Lumilajeista ei tule ähkyä!! :)

Otimme perheen kera varaslähdön hiihtolomalle viikolla 7 ja vietimme viime viikon Levillä urheillen. Moni voisi saada aktiivilomastamme ahdistuksen, koska se ennen kaikkea on menoa ja meininkiä...raitista ilmaa ei meinaa saada tarpeeksi ja tekisi mieli tehdä enemmän kuin vuorokauteen mahtuu. Urheilu on koko  perheelle luonnollisesti elämäntapa ja siksipä nautimme Levin tarjoamista monista mahdollisuuksista täysin siemauksin. Yliannostuksen pelkoa ei ole! :)

Starttasimme hiihtoloman toissa viikonloppuna Länsirajan rastin järjestestämillä hisu-rasteilla 9.-10.2.2013. Saimme Niinalta telineitä lainaan ja arvokasta lastenvahtiapuakin järjestyi mökillä. :) Ei tarvittu läpsyvaihtoja tai "kivi-paperi-sakset" kilpailua siitä kumpi pääsee tai voi mennä. :) Ainiovaarassa kävi lauantai-iltapäivänä vielä kisakuhina. Me saimme kuntorastien A-radan kartat ja lähdimme opettelemaan hisustelua. Rasteja oli ristiin rastiin vaaraa mukava määrä. Homma sujui hyvin. Mies katosi omille teilleen, koska totesimme oppivamme paremmin molemmat yksinämme. Pakkasta oli vajaat 20 astetta, mutta metsässä huhkiessa kylmyys ei haitannut. Urilla lykkiessä ei pakkaspoika ehdi maistella kuin poskipäistä. :) Lopuksi vielä verryttelynä vaaran ympäri ja mökille saunomaan. Sama kuvio toistui sunnuntaina. Niina antoi tarkkaa kelitietoa vaarasta ja vaikka kylmä viima lisäsi pakkasen purevuutta, emme antaneet sen häiritä. Naisten keskimatkan radalla kokeilin vaihteeksi hieman nopeampaa VK tempoa ja olin hyvissä fiiliksissä, kun hommaan löytyi rytmi ja rastit löytyivät.

Sunnuntai-illasta matka jatkui kohti Leviä. Maanatai-aamuna toivotimme appivanhempani Pohjanmaan lakeuksilta paikkaan, jossa heidän mielestään on vuoria!! Peltojen ja tasamaan ihmisille tunturit ja polveilevat maisemat ovat vuoristoa! :D Aamupäivä alkoi 40min kevyellä vaunukävelyllä Levin keskustassa sekä pulkkamäellä eturinteessä. Paappa tarjosi koko porukalle munkki-kahvi-kaakaot Cafe Tanjassa. Iltapäivällä pääsin suksille pakkasen hieman laskiessa. Hiihtelin vapaalla parin tunnin PK lenkin tykkilumiladulla ja kävin jopa pimeänevässä illassa hipsuttelemassa Sammun tuvan suunnalla. Eikä mörköjäkään muuten näkynyt! :)

Tiistaina lähdimme aamupäivästä kiertämään parituntisen Levi-tunturin lenkin pikku-neidin mennessä päiväunille. Kymmenen asteen pakkasessa keli oli mukava ja vauhti sopiva. Lämmin mehu ja suklaa maistuivat ladun varrella eikä millään olisi malttanut lähteä pois. Illalla vielä ulkoilin lapsosten hiihdellessä lähiladulla keskittyen lähinnä mäen laskuun.

Keskiviikkona oli lepopäivä...ja se kunniaksi koko sakki vauvasta vaariin lähdimme hiihtoretkelle Luvattuun maahan. Pakkasta oli vähemmän ja kevyttä lunta sateli. Matkaa retkelle kertyi 12,5km, suksilla oltiin kaksi tuntia. Puolessa välissä söimme lätty-kahvit, makkarat ja piltit Luvatussa maassa. Pienimmäinen nukkui menomatkan ahkiossa mieheni vetämänä ja katseli maisemia koko paluumatkan minun vetäessä ahkiota. Untuvien keskeltä vilkkui pieni punainen nenä ja hymyilevä suu. Eskarilainen sivakoi hienosti koko matkan ja metsässä raikasi Putouksen hokemat: "Soijaa pukka hei-hei, soijaa pukkaa!!". Lasten kanssa hiihdellessä moni pysähtyy juttelemaan. Pikku neiti sai ihasteluja osakseen sekä mini mies tsemppausta reippaasta hiihdostaan. 

Lepopäivä jatkui iltapäivällä lasketellen. Mumma ja paappa jäivät vahtimaan pikku neidin päiväunia. Eskarilainen jätti tällä kertaa loivat nappihissi-mäet pysyvästi taakseen ja laskimme koko illan eturinteillä. Minä innostuin pipesta, mutta "frontsideolliet" jäivät toistaiseksi odottamaan itseään. :)

Torstaina kävimme myös pienemmän ahkio-hiihtoretken koko porukalla. Eskarilaista tympäisi hiihtäminen ja känkkäränkkä pisteli sinnikkäästi peesissä osan matkasta. Immeljärvi loppui ylämäkiin ja lopulta alamäessä vänkkäräsäärinen-noita taisi laskea lopullisesti kinokseen. Reissu sai onnellisen lopun, kun esikoiseni keksi vapaan hiihtotyylin ja takaisin mennessä veteli Immel-järven poikki V-tyylillä!! Vanhemmat ja isovanhemmat loistivat ylpeyttä. Itse jatkoin perinteisen pitkää PK-lenkkiä muiden mennessä nautiskelemaan latuherkuista Riihen vohvelikahvilaan. 

Hiihtelin kätkän laavulle ja sieltä etelärinteiden kautta Levi-tunturin viertä takaisin päin pitäen sykkeet höntsäily-lenkin tasolla. 3h lenkillä matkaa kertyi vajaa 30km. Ystävänpäivän kunniaksi sain lenkin jälkeen vielä rentoutua hot stone hieronnassa, joka todellakin tuli tarpeeseen. Lihakset rentoutuivat lämmöstä hierojan käsittelyssä, jossa olen viimeksi ollut ... en edes muista koska! Pojat kävivät nautiskelemassa kylpylässä!

Perjantai oli rinnepäivä. Ensin suksilla ja myöhemmin iltapäivästä laudalla. Välillä kärryteltiin pikku neidin kanssa ja välillä mentiin hissillä ylös ankkuri polvissa pikku miehen kanssa, joka kurvaili mäessä koko päivän meidän vaihtaessa välillä lastenhoitovuoroja. Päiväunille piikuli jäi taas isovanhempien huomaan. Poitsu laski jo sujuvasti hisseiltä ja rinteiltä toiselle. Snow Parkkiin piti ehdottomasti päästä. Pientä vääntöäkin käytiin jo siitä mistä hyppyristä voi mennä ja mistä ei. ;) Onneksi mihinkään uhkarohkeiluun ei viitteitä ole ja järkevästi omien taitojen rajoissa poika laskee. Veikkaampa silti, että kovin montaa vuotta en perässä pysy!

Lauantaina kotiin paluu ja ihan oikea lepopäivä! :) Sunnuntaina koko perhe isovanhempien kera kannustimme OLS G-Gepardeja säbä-turnauksessa Linnanmaan liikuntahallilla. Kirsikkakana kakussa oli breikistä tupla-tunnit illalla. Homma on niin hauskaa, ettei malttaisi ikinä olla tunnilta pois. Tanssista puuttuu vielä flow, mutta yrityksen puutteesta ei voi moittia! Hikihatussa joukko aikuisia naisia veivaa six steppii, indian steppii, salsa rockkii, shufflee, baby freecee ja päälläpyörintää niin että päänahkaa pakottaa viikon. Yhteistäkin breikillä ja seikkailu-urheilulla on - nimitäin mustelmat - niiltä ei voi välttyä! :)

Ihana viikko ja tuhti annos urheiluendorfiineja. Urheilua reilussa viikossa kertyi yhteensä yli 20 tuntia. Hiihtäen 11,5h ja kilometrejäkin kasaan yhteensä reilu 100km. Olen onnekas, kun koko perhe jakaa saman addiktion urheiluun pientä tytön tylleröä myöten, joka vain hymyilee kun pysytään liikkeessä tai jotakin mielenkiintoista katseltavaa riittää. Tällä viikolla onkin sitten ollut useampi lepoannos, jotta kroppa ehtii palautua! :)

Terguin, Marjo

Korkean paikan leiriä ja juoksuaskelia

Alunperin oli tarkoitus tulla Ylitorniolle vain viikonlopuksi kilpailemaan hiihtosuunnistuksen Lapin aluemestaruuksista. Reissu muuttui kuitenkin reilun viikon pituiseksi korkeanpaikan leiriksi, joka alkoi hyvin surullisissa merkeissä. Edellisenä viikonloppuna saattelin rakkaan pappani haudan lepoon. Pappa ja mummo hiihtivät nuoruudessaan myös kilpaa. Mummo sivakoi parhaimmillaan 40-luvun lopulla ihan maajoukkue naisten vauhtia. Eipä ihme, että tämä laji on minullekin rakas.

Ylitorniolle tuloa edeltävä viikko oli ensimmäinen "suunniteltu" treeniviikko synnytyksen jälkeen. Koska synnytyksestä on aikaa vain kuukausi ja edeltävänä vuotena lenkkeily on ollut melko vähäistä, täytyy liikkeelle lähteä hyvin varovaisesti. Kolme hiihtolenkkiä viikossa oli aluksi aika maksimi.

Olen tehnyt hieman treenisuunnitelmaa tutulla 2+1 viikkojaksotuksella. Eli kaksi kovaa viikkoa ja yksi lepoviikko. Voimataso tuntui pysyneen raskauden aikana ennallaan ja tehoharjoittelua ei ole järkevää heti aloittaa, joten on järkevää lähteä liikkeelle peruskunnon kehittämisestä ja siispä yrityksenä on hiihdellä mahdollisimman paljon pitkää lenkkiä.

Puolitoista tuntia on tässä vaiheessa jo pitkä lenkki. Pitkien lenkkien pituutta sitten kasvatan pikku hiljaa niin, että Ylitorniolla sunnuntaina kävin ensimmäisen kahden tunnin lenkkini. Ensimmäisellä määräviikolla treeniä tuli 6,5 tuntia, mikä kuulostaa vähältä, mutta on paljon ottaen huomioon edellisten kuukausien tuntimäärät. Varovaisesti siis liikkeelle. Toisella viikolla sain kasaan 7,5 tuntia. Harjoitukset jaksotin lapsenlikkojen työaikoihin sopivasti eli lenkille päästin illalla. Maanantaina äiti oli vapaalla ja sain tehtyä kaksi treeniä..

Ylitornion korkean paikan leiri

maanantai:

Aamupäivällä kevyt hiihtolenkki reilut 50min. Eilinen pitkä lenkki ei paina, päinvastoin. Alkaa tuntua siltä, että hiihto rullaa ja on helppoa. Keli on kylläkin mahtava ja baanat myös. Maisema  on sanoinkuvaamattoman kaunis. Puut täynnä tykkylunta. Aurinko kipristää silmiä jostain kaamoksen reunasta.

                                             

Iltapäivällä vuorossa on kuntosali. Olen vuosien saatossa huomannut, että siirtyminen pelkästään lajinomaisen voimaharjoittelun tai kuntopiirin varaan vie meikäläisen menosta sen vähäisenkin sähäkkyyden. Siksipä käyn salilla nostelemassa rautaa vähintään kerran viikossa, ympäri vuoden. Ylitornion kuntotaloa voi vain kehua. Uimahallissa ei ole ruuhkaa ja salilta löytyy kaikki parhaat mahdolliset laitteet. Imetyksessä "telottu" olkapää vaivaa ja pystyn tekemään käsillä vain ojentajat. Keskityn jalkoihin ja kadonneen vyötärön metsästykseen 30 min verran.

tiistai:
Yhden lenkin päivä. Enpä muistakaan koska olisin edellisen kerran käynyt kahdesti päivässä lenkillä. Maanantaina satoi taas rutkasti lunta, mutta Ainovaaran baanat ovat taas kuin rautatiet. Ihmetteln vain, miksi Karemajojen lenkkiä ei ajeta. Suksissa on "kilpavoitelu", kuten Ylitorniolla aina. Nappaan otsalampun mukaan, jotta saan käytyä vähän pitempää kiekkaa, Laataksella. Hiihto maistuu hyvältä ja pystyn lykkimään vasperiakin jo niin, että syke pysyy kohtalaisen hyvin aerobisella puolella.

keskiviikko:
Juoksuaskelia! Nuorimmaisella oli illalla vatsanväänteitä ja uni tuli silmään vasta reilusti puolen yön jälkeen. Isosisko puolestaan toivoi pääsevänsä uimaan. Kaksi hyvää syytä vaihtaa suunniteltu pitkä lenkki perjantaille. Käyn kokeilemassa juoksua. Juoksen puolen tunnin lenkin ja ihmettelen, että se ei tunnukaan niin raskaalta, kuin kuvittelin.

torstai:
Lepo ja hierotus. Edellisestä hierojakäynnistä on vuosi tai ylikin. Koko kroppa on pikku juntturassa. Kipeä vasen olkapää on vetänyt koko vasemman puolen jumiin. Kireä reisilihas heijastelikin jo eilen juostessa polveen.

perjantai:
Keskiviikon pitkä lenkki vaihtui perjantaille. Normaalisti en ikinä käy pitkää lenkkiä kisaa edeltävänä päivänä, mutta nyt tämä kisailu on enempikin harjoittelua ja treenailua, joten ei ole väliä, mitä on tehnyt edellisenä päivänä. Lenkki jää tosin vähän lyhyeksi. Pakkasta on reipas 15 astetta, ja muut odottelevat jo perjantaipizzan kanssa. :) Hiihtelen 1h12min

lauantai:
Lauantaina on vuorossa lapin aluemestaruushiihtosuunnistuskilpailut Ainovaarassa. Pakkasmittari näyttää -17,5 ja lisäksi puhaltaa jäätävä vinkka, kun käyn aamun happihyppelyllä herättelemässä dieselkoneistoani. Keli on huonoin ikinä ja useampi raskauskilo tuntuu todenteolla, vaikka rata on olosuhteisiin nähden erittäin tasainen. Ja tasasellakin pistää haarakäynniksi. Perinteisellä olisi jo perillä. Kaksi kovaa nuorta tyttöä jää kisasta pois ja osallistujia on vain kolme. Nappaan niukan voiton naisten sarjassa. Verkkailen hölkäten alas Ainiovaarasta.

sunnuntai:

Sunnuntaina on vuorossa keskimatka. Pakkanen on pureva -20, mutta keli on parempi ja jaksan paljon paremmin. Emit on hyytynyt jo ennen nollausta, joten leimaan tarkoin. Teen virheettömän suorituksen. Aikaa kuluu 44 min, mikä riittäisi yli minuutin erolla voittoon. Tuloksena on kuitenkin hylsy, sillä emit tarkistusliuskan mukaan olen käynyt väärällä rastilla. Vielä en tiedä, mikä se olisi voinut olla, mutta kuulen sen todennäköisesti myöhemmin. Olen yleensä erittäin tarkka koodien kanssa ja asia kummastuttaa.

Sunnuntain kisassa saan myös maailman luokan vertailuarvon, sillä samalla radalla D35 sarjassa kilpailee hiihtosuunnistuksen moninkertailen MM-mitalisti Lena Hasselström. Väittäisin, että hän ei vieläkään jää maailman kärjelle jos juuri yhtään. Hänelle jään musertavat 10 minuuttia. Tosin huippukunnossanikin ero olisi todennäköisesti useita minuutteja.

Yhteensä 7,5 tuntia reenailua. Pitkät lenkit jäi loppupeleissä aika vähiin. Tämä tuleva viikko sitten lepäillään ja juhlitaan ristiäisiä.

Comebäkkiä ja tutinaa "tuulipuvussa"!

Ajatuksissa on kauan kutkuttant käydä kokeilemassa, miten hiihtokisoissa kulkisi vitosen lenkki. Edellisestä kisastartista on vierähtänyt vaatimattomasti öbaut 18 vuotta. Saisi samalla oikean maksimiharjoituksen, kun omat vetotreenit tulee tehtyä osittain mukavuusalueella. Toki niin on tarkoituskin. Eipä sitä oikein ihan huvin vuoksi viitsi räkä poskella puskea pellit auki metsikossa...koska sitä se totinen tekeminen sitten on. :) 

OHS:n jäsenyys

Hommahan alkoi siitä, että olen nyt Oulun hiihtoseuran jäsen. Olin aluksi ihan kauhuissani, koska jäsenhakemus meni jonkun boardin läpi. Miten paljon nettihakemukseen pitäisi perustella, että huolisivat minut seuraan! Muodollisuudestahan siinä oli kyse, jäsenyys heltisi ilman vakuutteluja. Lasku ja jäsenkortti  saapuivat postissa. Lisenssiä ei tarvitse, jos hiihtelee seuran omissa skaboissa. Jäsenyyden turvin ilmoitin itseni viime tipassa Sankivaaran vapaan tyylin hiihtokisoihin yhteislähdöllä. Tämä onkin viimeinen vuosi virallisesti "naiset yleisissä" - sarjassa, ensi vuonna olen jo ikäleidi! :) Hyvästi jännittävä "nuoruus"! ;)

24h jännitys

Olen näköjään ihan YBER kova jännittäjä. Kohtuutonta olla kauhusta kankeana vuorokausi etukäteen ihan vain siksi, että kilpailen itse itseäni vastaan. :) Mitä ihmettä jännitän, kun ei ole oikeastaan suorituspaineita...ei ole strategiaa eikä taktiikkaa koko hiihtoon, kun ei kertakaikkisesti osaa yhtään sanoa, miten homma tulee sujumaan. Jaksanko vaiko enkö jaksa?? Se ei murehtimalla selviä, mutta pitää silti vielä murehtia vähän lisää. Lähtijälistan vilkaisu ei yhtään helpota, kovia mimmejä tulossa kisaan. Jankkasin kotona, että häviän - häviän varmasti...jään minuuuttitolkulla, mitä jos en olekaan toipunut ylirasituksesta. Suunnittelin, että vedän sitten jonkun kurvin suoraksi ja jään hankeen makaamaan ja leikin kuollutta! Sauvan katkomispuuhiin en uskalla alkaa, kun on niin hyvät sauvat!! Joo, (lapsellista) huulenheittoa kaikki tietysti, mutta ihan kamalaa kun on syntynyt kilpailuhenkiseksi, eikä tästä numerolappusyndroomasta niin vain päästä...ikä kyllä heittää roihuihin vesipisaroita, mutta aika monta saavillista tarvitaan, jotta kytevä nuotio sammuisi. Poikani vielä vitsaili, että jos et äiti jaksa niin saat hiihtää vielä kotiin kisan päälle!! Reilujen kerhosta TERVE!! :D

Välineurheiluako??

Kyllä - sitä hiihto pahimmillaan on. :) Katsokaa nyt vaikka, kun heti alkajaisiksi tuunasin itselle uudet pohjalliset. Vanhat ovat syöneet hieman kilometrejä. Tietysti omat vanhat sukset ja kaikki varusteet tuntuivat yhtäkkiä totaalisen nooan aikaisilta!! Jälkikäteen sainkin kyllä kuittia mm. monoista ja siitä, että ei ole ihme, että pitää pohjallisia käyttää mukamas ikivanhojen lerppumonojen kanssa! :) Mutta niistä ei tule rakkoa, hyvät monot minusta siis.

Mieheni tarttui voivotteluuni ja kantoi kortensa kekoon. Entisen työkaverinsa kautta saimme Sport'in Muhoksen  yhteystiedot. Homma meni kerrankin kuin elokuvissa. Sankivaarassa minua odotti vanhat tallisukset ja takuulla asiantuntemuksella valitut!! Hetkessä projekti sai uuden käänteen ja minulla oli kahdet sukset joista valita - omat vanhat vm. 2003 Atomicit ja ihan uudet hiihtimet, lajiharrastajien keskuudessa "matukat". Olen juniorihommissa tottunut suoraan sanottuna liian hyvälle, varusteet olivat viimeisen päälle. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu, mutta iskä huolehti aina siitä, että löysimme minulle sopivia suksipareja. Niitä etsittiin ja testailtiin...voitelun käry täytti autotallin päivää ennen kisoja, enkä koskaan ainakaan vehkeillä hävinnyt. Näin jälkikäteen ylpeät isät kävivät kai omaa kilpailuaan voitelu-, varuste- ja huoltosaralla!! Voi kyynel, miten rakkaita muistoja! Sain olla latujen prinsessa, kun isä huolehti kaikesta muusta! Todisteena kuva 90-luvun uskottavasta muodista Ainiovaarassa ja pohjoisen suomen hiihtostadioneilla!! Pipon ei tokikaan tarvinnut korvia lämmittää ja ilmeisesti lämppäripukua ei ollut riittävän pientä kokoa saatavilla! :) Älkääkä naurako...kaivakaa vaan itse ne kuvat neonväriä puhkuvista topatuista skimbailupuvuista. Niillä irtoaisi Alpeillakin rivakasti rispekti-pisteitä!!

JippikaijeiHeiHei!! Matkalla Sankivaaraan...

Sanna kirjoittelikin muisteloissaan tyhjennyslenkin merkityksestä...hehee, mulle sen "lenkki" sanan siitä lopusta voi jättää väliin, jos ei lasketa liikennettä vessan ovella. Kertakaikkisesti ja suoraan sanottuna, tein kisapäivänä täydellisen puhdistatumisen, eikä siihen mitään luontaistuotekaupan kolotonikkeja tarvittu. Joo-joo, olen turhamainen ja hieno neiti, mutta kaikki seikkailijat tietävät, mitä tapahtuu kun jännittää!! Sitäpaitsi, Ruotsin prinsessakin joutuu käymään vessassa välillä! :) Mutta sitten siihen turhamaisuuteen, mitä ihmettä laittaisin päälle. En kyllä suostu olemaan mikään tuulipuku-tuula lähtöviivalla. Pääseeköhän pusikosta strattaamaan..."iiks!" Hiihtopukua en ehdi, enkä edes viitsi, tähän hätään hankkia. Jos tämä onkin ainutkertaista, enkä enää haluakaan kisata uudelleen. Selvä se...nyt pitää hiihtää lujaa, että kukaan ei näe...näillä mennään!!

"Tulin voittamaan en anna minkään seisoo tiellä"..."niin niin niin niin niin huono häviäjä että mun on aivan aivan aivan pakko voittaa"...raikui autossa, kun ajelin kisapaikalle. Pikkuneiti jäi hetkeksi kummitäti-Sannan hoiviin perheen miesten säbäillessä. 

Kisapaikalla onnistuin löytämään numerolapun ja sain uudet hienot Madhusit testattavaksi. Olin kuin kilpahiihtäjä konsanaan kaksine suksineni. Pimeys taisi niellä ylpeyden hehkun kasvoiltani! Sukset toimivat molemmat ihan kelpoisesti nirinari 15 asteen pakkaskelissä. Madhusit tuntuivat heti omilta ja liuku tuntui himpun verran keveämmältä kuin vanhoilla mieheni voitelemilla Atomiceilla. Niin, korvienvälissäkin voi olla luistoa edistävä merkitys, mutta kuka nyt lähtisi vanhoissa korkkareissa keikaroimaan jos uudetkin ovat tarjolla. En minä ainakaan !!

Kun sukset oli testattu lähdin kiertämään radan, jotta tietäisin mistä pitäisi mennä...oikomaan kun ei ehkä kannata ruveta, tai mitä jos sittenkin...jos menee oikein huonosti!! Isäni opetti aikoinaan tekemään mielikuvaharjoittelua lämmittelylenkillä. Miten hiihtää missäkin kohtaa? Latua vaiko baanaa ja mistä kurvista mitenkin? Vanhat muistot tulvivat mieleeni ja lämmittelylenkillä lähetin pilven reunalle kutsuja, että parempi olisi kaivaa se sekunttikello povarista ja olla kannustamassa ladun reunalla kun startti tapahtuu. 

Valmiina, paikoillanne - PAM!

Viime hetken loputonta säätöä ja jutustelua kisasiskojen kanssa. Uskon, että tutisin "tuulipuvussani" paljon ennemmäin kuin Ahonen suurmäen huipulla kahden vuoden tauon jälkeen. :) Kenelläkään ei ollut päivän kunnosta juurikaan varmuutta. Perhe saapui kannustamaan juuri parahiksi ennen lähtölaukausta.

Pilli soi! Sitten mennään...jahas, tasatyöntöä ensin...otan paikkani ja päätän katsella tilannetta. Tunnen kuinka veri syöksyy kroppani läpi. Syvältä tulee tuttuuden tunne kilpailemisesta. Osaan minä ja pystyn varmasti - 5km menee vaikka kuinka vaikeaa olisi. Vertaan monesti tuskaisia suorituksia synnytykseen ja isoihin menetyksiin elämässäni...ne ovat antaneet tuskalle uudet mittasuhteet! Fyysistä kipua kestän kyllä! Yksi nainen näyttää kärjessä karkaavan - meidän sarjasta. En uskalla tehdä mitään, kun en tiedä kostautuisiko vauhti lopussa. Syke ja alun adrenaliinipiikki tasaantuvat vähän. Noustaan mäkeä ja homma tuntuu luistavan. N18 tytöt nousevat himpun verran edellä ja päästään laskuun. Lasken ladulla, koska totesin sen huomattavasti liukkaamaksi kuin baanalla. Kovaan nousuun saan parannettua vähän asemiani ja lähden kipuamaan ylös. Jaksan hienosti nousta ja nuorten naisten selät lähestyvät. Nyt jarrua Marjo, et tiedä miten sinun lopussa  käy! Kolmannen ja kovimman nousun jälkeen tiedän, että pahin on takana. Kärkinainen on kaukana, ja hiihdän nuorempien perässä. Hei mammakin jaksaa...tytöt vetävät wasperia hienosti, huomaan että minun kuokka toimii...ja teen päätöksen lisätä tasatyöntö-harjoituksia kalenteriin, jotta saan wasperiin lisää voimaa ja parannettua liukutekniikkaa. Rytmitystä ja liukua - tai jotakin sinne päin! Tekniikka pysyy kohtalaisesti kasassa loppuun asti. Kaksi N18 tyttöä ottavat keskenään loppukirin voitosta. Jälkikäteen on helppoa viisastella, miksi en kokeillut myös loppukiriä. Jään ikäänkuin lähtötelineisiin ihmettelemään, mihin niillä tuli hoppu, kun maali on jo lähellä. Jään loppusuoralla vajaan 10s. Loppuaika 13:57, sijoitus naiset yleisissä toinen!

Maalissa

Poikani juoksee vastaan, "äiti olit hyvä!!" Ihan paras palkinto, ihana lapseni! Olen ilmeisesti ansainnut autokyydin kotiin! : ) Naama on ihan kipsissä, saan lämmintä vaatetta ja mehua. Maalialueella jutellaan hetki ja käydään porukalla veryttelemässä. Siinä ehditään jo kisasiskojen kanssa suunnitella viestijoukkuetta jollakin tähtäimellä. Se olisi ihan huippua! Viestit olivat parhautta juniori-aikoina! Kirkkaimpia urheilumuistoja seuran tyttöjen kanssa!

Hehkutusta!

Minä pystyin ja jaksoin, korvienvälille tärkeintä lääkettä kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Tuntuu niin riemulliselta, että jaksan taas ja harjoittelu on mennyt oikeaan suuntaan. Tätä pitää ehkä saada lisää...alan potea uusien perinteisten suksien kuumetta ja se hiihtopuku, tyyliä pitää petrata kyllä uudella puvulla!! :) Ehkä mieskin tajuaa sitten ottaa minusta kuvan todistusaineistoksi!

Hiihtokipinä hehkuu! :)

Terveisin, Marjo