HiihteLEVI, LasketteLEVI (ja välillä vähän itkeskelevi) vko46!

Ihan oikea talvi otti meidät Levillä vastaan, kun vietimme perheen kanssa miniloman kylästellen samalla rakkaiden perheenjäsentemme luona. Levistä on vuosien varrella muodostunut tärkeä paikka minulle, mutta isän poisnukkumisen myötä huomaan joutuneeni tilanteeseen, jossa joudun luomaan kyseiseen "alppikylään" aivan uutta suhdetta. Surusta ja ikävästä huolimatta, paikkaan liittyy paljon arvokkaita muistoja, olenhan Marian Kappelissa solminut avioliitonkin. Nyt kuitenkin lämpö tuntuu olevan poissa ja tunturin kupeessa ikävä korventaa syvältä. Isän kädenjälki näkyy monin tavoin keskustan ympäristössä. Katselen rakennuksia aivan erityisellä lämmöllä, sillä arvostan isäni elämäntyötä. Kiintymys Leviä kohtaan täytyisi eheyttää jotenkin, vaikka entiseksi se ei koskaan enää palaa. Isää voin myös syyttää ja kiittää siitä, että olen riippuvuussuhteessa urheiluun! Kun aloin odottaa tytärtäni, onnittelujen ja halausten jälkeen seurasi kysymys: "kuinkas maltat olla seikkalukisoista pois ja höllätä urheilusta?" :)

Oli hienoa päästä hiihtämään ja laskettelemaan. Urheilu toimii minulle  terapiana. Sen avulla jaksan paremmin. Saavumme keskiviikkona perille ja iltalenkille pitää päästä. Hiihtelen tuttua reittiä ensilumen latuja. Kierrän ison poron ja pikku poron lenkin, kuten niin monina - monina vuosina marraskuun ensimmäisillä lenkeillä. Illan hämärtyessä annan lenkkipopin tulvia korviini ja teen mukavan 1.5h ja 17km PK-lenkin pikku pakkasessa ennen kuin kiirehdän pikku neidin iltapuuhiin ja päästän mieheni nauttimaan samasta riemusta.

Torstaina ohjelmassa on pidempi lenkki. Ajelen vaihteeksi Kätkän lenkille ja jätän autoni K5 hotellin pihalle. Keli on nollassa ja lumi imee minua latuun. Cheek ja Elastinen räppäävät rallejansa, kun nousen tasaisesti Kätkätunturin rinnettä ylös. Menomatka tunturin laitaa kestää kolme kertaa kauemmin kuin paluu alaspäin. Suunnilleen puolesta välistä meno vaihtuu laskusuuntaiseksi. Latua on tehty aina Merkkisen laavulle asti. Laavulla solisee pohjoinen tunturipuro: Merkkisen kaltio. Otan lämpimän mehuhuikan ja kuuntelen hetken puron porinoita ja hiljaisuutta.

Paluumatkalla huomaan, että reitin varrelle on tolpattu useita kylttejä. Ahaa, tämä reitti on nimetty uudelleen, huomaan olevani Rykimäpolulla. :) Paluumatkan varrella opinkin sitten kaikenlaista hauskaa etanoiden rakkaudesta, länsimaalaisten sarjallisesta yksiavioisuudesta, naisten seksinenästä ja uroshirvien dieetistä, joka johtuu mittavasta haaremista! Voi hirvi-parkoja! :) Lappilaista huumoria!! 

Hiihtelen vielä Levitunturin laitaa, mutta keli on raskas eikä reittiä ole lanattu. Suksen pohjissa on pakkaskelin voiteet, koska tähän aikaan mittari on harvoin nollassa.  Rupattelen siskoni kanssa elämän menosta. Reilut pari tuntia saa riittää, lenkille pituudeksi 24km. Syke pysyi maltillisesti PK alueen alarajoilla, mutta ylämäet nostavat hieman keskisykettä. Illalla piti venytellä, mutta nyt ei vaan jaksanut toteuttaa sitä!

Perjantaina mentiinkin sitten mutkamäkeen iltapäivästä. Pikku neiti unille ja luotettaviin mummun käsiin itkuhälytin. :)   Vajaat kymmenen hissiä ja rinnettä oli avattuna. Parhaat mäet tähän vuoden aikaan löytyvät eturinteestä. Pikku mies totutteli nappihissillä taas lasketteluun. Homma alkoi luistaa entiseen malliin heti parin laskun jälkeen ja pian poitsu kurvaili hienosti menemään mäkeä alas ja hissillä ylös. Minä en päästänyt hyppyriin, joku muu taisi kuitenkin antaa siihen luvan. Pojat ovat poikia! En kyllä paljastanut pikku miehelle, mistä pappa löysi minut nelivuotiaana, kun Aavasaksalla opettelin laskettelemaan. Karkasin tietysti ensimmäisellä laskettelukerralla kokeilemaan hyppyriä, päätyen X-asentoon hyppyrin pohjalle ilman suksia. Rämäpää-geenejä kai voi syyttää huoletta! Siitä todisteena myös pikkusiskoni kurvailut. Neidin perässä pysymiseksi sai tehdä töitä. Levin laskettelukoululainen päästeli eturinnettä menemään sellaista kyytiä etten kertakaikkisesti pysynyt perässä. Puolessa välissä kävimme munkki-kahvi-kaakaolla. Ihanaa laskea taas, koska viime kausi meni mahaa kasvatellessa. Ensi kerralla pitää päästä myös lautailemaan sillä tällä kertaa olimme kaikki suksilla liikenteessä. :) 

Lauantaina oli edessä kotiinpaluupäivä. Aamupalan jälkeen lähdimme vielä reilun parin tunnin lenkille. Lapsoset menivät ulos purkamaan energiaa ja pienimmäinen päikkäreille. Kymmenen asteen pakkanen maistui vaunuissa hyvin, koska untuvien keskellä nukkutti kokonaista kolme tuntia! Päivän tyylinä oli perinteinen ja hiihtelimme Levi-tunturin kupeessa. Kylmä tuuli vihmoi enkä saanut suksia pitämään kunnolla.  Homma oli välillä lipsuttelua, vaikka lisäsin pitoa moneen kertaan. Pakkanen puri varpaita, mutta ladulta ei olisi malttanut lähteä millään. Vastaan tuli juniorista senioriin, norjalaisesta virolaiseen - oli hiihtokoululaisia ja tekniikkaharjoituksia sekä ihan vaan omaksi ilokseen hiihteleviä. Tunturissa lenkkeily on nautinnollista, koska maastoerot tarjoavat Oululaiselle vaihtelua. Kun on puhistellut mäen ylös, saa päästellä jopa 48.1 km/h mäkeä alas. Reilun parin tunnin perinteisen lenkille tuli mittaa 25km. Viimeiset 3km tein kovemmilla sykkeillä pyrkien tekemään vedon tasatyöntöharjoituksena. Kädet hapottivat aika helposti ja nousuissa oli pakko antaa periksi perinteisen vuoropotkuille.

Mukava oli treffailla talvea...tämä pimeys ja vesisateet saisivat jo loppua. Tilaan Ouluunkin oikean talven! 

-Marjo

Löydä riittävästi treeniaikaa ja pysy suunnitelmassa - missä suunnitelmassa?

Eräs marraskuinen viikko kun taivaalta tulee vettä ja maa on musta...

Maanantai ja Markon prässi! Minulle lähestulkoon ainut treeni, joka tapahtuu joka viikko samaan aikaan. OTC:n tarjoama kuntopiiri on ollut erittäin hyvä aloitus viikon treeneihin jo muutaman vuoden ajan. Ensin huolellinen lämmittely, jonka jälkeen 40-50 minuuttia tehokasta lihaskuntoa ilman apuvälineitä ( = 4-5 kymmenen liikkeen kierrosta) pitäen sisällään mm. kyykky- ja päkiähyppelyä, etunojapunnerruksia, ojentajadippejä, keskivartalotreeniä, tuolille ponnahduksia sekä nopeita vetoja. Liikkeet vaihtuvat minuutin välein työ- ja lepoosuuksien suhteen vaihdellessa 30s:30s - 45s:15s välillä. Liikkeiden välisen levon ollessa 20s tai vähemmän mennään jo anaerobiselle puolelle. Loppuun hyvät verryttelyt ensin salissa jäähdytellen ja venytellen ja loppusilaus lenkkeillen ulkona. Yhteensä vajaan kahden tunnin treeni. Tehokas harjoitus, jota ei varmasti tulis tehtyä ilman sitä kuuluisaa ryhmän tuomaa painetta...

Tiistaina treenikoloni löytyy joko alkuillasta ennen kuutta tai sitten vasta kasin jälkeen. Saan olla nyt päivisin lasten kanssa, joten valitsen alkuillan enkä "tuhlaa" tällä kertaa sitä hiljaista ja rauhallista loppuiltaa treenailuun. Otan alkulämpimän lasten kanssa pihalla. Läpsyvaihto ja kello näyttää, että takaisin on oltava 75 minuutin päästä. Ja aina sama juttu...mihin juoksen tällä kertaa? Mieluiten juoksen poluilla. Juostessani rantaa kohti muistelin, etten ole vähään aikaan juossut mäkivetoja. Täällä Oulussahan suurimmat mäet löytyvät lähinnä alikulkujen yhteydestä, joten mäkitreenit vaativat aina hieman mietintää. No, ei hätää, ovat onneksi hiljattain kasanneet merenrantaan maata ihan vaan minun mäkijuoksentelua varten...Tässä ajassa ei oikein Ruskoon tai Virppariin ehdi hölkkäillä, niin päädyn siis 40 minuuttia mutkitellen juoksenneltuani tämän kasan juurelle. Matka huimalle huipulle tarvitsee 150 juoksuaskelta ja vie aikaa tasan minuutin. Välillä on pätkä tasaisempaa, mutta nousulta tuntuu kun pitää vauhtia yllä. Syke nousee lopussa 93%:iin maksimista. Käytän alastuloon 90 - 100s, jolloin syke palautuu n. 65%:iin maksimista ennen uutta nousua. Kahdeksan nousua ja viimeiset kolme tuntuvat jo luistavan ihan mukavasti ja palautuminenkin on nopeampaa. Kummallista. Pimeässä otsalampun valossa juoksentelu toi lisämaustetta tekemiseen. Rentoa hölkyttelyä kotiovelle ja se oli siinä!

Keskiviikon kalenteriin on merkitty minua lukuunottamalla jokaiselle perheenjäsenelle meno. Tarkoittaa siis sitä, että minä laitan kellon ajoissa soimaan ja suuntaan salille heti aamutuimaan. Lapsilla on "ohjattua touhua" = harrastus kerran / kaksi viikossa ja se tuntuu tässä vaiheessa oikein sopivalta määrältä. Olen vielä puolinukuksissa salille mennessäni, mutta virtuaalisen spinning -tunnin pärähtäessä käyntiin olen kutakuinkin hereillä. 45 minuuttia spinnailua menee hujauksessa. Hetki infrapunasaunassa lehtiä selaten olisi saanut olla pitempi, mutta ei auta, pitää ehtiä läpsäyttämään kahdeksaksi takaisin kotiin. Jaloissa vähän tuntuu eilinen mäkijuoksentelu...

Kenkähyllyssä vain muutamat aikaiset tossut...

Torstai on toivoa täynnä...vaimitensoli. No treenaamisen kannalta ei paljon toivoa torstain kalenterissa, mutta kevyempiä päiviäkin tarvitaan. Käveleskely vaunujen kanssa aamupäivällä vetristää vähän jalkoja ja antaa aikaa ajatella. Illalla kun piiperöt nukkuvat käyn vielä salilla kiusaamassa keskivartaloa ja keskittymässä hetken venyttelyyn. Television ääressä tehdyt venyttelyt jäävät lähes aina puolittain tehdyiksi ja huomaan usein istuneeni vartin aitajuoksija-asennossa "muka" venyttelemässä.

Perjantaiaamuna oli tarkoitus lähteä aikaiselle aamulenkille pikkupakkaseen, mutta arvaatte varmaan, miten kävi. Kellon soidessa päätin, että tänään ei olekaan lenkkeilyaamu ja jäin odottamaan nahkavekkarin pärähdystä. Sen "soidessa" siirrän valmiiksi pinotut lenkkivaatteet odottamaan seuraavaa tilaisuutta ja otan lepopäivän hyvällä omallatunnolla vastaan.

Lauantaiaamupäivälle oli rakkaan kisasiskoni kanssa rauhallinen parituntinen juoksulenkki sovittuna ja mikä onkaan parempi innoittaja kun lenkkeilykaveri! Siinä tuli pikkujouluvaatteet mietittyä ja isänpäiväkakut leivottua samalla kun pururatoja mittailimme. Sykkeet pidettiin pk-alueella ja vauhti rauhallisena. Matkaa kertyi n. 16km ja aikaa meni 1h 45min. Viikkoon on aina tavoitteena mahduttaa 1-2 vähän pidempää treeniä ja mielellään yhdistelmä -sellaisia. Jahka hiihtämään kotipihasta pääsee, niin suksi+lenkkari-treenejä ohjelmistoon!

Tämän syksyn sunnuntait ovat noudattaneet liikkumismielessä kaavaa: tanssitunti iltapäivällä ja uintiharkat illalla. Vähän harmittavasti aikatauluttavat arvokasta vapaapäivää, mutta antavat paljon! Tanssiharkoissa (aikuisten naisten break -dance alkeet :)) harjoiteltiin mm. naparupelia ja polven varassa pyörimistä. Kivaa!! Uintiharkoissa otettiin 1000m:n alkulämmin märkäpuvussa, jonka jälkeen uipastiin 50m:n testi niinikään siinä hikimajassa. Kyllä märkäpuvulla kauhominen viileässä järvivedessä on ihan eri kivaa kuin "kuumassa" hallissa, mutta hyvää muistivirkistystä näin talvikaudella. 90min uintia sunnuntai-iltaisin sulkee ympyrän ja uusi ja erilainen viikko voi alkaa. Vähän vähemmän ad hoc -tyyppistä sinkoilua, selkeät lepopäivät ja enemmän pitkäkestoista treeniä tavoittelen seuraavalle viikolle - niin, ja sitä suunnitelmallisuutta tekemiseen ennenkaikkea.

Virpiniemi-rallia ja Yöjuoksua 2.11.2012

Tihkusadetta ja rapalällykkä ennusti Pekka Pouta, mutta innokkaita lajin harrastajia kokoontui siitä huolimatta Virpiniemen kisakeskukseen, mäkihyppytornin kupeeseen, lauantai iltapäivän ratoksi. Maastopyöriä nökötti karttatelineet tanassa ovensuussa melkoinen kasa, kun lykkäsimme omat jopomme sekaan. Heikki jakoi karttoja sisällä, homma alkoi olla valmiina lähtölaukaukseen. Olemme mieheni kanssa molemmat kisailemassa, koska siskoni on kotona hoitamassa lapsia. Ikävä jo nyt kotiin. Hyvin alkaa!!

Ensimmäinen osa kisasta käytäisiin mtb perhoslenkkeinä. Saisi sotkea sydämensä kyyllyydestä. Kaikille samat rastit, kaksi sarjaa: miehet yleinen sekä naiset, nuoret ja seniorit. Mukana on yksi reipas miehen alku, joka pian voi haastaa koko miessakin. :) Se kuka tulisi maaliin ensimäisenä saisi eniten pisteitä ja pisimmän tauon läähättää ennen seuraavaa lenkkiä...nopeus on pelin henki. Toinen osuus käytäisiin perinteisellä rogain periaatteella. Radan saisi suunnitella itse kerätäkseen mahdollisimman paljon pisteitä. Minun vauhti- sekä maksimilenkit odottavat vielä tekiijäänsä, joten kovinkaan suurin odotuksin en tempo-kisaan lähtenyt. Kiva silti saada ensimmäinen kova treeni alle. Tästä lähdetään nyt vauhdin hakuun! Edellisistä tehovedoista onkin reilusti yli puolitoista vuotta! Naisia on yhteensä kolme, kolme kovaa mimmiä, tiedän sen etukäteen. Olen tyytyväinen jos jotenkin pysyn heidän perässään. Kylmä alkaa hiipiä takin alle. Vähän jännittää...

Ralli-osuus

Miehet katoavat maastoon minuuttia ennen meitä. Lähtökomento käy ja lähdemme sulassa sovussa vinttaamaan kohti ensimmäista rastia. Reittivalinta on kaikilla sama. Polkua pitkin painetaan ja syke alkaa nousta. Kohta ei ole kylmä! Mitenköhän käy minun suunnistustaidon tällä vauhdilla. Peesataanko suosiolla vai vilkuillaanko karttaa...ehkä molempia vähän, mutta miten - kun näin tiukka vauhti syö kyllä taitoa! Käydään koskettamassa rastia. Miehiä polkee jo vastaan matkalla maaliin. Meidän ryhmä pysyy maaliviivalle asti hyvässä nipussa. Viimeinen nousu on tiukka, sutiisutii ja on hypättävä taluttamaan. Toinen naisista polkaisee 29'' renkaisella kevyen oloisesti mäen päälle. Hiukan kateellinen, vaikka ei tämä homma pyörästä kiinni ole. Taitaa se syyllinen löytyä penkin päältä, ohjaustangon välistä. ;)

Pieni breikki. Kuuma - hiki - kuuma. Toinen rasti on lähellä. Mäkeä alas hurjaa vauhtia ja pikku polku oikealle. Porukkaa pyörii lähellä ja vähän kauempana. Miehet lähtivät ensin ja vain murto-osa palaa takaisin päin. Onnistun pääsemään rastille suoraan, josta ei pelkästään ole kiittäminen suunnistustaitoani. Onni on myöten! Polku on ollut hukassa aika monelta, odotellaan porukka metsästä ennen rastia kolme. Päätän ottaa yhden puseron pois ja jättää repun pois. Ei tuossa ryttyytyksessä ehdi juoda saatikka suklaata mutustaa! On niin kuuma, että polkeminen on kuin täin kroolia tervassa. Huh, helpottaa.

Kolmannelle rastille lähteekin meidän sarja ensin. Monta polkun risteystä edessä. Näitä polkuja kun Virpparissa pissaa!! Singotaan metsään taas yhdessä ryppäässä. Vauhti on hyvä. Rastia lähestyttäessä miehiä rynnii jo edelle. Yksi ottaa vedon ja kaikki tietävät, että kärjessä osataan suunnistaa. Kartan luku unohtuu ja nyt moni peesaa. Syyllistyn samaan! Mutta iloisesti metsään menee myös kärjellä, pyöritään vähän. Jokainen tutkii karttaa. Voimasanojakin kuulen! Tämä on totista aina välillä. Rasti löytyy ja ei kun paluumatkalle. Vielä pysyn perässä. Lopussa on aina se viimeinen nousu ja viimeistään silloin kaksi muuta naista näyttävät mulle perävalojaan. :) Maalissa höpötellään porukalla hyvässä hengessä, jokainen ottaa vähän nestettä. Nelosrasti on suunnistuksellisesti helppo, sama kuvio toistuu ja vauhti pysyy edelleen hyvänä. Viitos rastille porukka hajoaa. Olin ennalta päättänyt mennä rastille asvalttia pitkin. Väärä valinta! Unohtui täysin, että Virpiniemestä lähtee uusi pyörätie Haukiputaalle. Se olisi ollut nopein reitti rastille. Palaan sen kautta ja harmittelen lahoa päätäni. Pitää polkea vielä pisimmän kautta, tämä pikakelaus alkaisi jo piisata. 

Kuudennelle rastillekin olisi ollut olemassa nopeampi reitti, mutta porukka vetää vähän pidemmän kautta. Jälkiviisastellaan sitten maalissa! Osa huomaa palata nopeampaa reittiä takaisin, minä en! :) Viimeinen rasti on kaikista kauimpana soramontuilla. Mulla alkaa ote lipsua, nastaregas edessä imee  ahnaasti lällykkään. Voi puuh!! Pummataankin porukalla vähän. Takaisin päin en jaksa enää puristaa ja hölläilen jo. Muut katoavat horisonttiin. Tulista oli tykitys ja loistava treeni. Suhteellisen hyvin pysyin vauhdissa. Loppukireihin ei silti ollut varaa. Naiset olivat rautaisia. Minulle kolmas sija, eli pronssia!! Tässähän sijoittuivat kaikki ladyt palkintopalleille. Palkintoja ei silti riittänyt kaikille kuten kunnon Hippo-hiidossa ennen vanhaan.

1. Ulla Silventoinen 85
2. Camilla Munsterhjelm 72
3. Marjo Piirto 49
4. Jaakko Alalahti 49
5. Asko Kujala 48
6. Jouko Paasa 35
7. Onni Sundelin 24

Yöjuoksu

Pyöräilottelun jälkeen pesen nopeasti suurimmat hiekkakuormat päälimmäisistä kamoista, loput valuisivat sitten kotiviemäriin. Mukavampi pakata kurakamat pussiin, jos edes pieni hiekkakakku olisi vähempänä. Nopeasti kuivaa päälle aluskerrastosta lähtien ja puhelua siskolle samaan aikaan tarkistaakseni, että löytäväthän he varmasti perille. Sillä kuuluisalle kolmannella kädellä - joka kaikilla äideillä on pakko olla olemassa erityistilanteita varten - koitan kaivella ruisleipää, koska vatsakin koittaa saada ääntään kuuluviin. Siskoni ajoitus on täydellinen. Kun juoksukamat ovat kutakuinkin niskassa, kuulen poikani heleän lapsen ääneen käytävästä ja säntään sinne pyytämään heitä naisten pukuhuoneeseen. Mikä ihana tunne, kun pikku Alva hymyilee tyynen rauhallisesti äidille. Neiti ei ole tippaakaan nyrpällänsä siitä, että mamma on käyttänyt jo hyvän tovin itsekkäästi keskittyen täysin vain itseensä. Pukkarissa pidetään lounastauko ja äidin ruisleipä uinuu jossakin kassin perukoilla. :) Kello lähentelee neljää ja muut naiset säntäilevät jo karttojen sekä tussien kanssa valmiina suunnitelemaan reittinsä. Osa kisailijoista jatkaa toiseen osuuteen, osa lähtee lauantai-illan viettoon. Lisää uusia kisailijoita on saapunut osallistuakseen toiseen osuuteen. Siskoni ottaa pikku neidin, kun me Lucaksen kanssa lähdemme etsimään Jarkkoa.

Jarkko löytyy kisakeskuksen yläkerrasta ja Santeri on tuonut meille pitsaa!! Hurraa, huutaa vatsani! Ihana Santtu! Saan unohtaa rupuiset eväsleipäni, hapantukoon repun pohjalle. Pitsa maistuu hyvälle. Sen turvin jaksan tehdä vähän reippaamman iltalenkin vielä ennen lauantai-saunaa! Aika nopeasti pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mikä reitti olisi tässä tilanteessa järkevin. Jätämme vielä muutamalle rastille varaa, jos jaksaisimme juoksennella koko rahan edestä, tietenkin sillä olettamuksella, että rastit löytyvät sieltä, mistä niitä hakisimme! :) Kesken rettisuunnitelman käyn saattelemassa Lucaksen autolle, suukotan lapsukaiset ja annan vielä viime hetken "hösöhösö" -ohjeita josnytsattuuniintainäinniinsittentehdäänniintainäin. Ohjeita, joita perfektionisti minäni ei vain voi olla antamatta, vaikka alitajuntani käskee vaieta. Siskolle on liian tuttua isosiskon hössötys. "JooJoo", sanovat kaikki kuorossa!  Tilanne on jo nyt yli tavoitten ja homma on  rakkailla lapsenvahdeillamme enemmän hanskassa kuin meidän vanhempien tuleva koitos. Piikulikin nukkunut mega-päikkäreitä ihan kuten vieraskoreus vain olettaa saattaa.

Mutta takaisin yläkertaan ja karttaan viimeiset punaviivat reittiin. Minun karttaan kontaktimuovia ja Jarkon kartta pussiin, jeesusteipillä tiivitettynä. Loput kamat pukkarissa niskaan ja ulos hytisemään. Emitin nollaus pihalla ja viimeisiä porinoita Sillanpään pariskunnan kanssa. Heidän reittivalintansa oli aikatavalla samalainen kuin meillä.

Grekelä antaa lähtökäskyn ja valokeilat katoavat Virpiniemen pimentyneeseen iltaan. Vettä ripsii edelleen ja tossu kastuu lähes välittömästi saavuttaessaan märät mättäät ja varvut. Aika moni on päättänyt ottaa ensimmäiset rastit 71 (suppa) ja 81 (tervahauta) kisakeskuksen läheisyydestä heti kärkeen. Ajattelimme hakea ne vielä kun on valosta edes hitunen jäljellä, vaikka vaihtoehtona olisi ollut jättää molemmat ihan viimeisiksi. Rastien jälkeen suuntaamme rantaa myötäilevälle tielle ja otamme tasaisen juoksutahdin. Molempien jalat muistavat karvaasti tempolenkkien tehon. Tuntuu kovin tunkkaiselta, mutta homma helpottuu hitusen joka askeleella kun kroppa muistaa taas kuinka juostaan. Matkaa rastille 41 (jyrkänteen reuna) on useamapi kilometri ja polunristeys ohitettavaksi. Jutustelemme lapsista ja aamupäivän koitoksesta. Valokeiloja vilkkuu edessä ja takana, mutta porukka alkaa olla jo täysin hajaantunut metsään reiteilleen. Polun risteyksestä matka jatkuu laavun ohi ja tässä totean taas, etten ikinäkoskaanmilloinkaan olisi tullut tähän pimeää samaa keikkaan yksin heittämään. Mieleeni muistuu lapsuuden pimeäpiilo Nuotiorannan lähiössä. Se kutkuttava jännitys ja joskus myös aito pelko, kun pienissä porukoissa olimme piilosilla toisiamme lymyten ojissa ja pusikoissa. Ketä siellä oikeastaan pelkäsin? Kun pahin "vihollinen" oli naapurin ystäväni lampun kanssa! Yhtä kaikki laavua lähestyessa kuulemme ihmeellisiä ääniä ja valokeiloja tuntuu olevan useampia ympäristössä. Tännekö ne kaikki sitten tulivatkin ja mitään ihmeen heimotanssia siellä vedetään. Bonus-rastiko? Heikki heittäytynyt hassuksi, vai? Mielikuvitukseni playbäckään jo Blair Witch-elokuvaa. Laavulla tulisteleekin joku, joka ei yksin kyllä saa kaikkia niitä ääniä aikaiseksi. Mitä ihmettä tekee joku tässä kelissä täällä vapaaehotoisesti tähän vuoden aikaan. (ja miksi minä en ole kotona ihan samasta syystä?) Ohittaessamme laavun tyttölauma kihertää ringissä meidän olevan häviöllä, koska joku meni jo. Kyseessä on siis joku partio- tai seurakuntaleiri kookoontuminen, ei suinkaan ryhmä nälkäisiä kannibaaleja Virpiniemen sysimetsässä. :) Rasti löytyy hienosti ja pienet pirunpellot kivineen ovat liukkaita. Jarkon reidet kramppaavat ja otamme molemmat suola-tömssyt.

Toteamme, että minun otsavaloni on hyvä kartan lukuun, mutta maaston bongailuun se on lähes olematon. Niimpä käytänkin vaimomaista-valtaani käskyttäen miestäni kääntelmään päätään milloin mihinkin, mikä nyt sattuu mielestäni kartan mukaan olennaista olevan. Myhäilen itsekseni, että vika ei ainakaan voi olla minussa jos pummataan joku rasti, koska minähän en tällä teho pääkynttilällä juuri ympärilleni näe. Oikeasti meidän yhteispeli toimii hyvin. Luemme molemmat karttaa ääneen, joka helpottaa suunnistusta. Jarkon otsalamppu riittää hyvin katsastamaan maisemakeilan. Rasti 31 (eläinten ruokintapiste) ei löydy ihan suoraan, mutta korjaamme pian virheemme. Myös rastille 51 (kuoppa) juoksemme polunristeyksen ohi parikymmentä metriä ja palaamme löytämään rastin.

Rastille 1 (kivi) on taas matkaa ja tietä tassuteltavaksi. Tiellä kiittelemme molemmat ääneen nastareitamme, sillä mutainen tie on ihan pintajäässä. Nastarit rapsahtelevat mukavassa rytmissä jäähän. Taustamusiikkia ikäänkuin. Vaikka vauhti on hyvä se ei riitä kunnolla pitäämään tuulta ja märkäa keliä kropasta. Enää ei ainakaan saa kunnolla hikeä pintaan. Kivi löytyy helposti ja matka jatkuu samaista tietä pitkin rastille 2 (ojan risteys). Otamme maastomerkit tarkasti ja tarkistamme polunristeykset. Pimeä tosiaankin tuo oman haasteensa hommaan. Huomaamme myös, että matkan arviointi helpottaa hommaa, kun ns. "kirkkoja" on kartalla niukan puoleisesti. Rastia lähestyessämme päätämme jättää hakematta rastit 7 ja 8, joista kyllä ropisisi mukavasti pisteitä. Lenkki olisi tehnyt matkaa lisää 4 km. Molemmat ovat saaneet treeniä tarpeeksi yhdelle päivälle ja mielessä on jo koti, sauna ja blinit...joita varten taikina jo odottaa jääkaapissa. Jarkko laskee ansainneeksi myös muutaman saunahuurteisen. Ojan risteys löytyy hyvin ja rastia lähestyessä hidastamme kunnolla. Virheitä ei nyt tässä kelissä jaksa punnertaa.

Palaamme takaisin tielle ja jolkutamme kohti rastia 6 (kivi). Huomaamme juosseemme hieman yli ja joudumme palaamaan muutaman sata metriä takaisin päin leimaamaan rastin. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen noukimme vielä rastin 3 (ojan pää) Annalankankaalta, jonka jälkeen suuntaamme kohti kisakeskusta ja viimeisiä rasteja.

On mukavaa päästä takaisin pururadalle ja metsään. Kylmäkään ei tunnu niin paljon, vaikka ei oloa lämpimäksikään voi kehua. Jalat alkavat vähän painaa, vaikka tossu vielä nouseekin. Polvi kertoo, että on tullut tehtyä iso lenkki. Ei jaksa kiristellä vaan mennään sopivasti. Rasti 21 (kumpare) löytyy mukavasti ja siellä vilkkuu muitakin valoja. Niin, emme olleetkaan tätä huvia harrastamassa täällä keskenämme. Vaihdamme tuntemuksia taas Sillanpää-tiimin kanssa. Matka jatkuu kohti karttaan merkittyä rastia 61 (kumpare), joka ei oikeasti olekaan kumpare...tieto oli ilmoitettu lähdössä, mutta jota meidän korvamme ei tavoittanut. Onneksi emme heinäpusikon tutkittuamme etsiskele enää turhaan kumparetta...vaan löydämme rastin keskeltä hiekkakenttää. Vielä viimeiselle rastille 91 (eläinten syöttöpiste) ja sitten äkkiä kotiin. Tässä vaiheessa olen valmis tilaamaan jo helihelikopterin. Järkyttävä ikävä iskee ilkeät tikarinsa kylkiluihin. Huono äiti syndrooma kuristaa. Tuntuu, kuin olisin ollut poissa päiviä...ja pitäisi saada pikakuljetus lasten luo. Tarkistan puhelinta varmistaakseni taas, että siinä on äänet ja että ne ovat isolla. Ei tänne taksiakaan nyt saa, vaan pitää laittaa töppöstä toisen eteen. Leimaamme viimeisen rastin ja sitten mukavaa pikku polkua kohti Virpiniemeä. Pysäytän matkamme turhaan muutamaan kertaan tarkistaakseni reitin, koska en todellakaan aijo juosta senttiäkään väärää polkua. Nyt haluan kotiin ja mielummin jo hetki sitten. Jarkkoa saattaa huvittaa, mutta mies tuntuu tietävän, että mamma-matami on ryömimässä kolostaan ja nyt pitänee vain passailla. Bonus-pisteet siitä!! Tulemme toisina maaliin, muut keräävät vielä pisteitä.  

Ulla Silventoinen 68

Mirka Haataja 62

Marjo Piirto 56

Elina Sillanpää 53

Oona Keinänen 6

Katja Kallunki Kesk.

Alla yhteenveto treenistä, aika komiat on sykkeet aina viuka-tempossa!

Heikki tarjoaa saunaa, mutta me päädymme vaihtamaan pikapikaa lämmintä päälle ja rypemiskamat laukkuun. Soitan heti kotiin ja piikuli on juuri noussut viimeisiltä päiväuniltaan. Eli neiti nukkui yhteensä lähes neljä tuntia poissaollessani. Mallikas tyttö, äitiinsä tullut!! Volvon perään pyörät ja nokka kohti kotia!

Hieno treeni ja mahtava skaba taas kerran. En tiedä kuinka sen aina järjestäjille ilmaisisi, mutta mitä ihmettä me urheilu-narkomaanit viikonloppuisin puuhailisimme, jos ei olisi näitä huippu-tyyppejä, jotka jaksavat keksiä aina uusia kivoja tsembaloita. Suuri kiitos järjestäjille Heikille, Jukalle ja muille!! Kiitos Jarkko, kun olit mörön syöttinä. Yksin en leikkiin olisi uskaltanut! JA kun näitä kiitoksia nyt jaellaan, kuin Olympiakisojen jälkeen konsanaan, niin Suurin KIITOS vielä rakkaalle siskolleni ja Santerille, kun mahdollistitte meille tämän. Tulethan toistekin? ;)

Sunnuntai fiiliksiä viimeisessä kuvassa. Kylmä-koho-kompressio, vai mitensoli? Nestettä vähän polvessa ja kipeäkin se on (Breikki-tunnilla oli pakko silti käydä). Burana-kuuri ja uudet seikkailut jo mielessä.

Marjo

Massakauden huipennus

Kannanpas omalta osaltanikin korteni kekoon blogikirjoittelussa. Harjoitteluni on ollut vähän sellaista massakausitreeniä viime kuukausina ja vielä pari kuukautta sitä olisi jäljellä. Jos ei painon puolesta vielä Paksumahoihin pääsisikään, niin vyötärönympärys alkaa ehkä täyttää kriteerejä, luulisin.

Raskausajan harjoittelu ja harjoittelemattomuus on hyvin yksilöllistä. Yleisenä ohjenuorana kuitenkin sanotaan, että liikuntaa voi harrastaa siinä, missä ennenkin raskautta. Kilpaurheileminen jää väistämättä kaikilla viimeistään raskauden puolivälin paikkeilla. Jos ei ole lääketieteellistä syytä ryhtyä sohvaperunaksi, ei sitä voi kyllä suositellakaan. Uskon, että mitä pitempään pystyy liikkumaan edes jossain määrin ja mitä pikemmin synnytyksen jälkeen taas pääsee liikkumaan, sitä nopeammin toipuu entiselleen ja ennen kaikkea sitä paremmin jaksaa hoitaa pientä vauvaa.

Olen huomannut, että aiempi urheiluharrastus ei aina määritä sitä, miten hyvin voi raskausaikana liikkua. Jokainen raskaus on hyvin yksilöllinen. Siinä missä toinen on alkuraskaudessa huippukisakunnossa, olen itse voinut todella pahoin kaksi kuukautta molemmissa raskauksissani. Toiset taas joutuvat jättämään jossain vaiheessa raskautta liikunnan kokonaan, ja itse olen voinut liikkua melko hyvin ensimmäisessä raskaudessa loppuun asti ja tässäkin vielä näihin päiviin.

Kun oma oloni alkoi jossain vaiheessa kesää helpottaa, ja pääsin ylös sängyn pohjalta, ei urheilua enää voinut jatkaa yhtä intensiivisenä tai rankkana kuin se oli ennen tätä kahden kuukauden totaalilepoa. Jukolan juoksin aika heikossa hapessa ja se oli elämäni rankimpia suunnistuskisoja ikinä. Hyvässä tai edes jonkinlaisessa kunnossa kilpaileminen on aika paljon hauskempaa!

Pikku hiljaa lenkkeily kuitenkin alkoi loppukesästä taas onnistua ja juoksin pari kisaa rastiviikollakin. Juoksu jäi kuitenkin melko nopeasti ja maastopyöräily hieman raskauden puolivälin jälkeen. Neuvolatätille piti selitellä, miksi en enää maastopyöräile. Aikamoista röykkyytystähän se on kaikessa ihanuudessaan. Välillä voi mennä päin sarvia kupperskeikkaa pusikkoon. Se ei ehkä ole suositeltavaa enää loppuvaiheessa raskautta. Minusta tuntuu, että neuvolan ohjeet raskaana liikkumiseen ovat muutenkin hyvin suuntaa-antavia. Parempi on kuunnella omaa kroppaansa ja jututtaa muita samassamäärin liikkuvia.

Varsinaisia sykerajoja ei nykyään taida olla, mutta kyllä se vain syke jää nousematta ainakin minulla jo tässä vaiheessa, joten enpä olisi niitä paljon tarvinnutkaan. Joskushan on ollut sellainen sääntö, että raskauden puolivälin jälkeen syke ei saisi nousta yli 150 lyöntiin minuutissa, ainakaan pitkiksi ajoiksi.

Tällä hetkellä kävely alkaa ankkautumaan ja sauvarinteet olen unohtanut pari viikkoa sitten. Enää ei voi puhua urheilemisesta vaan se on ennemminkin sauvojen ja kenkien ulkoilutusta sekä mielen pitämistä virkeänä. Ulkoilukertoja joutuu raskauden edetessä kenties paljonkin aiemmin urheillut harventamaan tai ainakin ulkoilujen pituutta lyhentämään.

Massakausi huipentuu, mihinkäs muuhunkaan kuin kuntosaliharjoitteluun. Kuntosalia ja kahvakuulaa olen nimittäin edelleen voinut tehdä liki normaalisti. Ainoastaan sellaiset vapaiden painojen liikkeet, joissa joutuu käyttämään vatsalihaksia, olen joutunut jättämään pois. Samasta syystä 12 kilon kahvakuula on vaihtunut 8 kilon kuulaan. Kahvakuulassa kun käytetään hyvin paljon myös keskivaratolon lihaksia, tosin lähinnä syviä vatsalihaksia. Kahvakuula on loistavaa raskausajan treeniä, sillä siinä yhdistyvät voimaharjoittelu ja aerobinen liikunta. Kahvakuulaharjoittelussa nimittäin nousee myös syke. Tämä johtuu kenties siitä, että kahvakuulaharjoittelu kohdistuu niin monille lihasryhmille yhtäaikaisesti ja sarjojen välillä ei yleensä pidetä pitkiä taukoja, vaan koko ajan ollaan liikkeessä. Kahvakuulaharjoittelua voin lämpimästi suositella kaikille isomahaisille sekä pienten vauvojen äideille.

Kuvia ei ole tähän juttuun luvassa. 

t. Kevätlumia odotteleva Dumbo-norsu