NUTS Köykkyri Pre-Xmas Uphill Race

Viime vuonna vähän harmitti, kun en päässyt osallistumaan tähän tapahtumaan niin monelta suunnalta kuulin miten mahtava tapahtuma oli ollut.  Tänä vuonna huomasin, että Sanna oli laittanut ilmoittautumisen 4 tunnin kisaan ja hullua kun ei tarvitse hirveästi höynäyttää niin samassa huomasin täyttäväni ilmoittautumista tapahtumaan.

Kisapäivän aamuna vielä vähän mietin, että onkohan tässä nyt mitään järkeä lähteä, kun pohje on vaivannut enempi ja vähempi pidemmän aikaa ja kipu on pikkuhiljaa hiipinyt tuonne penikoidenkin puolelle. (Ihan perussyksy siis, yleensä vain saan pohkeet jumiin Markon prässiä, mutta nyt syy ei kyllä ole siellä, kun enhän ole ehtinyt käymään siellä kuin pari hassua kertaa). Tulin yöllä Turusta opiskelemasta.  Siellä me vedettiin toinen toisillemme kuntojumppia ja aika mukavasti pohkeessa tuntuivat hyppelyt eikä se oikein hyvää lupaillut seuraavan päivän ylämäki hupailua ajatellen. Päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan, kun en malttanut kotiinkaan jäädä. Lupasin itselleni, että jos kipu käy kovaksi niin sitten lopetan.

Alku lähti tuttuun tyyliin. Paukusta Sanna lähti kiitämään tuhatta ja sataa, mäen ylös pysyin perässä, mutta sitten järki onneksi tuli mukaan, kun ajattelin että ihan tällä 180 sykkeellä ei välttämättä jaksa koko 4 tuntia paukuttaa menemään. Hiljensin sitten vauhtia enemmän omaa kuntoani vastaavaksi. Ylämäessä menin kai ihan samaa vauhtia kuin suurin osa muustakin porukasta, mutta oli ilo huomata, että alamäkijuoksussa on tapahtunut jotain kehitystä. Kädet alas, antaa jalkojen rullata ja nautitaan menosta… kyllä ne jalat sopivan paikan sieltä polulta löytää. Rohkeutta on tullut lisää. Alamäessä sitten pääsinkin ohittelemaan muita... joista osa toki ylämäessä aina ilmestyi uudelleen rinnalle. Puolen toista tunnin tamppauksen jälkeen Sanna tuli takaa ja huuteli, että ei tunnu hyvältä ei! No ei se siltä kyllä näyttänyt, kun se mun ohi kirmas ylämäkeen. Edelleen pysyin suunnitelmassa, että nyt mennään omaa vauhtia enkä sännännyt perään. Kohta sieltä Lavosen Suvikin juoksi jo ohi. Siinä oli kyllä kaunista katseltavaa, kun Suvi jaksoi mäenalun ihan loppuun saakka mennä juoksuaskelin.

Jalkojen puolesta juoksu meni hyvin ja olin tosi iloinen, että lähdin kokeilemaan miltä ne tuntuvat. Alun puoli tuntia tuntu ikävältä, mutta sitten kai ne lämpesi ja pelasivat hyvin loppuun saakka. Siinä riemussa en edes muistanut kipeitä kinttujani. Toki lopuksi jalat alkoivat olleen väsyneet ja vähän jännäilin, että kramppaakohan pohkeet, mutta ei mitään.

Tunnelma Köykkyrissä oli loistava. Kannustusjoukkoja riitti. Kiitokset kaikille teille ihanille, kun jaksoitte kannustaa meitä, huudella kannustuksia ja soittaa lehmän kelloa sun muita. Siellähän oli ihan riehakas karvevaalimeininki. Taas kerran en voi muuta todeta kuin että kyllä NUTSin pojat osa luoda tunnelmaa ja hyvän tapahtuman. Se täytynee myöntää, että joitakin vuosia sitten, kun oltiin Jukolaan menossa Limingan poikien kyydillä ja Eppu hehkutti tätä loistavaa ideaa järjestää maastoultra tapahtumia, niin ihan vähän ehkä olin skeptinen siitä, että mitenköhän sinne porukkaa tulee. Mutta tulihan niitä ja paljon on tullutkin, kun tapahtumat myydään loppuun. Eikä ihme kun järjestelyt pelaa ja tapahtumat on hyvin markkinoitu meille ”hulluille”.  (niin muistakaahan olla nopeina jos haluatte ens kesänä mennä Pallakselle NUTSin tapahtumaan juoksemaan, Ilmoittautuminen avautuu tiistaina ja tapahtuma todennäköisesti myydään hetkessä loppuun)

Sannahan juoksi loistavasti naisten 4 tunnin sarjan kärkituloksen 66 kierroksella. Ja minäkin olin todella iloinen ja tyytyväinen menooni. Ehdin kivuta mäen 64 kerta ylös, mikä oikeutti kolmanteen sijaan.

Varustevinkkejä

Sillä aikaa kun ensi kesän suunnitelmat muhivat jokaisella mielissä ja motivaatiokin on osalla naisista osittain hukassa, ajattelimme antaa vähän varustevinkkejä. Treenailukuviot hakevat muotoaan, kun muutoksia ja kiirettä on jokaisella kotirintamalla; opiskeluja, liikaa töitä, uusi työpaikka sekä rakentamista - valveillaoloaika ei meinaisi millään riittää tavoitteelliseen treenaamiseen. Kova treenaaminen kun vaatii aina tasapainoa muiltakin elämän osa-alueilta. Stressi, tiukka työtilanne, pienet lapset ja rikkonaiset yöunet eivät tue lajikehitystä. Ravintoon ja lihashuoltoonkin pitäisi ehtiä keskittyä, mutta missä välissä. Viikossa on maanantai, perjantai ja viikonloppu kaikkine vastuineen ja velvollisuuksineen. Armollisuutta itseään kohtaan opettelee meistä moni. Melkein pitäisi kirjoittaa itselleen mantra, että tulee vielä seuraavakin vuosi ja paljon uusia mahdollisuuksia. On pakko kuunnella itseään ja ajatella perheen parasta näinä ruuhkavuosina.

Mutta ne varustevinkit…tämä laji tosiaan kuluttaa myös lompakkoa! :)

Sannan akkukäyttöiset lämpöpohjalliset

Niin kauan kuin muistan on varpaitani palellut talvella ulkoillessa oli sitten paukkupakkanen tai vain hiukan nollan alapuolella. "Lämpö"sukka tuntuu lähinnä vitsiltä jos pulkkamäessä ollessakin varpaat jäätyy jo kolmannen laskun jälkeen. Toki sukilla ja kengillä on paljon merkitystä, mutta siinä vaiheessa kun Sorelin huopasukkakengät yhdessä Bridgedalen paksujen lämpösukkien kera riittävät vain vartiksi alkoi huumori loppua. Murtsikkahiihdossa ja lumilautaillessa piti henkisesti aina valmistautua puolen tunnin kohdalla "varvaskuolemaan", talvipyöräilystä puhumattakaan!

Aikani sinnittelin (ja sinkkuroin) ongelman kanssa, kunnes pukinkontista löytyi pari vuotta sitten Nevercoldin akkukäyttöiset lämpöpohjalliset! Mistä se Joulupukki tiesi!? Siitä lähtien varpaita palelee enää lähinnä silloin jos ulkoilureissu kestää tuntitolkulla (akku kestää keskimmäisellä voimakkuudella kolmisen tuntia) tai jos unohdan ladata läpyskät ennen käyttöä. 

Noitahan on varmasti monenlaisia ja hienompiakin, mutta asiansa ajavat nuokin oikein hyvin! Akkumötikät kulkeutuvat suht kätevästi nilkkapussukoissa. Korvaan siis kylmemmillä keleillä monojen, lautailukenkien tai pyöräkenkien pohjalliset noilla enkä enää sinnittele jäätyneiden varpaiden kanssa. Pulkkamäestä karkaamiseenkaan ei enää riitä tekosyyksi kylmät jalat. 

Sormia tosin palelee edelleen ja paljon! Jos jolla kulla on mulle siihen pulmaan vinkki viitonen niin kertokaa ihmeessä...

Marjon talvibööräkengät

Viime syksynä hankin Laken MXZ303 talvipyöräkengät ja rakastuin niihin oitis. Täsmälleen sama juttu kuin Sanna-siskollani: aina palelee…pepa, sormet ja varpaat poikkeuksellisesti jäässä kun aletaan olla alle 10 asteen. :) Muutenkin voi palella (paitsi ei enää niin paljon uimahallissa). Joku valuvika selvästi! 

Mulla ei ole ikinä ollut näin ihania pyöräkenkiä. Viime talven kovilla pakkasillakin varpaat pysyivät tyytyväisinä. Thermo-pohjallinen on pehmeä jalan alla ja kenkä tukeva. Päällys on nahkaa ja vedenpitävä. Taisin viime keväänä lontustella mtb-lenkillä lätäköissäkin kastelematta sukkaani. Boa-kiinnitys on kätsä, sopii hoppuheikille hyvin. Voin ruuvailla kengän kiinni lähes vauhdista ja popo lähtee jalasta ripeästi. Arkitohinahan alkaa aina eteisestä. Lenkiltä kun pääsee kotiin lasten vastaanotto on jo eteisessä. Kynnyksen yli pitää päästä nopeasti osallistumaan palapelin rakentamiseen tai muihin touhuloihin. Ja mikä parasta, ei tartte enää värkätä niitten kengän kuorruttimien kanssa. Mikä onkaan raivostuttavampaa kuin vääntää kenkäsuojia hikihatussa kengän päälle tai pois. Lisäksi ne on yleensä aika pohjasta rikki ja repsottaa mihin sattuu, kun astuu yhdenkin kiven tai kannon yli.

Suosittelen lämmöllä kaikille herkkävarpaisille. Kenkiä taitaa löytyä Special Bikesta!! Kolme meistä passionin naisistakin pukee jalkoihinsa Laken 303:t.

Niinan talvinastakengät.

Pitäydytään talviteemassa. Olen jo aiemminkin kehunut näitä Icebugin talvinastakenkiä, joilla olen nyt juossut pari talvea. En kertakaikkiin käsitä, miksi olen 20 vuotta liukastellut ennen kuin nämä hankin, vai eikö niitä talvinastoja ennen ollut? Yllättävän moni juoksee vieläkin ilman nastoja talvella. Tälle päivälle on suunnitelmissa pelkkä flunssan parantelun kävelylenkki, mutta ilman nastoja ei lenkille olisi asiaa. Pyörätiebaana näyttää aika samalta kuin viime kevään tervahiihtolatu pahimmissa paikoissa.

Uusien kenkien osto olisi pian edessä. Pysynkö icebugissa vai suositteletko jotain muuta? Olisi mukava saada kommenttia. 

Passionin Castingit

Keräännyttiin syksyllä yhteen ja vakavuus oli näistä castigeistä kaukana. Kaikki täyttivät strategiset mitat, jokaisen poseeraus oli persoonallinen ja lavapresenssi vähintääkin säteilevä! Poseeraaminen on kyllä jokaisen mielestä helpompaa kun on hiekkaa hampaiden välissä, kuraa kamppeissa ja letti takussa.  Hymyn voi Tapanille tai muille seikkailukuvaajille väläyttää kesken kisan. Sitähän hymyilyttää väkisinkin kun kesken korpitaivalluksen, näkee ihmisiä!

Mutta aika sporttisia pimuja me kuiteskin ollaan, eikö ollakki? Jos siis suonette tällaisen pilkesilmäkulmassa itsekehun tässä jutussa! :) Ekassa kuvassa haettiin vielä täydellistä muotoa…Sannahan ois kiikkunu suoraa hirsiseinää pitkin korkeammallekin, mutta Marjo jäätyi merenneitoasentoon ja otto yksi oli valmis!

Kun kynsien alle jäi tikkuja seinällä roikkumisesta niin kokeiltiin portaita. Meidän kisakamppeet alkaa olla jo aika finaalissa, kun tämän kevään varustehankinta ei mennyt ihan putkeen. Löysimme Nonamen pinkistä paidasta piristystä, kun vanha valkoinen paita muuttui harmaan ja muun moskan kulahtamaksi! Inovin Trail Rocit on jo parhaat päivänsä nähneet, mutta ihan parhaat nastattomat maastokengät ever! Uusi väri tuoreemmissa malleissakin on aika nami! Niina jo ehti hankkia sellaiset!

Jotakin jänskempää piti keksiä ja saada vähän liikettä kuvaan. Kuntopiiri pystyyn ja otto kolme! V- tyylissä on vielä reenattavaa, mutta kohta onnistuu jo päällä pyörintä! 

Otto neljä, joka jäi suunnitteluasteelle kun naisia tippui puomilta.  Harmi kun kikatusnäytettä ei saanut liitettyä kuvan mukaan!

Ottoa viisi varten ollaan tehty joukkuueena töitä tai siis...pikemminkin tästä kuvasta näkee miten hienosti jalka nousee tasatahtiin, kun ollaan yhdessä sitä nostettu suolla ja risukoissa! 

Otto seitsemän: Musti alias Sami Jauhojärvi on Number One ja Ylitornion oma kultapoika, jota mekin fanitamme! Ehkä tässä haisee pieni kotiinpäin veto lisäksi, mutta menköön - Ylitornio on maailman rakkain ja kaunein paikka! 

Täältä tullaan taas!!

Terkuin, Passionin tytöt