Passion Adventure

Passion Adventure
kuvaaja Riitu Kerola

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Kaikki alkaa aina ekakerrasta

Toisinaan Sannan kanssa lenkkeillessä muistellaan seikkailijattarien alkutaivalta, jolloin intoa oli enenmmän kuin lajituntemusta, taitoa tai edes kuntoa. Näillä lenkeillä naurattaa niin, että meinaa tippua pyörän päältä tai ei kykene juoksemaan, kun vastalihaksiin sattuu. 

Kelataan taaksepäin vuoteen 2008 jolloin seisotaan ensimmäisen kerran Rovaniemen urheiluopistolla kirjoittamassa vastuuvapautuslomaketta tarkoituksenamme osallistua elämämme ensimmäiseen AC24 Adventure seikkailukisan harrastesarjaan. Säheltäminen lähtee siitä, että kovana jännittäjänä kirjoitan lappuun vahingossa tyttösukunimeni. Sanna avustaa sukunimeni saattamisessa oikeaan, sekoitanhan joskus juhannuksen ja joulun. Toimitsijoita huvittaa touhu. Selviämme ilmoittautumisesta reittisuunnitteluun ihmettelemään urheiluhallin tohinaa, muiden ammattilaisten säätäessä varusteitaan. On meilläkin varusteet ja niitä on PALJON. Etenkin kenkiä, joita on joka lähtöön. Korkkaritkin odottamassa autossa niitä kuulusia loppubileitä! Homman juoni on kutakuinkin selvä...muu ehkä ei sitten niinkään. Meitä on kolme reipasta nuorta naista, joilla kahdesta suunnistuskokemusta orvapolkukoulun verran. Se ei vielä huolestuta siinä vaiheessa, mutta hetken päästä kyllä...

Ei ihan vielä ole 10v juhlavuosi


Kovin tarkasti ei kaikkea kohellusta pysty enää muistamaan, toiset niistä taas eivät unohdu koskaan. Prologissa säntäillään pitkin keskustan kauppoja ja se sujuu jokseenkin...juoksuosuudet muutoinkin ovat niitä, joissa pysytään kutakuinkin kärryillä, eikä sen vieressä. Harrastesarjassa homma ei ole niin haudan vakavaa ja läppääkin kestää heittää kisakavereiden kanssa. Pyöräosuudella alkavat haasteet. Lähes kaikilla muilla näyttää olevan joku lintulaudan tapainen tangossa - joka meiltä on ilmeisesti jäänyt hankkimatta. No mutta nou hätä - karttaa voi säilyttää hampaiden välissä ja vauhdissa aika monessa muussakin paikassa...kartan lukeminen sitten onkin se haaste. Taktiikkana peesikin voisi toimia, mutta se suunnitelma kuopattiin ensimmäiseen ylämäkeen. Lähdetään siis pyöräosuuden ensimmäiseen nousuun, jossa kolmas joukkueemme jäsen alkaa taluttaa pyörää. Kyllä, 1/3 joukkuejäsenistä taluttaa pyörää. Kilpailuvietti ei ole muuttunut sitten niiden päivien. Muu joukko katoaa radalle kumi sauhuten meidän jäädessä tökkimään pyöriä ylämäkeen. Kolmannella joukkueemme jäsenellä on tuhatkiloinen hybridi mukanaan. Voin kertoa, että se on väärä valinta. :)

Eipä hätää, muut menevät yötauolle ja kekseliäät kaksoset Sanna&Marjo huomaavat urheiluopiston rakennusjätelavalla mielenkiintoisia tarvikkeita, jotka ovat opiston remotin jäännöksiä. Kesäyön tunteina Trekin tangossa komeilee reikäpellistä, nippusiteistä, styroksista ja rautalankasta kyhätty karttateline. Eihän siinä ihan kaikkia makeita ominaisuuksia ollut, mutta kelpo vehje joka tapauksessa. Se hetki, kun karttateline oli valmis, saattoi olla sen reissun suurin ylpeyden aihe. Harmi kun silloin kamerakännykät eivät olleet vielä niin tätä päivää, fotoa ei ole. Prototyyppi oli kuitenkin niin hieno, että kisaveljillämme kiilteli keulassa seuraavan tauon jälkeen kiinalainen kopio. :) Passasi meidän polkea menemään.



Haastellisin pätkä elettiin ennen yötaukoa myöhäisillalla, kun oravapolkulaiset eksyivät polultaan niin että ei ollut minkään valtakunnan käsitystä sijainnistamme. Mutta eipä hätää, kolmas joukkueemme jäsen oli varautunut kunnon tukkimiehen taukoon. Istahti mättäälle, kaivoi reppunsa kuvetta ja pisti tupakaksi. Savumerkkiähän on joskus käytetty hätämerkkinä. Selvästi mietitty juttu. Me kaksi savutonta hieroskelimme hieman silmiämme koittaessamme epätoivoisina paikantaa sijaintiamme Rovaniemen rämeiltä. Yhdellä joukkueemme jäsenistä oli selvästi rento ote hommaan, meillä kahdella kiristi nuttura. Viimeiset etapit kolmas joukkueemme jäsen nukkui jalähti kaupunkiin farkkuostoksille. Mutta ne kaksi meistä ei tunnetustikaan antanut periksi. Voin kertoa,  että yhden joukkueemme jäsenen seikkailijan ura loppui toistaiseksi siihen ja ne kaksi muuta jatkavat "uraansa". Huomioitavaa on myös se, että sen koomin ei ole niin kivoja loppubileitä ollut. Jaksettiin bailata - ei ollut rakkoja eikä hiertymiä - kaikilla hienot farkutkin. 

Ei helkkari - Molen esyny!

Moni asia on muuttunut ja homma on aika erilaista näillä kilometreillä. Olemme oppineet, että kymmenien kenkien pesemiseltä ja kisan jälkeiseltä raparallilta välttyy, jos käyttää vain kaksia kenkiä. Vettä menee kenkään taatusti, jos ei nyt ihan ensimmäisen kilometrin aikana niin toisella kuitenkin. Olemme myös oppineet, että täyspakkauksen kanssa juokseminen antaa tasoitusta kisasiskoille. Palelee perhanasti, mutta palelkoot. Mikro, ei kun trangia, kannattaa jättää kotiin. Olleellista on tehdä nopea vaihto. Pottusäkki painaa, eikä gourmetta ehdi kokata. Kavereilta ei saa lainaksi butaania, pelkästään hölmistyneen katseen. Varusteista homma ei jää enää kiinni, mutta ylläreitä tulee aina. Omasta kanootista haaveillaan...se olisi kova juttu. Makkarakoskessa Muhoksella kun pitää kiinni "rautapaatista" hampaat irvessä niin voi rukouksen jos toisenkin joutua heittämään taivaalle ettei lähde lastuna laineille botskin perässä. Mikäli siis on jordaaniassa eikä kanootissa. :) 


Seikkailukisa sopii silti kaikille eikä ainakaan huumoria kannata jättää kotiin. Kannattaa ehkä kilauttaa kaverille ennen leikkiin ryhtymistä neuvojen toivossa. Tässä tehdään kuitenkin lopulta asioita joista nautitaan, ja suurin kisa täytyy käydä ihan itseään vastaan. Maalissa on aina vain voittajia. Tietysti tiellä tapahtuu ja siperia opettaa. Kisan järjestäjien taholtakin voi joskus tulla ylläreitä, jotka toisinaan hyödyttävät...toisinaan taas eivät. Sääntöjäkin voidaan tulkita monin tavoin ja etenkin varusteiden kohdalla pitää lukea ohjeet tarkkaan. Jos säännöissä lukee yksi mela, kannattaa varmuuden vuoksi varautua kahdella tai vaikka kolmella...koska jos on vain yksi mela kumiveneessä häviää varmasti kisosiskoille, joilla on useampi mela. Menevät viheltäen ohi. Mutta virheistä oppii poikkeuksetta. Kisan järjestäjille nostan hattua. Vaativa laji heillekin monipuolisuutensa vuoksi. Kisaajat toivovat, että lopputulos ratkee aina oikeisiin tekijöihin perustuen, ei arvausleikkeihin eikä muihin säätöihin. 

Varusteita kannattaa aina testata, joka on yleensä hupaista hommaa. Kavereiden kamoja kannattaa benchmarkata, parhaat vinkit tulevat lajitovereilta. :) Tässä muutama herkkupala vuosien varrelta.

Muhoksen Tupun metsikössä suunnistuspätkällä meidät olisi takuulla syöty hyttysten toimesta eläviltä (sen verran herkkuja nääs ollaan). Jäivät inisijät nuolemaan näppejään, koska...me olimme varustautuneet hyökkäykseen. Kartan lukeminen tsiljoonan verenhimoisen inisijän tanssiessa ripsillä ei ole helppoa.

Sääskihattu on pop!!

Uimapatjalla ja uimapatjalla on väliä, merihädässäkin on oltu. Valintaan vaikuttaa se kannetaanko sitä kilometritolkulla vaiko ei. Minut on vapautettu testauksesta. Märkäpukutyypit ovat hoitaneet homman ja olen kannustanut rannalta keräten havainnot mustaan kirjaan. :)

Vain palmut puuttuu...
Rakettimallinen :)







Lättärit tai räpylähanskat toimivat uintipätkillä hyvin, vaikka se joskus säätämistä onkin. Kovassa virtauksessa etenkin toimivat vallan mainiosti.











Ja caterit - ei ole käpyjä kengissä useamman tunnin pöpelikkö-pätkillä. 


Alkuaikoina teippasin varpaat huolella. Mutta se sattuu aika tavalla, kun kynsi jää teippiin kiinni, kun ne nyppii irti kisan jälkeen. Nykyisin jalkoihin ei tule rakkoja, eikä kynsiäkään lähde samaa tahtia...eikä edes kynsien alla olevia rakkoja tarvitse puhkoa ja hoitaa. 


Ja lopuksi, jos neopreenihommiin meinaa sekaantua, Niina ei ole joukkueemme varustekonsultti siinä tapauksessa. ;) Sain yhdeltä Jukolan reissulta tuliaiseksi todella kätevät neopreenisukat; paksummat kuin meren jää tällä hetkellä. Niillä olisi helpompi tanssia balettia, kun nilkka ei jousta, eikä muuten mahdu mihinkään monoon se sukka. Vedessä toimisivat varmasti tehokkaimmin ankkureina. Sitten nainen hankki jostain hanskat, joilla ei saa otetta edes tennispallosta, melo niillä sitten.