavatsassa. Ihan pikkuinen häilyvä ajatus kävi mielessä, että onkohan tämä järkevääkään revitellä täällä menemään…koska kunto ei vielä ole läheskään palautunut vaaditulle tasolle. Mutta mitä sitä nyt kesken kisaa miettimään, mikä on järkevää ja mikä ei! Mielenterveyden kannalta tämä on ihan parasta, mitä tietää voin! ;)
Jokainen meistä tankkasi vähän hiiilareita koneeseen heti pyöräilyn aluksi. Syöminen on suurinta iloa kesken kisan, ja Mars-patukka maistui taivaalliselle. Suklaa on niin sallittua kesken seikkalukisan, jopa nainenkin tietää, että se ei takuulla jää varvasväliinkään pesäänsä tekemään! :) Anu veti joukkoa aluksi hyvän vastatuulipuhurin riepottelessa vähän. Arto siirtyi vetämään ja vauhti kasvoi. Ylämäessä minun oli pakko antaa sinnikkyydelleni periksi (ja voitte uskoa, että tämä oli reissun haastavin tehtävä) ja anella vähän armoa vauhdin höllentämiseksi. Tasaisella alustalla sotkeminen ei kuulu vahvuuksiini (syytän yleensä pyörää ja kaikkea muuta turhaa mielessäni, kun todellinen syyllinen löytyy pyörän satulasta). Tällä kertaa hampaatkaan irvessä en pysynyt Arton vauhdissa. Hyvä vauhti siivitti silti meitä rastille nro 8 (monttu), johon piti kääntyä voimalinjan kohdalta. Jarruttelimme käännöskohdassa Anun huikatessa: "kramppaa kramppaa". Anu ei pystynyt heti pysäyttämään vauhtiaan ja koitti saada klossia irtoamaan polkimesta, jalan esittäessä vastalausettaan. Pääsimme kuitenkin leimaamaan ja Anu otti suolaa Arton tarjotessa magnesium-tömpsyt palan painikkeeksi. Tiimityö siis pelasi moitteetta matkan jatkuessa rastille nro 10 (polku). Seuraava rastiväli rastille nro 5 (monttu) oli pitkä. Tätä reittiä olimme pohtineet ennakolta. Polku osoittautui juoksuhiekaksi, joka nostatti hikikarpaloita otsalle ja suoraan sanottunua ehkä jopa muutaman "pe****een" mieliimme. Yhtäkkiä muistin, että tätä samaista polkua oli tahkottu jossakin aikaisemmassa JatuliTourissa Sannan kanssa. Piti tarkasti lukea polkua, mikä reuna tai piennar takaisi pitävimmän ja kovimman pohjan. Juoksuhiekka-pätkällä minun keveys osoittautua vahvuudeksi, vaikka kovaksi pumpatut pyöränkumit imeytyivät minunkin kohdalla tukevasti hiekkaan. Polun vaihtuessa soramoukkuiseksi tieksi oli tervetullut…vaikka seuraavaksi tulessa olikin peppu. Meno oli melkoista rytinää. Pätkä tuntui pitkältä ja ihan kaikkea maastossa nähtyä ei löytynytkään kartalta, joka huvitti meitä. Odottamamme polun mutka tuli eteen melko monesti, joka lopulta ei sitten ollutkaan juuri se "THE polunmutka". Matkan arviointi oli siis hiukan hatarissa käsissä.
Suuria linjoja oli silti helppo suunnistaa ja juttelimme paljon, joka sitoi suunnistustaitoa hienosti yhteen meidän kolmen välillä. Rasti nro 5 löytyi kivuttomasti ja matka jatkui rastille nro 4 (puukasa) joka oli linjalla. Rastilla nro 5 olimme päättäneet, että säätäisimme reittisuunnitelmamme tarkkuutta. Neiti aika osoitti, että ihan jokaista rastia emme kivuttomasti ehtisi napsia. Anu tarjosi rastilla pienestä pöytäsuolapurkista suolalusikallisen ja tankkasimme vähän energiaa matkan jatkuessa kohti järveä ja rastia nro 6, joka oli "volvo(?)" . Rastin läheisyydessä lojui romua, mutta volvon leposijaa emme heti paikantaneet. Kaksi nojatuolia lojui metsässä ja muutakin sinne kuulumatonta romua kohtasimme haravoidessamme järven päässä. Emme osanneet mennä polkua riittävän pitkälle heti. Rastin tarkkuus heitti vähän kartalle merkatusta. Lopulta rasti löytyi, mutta totesimme sen olevan Volvon sijasta ruostunut Opel. :) Joku muukin kuin minä siis ehkä pitää auton väriä tärkeämpänä ominaisuutena kuin merkkiä! :) Koska rasti ei löytynyt heti, totesimme että ottaisimme varman päälle ja rastit nro 3 (polunmutka), nro 2 (tienpää) ja nro 1 (polku) jäisivät hakematta. Sakko-mahdollisuus ei kuulunut suunnitelmiin ja halusimme mennä varman päälle. Suunta jatkui siis rastille nro 7 (kanto). Juttelimme seikkaiu-urheilusta ja aikaisemmista kokemuksistamme taittaessamme matkaa. Jokainen meistä on hurahtanut sadomasokistiseen lajiin, jota on ihan pakko saada aina lisää…vaikka kesken suorituksen voikin joskus kysyä itseltään, onko tämä kaikki ihan terve järkisen puuhaa! :) Rastilla nro 7 oli jokunen kantoläjä, joissa tuhansittain kantoja vinoissa pinoissa. :) Totesimme, että Heikkiin ja Jukkaan on voinut tarttunut Seppomaiset kujeet, joka tarkoittaa että suunnistus muuttuu seikkailuksi, kun rasti ei olekaan näkyvillä vaan pitää käyttää hoksottmiaan kyetäkseen leimaamaan - sikäli mikäli on aivan vakuuttunut olevansa oikeassa paikassa. Arto äkkäsi taas oikean kannon ja pääsimme leimaamaan. Matka jatkui kohti viimeistä rastia nro 9 (polku). Viimeinen rasti löytyi heti ja sitten polkantahtia takaisin Jatuliin.
Arto otti loppukirissä taas vetovastuuta ja sain riemukseni taas polkea sydämeni kyllyydestä pysyäkseni vauhdissa. Tasaisella niinkin kykenin vastaamaan vauhtiin, mutta ylämäessä ei edes pikku myyn sitkeyttäkään palkittu. Hienosti silti pääsimme maaliin ja jokaisen kasvoilla tuikki hymy! HYVÄ ME!! Olimme tyytyväiisiä suhteellisen virheettömään suoritukseen, hyvään fiilikseen koko reissun ajan ja loistavaan yhteistyöhön!! Hieno treeni oli tehty ja omalle tasolle hyvä suoritus. MTB osuudella kului 2:47 ja yhteensä reissu kesti 4:42. Pistesaldolle ropisi 92 pistettä! Kiitos Heikki ja Jukka kisasta! :)
Pakkasin ripeästi kamani, ryyppäsin kahvikupillisen, haukkasin muutaman palan pitsaa ja huikkaisin kisasiskoille ja -veljille heipat…oli kova kiire kotiin. Puhelin oli pysynyt vaiti, joka tarkoitti sitä, että kotona oli pärjätty hyvin. Ajelin onnellisena kotia kohti päivittäen kisafiilikset puhelimessa Niinan kanssa. Tämä äippä oli pumpattu täyteen euforista endorfiinipöllyä…vaikka kropassa tuntuikin pieni kihelmöinti pitkän treenin seurauksesta, hymy oli herkässä koko illan. Valmistautuminen on saanut hyvän alun. Tätä pitää vaan taas saada lisää!!
